Puutarha.net Keskustelut

Syreeni, Syringa

https://keskustelut.puutarha.net/keskustelut/Topic2250752.aspx

By Raakki - 31.3.2007

Pihasyreenikin pullistelee jo silmujaan.


By Kilppu - 1.4.2007

Meillä on meidän ja naapurin rajalla kaksi pientä syreeniä, ehkä noin metrin korkuisia. Niitä varmaan pitäisi leikata? Kuinka radikaalin leikkauksen uskallan tehdä entä onko jokin tietty sääntö mistä ja miten leikata? Ja se vielä että keväällä vai syksyllä?

By Variksenmarja - 4.4.2007

Muistelisin, että syreeniä ei tarvitse leikata (ellei hae jotain erityistä muotoa?). Mahdolliset kuivat oksat voi toki napsia pois.

By aeta - 4.4.2007

Meillä ollaan kaivettu urakalla syreenin juurakoita jo maista ylös.


Hermostuin niihin juurivesoihin.

By Kukkafani - 5.4.2007

No kuinkahan pian ihan tuikitavallisesta syreenistä (siis siitä, jota on yleensä Suomen pihoilla) saisi niistä juurikasvuista sellaisen naapurin-näkösuoja-pusikon? Eli kasvaako esim. Unkari syreeni sukkelammin kuin pihaserkkunsa?


Minä NIIN kaipaisin omaa kesärauhaa!  Vastausta aneleva Kukkafani

By aeta - 5.4.2007

Riippuu ihan juurivesan koosta ja montako niitä laittaisit ja mitenkä tiheään.


Muutama vuosi sitten laitettiin noin metrin mittaisia vesoja kasvamaan, jotka viime sunnuntaina kaivettiin ylös. Melkoisen mukavan kokoiset mällit jo oli ja paljon juurivesoja.


Jos laittaisit metrin mittaista topakkaa alkua ja vaikka viisi kappaletta metrille, niin noin neljän vuoden päästä jo olisi jonkinlainen näköeste. Riippuen tietysti maaperästä ja valon määrästä.


Kokemukseni mukaan Unkarinsyreeni on hidaskasvuisempi, eikä se tee juurivesoja.

By Naps - 20.4.2007

Olen lukenut vanhalta puolelta syreenin leikkuuohjeita uudestaan ja uudestaan läpi, mutta en silti tuolla ulkona tiedä mistä kohtaa leikkelisin. Syreenit kasvavat meillä keskellä pihaa vierekkäin. Osaisiko joku ekspertti katsoa näistä kuvista mitä leikataan ja miten paljon?


Syreeni nro 1, muutama paksumpi runko, ohuita kymmeniä:





Sama puska toiselta puolelta kuvattuna:





 

By Naps - 20.4.2007

Syreeni numero kakkonen:





Ja toisesta suunnasta:





Korkeutta näillä sankareilla on 4 - 5 metriä.

By Pienipolku - 20.4.2007

Sahaat runkoja vanhimmasta päästä maata myöden pois. Kun runko
kasvaa sammalta tai jäkälää, on viimeistään syytä ryhtyä toimeen. Ykköspuska
näyttää hurjan tiheältä ja onkin jo vähän vaikea tapaus. Vaatii pienen
näppärän sahan ja paljon kärsivällisyyttä.  Kakkospuskasta
ottaisin ainakin nuo alaspäin taipuvat haarat pois. 
Leikkaustappeja ei saa jättää. Sen jälkeen kasvi kaipaa kunnon
lannoituksen ja ehkä vähän kompostia juurelleen.


En minä itseäni minään eksperttinä pidä, vaikka vastasinkin. Ei saa imarrella tuolla lailla, joku vaatimaton voi jättää vastaamatta, vaikka tietäisikin. hymy

By Naps - 20.4.2007

Okei: Osaisiko joku maallikko katsoa näistä kuvista mitä leikataan ja miten paljon? silmän isku


Juuri nuo kaikkein paksuimmat oksat tuntuu olevan niin hankalia, miten ne raskii sahata pois, ja pitääkö. Loppupuskahan on pelkkää risukkoa.

By terhi.k. - 20.4.2007

Sotkeennunpa minäkin tähän vaikken juuri mitään pensaitten leikkaamisesta tiedäkään. Omia syreenejäni en ole leikannut koskaan, ovat vanhoja, joku aiempi asukas on ne istuttanut ilmeisesti vähintään 20v. sitten, saattavat kyllä olla reippaasti vanhempiakin. Varmuudella ainakaan 90-luvun alun jälkeen ei ole leikattu risun risua ja hyvin kukkivat ja kauniita ovat... (Olen vaan ajatellut, ettei pidä mennä korjaamaan sellaista mikä ei ole rikki).

By nanikka - 20.4.2007

Mä jo kerran mielestäni vastasin tähän... en minäkään mitään leikkaamisesta tiedä, mutta maallikkona sanoisin, että miksi?  Okei, ykköspehko on vähän tiiviin oloinen, siitä pyytäisin jotakuta leikkaamaan keskeltä joka toisen rungon, kauneussilmä kädessä, pois. (Itse en pysytyisi)

Kakkosesta kiskaisisin varmaankin nuo kaksi paksuinta runkoa veks (tai siis edelleen pyytäisin jotakuta muuta tekemään sen). Siitä "risukosta" ymmärtääkseni syntyy ne uudet paksut rungot, joten niitä vois ehken vähä harventaa.


Niin, ja minä pyytäisin jotakuta sahaamaan ne paksut maasta asti.

By nanikka - 20.4.2007

tarkoitin siis, että ihmettelen, mihin viestini on kadonnut... (luettuani oman viestini itse, tajusin, että joku voikin lukea ja ymmrätää sen ihan eri tavalla)

By tomato - 21.4.2007

Vanhat rungot poistaisin kokonaan. Nuoremmat oksat leikkaisin noin metrin korkeudelta. Yleensäkin pensasta pitäisi harventaa säännöllisesti, jotta pituuskasvu pysyisi kohtuullisena.

By claire555 - 21.4.2007

Mihin tosiaan Nanikan viesti katosi, ellei hän itse  sitä poistanut. Minäkin luin sen,koska nämä samat asiat ovat olleet minulle myös ajankohtaisia viime  viikkoina.

By Naps - 21.4.2007

Kiitos vinkeistä tähän asti, lisää mielipiteitä otetaan vastaan.


Toisaalta tykkään kauheasti noista vanhoista rungoista, siksipä en niitä ole raskinutkaan leikata pois. Ja minusta tuo korkeus on ihan hyvä, kuitenkin kukkivat ihan reippaasti, joten en missään nimessä aio niitä metrin mittaiseksi leikata, kiitos vaan kuitenkin, tomato Smile


Näin alkaa pikkuhiljaa hahmottua itsellekin asioita: miksi harventaa - pelottaa vanhojen runkojen kunto, jos vaikka romahtavat ja vievät koko puskan mennessään; korkeudesta en haluaisi tinkiä; kukinta on runsas, eli mitään radikaalia ei tarvinne tehdä. Jotenkin vain tuntuu että noinkin vanhojen pensaiden luonteesta katoaa jotain olennaista jos kaikki vanhat rungot ottaa pois -ei millään raskisi!

By Kilppu - 23.4.2007

Mikä tämä juurivesalisäysjuttu on? Minäki kaipaisin noita tiheämmäksi  mitä meillä on naapurin rajalla, siinä on kolme pusikkoa ja tietenkin niiden välissä on sitten rakonen ja haluaisin ihan kunnolla tuuhean.

By Sinitalvikki - 23.4.2007

Syreeni kasvattaa sivuversoja juurestaan. Minä lapiolla pistän juuren poikki ja siirrän pikkukasvin uuteen paikkaan. Tällä tavalla olen saanut useita kymmeniä metrejä uutta pensasaitaa ihan kaivamisen vaivalla.  Samoin teen esim. hansaruusuille, kilselle, lumimarjalle  ym. Syreenillä on taipumus olla alhaalta "rakoinen", joten kannattaa istuttaa peittokasvia tai matalaa puskaa rakokohtiin.

By Temskukka - 23.4.2007

Minä olen päättänyt ostaa likusterinsyreenin. Paikka ei ole vielä tiedossa mutta päättänyt olen. Jotenkin hieno.


Eikös ollut mullistava uutinen?

By Inki - 23.4.2007

Erittäin Asumme nimittäin liki samalla vyöhykkeellä ja olen sitä ihastellessani antanut itseni ymmärtää, että ollaan liian pohjoisessacool

By Temskukka - 23.4.2007

Olin viime kesänä eräällä tontilla tämän kunnan aluella ja siellä oli tosi vanha likusterinsyreeni. Se jäi ikäänkuin takaraivoon ja tänä keväänä hommaan sen kyllä. Uskon että Närpiössä se kivinavetan taimimyymälä myi niitäkin....siellä on todella runsas syreenivalikoima muutenkin.


Jos etsin sille oikein lellittelypaikan.

By Sand - 23.4.2007

Likusterisyreenin kasvuvyöhykkeet: 1. - 5. Tuore ja ravinteikas maa. (Minä en sitten siitä haaveile niin)

By Temskukka - 23.4.2007

Olen viime vuonna, 10.7. kysynyt että mikä tämä siro puu on, ja Kibuvitsi sen sitten minulle esitteli.


By Temskukka - 23.4.2007

Eli kuvassa on siis Likusterisyreeni, Syringa reticulata.

By mouku - 23.4.2007

Olen poistanut vanhoista pihasyreeneistäni, aina ensin kuivat oksat ja sitten katsonut mitä jää jäljelle vasta. Meillä maa on kuivaa, ja hiekkapitoista joten ei paras maa syreeneille, mutta kun ne on istutettu pihaan jo yli 30 v sitten anopin toimesta niin eipä niitä raaski hävittää, kukkia jaksavat hyvänä kesänä silti todella runsaasti.


On muuten retouttavaa puuhaa heilua oksasaksien kanssa, tutkailla mikä oksa on elossa ja mikä ei, ja nips naps !

By Miu_Oulussa - 23.4.2007

Meillä kasvaa likusterisyreeni täällä viitosella. On ollut nyt...noin viisi vuotta. Ei palellu edes oksanlatvat. Muttei ole kyllä vielä kukkinut :-(
By Kilppu - 24.4.2007

Elikkä siis syreeni pukkaa maan pinnalle jonkun pikkuruoskan emokasvin vierestä, lapioin sen irti maasta niin että myös juurta lähtee mukaan? Sitten sen voi siirtää omalle paikalleen vai pitääkö tehdä jotain? Ymmärsikö tämä päin peetä? naurua

By Sinitalvikki - 24.4.2007

Ihan oikein Kilppu ymmärsi Smile Niin se sujuu, nyt on siihen hyvä aika, kun kasvu ei vielä täysin alkanut..en ole kuoppaakaan kastellut, eli helppo hommma...

By Sand - 24.4.2007

Nostele se pikkuruoska kuitenkin vähän varovasti maasta (nousee käsin nostamalla) sen verran, että näet, missä kohdassa emokasvista lähtevä juuri kulkee. Iske sitten lapiolla se juuri poikki. Ei tarvitse kaivaa syvältä. Itselläni syreenit ovat lähteneet kasvuun lähes näkymättömistäkin juuren aluista.


Älä istuta liian syvälle sitä uutta vesaa, mutta koeta kattaa sitä kompostimullalla.

By Inki - 24.4.2007

Jahas - ei siis mitään ongelmia likusterisyreenillä näillä leveysasteilla - taas yksi lisää josta haaveilla...

By Höytyvä - 30.4.2007

Sinitalvikki, kirjoitit  viime viikolla seuraavasti:


"Syreenillä on taipumus olla alhaalta "rakoinen", joten kannattaa istuttaa peittokasvia tai matalaa puskaa rakokohtiin."


Voitko sinä (ja ihan kaikki muutkin, kiitos) neuvoa mitä olet itse saanut menestymään syreenien alla jos sinulla on siellä jotain matalia puskia. Minä olen ymmärtänyt että syreenit vievät tehokkaasti voimat ja veden maasta eikä niiden juurella oikein mikään tahdo menestyä. Meillä ei menesty siellä edes nurmikko ja olen jotain vaatimattomia kasveja olen yrittänyt saada siellä pärjäämään (puna-ailakki, krookukset, kevätesikko, vuorikaunokki, lemmikki).  Meillä on kyllä kyseessä aiemman asukkaan ehkä joskus 60-luvulla istuttamat syreenit jotka ovat siis tosi isot, ehkä nuorempien puskien juurella joku pikkupuska menisikin paremmin...vai?


Olisin kovasti ilahtunut jos saisin syreenien alle jotain näyttävämpää kuin sammaloitunut ja osin mulloksella oleva maanpinta

By Sinitalvikki - 1.5.2007

Ellei pensas suostu kasvamaan syreenin juurella niin ainakin kohopenkkiin kylvetyt krassin siemenet viihtyvät ja nousevat upeasti syreenin runkoja pitkin kaunistamaan rumaa näkymää..Luonnon kasvit, vaikkapa lemmikit ja päivänkakkarat viihtyvät hyvin. Meillä hansaruusu menestyy, olen juurivesoista lisännyt sitä rakopaikkoihin. Annamme syreenien lisääntyä, on hyvä näkö- ja tuulensuoja pihallamme.


By Fiia - 4.5.2007

Onneksi löysin hakusanalla tämän likusterisyreenin. Olin juuri aikeissa tehdä uuden otsikon. Jostakin luin, että se saattais menestyä jopa kutosella. Näkyy olevan tosi hieno puumaisena. Mutta kauan saa odotella näköjään kukintaa. Saakohan sitä mistään runkomaisena vai pitääkö itse ruveta kasvattamaan?


Vanhoissa keskusteluissa oli otsikot jokaisella lajilla erikseen. Miksiköhän ei täällä? Vai johtuneeko tuo meistä rupattelijoista?

By Temskukka - 12.5.2007

Sain äsken tekstarin isosiskolta. "Täällä on likusterinsyreeni 17 €" Minä laitoin takaisin että "Osta".


Siellä on sellainen porukka matkassa että sitä taimea valitaan sitten suurella pieteetillä ja tuodessa selostetaan ummet ja lammet että miksi ko. yksilö valittiin. Minä kun ostan niin nappaan vaan yhden ja sitten kassalle, joten parempi näin.


Minulla on pihassani kolme paikkaa johon sitä likusteria olen zoomaillut. Illalla onkin vaikea päättää mihin niistä. Painotanko pihan kokonaiskuvaa, nurmenleikkuun helppoutta vai sitä että pääsen nauttimaan kukinnasta mahdollisimman hyvin?

By Temskukka - 12.5.2007

Likusterinsyreeni viihtyy tuoreessa ja ravinteikkaassa maassa, kasvuvyöhyke I-V, aurinko/puolivarjo.


Entä tuulisuus? Miksei koskaan puhuta tuulisuudesta?

By Temskukka - 12.5.2007

Kolmas viesti: Pyydän anteeksi kun kirjoitan väärin jatkuvasti. Se on likustersyreeni, ei mikään likusteriNsyreeni. Samperi.niin

By Kaisaliisa - 12.5.2007

Painota sitä nautintaa, sanoisin ma. 


*haaveilee myös likusterisyreenistä*

By Temskukka - 12.5.2007

Neljäs viesti (kuukkeloin aina välillä). Likusterisyreenissä mainitaan olevan "mahtava", "hieno", "Voimakas", "Makea" ja "Hyvä tuoksu jos siitä tykkää".


Se ei myöskään kuki joka vuosi aivan varmasti.

By Tanu - 12.5.2007

Tuo "hyvä tuoksu jos siitä tykkää" määrittelee kyllä sijoittamista melkoisesti. Jos tuoksuu hyvälle, sijoittaisin ihailuetäisyydelle, jos ei niin hyvälle, katsoisin pihan kokonaisuutta. Ruohonleikkuuta ei teillä juurikaan kannata ajatella; joku sen yli ajaa kuitenkin, jos niikseen tulee - autolla, traktorilla tai ruohonleikkurilla! ;p
By Temskukka - 12.5.2007

Niin ajelihan "tämän kesän isäntä moneen kertaan särkyneen sydämeni yli" viime kesänä naurua


Suomennos, meidän isäntä leikkasi istuttamani särkyneet sydämet ruohonleikkurilla viime kesänä moneen kertaan, ja eivät ole nousseet tänä keväänä ollenkaan. Kuolivat. Olen muistuttanut rikoksesta hänelle jo muutaman kerran tämän kevään mittaan, vaikka ei ole vielä edes ruohoa leikattu.

By Tanu - 12.5.2007

Ne ovat kirjaimellisesti särkyneitä sydämiä... Sad

(Enkä koskaan unohda niitä moneen kertaan yliajettuja ja -peruutettuja orvokintaimia... 8D )
By Temskukka - 12.5.2007

Delegaatio palasi tyhjin käsin, ei tullut likusteria. Kuulemma minun pitää mennä itse valitsemaan ensi viikolla se taimi. Täytyy olla mahtava likusteri tällä hässäkällä. kieli ulkoa

By Titamiini - 12.5.2007

Likusteria minäkin olisin mielinyt muutaman vuoden ajan. Tuosta Särkältähän niitä sais neljän kilsan päästä, vaan istutuspaikka on vielä hämärän peitossa. Jos nyt menen ja ostan sen, niin kahden vuoden päästä sen vois sitten isuttaa. Näin meillä tuppaa olemaan näiden puuvartisten kanssa...

By Temskukka - 22.5.2007

Menin isännän kanssa hakemaan likusterisyreeniä. Koitin häntä sitoa juttuun pyytämällä, että hän valitsee taimen. Huulet pitkällä valitti ettei yksikään kelpaa. (huokaus). Minä menin myyjältä kysymään että onko muita ja sitten löytyi. (Minulle olisi kelvannut se ekakin).


Mutta nyt meillä on likusteri, ja iso onkin. Olisi se kova juttu jos kukkisikin jo tänä vuonna.

By Temskukka - 23.5.2007

Pistetäänpäs itsellekkin muistiin: Likusteri on sitten Syringa reticulata ''City of Toronto.

By Paulastiina - 23.5.2007

Mutta likusteri onkin aivan eri rehu kuin likusterisyreeni. Mulla on nyt likusteri ilman ''sireeniä''.

By Temskukka - 23.5.2007

No niin onkin, pitäisi aina kirjoitta likusterisyreeni ettei tule sekaannuksia.

By sandokan - 29.5.2007

Voiko syreeniä kasvattaa siemenistä? Jos voi, niin milloin siemeniä pitäisi kerätä? Työmatkani varrella kasvaa aivan mahtavan värisin kukin kukkiva syreeni, en ole koskaan muualla sellaista nähnyt. Se ei ole varsinaisesti kenenkään pihassa, vaan sellaista puistoista pöheikköä, mutten kyllä kehtaa sinne mennä lapion kanssa kaivelemaan juuriversoja..

By Raakki - 31.5.2007

Kyllä kai noita siemenistäkin voi kasvattaa ja loppukesästä niitä siemenkotia näkyy olevan ruskeina ja silloin ne kannattaa kerätä ja varmaankin myös kylvää saman tien.


Nyt alkaa kukinta olla parhaimmillaan valkoisessa syreenissä.


By Raakki - 31.5.2007

Lähikuva valkoisesta...

By Raakki - 31.5.2007

...ja  retuliinista.


By sopuli77 - 2.6.2007

Tuosta unkarinsyreenistä vielä, eikö se siis tee juurivesoja? Olin jo valmiiksi ajatellut paikkoa juuri istuttamaani syreeniaidannetta juurivesoilla myöhemmin. Pitääköhän sitten lähtä muualta niitä vesoja metsästelemään...no-jaa Onko ukarinsyreenissä aina samanvärinen kukinta vai onko siinäkin värivariaatioita?

By villikko - 5.6.2007

Syreenin lisäys



Minulla on valkoinen komea syreeni. Nimeä en tiedä. Vanha, vanha ja se ei tee juurivesoja... Kuinka voisin saada siitä poikasen? Luin vanhoja palstoja, joissa neuvottiin ottamaan nuori oksa ja laittamaan se multahiekkaseokseen ja muovipullo ympärille (ilman korkkia ja pohjaa tietysti). Kuinka tulisi toimia?Miksi muovipullo... Onko teillä tiedossa muita keinoja? Olen katsellut myös kaihoten yhtä erikoisen tummaa syreeniä työhuoneeni lähistöllä.cool... Mutta lähinnä haluaisin perijää tuolle vanhalle valkoiselle. Pelkään, että se ei jaksa kukkia vanhuuttaan kovin pitkään...surullinen Kiitos neuvoista hymy



Villikko


ps. Vaikuttaako maaperän laatu syreenin kukinnan väriin? Luulisin, että ei... mutta kysyn kuitenkin

By Kaisaliisa - 5.6.2007

Muovipullon tarkoitus on estää liika haihduttaminen. Koska pistokkaalla ei aluksi ole juuria, varsi ei pysty imemään riittävästi vettä mutta lehdet haihduttavat. Ilman suojausta pistokas kuivuu.


Muovipullon voi korvata muovipussilla, johon on tehty reikiä. Pistokkaasta voi myös harventaa lehtiä.


Enpä ole mikään mestari pistokkaiden juurruttamisessa, joskus onnistun, joskus en. Aikaa juurten kasvamiseen menee monta kuukautta.

By Mörris - 6.6.2007

Sarjassamme "Vaikeimman kautta": kuinka parhaiten tuhota taimiston vuosien työ ja palauttaa rungollisiksi kasvatetut syreenit takaisin pensaiksi? Juuri- ja runkovesoja ei luonnollisestikaan pidä poistaa, mutta entäpä nykyiset oksat? Itse olen pähkinyt kaikkien oksien lyhentämistä n. 30 sentillä, latvaversoa ehkä rankemminkin, jotta muut oksat ja mahdolliset piilevät silmut paremmin innostuisivat.


Kommentteja?


Ja koska joku kuitenkin ihmettelee, miksi maksoin monta rahaa syreenipuista, vaikka halusin pensaita: riittävän isoja (min.150 cm) pihasyreenin (tai minkään muunkaan syreenin) taimia ei yksinkertaisesti Tampereen seudulta löytynyt, näkösoujan tarve kun alkaa vasta siitä metrin korkeudesta.no-jaa

By kivifani - 7.6.2007

Olen ajatellut syreeniä näkösuojaksi naapurin isolle "pellettilämmityskompaktille" Alunperin rakennuslupaa hakiessa naapurin kuulemisessa oli kuvassa puusta rakennettu lisähuone mutta lopputulos olikin satamasta hommattu puna peltinen kontti.TOSI RUMA!


Ongelma on että haluaisin istuttaa taimet jo tänä kesänä mutta pitää raivata ensin omaa puolta kun kyseisellä paikalla on pihakiviä varastoituina. Pihan laatoitus on käynnissä mutta se vie vielä jonkin aikaa??Onko se sitten liian myöhäistä istuttaa syreeniä?


Toinenkin ongelma on! Piha on tällähetkellä sepelillä joten kuinka paljon se vaatiin massan siirtoa eli mullan tuomista ja seplin kaivamista. Sepelin alla on todennäköisesti moreenia?


Mies on lähdössä 4 päiväksi pelaamaan lentopalloa joten voi olla että pihakivet siirtyvät sillävälin paikaltaan..??

By Kukkafani - 13.6.2007

No mutta kuulkaa - kysyisin viisaammiltani; viime vuonna Unkarin syreeni ja nuokkusyreeni kukkivat molemmat kuvatulla tavalla - tänä vuonna molemmissa oli muutama terttunen ja nuokkuversion kukat kuihtuivat ennen avautumista. Laitoin kyllä molempien juurelle kompostimultaa "hippasen". Eivät kait siitä loukkaantuneet vai mitä mie olen tehnyt väärin???


Onko muilla samaa vikaa?

By Kukkafani - 13.6.2007

Ei tainnut kuva tulla mukaan!

By Kukkafani - 13.6.2007



 

By tähtiputki - 13.6.2007

Upea syreeni Kukkafanilla.

By Liisukka - 13.6.2007

Meillä ainakin riippasyreeninä pitämäni puska on kärsinyt talvivaurioista; muistaakseni tammikuun lämpimillä keleillä silmut oli versojen päissä vihreinä ja sitten pakkasten tultua vihdoin saivat kipeää sen verran, että keväällä lähti kasvuun vain uinuvia silmuja.
Aikamoinen puska nyt.




By Liisukka - 13.6.2007

Höh -siis nuokkusyreeninä..

By Kukkafani - 14.6.2007

No onpas lohduttavaa, jos en ollutkaan se syyllinen! Meillä on siis tällainen Unkarin syreeni, jota sisareni kutsui "raakuksi", kun näki. Vieressä on sitten vaaleanpunainen nuokkusyreeni ja sekin oli ihan täynnä kukkasia viime vuonna, vaan eipä nyt. Ennätin just niistä Elvistellä töissä ja nyt ne tekivätkin tollaisen tempun - mun työkaveri kun vielä viikko sitten pyöräili katsomaan moista ihmettä. Se olikin kyllä viime kesänä sellllllllainen, jotta! Haukoimme vain henkeämme. Olimme siis ostaneet talon edellisenä syksynä, eikä meillä ollut harmainta havaintoa, mitä omistimme puutarhassamme! Niitten seurana on vielä joku jasmike. Luulin ensin omistavani kameliajasmikkeen, mutta luulenkin sen olevan loistojasmike tms. Laitan siitäkin kuvan, kun toivon, että joku sen tunnistaa.

By kivifani - 14.6.2007

Upea lumipalloheisi!! Istutin tänä keväänä sellaisen. Nyt epäilen oliko sittenkään riittävästi tilaa sen ympärillä.Aika sen näyttää...voikos sitä leikkoa pienemmäksi tarpeen vaatiessa?.hymy

By liljus - 14.6.2007

Todella upea tuo hoyabellan rykelmä ja lumipalloheisi on kyllä komea!!!. Kuinka kauan olet sitä kasvattanut?

By Kukkafani - 14.6.2007

On todella kaunis valkoinen pensasryhmä! Lumipalloheisi kukkii vielä niin kauankin, että on pitemmäksi aikaa iloa, kuin esim. juhannusruususta, joka valitettavasti ainakin meidän seudulla ennätti jo kukkia ja varista ennen varsinaista Juhannusta.

By minttumeirami - 14.6.2007

Eilen kuljeskelin Nastolan Villähteellä vanhemmalla omakotitaloalueella, enkä voinut kuin henkeäni haukkoa, kun näin, kuinka upeita lumipalloheisiä ihmisillä oli pihoillaan! Rakennuskanta on 50-60-luvulta ja suurimmat olivat pienten omenapuitten kokoisia ja kukkatertut aivan valtavia. Syreenien kukinta alkoi jo olla lopuillaan. (Takaisin aiheeseen)

By -Emäntä- - 25.6.2007



 Isabellansyreeni juhlisti kukinnallaan juhannusta!

By Singeri - 27.6.2007

Voiko vanhan syreenin siirtää? Mulla kasvaa liian lähekkäin kaksi ehkä 1993 istutettua violettia syreeniä. Korkeutta on pari metriä, leveyttä ehkä reilu metri.

Toisen on siirryttävä, joko kompostiin tai mieluummin toisaalle  pihaan. Leikkaanko ensin moottorisahalla alas, vai koitanko viedä tuollaisenaan? Ajatelin kaivaa ison kuopan ja hivuttaa pressun päälle.


Vinkkejä? mitä uuteen istutuskuopaan?

By Sand - 27.6.2007

Hakkaa ensin lapiolla ja kirveellä noin enintään lumikolan leveydeltä syreenin juuria poikki ja ala sitten tavoitella sinne syreenin alle lapion kanssa samalla koettaen pitää juuripaakun multaa koossa. Älä missään nimessä ala yksin edes sitten yrittää sen syreenin vetoa pressulle tai lumikolalle, mutta tee siirtopaikan kuoppa aivan valmiiksi, jotta voit saman tien tuiskauttaa syreeniin uuteen kohtaan.


Kastele uusi paikka ensin lotraten ja myöhemmin noin kerran viikossa kaatelet muutaman kannullisen ympäri juuristoalueen reunoja.


Hentoja ja heikoimpia versoja voit tietysti vähentää ennen ylöskaivuuta, mutta säästä toki parhaat verret.


Itse en ole yhtään ainutta syreeniä saanut kuihtumaan, vaikka olen niitä siirrellyt ilman multaakin ja hyvin vähäisin juurin varustettuina. En toki mitään suuryksilöitä, vaan sellaisia keskikokoisia. Lumikola on tosi hyvä siirtoapu, mikäli koko matkalla löytyy kovapohjaista nurmikkoa, missä kola luistaa hyvin. Kottikärryihin nosto on erittäin vaikeaa ison multapaakun painon takia. Jos onnistuu, niin kottikärryt pystyyn viereen ja siihen keikuttamalla se multainen juuristoalue niin päin, että tulevalle paikalle onnistuu kaato lähes heti oikein.

By ruusukki - 11.7.2007

Ostin pensaan nimeltä syriga amurensis (pitäisi varmaan olla syringa). Mikähän se on ? Googlettamalla löysin keskustelusta vanhan pentin puolelta tiedon, että olisi joku likusterisyreenin muoto. Onko näin? Onko kellään kokemusta kasvista?

By ruusukki - 11.7.2007

Nostanpas tätä vähän taas esille, jos joku näin illemmalla osais vastata.

By kibu... - 11.7.2007

ostoksesi on Syringa reticulata,
Syringa amurensis (amurensis var. japonica,japonica)
japaninlikusterisyreeni 


(tai S.reticulata var. mandsurica,mantsuriansyreeni)



(VKN:n mukaan)











By MökinMuori - 29.7.2007

Minun likusterisyreenini kukki parhaillaan kermanvärisin kukin, tosin on enemmin pensas kuin puu.vaikka puuna pitöis kasvaa...nyt on toinen kesä likusterilla minulla joten ihan hyvä näin, olen muutenkin keräillyt syreenejä eri lajeja tämän kesän uusi tulokas on samettisyreeni Mis Kim...aikaisemmat hankinnat:pihasyreenit Alba,sininen puistosyreenit Julia,Ainola,Värtönvalkoinen,Tammelankaunotar,pelkästään kaarisyreenin nimellä ja kaarisyreeni Veera,Isabellan=Elinoor,Goral,Royalty,Holger,Jalo=Akkila,Anndenken an Ludwig Spähth.Prairie,Petite,ja Korean,Unkarin,Nuokkusyreeni.

By Virili - 3.9.2007

Kukkafaniiii:  Voisiko se olla Tähtijasmike->  ´Waterton´  2-3m korkea,runsas kukinta heinäkuussa ja kestä kauan, tuoksuva.


Tässä huomasin kysymyksen ( on jo aikaa kulunut) ,kuin yritän etsiä tietoja.

By Kiiltomato - 7.10.2007

Passaako Syreeniä leikata / karsia olan takaa näin syksyllä, haluaisin muokata korkeista Syreeneistäni puumaisempia, niistä tuiki tavallisista violettikukkaisista on kyse. Istutan varmaan keväällä niiden eteen matalampaa valkokukkaista Syreeniä ym. muuta puskaa.

By intopii - 7.10.2007

En kyllä enää tähän aikaan leikkais... Keväällä sitten, ja jopa kukinnan jälkeen vasta.

By Moonlight - 8.3.2008

Minä tässä kyselen, että mihin aikaan olisi parasta syreenit leikata? Ja sitten sellaista, että kaivoin viime keväänä toisen syreenin juurelta pari "pikkusyreeniä". Toinen niistä on sellainen kaksi metrinen hontelo jossa ehkä viisi pientä oksaa. Kannattaisiko se leikata poikki? Joku puhui, että metrin korkuiselta, olisiko se järkevää?
By hupakko - 8.3.2008

Leikkaustahan syreeneille ei juuri suositella, eikä varsinkaan alasleikkausta. Jos leikkaamiseen kuitenkin tuntuu olevan tarvetta, jättäisin työn kukinnan jälkeiseen aikaan. Hontelo-oksaista vois lyhentää joka puolelta siten, että kaikkiin oksiin jää jäljelle useita silmuja. Sopivinta leikkuukorkeutta en ainakaan minä osaa arvioida. Parhaitenhan syreeni kait tuuhettuu omine aikoineen juurivesojen avulla.
By Liisukka - 8.3.2008

Olen joutunut "uudistamaan" vanhoja pensaita ja ne olen leikannut kesäaikaan harventamalla niin, että muutaman vanhimman verson olen leikannut ihan alhaalta asti.

Silloin ei tule liian rajua leikkausta ja kasvi alkaa työntää uutta versoa maasta.
By Moonlight - 8.3.2008

Mietin sitä, että pakko ei ole omaani leikata, koska se ei ole vielä missään "istutuksissa" erotin sen vain tuosta isosta pensaasta. Eikä se edes kuki kun on vaan sellainen yksi pitkä ja ohut varsi, jossa muutama oksa. Oikeastaan voisin käydä näpsäsemässä kuvan siitä...
By Moonlight - 8.3.2008

Tässä tämä. Tuossa alhaalla olikin enemmän oksia kuin muistin. Olisiko sittenkin järkevintä antaa vain olla tuollaisena?





Voi olla, että tämä kyllä ensi kesänä alkaa kasvattaa kunnolla oksia, sillä se oli niin tuon "emonsa" varjossa. Ei saanut juuri ollenkaan aurinkoa.

By Liisukka - 8.3.2008

Kyllä mä katkaisisin sopivasta kohtaa ton pitkän hujopin, mutta vaan esteettisistä syistä.

Anna kuitenkin kukkia ensin. Kyllä se haava kerkiää sen verran parantua kesän aikana...

Vaikka tässä leikkaamisessa on tyylejä niin paljon kuin lyylejäkin : )
By Tip-tip - 26.3.2008

Istutin juuri Pihasyreeniaidan.  Pessimistinen ystäväni sanoi vain, että "toivottavasti kestää talven yli". Onko Syreeni talvenarka, ja jos on niin mitä voin tehdä jotta se kestää talven? Suojataanko koko aita havuilla tai hallaharsolla. Auttakaa!  surullinen

By Hanna-Kaisa - 26.3.2008

Meillä on muutaman vuoden vanha syreeniaita. Taimet on istutettu omiin monttuihin niin että niiden väliin on kasvanut nurmikkoa ja rikkaruohoja, jotka on hankala leikata kun ei ruohonleikkurilla pääse väliin ja siimaleikkurin kanssa menee hermot!


Olen kuullut että syreenin alus pitäisi pitää puhtaana, joten olenkin sitä yrittänyt kitkeä ja lisätä ruohosilppua ja katetta. Nyt kuitenkin haluaisin tehdä sen kerralla kunnolla niin että ei tarvitse olla jatkuvasti nyhtämässä uusien, pienien pensaiden välissä rehottavia heiniä ja voikukkia.


Haluaisin siis aidan alusesta yhtenäisen ilman väli ruohoja. En kuitenkaan jaksaisi kaivaa lapiolla joka väliä (aitaa noin 40 metriä) ja kitkeä käsin. Voinko siis laittaa maisemointikankaan koko matkalle, suoraan rikkaruohojen ja nurmen päälle (leikata kankaaseen aukot taimille) ja sitten kankaan päälle haketta? Kuoleeko ja maatuuko ruohot kankaan alle? Entä mitä sireenit tästä tykkäisi?


Onko muita vinkkejä miten nuo nuoret ja hennot taimet saisi vauhtiin? Luulen että ne on alunperin istutettu liian pieniin monttuihin savimaalle ja siksi ovat kasvaneet niin vähän.

By Jasmike - 26.3.2008

Heips!Pohjanmaalta!


Nuo syreenit ovat kokemuksesta hitaita lähtemään kasvuun, muuta kun päsevät vauhtiin ja juurtuvat niin kyllä sitten kasvua tulee. Meillä on neljä vuotta sitten siirretty sinistä pihasyreeniä kahvipaikan päätyyn suojaistutukseksi, niin nyt ovat alkaneet kasvamaan ja kukkimaan. Unkarin syreeni on mielestäni paremmin kasvavaa sorttia. Olen laittanut unkarinsyreenien juurelle paksu kerros sanomalehtiä ja sitten haketta kun meillä on tuota vuohenputkea riesaksi asti. Hyvin on toiminut.

By MiHa - 2.4.2008

Pihalla kasvaa yksi vanhempi syreeni ja aitauksena kymmenkunta muutaman vuoden ikäistä. Nyt sekä tämä vanhempi syreeni, että nuorista pari ovat ruvenneet kellastumaan, enkä keksi miten niitä voisi auttaa. Ötököitä ei näy. Katsokaahan kuvia apea


















Kevääällä saivat kompostoitua hevosenlantaa pikkuannokset juurille.  Ensinnäkään en tiedä ovatko ne pihasyreenejä vai mitä. Jostain luin, että esim. Unkarinsyreeni ei tykkää kalkista, kun taas tavallinen (=pihasyreeni?) viihtyy kalkitussa maassa. 


Onko tässä vaiheessa kesää enää mitään tehtävissä, vai onko aika levitellä syyslannoitetta ja toivoa parasta?



By roosamarika - 2.4.2008

Heippa vaan!


Jälleen palaan tähän vanhaan mieltä askarruttavaan asiaan tuosta unkarinsyreeniaidan leikkaamisesta. ks. http://puutarha.net/index.asp?s=/suorakanava/jasentili.asp


Olen siis leikellyt nyt tuota aitaa siten, että olen leikannut viime vuonna muutamia vanhoja oksia alas asti, tänä vuonna tein niin, että yritin tsekata oksista pisimmät oksat, jättäen lyhyemmän oksan aina viereen. Näin sain aitaa hiukan matalammaksi. Ensi vuonna ajattelin sitten leikata ne tänä vuonna jättämäni oksat. Kamalan kova homma oli leikellä, ja 2/3 osaa on jäljellä. Aita on jotenkin hassun näköinen nyt, (laitan kuvan kunhan ehdin). Tarkoitukseni siis on estää aidan kasvu ihan vallattoman isoksi. Aidassa näkyy (kuten viestiketjun viimeisessä kuvassakin) entisen omistajan kädenjälki, hän oli leikannut aidan tiettyyn pituuteen saakka aiemmin. Se onkin hankalin osa minulla, täytyy varmaan kesän aikana leikellä niitä "harottavia" oksia vain pois, jotka kuivaneet tyystin. Mitäs olette mieltä, meneekö koko leikkaus ihan "puihin"hymy??

By merlin - 2.4.2008

Saankos näyttää, mitä naapurilla tehtiin. Ensiksi yleisvaikutelmaa leikatusta sivusta:




By merlin - 2.4.2008

Aika voimakkaasti puutarhuri-parturi verotti ihan alhaalta asti:




By merlin - 2.4.2008

Ylempää vain ''väärään suuntaan'' kasvavia:




By merlin - 2.4.2008

Oman puolen urakka vielä edessä. Pyysin tätä herraa töihin meillekin, kun jälki vaikutti hyvältä. Naapurilla vaikutelma ilmava ja keveä ja kyllä uskon, että vanhat pensaat tästä innostuvat viheriöimään. No, herra oli aivan liian kiireinen :I.
Aita meidän puolelta:




By memuli - 2.4.2008

Minulla oli ihan samanlainen Unkarinsyreeniaita naapurin kanssa: se oli päässyt kasvamaan ihan liian korkeaksi ja alkoi harvenemaan alhaalta. Se rehotti niin ylöspäin kuin sivuillekin. Tältä se näytti silloin:


By memuli - 2.4.2008

Leikkasin syksyllä "vastoin sääntöjä" kaikki aivan juuresta poikki. Kasvoi keväällä niin, että oli katkaistava uudestaan. Tältä näytti viime kesänä ja nyt odotan, jospa se jo kukkisi:


By memuli - 2.4.2008

Löysin vähän paremman kuvan ja kuvakulman. Aita jatkuu vielä kuvan ottajan taakse aika pitkälle.


By roosamarika - 2.4.2008

Heippa taas!!


Ei tainnut tuo laittamani linkki mennä mihinkään, tässä kuva kuitenkin aidasta. memuli, teillä taisi olla kuitenkin aika tiheässä nuo pensaat vai mitä? Meillä on aika harvassa, jopa 1/2 m väliä. Ks. alla:






Mitä tuolle voisi tehdä? Olen nyt leikellyt sitä harvemmaksi ja lyhyemmäksi, voin laittaa illalla kuvan.

By merlin - 2.4.2008

Huomasin itse, että puutarhuri-ammattilainen poisti maata myöten ainakin puolet rungoista, jos ei sitäkin enemmän. Ajattelin yrittää samalla metodilla, mutta säästeliäämmin. Sitä kyllä jään ihmettelemään, että mikäli sataa märkää raskasta lunta, miten noin uusittu aita sen kestää?

By roosamarika - 2.4.2008

Tuossa aamulla vielä katselin aitaani, ajattelin sillä tavalla harkiten leikellä tiettyjä oksia maahan asti, jospa sitä tuuheutta saisi sitten lisää tyveenkin. En halua leikata alas asti. Saas nyt kesällä sitten nähdä miten tuo mun leikkaustapa on auttanut. Kuitenkin alunperin etsin tietoa netistä Arporaattorin ohjeen mukaan... löysin ohjeen jossa kehotettiin tuollaisen vanhan syreeniaidan uusimiseksi leikkaamaan kolmen vuoden projektissa aina joka kevät kolmannes vanhoista oksista maahan saakka. Entinen omistajakin oli joskus leikellyt maahan asti, mutta ei ollut huolehtinut leikkaamisesta seuraavina vuosina, joten oksat olivat vain hujoppeja, yksinäisiä oksanpätkiä, pitkiä vielä. Lisäksi mua harmittaa tuo selkeä raja minkä ent. omistaja oli onnistunut tekemään aitaan, eli leikannut 1,5m korkeudelta aidan kokonaan yhtenä vuonna. Sen jälkeen aita on kasvanut runsaasti siitä kohdin mutta alhaalta jäänyt sitten harvaksi. Onkohan Arporaattori enää palstoilla mukana? Olisi kiva kuulla hänen kommenttejaan vielä asiaan. Siinä on tietäjä tässä asiassa. hymy

By Sand - 2.4.2008

Roosamarika, oma suunnitelmasi unkarinsyreenin leikkaukselle vaikuttaa hyvältä, koska kertaleikkauksella saa helposti aikaan liikaa vesiversoja ja altistetaan kasvi taudeille ja tuhohyönteisille. Maltillisella leikkauksella saat samalla luultavasti kokonaan häivytettyä rajan, minkä kerrot pensaissa olevan.

By roosamarika - 2.4.2008

No hei taas!




Nyt sain eilen loppuun urakan aidan leikkuussa, alla kuva. ( Vielä kuitenkin perkattavaa.) Osa vanhoista oksista oli lahonnut, ja niitä piti poistaa "rankalla" kädellä, mutta saa nähdä mitä tuosta kasvaa.. Tuossa kuvassa näkyvät leikkausjäljet eivät kylläkään ole vanhoista oksista vaan pitkistä yksittäisistä hujoppioksista. Ensi keväänä täytyy sitten leikellä liikakasvua, jotta ei uudet versot tukehdu, haarautuukohan ne sitten jos niitä leikkaa uudelleen?


Ongelmana tosiaan tuo kuvassa näkyvä "raja" jota yritän pikkuhiljaa poistaa, sekä pitkäksi kasvaneet hujopit






Vielä kysyisin, että onko ollut tyhmää leikellä pensasta ns. keskikohdalta? Tarkoitukseni on lisätä tuuheutta koko pensaaseen, ei vain alaosaan? Olen järkeillyt asian noin, kommentoikaa, leikkaan alas jos väärin leikattu. Nuokin, joita olen jättänyt puolesta välistä kasvamaan, ovat juuri niitä ylipitkiä hujoppioksia, jotka korkeimmillaan olivat noin kolmemetrisiä.



By Sand - 2.4.2008

Pensaista tulee varmaan ihan hyvän näköiset, kunhan lehdet ilmestyvät. Veikkaisin kuitenkin, ettei kannattaisi puolesta välistä leikata. En ole mikään leikkuuasiantuntija.


Mutta nyt kannattaa pensaiden alla oleva maa kattaa hyvällä kompostimullalla ja peittää multa vaikka jollain karikkeella.

By roosamarika - 2.4.2008

Niin aion tehdäkin. Oksasilppuri on jauhanut tasaisen tappavaan tahtiin ja makeaa haketta on syntynyt aivan hirveästi. Täytyykö mullan päälle laittaa hiukan lantaa, vai riittääkö tuo omatekoinen hake?

By anttipa - 2.4.2008

Vanhassa pentissä keskusteltiin hyvinkin paljon syreenin leikkauksesta.Tuossa tapauksessa en olisi menetellyt kuten roosamarika. Pensaassa on selvästi muita vanhempia versoja. Olisin poistanut vain ne ja aina maan rajasta asti. Lisäksi olisin poistanut noita ohuempia uusia versoja ja aina mahdollisimman alhaalta. Kuvassa näkyvät tyngät kannattaa vielä lyhentää maan rajaan asti.

By roosamarika - 2.4.2008

Hei anttipa! Kiitos vinkistä, mutta viime vuonna etsin ohjeita netistä ko. aidan leikkaukseen, ja löysin ohjeen, jossa käskettiin uudistaa tuommoinen vanha aita aina vuosittain 1/3 osaa vanhoista oksista leikkaamalla, niin olen nytkin yrittänyt tehdä. (Eli kolmen vuoden periodissa uusi aita) Tuo aita on todella ollut täynnä sekä versoja että vanhoja oksia, osa oksista on näin ollen tukehtunut valon ja ravinnon puutteessa. Entinen omistaja ei ole leikannut aitaa kovin paljoa.



Leikkaamisesta vielä, tänä vuonna tosin leikkasin myös nuorempia oksia, koska ne olivat niin korkeita. Jos tämä systeemi nyt ei onnistu, niin katsotaan josko ensi tai seuraavana keväänä leikkaan koko aidan alas asti. Nyt kuitenkin käyn vielä läpi neuvosi mukaan nuo liian pitkiksi jääneet oksantyngät sekä ilmeisesti leikkaan nekin alas, jotka olen jättänyt puoleen väliin. 



Mitenkähän ne uudet versot pitää sitten ensi vuonna leikata, vai pitääkö ollenkaan, jotta eivät taas kasva pelkkää pituutta sen kummemmin haarautumatta?

By anttipa - 2.4.2008

Katsoin vain tuota kuvaasi, ja minun mielestäni siinä on kolme vanhaa versoa leikkaamatta. Näyttää ainakin, että nuo leikatut ovat olleet nuorempia. Periaatehan on , että osa vanhoista poistetaan ja nuorempiakin harvennetaan.

By roosamarika - 2.4.2008

Leikkasin aidan nyt niiltä osin mitä olin jättänyt puoleen väliin ja liian pitkiksi tyngiksi. Ja kyllähän se kannatti, nyt aita on ihan eri näköinenkin, poistin lisäksi vielä enemmän vanhoja oksia. Huomasin vain erään asian, joka mietityttää. Siinä kohdin aitaa, mikä on ollut vanhan ison terijoen salavan alla (terijoen salavaa on nyt pienennetty), että niihin oli tullut jotain sienikasvua, johtuen varmaankin siitä, että olivat täynnä vanhoja kuivaneita oksia, ja lehtiä joten pensas ei ole saanut ilmaa vaan on "märäntynyt". Nyt kun leikkasin reilusti varsinkin niitä, minulla on huoli niiden pensaiden sairastumisesta lisää. Onkohan niille jokin oma lääke olemassa, mitä voisi käyttää?

By roosamarika - 2.4.2008

Nyt suurinpiirtein samasta kohdasta kuva. Versoja on tosi paljon, liikaakin. Varmaan pitäisikin ensi keväänä jättää vahvimmat, sekä leikata sellaiset vanhat oksat jotka eivät liioin kasva enää, tai niissä on pelkät tupsut päissä. Ajattelinkin jotenkin merkitä ne oksat nyt kesällä, jotta leikkaaminen on sitten ensi vuonna helppoa.





By merlin - 2.4.2008

Tänään tapahtui vihdoin vanhan unkarin syreenin parturointi. Apuun tuli ammattilainen, joka jo naapurin puolen parturoi viime vuonna. On se mahtavaa, kun tietää, mitä tekee ja välineetkin on miestä myöten! Ja aivan uskomatonta, mutta erittäin totta, sain tontin pituudelta pari metriä lisätilaa. Ja vielä lupaan, etten anna sen ihan noin suureksi kasvaa, täytyy harventaa vuosittain.


Kokonaisvaikutelmaa voi ihailla tässä:


By Touhori - 2.4.2008

Aiheesta oli keskustelua jo vanhemmalla puolella, mutta kysyn nyt vielä lisäneuvoja ennenkuin menen kaivamaan mummolan juuripistokkaita


Miten iso paakku sitä nurmea pitää ottaa mukaan?


Entäs pitääkö ottaa usempi pistokas ja istuttaa ne vieri viereen vai yksi pistokas/ajateltu puu? Eli kasvaako yhdestä pistokkaasta emänsä kokoinen puu?


Koska sitä pistokasta saa ensi kerran leikata, kuinka paljon ja mistä?


Voiko juuripistokkaan istuttaa milloin vain keväällä/kesällä?

By Milli - 2.4.2008

Tuo riippuu aika paljon siitä minkä sortin syreeni on kysessä. Syreeniä on olemassa pensastyyppisenä ja sitten puumaisena.


Omien, perinkin karvaiden kokemusten perusteella suosittelisin ottamaan pistokkaita ainoastaan sellaisesta syreenistä, joka ei tee juuriversoja tai sitten jos ei ole varma tekeekö vai ei, niin ostamaan sellaisen taimen joka ei tee. Tai tietysti jos haluaa viidakon, niin sitten ei ole väliä.


Tietyt syreenit on nimittäin per.. perin sitkeitä kasvieja, jotka saattaa riistäytyä käsistä. Taloyhtiömme pihalla kasvaa paljon syreeniä, ja voi kiesus sitä jokakesäistä juuripistokkaiden (turhaa) kitkemistä. Olen yrittänyt myös itse hävittää sitä tuhkapensasaitamme seasta, mutta kolmen vuoden väsytystaistelun jälkeen taidan olla minä se joka väsyi.. syreeniä ei tarvitse jäädä mullan alle kuin yksi oksanpala, niin johan siitä alkaa uusi pöpelikkö puskemaan.


 

By Janzku - 2.4.2008

Olen suunnittelemassa syreeniaidan istuttamista pihamme rajalle (myös näköesteeksi). Onko nyt lajikkeilla sitten väliä Puistosyreeni vai Pihasyreeni ja kuinka niitä nyt sitten pitäisi leikata, että saisin tuuhean aidan sitten aikanaan?



Ilmeisesti  Puistosyreeni kestää paremmin leikkauksen kuin Pihasyreeni.






Apua kaipaava

By Sannu - 2.4.2008

Meitä fiksummat on varmaan jo kyllästyneet näihin iän ikuisiin syreeniaitakysymyksiin, mutta täällä vaan taas eräs toinenkin kaipaisi neuvoja samasta aiheesta. Miten tiheään pitäisi istuttaa hyvän näkösuojan saamiseksi? Miten syvä/leveä istutuskuoppa? Milloinkohan sitten alkaa olla tarpeeksi korkea antamaan suojaa? Kyselee Sannu

By Raid - 2.4.2008

Voih, en ole fiksu näissä asioissa, jotta toivottavasti fiksummat
tulevat korjaamaan. Itse tein syreeniaidan puolen metrin jaolla, ja
taimet lapioittin synnyinkotini vanhasta ja leveästa (ja
hoitamattomasta) syreeniaidasta eli pieniä yhden oksan surkeita alkuja.
istutuskuoppaa jonkun verran, että sain pohjalle reilusti hyvää multaa.
Taisin istuttaa varhain keväällä ja samantien taidettiin tehdä
istutusleikkaus eli pätkittiin kymmenen sentin pituisiksi pätkiksi,
näin ne haarautuvat heti alhaalta.  Rivistö pidetään
rikkaruohoista vapaana.   Ja kastella pitää aluksi, jottei
ihan pystyyn kuivu...


Auttoiko yhtään...

By [0] - 2.4.2008

Hyvältähän tuo kuulostaa. Syreeni on niin alkukantainen kasvi, että varmasti pärjää.
By hupakko - 2.4.2008

Syreenit tuottavat runsaasti juurivesoja, joten tuuheutta tulee kyllä alhaalta saakka ilman leikkauksiakin (jota ei suositella syreeneille lainkaan huonon kestävyyden ja kukinnan menettämisen vuoksi: kukinta tulee vanhoihin versoihin).  Taimistolta kannattaakin valita jo valmiiksi haarottuneita taimia joita sitten istutella vapaasti kasvavaan aidanteeseen 1-2 kpl/m. Mielenkiintoiseksi ja eläväksi pensasrivin saa istuttamalla siihen useampaa lajiketta. Vaikka 3 puistoa, 1 piha, 3 puistoa, 1 piha jne. Kukinta-ajatkin vaihtelevat sen verran näiden välillä, että tällaisessa "seka-aidassa" lähes koko kesän joku pensas on kukassa ja tuoksua riittää naurua!

By Raid - 2.4.2008

Meidän syreeniaita ei ole vielä kukkinut, johtuen varmaan tuosta
siitä  että niitä vielä kolmantena vuotena (toisena vuotena olivat
vielä liian pieniä kukkiakseen...kai) leikkailtiin, jotta taas
haaroittuisi, mutta odottelen täksi vuodeksi kukintaa. 
Rikkaruohojen kitkentä aidanteesta oli rasittavaa puuhaa, sekä nurmikon
reunuksen pitäminen aisoissa, viime vuonna oli taas pakko leventää
alustaa ja laiskana ihmisenä levitin sanomalehdellä alustan ja
mänttäsin multaa päälle, kätevää; rikkaruohot ja nurmikko jäi sinne
alle ja siistiä tuli.


Joskus jotain luin syreenin hyvinvoinnista, että on jotain puutteita
jos tekee kovin juurivesoja, mutta mahtaako olla mitään perää, kyllähän
kurtturuusukin tekee hirmuisesti juurivesoja, eikä silläkään mitään
puutteita ole, päinvastoin.


Meillä siellä syntymäkodissa on myös yksittäinen kohta violettia syreeniä, muuten valkoisessa aidassa, täytyykin narulla merkitä ja lapioida yksi istukas omaan pihaan:-)

By Kirsikkapuu - 2.4.2008

Mahtaakohan syreeni kasvaa hiekkaisessa maassa?


ajattelin siirtää syreenit paikalle jossa on hiekkamaan päälle laitettu noin 40 cm mullattu kohopenkki mutta syreeni tarvii varmaan paksumman maan jotta kasvaisi paremmin?




Mitkä sivut yleensä on hyvä paikka etsiä tietoa kasvikohtaisesti tai opetella tuntemaan kuvien kautta perennoja?




tiedosta kiitollisena Kirsi

By nopsis - 2.4.2008

 Meillä kasvaa satavuotiset syreenit lähes pelkässä hiekassa. Luulisin, että viihtyy mielummin kuivassa kuin märässä paikassa, eikä ole maan laadun suhteen nirso.

By Tervaska - 2.4.2008

Kyllä se hiekkamaassa viihtyy, kaivaa sitten juuret nopeasti syvempään missä enemmän kosteutta. Syreeni on kalkinsuosija.

Vieraile Särkän perennataimiston sivuilla, siellä paljon hyviä kuvia.
By Kilppu - 6.5.2008

Operaatio *en tykkää noista syreeneistä, teen niille jotain* jatkuu.


Leikkasin harottavat ja mielestäni rumat ja ärsyttävät syreenit
mataliksi. Tietenkin vasta sen jälkeen luin että ei ehkä olisi
kannattanut, mutta ei haittaa kun jotain noille on tehtävä.
Alunperinkin syreenit on väärässä paikassa, niiden pitäisi olla sievässä rivissä meidän ja naapurin väliaidan jatkona, mutta ne on istutettu metrin verran pihaan päin ja näin aidan ja syreenien väliin jää outo kolo, tosi hankala selittää. Sitten rivi ei ole läheskään suorassa eteenpäin vaan ikäänkuin levenee loppua kohti. Ja jotta näky olisi vielä oudompi niin kaksi syreeniä on istutettu nurmikon kanssa samalle tasolla, mutta kolmas sitten on niin että se on kumpareen päällä. Leikö loppunut lapiosta puhti eikä ole jaksettu kaivaa koloa yhtä syvälle kuin muut ja syreeni on jääny korkeammalle kukkulan päälle kasvamaan.


Kuitenkin päätin leikata kaikki mataliksi, jokainen kun oli vielä eri korkuinen, levyinen ja kaikkinensa eri sorttisia. Mutta vieläkään ei ole hyvä kun ne on ihan väärillä paikoilla. Haluaisin siirtää kaikki syreenit metrin verran ja oikaissa rivin myöskin suoraksi, sekä istuttaa myöskin maahan samalla tavalla eikä vai nakata koloon, mahtuu se sinne tai ei.


Kärsiikö syreeni paikan vaihdosta? Ovatko juuret kuinka syvällä ja kuinka ison alueen kanssa siirrän? Pitääkö syreenit istuttaa samalle tasolle nurmikon kanssa vai pitääkö ne jättää vähän kukkulan päälle? Kuinka lähelle toisiaan pienet syreenit istutetaan että siitä saisi jonkinlaisen aidan? Onko muuta mitä pitäisi ottaa huomioon?





By Sand - 6.5.2008

Kilppu, ei kärsi syreeni paikanvaihdosta, ei kesäksi seinustalle kuivalle maalle unohtumisesta eikä talvesta pitkällään lehtikompostin alla.



Minun syreeneissäni on kaikissa siirrettäessä ollut hyvin matalalla juuret, joten kuoppa, jolla lähtee pensaan juuriston kokoa hahmottamaan, saa olla myös melko matalaa sorttia. Vedä lumikolalle tai pressulle suoraan koko pensas, niin siirto on helpointa.



Jos syreeneistä kukkivaa aitaa toivot, ei kannata leikata kuten aitapensaille tavataan tehdä, vaan istuttaa isommat pensaat harvahkoon, jotta niillä on tilaa tuuhentua, ja pienet syreenit vaikka väleihin.



Syreeni tykkää katteista juuristollaan, kompostimultaa, jonka päälle suojaavaa katetta.
By Kilppu - 7.5.2008

Kiitos sand. Eli voin hyvillä mielin nostaa ylös ja siirtää parempiin paikkoihin, kunhan ilmat taas lämpenevät tästä

By minttumeirami - 7.5.2008

sain syksyllä vaaleanpunaisen syreenin pienen taimen. Olen tässä ihmetellyt, että mihin mahdoin sen tällätä. Olin jo oikeastaan luopunut toivosta; ajattelin että talvella on sen päältä ajanut aura-auto tms. Äsken olin tuolla tien varressa ja huomasin valkoisen lapun...löytyihän se syreeni Smile
By Ermeli - 7.5.2008

Meillä on tontin kolmella laidalla sireeni aitaa, todella vanhaa yksi laita. Ehkä neljä vuotta sitten leikkasin sen n. 30-40 cm korkeudelta kokonaan alas. Se oli 4-5 m korkea, eikä kestänyt talvella enää lumen painoa, vaan taipui pihaan liikaa. Yksikään pensaista ei kuollut ja nyt se on taas jo n. 3 m korkea. Nyt uudistan sitä harventamalla vanhimpia pois.


Nyt mua vaan kiinnostaa kasvattaa yksi rungollinen sireeni puu. Oletteko löytäneet mistään ohjeita, kuinka tuollainen puun kasvatus tapahtuu? Löysin aidan viereltä yhden hyvän melko kookkaan, suoran ja sopivasti oksaisen alun, josta ajattelin kokeilla. Nyt tarvitsisin vain ohjeita leikkauksesta sun muusta.

By Ermeli - 7.5.2008

Löysinkin jo ohjeita puiden puolelta, en vain hoksannut katsoa. Ei muuta kuin yrittämään.

By jalomi - 20.5.2008

Nuokkusyreeni jäi eilen taimikaupasta käteen, nyt tätä lueskelin ja ilmeisesti on niin ettei kovin tarkka tuon maan suhteen ole? Kalkkia, kompostia ja aurinkoinen paikka?
By Kilppu - 30.5.2008

HEP,hep. Huomenna olisin siirtämässä syreenit parempaan paikkaan, jostain luin että tarvitsisi kalkkia? Tarviiko? Kalkkisäkki odottaa, ostin lumipalloheittä varten, mutta laitanko vaiko en?

By Zibuli - 30.5.2008

Syreenit viihtyvät neutraalissa maassa. Ainakin mieluummin kalkkipitoisessa kuin happamassa.
By Jeppiina - 31.5.2008

Minulla on muutama äitini tuoma syreeni istutettuna tähän perushappamaan maahan, sammaleiden ym joukkoon. Tökättiin ne muutama vuosi sitten vaan johonkin kasvamaan. Siellä ovat muutaman vuoden olleet ilman hoitoa tai kastelua. Hyvin ovat pärjänneet. eilen siirsin pari tuohon lähemmäksi pihaa. Yllätyin että olivat niin hyväkuntoisia. Lajeista ei ole hajuakaan...
By pikkukäki - 31.5.2008

Ai että syreenit ei kärsi paikan vaihdosta.. Tuo pitää mennä kertomaan miunkin surkeaakin surkeammille yrityksille. Yli kymmentä pihasyreenin tainta olen jo yrittänyt saada kasvamman pihallani, 2 kuoli viime talvena ja ainakin 6 tänä talvena/keväänä. 3 raukkaa viruu enää kuolemankielissä joista 1 EHKÄ saattaa selvitä (ens talveen)... surullinen Maaperä on savea, tosin on niille kovastikin yritetty maata kompostimullalla parantaa. Seisooko sitten vesi keväällä istutuskuopassa vain mikä on. Yhden kuolleen syreenin tyvestä huomasin kuoren olevan ihan irti ja repaleinen, joku käynyt syömässä? Niin ja yhdestä yksilöstähän pikku tyttömme poimi silmut. Vieressä isotuomipihlaja senkun komistuu.. Vaan kun mie haluaisin just niitä ihania vanhanajan tuoksuvia ja kauniita pihasyreeneitä, pläääh. Silmut vaan ruskistuu keväällä ja se siitä. surullinen

By Moonlight - 31.5.2008

Pikkukäenrieska, onpa omituista. Mulla on tuossa pihalla kaksi isoa syreeniä joiden juurelta viimme kesänä siirsin yhteensä 5 pientä tontin toiselle puolelle. Täälläkin savimaa ja siirto tapahtui tottakai pahimman helteen aikaan. Kaikki ovat hengissä. Kaksi niistä innostunut jopa kukkimaan.
By Sand - 31.5.2008

Pikkukäenrieska, kokeileppa vielä muutamalla pensaalla sitä, että teet niille kohopenkin savimaasi päälle. Pistät vaan maan pinnalle (voit toki savea rikkoa alta) paksulti seosta, missä on vaikka kompostimultaa, valmista multaa ja hiekkaa ja istutat syreenisi siihen. Kata aina syksyn haravointilehdillä maan pinta ja kastele pitkillä helteillä, mikäli maa katteen alla näyttää kovin kuivalta.


Kovin kummulle ei tarvitse istuttaa, jos jaksat sekoitella vaikka noin 30 sentin syvyydeltä saveesi kompostimultaa ja hiekkaa ennen istutusmullan lisäämistä päälle.



By Pirkkis - 2.6.2008

Alkoi kukkimaan tämäkin, ihana tuoksu!


By pikkukäki - 2.6.2008

Pirkkis, ihana syreeni sydän Miun ainoa siirretyistä enää pystyssä oleva näyttää tältä. Kai siinä on maa painunut vähän kuopalle, vaikea nähdä kun tuo rönsyansikka kasvaa alla niin rehevästi. Tässä oli siis useampi pihasyreenin alku, sekä lilaa että valkoista vanhasta isosta kasvustosta siirretty, mutta ei vaan ota onnistuakseen. Kiitos neuvoista, yritän vielä johonkin kuivempaan paikkaan ja enempi koholle.


By epätietoinen2 - 7.6.2008

Mikä voisi olla vikana kun syreenipensasaidan yhdessä pensaassa vuosikasvaimet ovat muuttuneet honteloiksi, kääntyvät alaspäin ja jopa katkeilevat? Sama tapahtui myös viime vuonna tälle samalle pensaalle. Muissa pensaissa ei ole vastaavaa ongelmaa. Pensas kasvoi keväällä normaalisti ja kasvatti pitkät vuosikasvaimet, mutta alkoi taas oireilla toukokuun lopulla. Pensaan lehdet ovat normaalit. Itse epäilen joko lannoitusta tai kuivuutta. Annoin keväällä aidalle Puutarhan Kevät lannoitetta. Pensasaita ei ole paahteisessa paikassa, mutta kyseisen pensaan lähellä kyllä on kasvamassa nyt vielä pieni rusokirsikkapuu. Onko ehdotuksia mitä kannattaisi tehdä. Pitäisikö yrittää leikata pitkiä vuosikasvaimia?

By Sand - 7.6.2008

epätietoinen2, seuraa ensi keväänä tarkasti, mikä on tuossa pensaassa tilanne marjaluteiden kanssa. Kun ne vierailevat syreeneillä keväällä, jää jälkeen nuutuvat kevätkasvut. Koko pensas ei siitä sinänsä hätkähdä. Leikkaa vaan pois ne nuutuneet oksien kärjet.



Marjaludeinvaasio on helpoimmin havaittavissa helteisenä päivänä pensaassa, johon suoraan paistaa silloin aurinko. Luteista ei ole muuta poispääsyä kuin kova häirintä ja kepillä alas tiputtelu mahdollisimman usein.
By Inki - 11.6.2008

Eilen ostin likusterisyreenin ja lapussa lukee syringa reticulata, Japaninlikusterisyreeni - mitähän olen ostanut? Onko näitä likustereita kovinkin monenlaisia vai vain nimityksiä, kun ei kasvitieteellisessä nimessä ole kuitenkaan mitään jälkiosaa merkiksi jostain lajikkeesta...
By Pikkupallero - 11.6.2008

Miten syvälle syreenin juuret menevät? Ajattelin tässä yhdistää parissakin kohtaa perennapenkin syreenin kanssa, mutta jotenkin pitää noita estää leviämästä kokonaan sitten sinne "penkin" puolelle. Eli miten syvä patolevy pitää laittaa jottei juuret luikertele perennojen sekaan?
By Euffis - 11.6.2008

Pikkupallero, aikamoisen montun saat kaivaa. Itse en oikeastaan lähtisi urakkaan ollenkaan.... tosin maalla olen syyllistynyt istuttamaan valmiin syreenialueen edustalle sellaisia kookkaita ja kestäviä perennoja, kuten mm. ukonkelloa, kurjenpolvea ja maksaruohoakin. Syreeni kun juurineen pitää aina puolensa pienempiensä kanssa.
By Pikkupallero - 13.6.2008

Jotenkin pitäisi kyllä kuitenkin yrittää estää varsinkin yhden valkoisen leviämisen... eli kai on pakko sitä ihan kunnolla kaivaa jotta saa jonkun esteen tehtyä... muuten ei kohta ole yhtään pihaakaan kun tuo leviäääää...
By valopää - 13.6.2008

Minä olen hyvällä menestyksellä istuttanut syreenien juurelle perennoja juurimaton avulla. Jos jonnekin jää saumakohta, sieltä tietysti tunkee syreeni esiin, mutta homma pysyy aisoissa saksimalla pari kertaa kesässä nuo juurivesat pois (mahdollisimman alhaalta, että ei rupea haarautumaan).
By Euffis - 13.6.2008

Enpä oikein keksi mitä muuta voisit kaivamisen sijasta sen leviämisen estämiseksi tehdä. Maahan asti sahaaminenkaan kun ei auta, päinvastoin, saa vilkkaamman tyven vesakasvun aikaan.
By valopää - 13.6.2008

Olen leikannut syreenit puumaisiksi, tällöin on helpompi vahtia juurivesoja. Tässä todistusaineistoa, että homma onnistuu Kuva on vuodelta 2006, jolloin istutukset olivat noin kolmen vuoden ikäisiä. Nyt mennään jo viidettä vuotta, eikä syreeni ole vieläkään muodostunut ongelmaksi.



Olen myös tehnyt kivikkopenkin valtavan syreeninjuurakon päälle, kun halusin päästä syreenistä kokonaan eroon. Taas juurimattoa alle, kiviä päälle ja hyvin toimii. Siinä penkissä ei juurivesoja tunge edes penkin reunoilta.

By Pikkupallero - 13.6.2008

Niin... sahaamista ja saksimista olen harrastanut viimeiset 4 vuotta kun olen tässä asunut...

pomppivaa nauruaPuuta kyseessä olevasta valkoisesta ei kyllä saa vielä viiteen vuoteen tehtyä, kun tuli talvella kokonaan sahattua alas, kun oli tiellä autotallin rakentamisessa (hiljaa omassa mielessäni toivoin että se olisi kuollut tämän + kaiken muun rakentamisen aikaisen kaltoinkohtelun jälkeen, mutta mies kuitenkin haluaa säilyttää tämän...) Mutta sitkeästi on nyt kasvattanut kohta puolen metrin alkuja taas täyteen kevään aikana...

By raipel - 13.6.2008

Minä olen laittanut juurivesoille pensselillä Roudupia keväällä juuri lehtien puhjettua. Pieni % kuolee eka vuonna, mutta seuraavana vuonna jo suurempi %; kuolemattomatkin pysyvät muutaman sentin korkuisena. Emoissa ei näy jälkeäkään käsittelystä.

By Inki - 15.6.2008

Kiitos hoyabella, siis synonyymeja nuo nimet - minen vaan ymmärtänytSmile
By annas - 15.6.2008

Pikkukäenrieska, kannatan myös kohopenkin tekemistä savimaahan. Minulla on tontti savimaata ja olen istuttanut syreeniä melkein millä tavalla vain, yleensä ovat lähteneet myös kasvamaankin.



Tahdon päästää hurjasta määrästä koivuja eroon ja tein niiden väliin kohopenkin syreeneille ja katoin istutukset. Täytyy kastella alkuun aika paljon. En halunnut kaataa koivuja pois suojaamasta, ennenkuin syreenit ovat hieman kasvaneet. Hitaamminhan ne tällä tavalla kasvavat, mutta olen todennut, että syreeni on se mikä kasvaa melkein missä vain, kunhan on alusta selvinnyt hengissä!



Yllätykskseni huomasin, että minulla on myös vaaleanpunainen syreeni! Sitä ei koskaan tiedä mitä omistaa...
By viherpeippo - 15.6.2008

Kuinka korkea kohopenkin pitää syreenille olla vähintään?

By annas - 15.6.2008

Minä teen kohopenkkini savimaalle (mitä tavaraa nyt sattuu olemaan) ensin kattamalla maan reilulla määrällä sanomalehtiä. Pistän lehdet likoomaan, jos vettä on kylliksi Smile Sitten pistän niiden päälle, joko edellisen syksyn lehtiä tai kompostimultaa. Kasvualustaksi sitten multaa. En osaa sanoa cm määriä.



Jos vielä sanomalehtiä ja kateainetta riittää, niin katan koko komeuden! Pääsee paljon helpommalla, jos pystyy kattamaan. Kastelun, sekä rikkaruohojen takia.
By viherpeippo - 15.6.2008

kiitos, Annas, vastauksesta. Mietin vain, että puun juuristo tarvitsee varmaan aika paljon tilaa.

By annas - 15.6.2008

Syreeni ei minusta kaipaa kyllä paljon mitään. Voin sanoa, koska minäkin saan ne kasvamaan melkein miten vainSmile
By viherpeippo - 15.6.2008

oukei. ehkä sitten uskallan kokeilla. parempi varmaan kohopenkki kuin iskeä suoraan saveen!

By Kaisaliisa - 15.6.2008

Kuivana syksynä 2006 hakkasin rautakangella pieniä koloja, noin pesuvadin kokoisia, kovaan saveen. Istutin koloihin n. metrin korkuisia, haarottuneita syreenin taimia. En laittanut muuta multaa kuin juuripaakun ja savikökkäreitä... Hyvin lähtivät kaikki, nyt kukkivat!
By viherpeippo - 15.6.2008

lohdullista,kaisaliisa!

By memuli - 15.6.2008

Leikkasin ronskilla kädellä minun ja naapurin välisen syreeniaidan. Piti varpailla kurkotella, kun oli jo kasvanut liiankin korkeaksi. Juurihan me leikattiin se maata myöden!! Kukat meni saman tien maahan, mutta en päästä sitä enää ylikorkeaksi. Yksittäisenä se on aivan upea, eikä sitä tarvitse leikata., mutta väliaitana siitä tulee suurena ruma. Leikkelin muuten samalla vuorimännyt.

By LevotonTulppaani - 18.6.2008

Äkkiä ehtii kysymyksen kirjuuttaa kun pikku-ihminen katsoo muumeja. Voiko ikivanhasta pihasyreeniviidakosta poistaa kaikki juurivesat?Haluaisin hieman puumaisemmaksi tämän valtaisan pusikon. Näyttää aika hurjalta, keskellä jo lähes tyhjä kohta. Ei oikein kukikkaan kunnolla. Oliko noiden miljoonien juurivesojen ja jonkin ravinnepuutoksen välillä jotain yhteyttä?

Talon entinen (entiset) omistaja ei todellakaan ole ollut viherpeukalo... Kaikkien puiden ja pensaiden laikkaukset jääneet tekemättä... AAAAARRRRGGGGGHHHH!

Voi kumpa sukkelat sakseni eivät tappaisi niitä mitkä ovat vielä elossa täydellisen hoitamattomuuden jäljiltä...
By Pikkupallero - 18.6.2008

En usko että sitä pihasyreenia saat tapettuakaan. Leikkaa rohkeasti vain ja jätä ne mitkä haluat "puuksi" säilyttää... mutta nuo juurivesat kyllä sitten kasvavat takaisin myös. En tiedä pitäsikö sitten yrittää jollain suodatinkankaalla + katteella tms. sitten ympyröidä ettei kasvaisi heti taas uudestaan...
By LevotonTulppaani - 18.6.2008

Kiitos ohjeista. Näin olin ajatellut hieman sydän syrjällään tehdäkkin. Nyt saa sitten pieni ihminen majan syreenien keskelle!
By Moonlight - 19.6.2008

Mulla on kaksi syreeniä, kumpikin eri lajiketta. Osaatteko sanoa mitä? Äidille veisin yhden "taimen", mutta hän sanoi, että pitäisi olla "sitä oikeaa" syreeniä. Kummankohan uskaltaisin viedä? Kukinta ajoissa on hieman eroa. Alempi kukkii hieman aikaisemmin ja siinä on vaalean lilat kukat. Tuossa ylemmässä on tummemman violetit.





By LukinLilja - 19.6.2008

Mun mielestä toi alempi on se "oikea" sireeni.
By Moonlight - 19.6.2008

LukinLilja, niinpä se taisi olla. Kiitos tuo helpotti asiaa! Olikohan tuo ylempi sitten Unkarinsyreeni(?). Noissa isoissa pensaissakin on eroa tuo "tavallinen" pihahyreeni(?) ei ole läheskään niin tieheä kasvuinen kuin tuo toinen.
By Kassikäpp - 19.6.2008

Unkarinsyreeni on ylempiSmile Se on kasvutavaltaankin "jäykempi" kuin tavallinen pihasyreeni.
By Ermeli - 26.6.2008

Olisin kysellyt näistä suuri kukkaisista sireenipensaista, että tietäiskö joku mitä ovat.

Vaaleanpunaisen kukinto on n. 30-35 cm pitkä. Kukinto on vaakatasossa tai nuokallaan, mutta voi taipua myös omasta painostaankin.

Lila kukinto on noin 20-25 cm pitkä. Nämä kukinnot ovat enemmän pystyssä.

Tässä kauempaa kuvaa kukinto tavasta.

Edellinen omistaja on istuttanut nämä, niin en tiedä mitä lajia olisivat. Korkeutta on noin 3-4 m. Juurivesoja eivät oikein tee. Nyt pitäisi alkaa leikkaamaan vanhimpia runkoja, että tuuheentuisi.

By pirjoh - 26.6.2008

Enpä osaa kysymykseen vastata mutta ovatpahan komeat kukinnot heillä!=O
By Alisha - 26.6.2008

Unkarinsyreeniä näyttäs olevan, sen tarkempaa lajikketta en tiedä.
By Sand - 26.6.2008

Voi jummi, jos minun yhä pienet siementaimi-unkarinsyreenini joskus noin upeiksi tulisivat!
By Miikos - 26.6.2008

Oisko mahdollista, että siinä olisi mukana nuokkusyreeniä? Nuo nuokkuvat kukinnot näyttää niin tutulta

By mollis - 26.6.2008

Nämä unkarinsyreenityyppiset syreenit risteytyvät iloisesti keskenään. Näyttäisi että pensaissa on mukana nuokkusyreenin perimää, vaikka eivät ole nuokkusyreeneitä. Ne ovat ilmeisesti siementaimia, koska samassa aidanteessa on hiukan toisistaan poikkeavia pensaita, ei siis mitään varsinaista lajiketta (näitä lajikkeita lisätään pistokkaista). Tuolla perällä ja välissäkin näyttäisi olevan pystympikukintoisiakin.


Joitakin risteymiä on nimettykin esim. unkarinsyreenin ja villasyreenin risteymä puistosyreeni, unkarinsyreenin ja nuokkusyreenin risteymä kaarisyreeni, nuokkusyreenin ja villasyreenin risteymä isabellansyreeni.... Risteymätkin voivat vielä keskenään risteytyä, joten sellainen tarkka lajimääritys on joskus vaikeaa...Mutta unkarinsyreeneitä nuo eivät ole.

By Ermeli - 26.6.2008

Kiitos mollis, tuo selvensi jo paljon. Nuokkusyreenistä oon etsiskellyt tietoja. Sen tiedän että tuo pensas aita on istutettu n. 14 vuotta sitten ostotaimista. Tähän muuttaessamme 12 vuotta sitten pensaat olivat n. 80 cm korkeita. Todennäköisesti tarkoituksella valittu eri värisiä syreeneitä. Taidanpa taivuttaa muutamat oksat maahan saadakseni uusia pensaan alkuja.
By Rea - 26.6.2008

Minä sain valkean syreenin vuosia sitten sisareltani pohjanmaalta ja välimatkasta huolimatta kotiutui erittäin hyvin. On jokavuosi kukkinut aina vaan runsaammin. Juurivesoja olen kaivanut lapsille ja itselle paljon. Ei näytä siitä kärsivän ja vesatkin kukkii melkein poikkeuksetta jo seuraavana kesänä. Sinisen syreenin ostin puutarhamyymälästä yli viis vuotta sitten. Silloin oli noin puoli metriä korkea. Olen odottanut sen kukintaa, mutta tänä kesänä vasta tuli kaksi mitättömän pientä kukkaa. Juhannuksen seutuvilla ajelimme torniojokilaaksossa ja ihmettelin siellä, kun vain siniset notkui kukkien paljoudesta, mutta valkeita en nähnyt montakaan. Tietääköhän syreeni, että emäntänsä rakastaa valkeaa unelmaansa, sen kukka paljoutta ja tuoksua. Niin näyttävät rakastavan perhosetkin.

By Rea - 26.6.2008


Viime ja tänäkesänä etsin ja kyselin puutarhoilta ja torikukkakauppiailta nuokkusyreeniä, huonolla menestyksellä. Minulla on mielikuva nuokkusyreenistä jonka kantaäiti olisi Sotkamossa. Sitä en muista mistä olen sen lukenut. Kyselyni saldo oli mielestäni tyrmäävä. Eräskin kukkakauppias sanoi ettei ole koskaan kuullutkaan moisesta syreenistä, vaikka on ollut alalla jo yli kaksikymmentä vuotta. Kyseenalaisti sen ja uskoi ettei sitä ole olemassakaan. Menin kotiin ja otin kirjan mukaan näytääkseni toteen. Muuta ei keksinyt puollustukseksi kuin ettei se menesty meidän vyöhykkeellä. Näytin puutarhakirjaani ja sanoin, että tekisi hyvää talvi iltoina puutarhureidenkin lueskella alan kirjoja eikä vain luulla. Nyt minun veljeni on löytänyt nuokkusyreenin ja ostanut sen minulle ja sisarelleni. Tuo sen syyskesästä.

By mollis - 26.6.2008

Ermeli, ihan mahdollista on sekin, että nämä taimet on joskus ostettu unkarinsyreenin aitataimina. Nehän ovat usein siemenestä kasvatettuja. Tällaisia sekalaisia kasvustoja olen nähnyt monessa paikassa, samasta pitkästä aidanteesta löytää todella monentyyppisiä kukintoja, kun tarkemmin katsoo. Varmaankaan ei ole silloin istutettu eri lajikkeita vaan risteytyneitä siementaimia.

By Ermeli - 26.6.2008

mollis, voi olla hyvin mahdollista. Jos taivutan oksan maahan juurtumaan ja erotan sen sitten juurruttuaan, niin enkös silloin saa samanlaisen uuden pensaan. Siemeniäkin kyllä tulee huru mykke, mutta en ole koskaan syreeniä siemenestä kasvattanut. Niin tai eikös sen sais juurtumaan leikatusta oksastakin. Ajattelin vaan että olis kiva kasvattaa tollaisesta suurikukkaisesta lajista syreenipuu. Pitää kokeilla. Noita syreeneitä en ole edes lannoittanut kun ehkä 7 vuotta sitten. Tuhkaa oon joskus heittäny juurille. Sammal näytti juurilla kasvavan, kun viime viikolla laitoin sinne hake/lehtisilppu katteen.
By mollis - 26.6.2008

Joo, taivukas- tai pistokaslisäyksellä pensaan ominaisuudet tietysti siirtyy jälkeläiseen sellaisinaan. Näitä syreeneitä voi lisätä ainakin ruohomaisista (puutumattomista) pistokkaista. Luulisi onnistuvan myös taivukkaista.

By Miikos - 26.6.2008

Elikkä kun nuokkusyreenini on tehnyt siementaimia niin ne eivät ole "puhtaita", niinkös?

By mollis - 26.6.2008

Riippuu tietysti siitä onko se päässyt risteytymään jonkin lähilajin kanssa. Jos aidot (ei risteymiä) nuokkusyreenit pölyttävät toisensa (en tiedä tekeekö nuokkusyreeni itsepölyttäen itävää siementä), tuloksena on aito nuokkusyreeni. Jos lähellä kasvaa vaikka puisto-tai unkarinsyreeniä, voi jälkeläistö olla aika vaihtelevaa: osassa taimista "nuokkusyreenimäisyys" näkyy enmmän, osassa vähemmän...ja osa voi sitten olla sitä aitoakin.

By Miikos - 26.6.2008

Kiitos mollis Mulla ois sellainen muistikuva, että voisi ehkä tehdäkin puhtaita siementaimia mutta muistikuva on hatara. Muutamissa siementaimissa on kiiltävät lehdet, nuokkusyreenillä taas matat. Kiva seurata mitä noista tulee.

By Piivi - 26.6.2008



Tätä olen pitänyt nuokkuna.

By Piivi - 26.6.2008

Surkeita kuvia, kun ei tänä kesänä saa uusia, ei tarvitse odotella kukkia kun

paleltuivat toissatalvena molemmat. Tässä -05 nuppukuva.

By Jalabelle - 28.6.2008

Onko tämä unkarinsyreeni? Kukkii parhaillaan III-vyöhykkeellä. Lehdet on 2 kertaa isommat kuin pihasyreenin, toivottavasti näkyvät riittävän hyvin kuvassa nekin. Olen itse istuttanut nuokkusyreenin taimen jonka lehdet taas on melkein 2 x isommat kuin tämän kuvassa olevan. Näitä on kaksi puskaa, metsänrajassa kasvavat ja ilman mitään hoitoa olleet, eivät ole edes kukkapenkissä mutta hienosti näyttävät voivan.


By Kaisaliisa - 29.6.2008

Lehtien perusteella näyttää unkarinsyreeniltä, tai on sitten risteymä.
By Kaisaliisa - 29.6.2008

Jalabellen syreenin kukat ovat ehkä unkarinsyreeniksi aika sirottavat, siis avonaiset. Se saattaa olla myös puistosyreenin risteymä. Unkarinsyreenin kukkatertut ovat myös hyvin pystyt.


Olen tätä omaa syreeniäni pitänyt toistaiseksi aitona unkarinsyreeninä.





By Minnimi - 7.7.2008

Melkein nelimetrinen syreenimme on kukkimisensa kukkinut ja minulla polttelee pensassaksikäsiä. Ongelmani on, että pensas ei ole kovin tuuhea, se on kamalan leveä ja varjostaa suurta aluetta (pihan eteläreunassa). Voisinko leikata sen nyt? Vaikkapa parimetriseksi ja kaventaakin samalla. Kannattaisiko silloin leikata paksuimpia runkoja enemmän? Haluan ehdottomasti pienemmän aidan, mutta pelkään myös, että jäljelle jää risukko, josta toivon kasvavan uusia versoja. Okei, pensas on tasaisen tuuhea alas asti ellei tuuheampikin alhaalta kuin ylhäältä, mutta silti pelottaa. Ennen muuta tämä ajoitus heinäkuulle syreenin leikkuulle. Kertokaapa kokeneempina!

By sailasi - 7.7.2008

Leikkausajankohtaan en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta syreeni kukkii edellisen vuoden versoillaan.



Ja kasvattaa tyviversoja tosi kiitettävästi :-)
By laastiliisteri - 23.7.2008

Omassa pihassa nököttää useampikin kunnioitettavaan ikään (yli 30 vuotta) ehtinyt pihasyreeni. Kuivia oksia niistä toki olen vuosien saatossa poistanut, mutta varsinaisia nuorennusleikkauksia en ole uskaltautunut tekemään ja kai sen vuoksi pensaat ovat nyt yli kolmemetrisiä ja alhaalta pahoin "kaljuuntuneita". Kukkia tulee enää oksien latvoihin ja sinnekin vähänlaisesti. Aikanaan näitä syreeniä on istutettu myös harjakattoisen ulkorakennuksen seinustalle, minkä vuoksi ne saavat joka talvi niskaansa katolta putoavat lumet ja siinä rytäkässä katkaa aina useampikin oksa.


Tulisiko näiden pihasyreenien nuorennusleikkaus jättää suosiolla ensi kevääseen, vai voisiko niitä leikata nyt keskikesällä kukinnan jo päätyttyä ? Alasleikkaamista tämä pensas ei taida kestää, joten tyydynkö vain poistamaan pensaista vanhimpia oksia ja toivomaan että uusista versoista kasvaisi entistä ehompi ja kauniisti kukkiva syreeni pihan koristeeksi ?





By Morsinko - 23.7.2008

Mua kiinnostaa tämä sama aihe. Meillä on myös vanhoja syreenejä. Niitä jopa siirrettiin keväällä. Leikkasin osan vanhoista alas osa jäi pystyyn kun en malttanut kaikkia kerralla leikata. Ehkä paras lopputulos olisi tullut kun olis vain leikannut kaikki. Vai tuleeko vanhoista syreeneistä leikkaamalla enää parempia? Taimia olen kyllä istuttanut välipaikkoihin siltä varalta, ettei vanhoista tule enää mitään. Tehtiin syreenimaja.
By Pikkupallero - 23.7.2008

Kukinnan päätyttyä voi hyvinkin leikata. Ei ne syyreenit pienestä hätkähdä, vaikka kuinka vanhat olisivatkin.

Jostain (varmaan täältä joku neuvonnut) olen joskus lukenut sellaisen ohjeen että jotta syreeni pysyy kukkivana leikkauksista huolimatta niin pitäisi leikata kolmasosan pois joka kolmas vuosi, eli vanhimmat aina sitten pois alhaalta asti. Mutta kyllähän sen voi kertarysäyksenäkin tehdä mutta silloin ei kyllä varmaan kolmeen vuoteen kuki.

By puutarhatonttu - 27.7.2008

Tarvisin pikaista neuvoa. En nyt jaksanu alkaa koko ketjua kahlaamaan läpi, eli tästä on voitu ehkä jo kysyä aiemminkin, mutta kysympä kummiskin nyt. Eli juuri kaivoin vanhan ja lahonneen syreenin kannon pois maasta. Siitä sojotti pari uutta "poikasta"/vuosikasvua (tai miksi sitä nyt sitten sanotaankaan). Napsasin niitä talteen. Mutta kuinka saisin ne kasvamaan taimeksi? Laitanko vesiastiaan juurettumaan vai suoraan multaan vai mitä pitäis tehdä?
By Liisan - 20.8.2008

Olen ajatellut istuttaa valkoiset syreenit mökkitien alkupäähän sen kummallekin puolelle. Niiden jatkona olisi aronia-aitaa. Kuinka kauas teiden (yleinen tie ja mökkitie) ojien viereen sen voisi istuttaa? Riittääkö yksi ostotaimi tien kummallekin puolelle vai tarvisenko useamman ja kuinka silloin ne istuttaisin? Kuulostaako koko ajatus ollenkaan hyvältä?

By Weikko - 9.9.2008

Missäs kuussa/lämpötilassa on paras kaataa syreeneitä??? Lehdettömänäkö? Pitääkö olla pakkasia ensin?
By mumimyy - 8.12.2008

Minä keräsin Likusterisyreeni siemeniä syksyllä osa on tuleentunut osa ei.

Nyt haluaisin tietää onko kukaan kylvänyt syreenin siemeniä tarviiko ne kylmä käsittelyn eli kylvänkö nyt vai vasta keväällä multaa.
By kastelukannu - 8.12.2008

Likusterinsyreeni siemen tarvitsee lyhyen kylmäkäsittelyn. Joko kylvät aikaisin keväällä ulos sijoitettavalle kylvöalustalle/purkkiin tai jääkaappiin kosteahkoon hiekansekaiseen multaan (itse käytän kaktusmultaa) vähintään kuukauden ajaksi.

By mumimyy - 9.12.2008

Eli laitan nyt pihalle purkkiin saavat käsittelynsä siellä
By Meirami - 10.1.2009

Mulla on pari unkarinsyreeniä, jotka on istutettu kesällä -06. Ostin ne piiskataimina, eivätkä ne juurikaan ole siitä kasvaneet. Viime kesänä huomasin, että lehdet olivat aivan kippuraisia, mutta mitään tuholaisia en ainakaan paljain silmin nähnyt. Osaisikohan joku kertoa, mikä unkarinsyreenejäni vaivaa ja mitä niille pitäisi tehdä?
By Kaisaliisa - 10.1.2009

Millainen istutuspaikka on? Kasvaako juurella heinää? Luulen että ongelma piilee maassa ja taimet eivät pääse kunnolla kasvun vauhtiin. Liian kuivaa?
By Meirami - 11.1.2009

Kasvupaikka on puolivarjoinen. Juurella ei kasva heinää vaan alue on kuorikkeen peitossa. Kun istutin syreenit kesällä 06, kaivoin n. 50 x 50 kuopan, jonka täytin pussimullalla ja kalkitsin. En uskoisi, että olisi huono maakaan ja viime kesähän oli aika sateinen, joten kuivuudesta tuskin on kyse... Olisiko muita "diagnooseja"?

By Kassikäpp - 11.1.2009

Ehkä kuitenkin kasvualustasta johtuvaa...syreeni tykkää savensekaisesta maasta, pussimulta voi olla liian höttöä. Samoin eloperäisen lannoitteen lisääminen on tarpeen.

Lehtien kippuraisuus voi johtua jostain virussairaudesta tai esim. syreenikoi (Gracilaria syringella) voi tehdä samaa. Yleensä näissä kyllä lehdet ruskettuvat lopulta.

Tutkiskelin näitä Vladimir Kalvan kirjasta "Sirelid" v:lta -88. Siellä mainitaan mm. että Unkarinsyreeniä voi kasvattaa huonekasvina esim. jossain julkisessa tilassa =)
By Kaisaliisa - 11.1.2009

Minäkin luulen, että tarvitsisi savisempaa maata. Pussimulta on suureksi osaksi turvetta.

Jos maa on muualta savinen, istutuskuoppa saattaa myös pysyä liian märkänä, ikään kuin altaana.

Kun kasvuolosuhteissa on onegelmia, kasvi altistuu viruksille ja tuholaisille. Yleensä unkarinsyreeni on terve.

Ensi kesänä kannattaa parantaa tuota kasvualustaa savisemmaksi. Sitkeä pensas se joka tapauksessa on!
By Meirami - 11.1.2009

Kiitoksia vastauksista! Vielä tyhmä kysymys, eli miten tämä maan parantaminen käytännössä tapahtuu? Voinko kaivaa syreenit ylös ja lisätä kasvualustaan savisempaa maata ja kompostia, vai kuinka? Voiko tämän tehdä jo keväällä?
By Kaisaliisa - 11.1.2009

Heti keväällä toimiin Smile Ja katso, etteivät taimet jää kuoppaan, vaan ovat pienessä harjussa.
By Sand - 11.1.2009

Tavallisen syreenin juuret ovat melko pinnassa ja siksi niitä pitää silloin tällöin kattaa esim. kompostimullalla. Kysymistäsi unkarinsyreeneistä - tai niiden juuriston tyypistä lähinnä - en ole itse päässyt selvyyteen, sillä itselläni pienehköt siementaimet kasvavat hitaasti.


Lehtien kippuraisuus saattaa johtua kovasta kirva-armeijasta tai jonkin ravinteen puutteestakin. Panitko kalkkia miten runsaasti?

By Meirami - 11.1.2009

Täällähän on aktiivista porukkaa näin talvellakin, kiva niin! Mulla olisi tuolla valtavissa läjissä pellonpohjamultia, joita loppukesällä kaivettiin. Voinko siis käyttää sitä syreenien istutusalustana, tosin siellä on kyllä rikkaruohon siemeniäkin... ja sitte lisätä siihen kompostia. Katteeksi laitan sitten sanomalehden ja sitten kuoriketta.



Sand: Laitoin kalkkia istutuksen yhteydessä n. lapion kärjellisen/syreeni.
By Kaisaliisa - 11.1.2009

Minulla syreenit ovat kasvaneet hyvin tavallisessa peltosavessa.

Mullassa on aina rikkaruohonsiemeniä, viimeistään ensimmäisen kesän jälkeen... Kate pitää rikkaruohot aisoissa.
By belgi - 14.1.2009

Unkarinsyreeniaitani on kasvanut niin korkeaksi ettei sitä enää tahdo ylettyä leikkaamaan tikkaillakaan. Aita on suhteellisen hyväkuntoinen, enkä halua sitä toistaiseksi leikata kokonaan alas. Mitä mahtaisi pensasaitani tykätä, jos leikkaisin sitä tylysti metrin alemmaksi? Kukinta tietysti tulisi menetettyä, muttei leikattu aita muutenkaan pääse kunnolla kukkimaan. Mitäs luulette? Itse kuvittelisin, että lähtisi vain kasvattamaan paljon uutta versoa.
By Nuu - 14.1.2009

Yleisesti ottaenhan syreeni vaan tykkää siitä kun siitä katkotaan oksia, koskeeko se unkarinsyreeniä myös vai pelkkää kotoista versiota, sitä en tiedä. Mutta jos koskee, niin kuvittelisin samoin että lähtee vaan kasvattamaan paljon uutta versoa.
By Kassikäpp - 14.1.2009

Belgi, tassutteluissa on kuva Viipurista, jossa on n. metrin korkuiseksi leikattu unkarinsyreeniaita.
By belgi - 14.1.2009

Kassi, onko aavistustakaan missäpäin tassutteluja, sivuja on jopa 88 kappaletta Smile
By Moonlight - 14.1.2009

Mulla on unkarinsyreeni ja tavallinen pihasyreeni. Olivat hoitamattomana lähes 10 vuotta. Otin ja katkoin kummastakin isot läjät kuivia ja huononja oksia pois. Ja voi mahdoton kun rupesivat kasvattamaan uusia oksia ja versoja.

Muoks. Huomasin tuossa että sivulla 13 Ermeli kertoili leikkanneensa syreeniä matalammaksi.

By Kassikäpp - 14.1.2009

Belgi, sivu 50.
By belgi - 14.1.2009

Käväisin katsomassa ja uskoisin että kyseinen aita on myös joskus leikattu alemmaksi, koska alhaalla näkyy paikkapaikoin aika paksujakin runkoja. Viime kesänä kyllä leikkasin aitaamme paikoitellen varmaan yli puoli metriäkin, kun ilmeisesti oli jäänyt edelliseltä omistajalta vuosi leikkauksessa väliin ja oli kasvanut kovin epätasaisesti. Päätin nyt madaltaa sitä ihan kunnolla, niin saan pääsen jatkossa helpommalla, tuskinpa se siitä suuttuu.
By Emo - 14.1.2009

Yleensä ei suositella leikkaamaan syreeneitä muuten kuin vanhat ja vaivaiset oksat maata myöten. Leikattuna aitana menettää ison osan kukinnasta.
By belgi - 14.1.2009

Tiedän kyllä, mutta tämä vanha aita on aina kasvanut leikattuna. Muut pihan syreenit leikkaan juuri noin kuten kirjoitit.
By merlin - 14.1.2009

Meillä on aina ollut hiukan päänsärkyä unkarinsyreenin kanssa. Kolmella tontin reunalla on leikattuna, aika homma puolessatoista metrissä sitä leikella kaksi kertaa vuodessa. Pohjoisen puolella on ns vapaasti kasvava versio. Se alkoi olla niin mahdottoman leveä ja oksat katkeilivat tuulissa ja myrskyissä miten sattuu. Alhaalta alkoi olla tietenkin harvahko. Oikein koulutettu ihminen leikkasi sen viime helmikuussa. Ideana oli leikata säästävästi, karsittiin, ohenneltiin, jotta juurelta lähtee uusia versoja. Kuvassa juuri leikkauksen jälkeen. Tilaa saatiin 50 x 1,5 m (mutta en juuri voi sille alueelle mitään istuttaa, syreeni vie kaiken kosteuden ja voiman maasta. Mutta leikkaus paransi tilannetta kaikin tavoin ja uutta ihanaa vihreää kasvoi paljon.


By Heha - 1.2.2009

Hei, ostin viime keväänä omakotitalon. Pihasyreeniaita kasvaa tontin ja tien välissä. Pihasyreenit ovat kasvaneet tuossa 30 vuotta ja ovat aika kärsineen näköiset. harva aita ei anna haluamaani näköestettä. Nyt toivoisin teiltä hoitoohjeita miten saisin tuon aidan kukoistamaan, ettei tarvitsisi hävittää koko aitaa, aita kun näyttää siltä että olisi elänyt parhaat päivänsä.

By Ahdekaunokki - 1.2.2009

Muistaakseni yleissääntönä syreeniaidan leikkaamisesta/nuorentamisesta on, että vahvimmat ja vanhimmat rungot katkaistaan noin 20-25 cm tapeiksi. Ne alkavat sitten versoa uutta kasvua. Paras leikkuuajankohta taisi olla helmi-maaliskuu.
By Oulunseudulta - 2.2.2009

Heha, Ahdekaunokilta tuli hyvä neuvo. Kannattaa myös kitkeä mahdolliset rikkaruohot sireeniaidan juurelta, lannoittaa ja levittää esim. katetta. Näin aitasi saa hyvät lähtökohdat uuteen kasvuun.
By b3011111 - 1.3.2009

Sen verran laiska olen etten jaksa lukea ketjua läpi,enkä haullakaan (muka) vastausta helposti löydä. Siis kysymys:

Mitkä syreenit EIVÄT tee juurivesoja? ( tai tekevät hyvin hillitysti)
By Miikos - 1.3.2009

Nuokkusyreeni ei tee ollenkaan. Siemenestä lisääntyy itsekseen.
By Kaisaliisa - 2.3.2009

Unkarinsyreeni ei myöskään tee juurivesoja, ainakaan kirjallisuuden mukaan.



(Tosin meillä on hyvin vanha unkarinsyreeni, joka tekee hillitysti juurivesoja. Se saattaa kyllä on jokin risteymä.)
By pihaharrastaja - 21.3.2009

Istutin 1992 kolme unkarinsyreeniä kuivahkoon savimaahan. Juurivesoja ei ole ollut ollenkaan.

Yksi pensaista oli ilmeisesti nuokkusyreeni: lehtivihreä ja kukinto vaaleampi,

lehdissä keltaisia sävyjä. Syyskesällä pensaan lehdet ruskistuvat, kuivuvat ja kuolevat.

Näin Kouvolan Cumulus-hotellin pihalla suuren kasvuston ongelmapensaamme kaltaisia pensaita.

Muutoin hyväkuntoisessa lehvästössä oli ruskistunut ja kuollut alue.

Mikä ratkaisuksi ongelmaan?

By Kassikäpp - 21.3.2009

Saattaa olla joku sieni tai virus, alkuun vaan oksien poisto voisi auttaa.
By Tähkäpää - 29.3.2009

Minulla on kolme-neljä vuotta sitten Prisman taimimyymälästä ostettu nuokkusyreeni ja vieressä pihasyreeni. Pihasyreeni kukki jo toisena kesänä, mutta nuokku ei ole kukkinut ollenkaan. Pituutta sillä on jo reilu metri, ehkä jopa puolitoista. Eräs sanoi, että olet saanut urospensaan. Voiko se olla niin ??? Ettei se sitten tule ikinä kukkimaankaan vai pitäisikö sille hankkia "tyttöystävä" ????
By Kaisaliisa - 29.3.2009

Nuokkusyreenisi haluaa vain kasvaa isommaksi ennen kuin kukkii. Odottele kärsivällisesti Smile

By kasvintuntia - 29.3.2009

Nuokkusyreeni tekee alkuja tosi paljonkin.Ainakin Naantalissa,rinnemaastossa.
By Terroriina - 29.3.2009

Meilläkin on pari ns. jalosyreeniä, en vain tiedä, mitä ne ovat. Kuitenkaan ne eivät ole kukkineet kertaakaan (en ole nähnyt kukkaa)ja ovat jo metrin-,puolitoista mittaisia. Syksyllä näin, että ne olivat täynnä jotain vaaleita, ohuita, pitkiä hyppiäsiä, joita sitten mäntysuopaliuoksella suihkuttelin.

Mitähän ne mahtaa olla?
By Tähkäpää - 29.3.2009

Viimekesänä oli mielestäni muutenkin normaalia enemmän kaikenlaisia pikkueläviä kasveissa. Meillä täällä pohjoisessa oli ainakin todella märkä kesä, joka lienee syyllinen ötököitten viihtymiseen ;(

Odotan todella, että nuokkuni kukkii joskus. Kiitos kannustuksesta, jospa se vielä innostuisikin...
By Minnimi - 2.4.2009

Minun on myönnettävä, etten jaksa etsiä kaikkia sivuja löytääkseni vastauksen. Ehkä sallitte oikaisun?!


Minulla on pihasyreeniaita puutarhan eteläreunassa. Leikkelin sitä voimakkaasti viime kesänä ja jatkoa seuraa. Mutta mutta... Haluaisin istuttaa sen viereen perennapenkin (siis varjon puoleinen osa). Koska kohta alkaa lumi sulaa ja multatyöt lähestyvät, kyselisin neuvoa juurimaton tarpeesta. Viekö syreeni kaiken veden ja ravinnon muilta kasveilta ja pitäisikö siksi laittaa perennapenkkiin juurimatto? Vai löytyisikö varjokasveja, jotka selviäisivät luonnollisella tavalla syreenin vieressä?


En välttämättä haluaisi juurimattoa, mutta jos se on ainut tapa saada elinvoimaa muille kasveille, on siihen investoitava. Ovat vaan kamalan kalliita kaupassa. Osaako joku sanoa edullisimman tai edullisen paikan hankkia niitä? Tarvitsen joka tapauksessa koivun luo juurimattoa, ostan sitten kaiken kerralla.

By nanikka - 2.4.2009

Eikös syreeni tee mahdottomasti juurivesoja? Kyllä varmaan kannattaa juurieste hommata jos meinaat vain perennoja siinä penkissä katsella.
By Minnimi - 3.4.2009

Kumma kyllä juurivesat tulevat sille toiselle, aurinkoiselle puolelle. Ehkä juuri sen auringon takia.

Kuinka kauas pensaista pitäisi juuriesteen ulottua?

By Irsa - 28.4.2009

Meillä mökillä on tallainen harva sireeni, joka ei ole kukkinutkaan pariin vuoteen ainakaan. Uskallanko leikata kaikki vanhat oksat pois?- (

ja syksylläkö vai keväällä)

By Kassikäpp - 28.4.2009

Ainakin nuo kaksi reunimmaista kummaltakin puolelta. keväällä.
By Irsa - 28.4.2009

Kiitos, Kassi neuvosta. Siksi kysyinkin kun tiedän, että ei suositella leikattavan kaikkia kerralla! Mutta jos ei kuki tänäkään keväänä, saattaapi olla ,että kaikki lähtee!
By Marlene - 7.5.2009

Aion hankkia mieheni tädin, joka kuoli hiljattain, muistoksi syreenin koska asumme hänen lapsuudenkodissaan, ja silloin täällä on ollut syreenipensas taikka pensaita. Niin mikä syreeni täällä silloin 50-60 luvulla on todennäköisesti ollu ja mitä omasta kokemuksesta suosittelisitte?
By Ketkukettu - 7.5.2009

Ihan perusveikkaus voisi olla perinteiset Syringa vulgaris (lilakukkainen) tai siitä valkea ´Alba´ versio. Näitä ainakin useimmiten vanhoistakin pihoista löytyy. Osaiskohan joku sanoa, milloin unkarinsyreeni on kotiutunut Suomeen?
By mai-lee - 7.5.2009

meidän unkarinsireenimme (maja ja juu, silloin todella sanottiin sireeni) oli istutettu 40-luvun lopulla. isällä kyllä oli parikin kauppapuutarhuriystävää niin, että hän oli ehkä saanut taimet ns tiskin alta.

nykyisin joutunee todella etsimään, että löytää aitoa unkarinsyreeniä. melkein ovat puistosyreeniä puodeissa kaupan olevat.
By nanikka - 7.5.2009

1800-luvulla tuli unkarinsyreeni.
By lavatera - 7.5.2009

Lapsuudenkodissani Keski-Suomessa 50-luvulla oli valkoista pihasyreeniä, syringa vulgaris alba. Se leviää hyvin juuriversoistaan, ja sitä näkyy silloin tällöin vanhojen autiotalojen pihoissa ja raunioillakin
By Kaisaliisa - 8.5.2009

Mai-lee, tekeekö teidän vanha unkarinsyreeninne juurivesoja?

Meillä on vanha täysin unkarinsyreeniä muistuttava syreeni, joka tekee hiljalleen juurivesoja. Istutettu viimeistään 60-luvun alussa. Voi olla toki puistosyreenikin. Kasvutapa on kuitenkin erilainen kuin toisten pihalla olevien vanhojen syreenien.
By mai-lee - 8.5.2009

ei tehnyt. kaksikymmentä+ vuotta sitä ehdin katsella. piha oli lapsuudenkotini. nykyisellä omalla pihalla ei unkarinsyreeni ole myöskään poikinut ympärilleen. keväällä 1987 sen istutin.

puistosyreeni on olemukseltaan hyvin sama kuin unkarilainen. kukan muodosta erottaa varmimmin.
By Rosmariini&Timjami - 8.5.2009

Unkarinsyreeni (Syringa josikaea) on tosi kestävä, eli jos paikalle joskus on istutettu sellainen, se aika suurella todennäköiseyydellä on.

Sen tunnistaa siitä, että sen kukkien teriöiden liuskat on supussa koko kukinnan ajan. Se ei siis ole sellainen pyöreänoloinen kuin muilla syreeneillä.



Syreenit ylipäätään risteytyvät herkästi keskenään ja siksi pitkään aikaan aitoa Unkarinsyreeniä ei juurikaan ole ollut saatavilla. Pääasiassa ne on ollu noita Puistosyreeneitä (Syringa x henryi) ja niissä esiintyy erilaisia värejäkin.

Pihasyreeneistä ne erottaa paitsi lehdistä, niin kasvutapa on ylipäätään hiukan rotevampi.



Pihasyreenejähän on ollut paljon vanhoissa pihoissa juuri tämmöiset 50-60luvun pihat saivat usein joko syreeniaidan tai syreenimajan koristeeksi. Ne tekevät juurivesoja aivan hurjalla vauhdilla.



Syreeneistä oli viime kesän Kotipuutarhassa aika hyvä juttu.

Ainakin Helsingin puistojen vanhoja syreeneitä kartoitettiin tutkijoiden toimesta ahkerasti, muutenkin useampia vuosia jo on ollut menossa KESKAS hankkeen puitteissa Syreenien kartoitus, pyritään siis saamaan markkinoille nimettyjä hyvin kukkivia kantoja.



Paljon kun kasvaa nimettömiä "oiskohan tämä se vai sittenkin tuo" Syreenejä ympäri maata.



Itselläni kasvaa pihassa upeita _vanhoja_ ja valtavia Syreenejä, joiden lajiketta en ole kyennyt 100% varmasti vielä tunnistamaan.

Pääepäilykseni kohdistuu "isabellansyreeniin", eli se on nuokkusyreenien risteymistä nimetty ryhmänsä, joiden kukintojen muoto vaihtelee.

En ole löytänyt niiden juurversomisesta tietoa ja nämä ainakin tekevät niitä ihan kiitettävästi.



Saadakseni vertailukohtaa, hankin vuosi sitten sekä Unkarinsyreenin että Puistosyreenin 'Tammelan Kaunotar' (tuo on juuri muistaakseni yksi KESKAS hankkeen kautta markkinoille laskettu).

Niistä molemmista sanotaan ettEIvät tee juurivesoja.



Nyt ekat kukkanuput on pulleina , toivon ettei tule enää pahoja pakkasia että saisin ihailla niitä jo tänä vuonna Smile

By Rosmariini&Timjami - 8.5.2009

Syreenin leikkuusta piti lisätä sen verran, että yleensä suositaan leikkausta heti kukinnan jälkeen kesällä. Tällöin Syreeniin ehtii muodostua kukka-aiheet seuraavaa vuotta varten ja siten ei leikkauksen vuoksi menetetä kukintaa niin paljon.



By Marlene - 8.5.2009

Unkarinsyreeni vaikuttais olevan vahva ehdokas, kiitos kaikille kommenteista BigGrin
By Marlene - 8.5.2009

Taikka pihasyreeni...jaiks! Täytyy tieten vetää arvalla BigGrin
By Kaisaliisa - 8.5.2009

Noita meidän vanhoja syreenejä joka vuosi arvuuttelen... Pitää varmaan tehdä jokin dna-testi Wink



By pihatouhotin - 23.5.2009

Hei puutarhanerot! Täällä epätoivoinen aloittelija toivoo pikaistapikaista apua...!!!

Pihallamme kasvaa kaksi (unkarin?) syreeniä. Toista leikkasin keväällä kapeammaksi. Poistin oksat maan tasalta. Lähelle kaivoin kuopan suihkulähdettä varten. Juuria saattoi katketa. Istutin lähelle (yht noin 5m x 4m alueelle) tuijan,tuivion,hanhikin,angervon,4 seppelvarpua, 2laakakatajaa, 4grönlanninhanhikkia maahumalaa ja pari kukkivaa perennaa. Lähimmät on metrin päässä sireenistä. Syreenissä on pienenpientä vihreää havaittavissa,kun tarkkaan katsoo ja uskoo, että siellä sitä on, mutta toinen samanlainen, (se rauhassa olla saanut) on jo isossa lehdessä. MIKÄ MENI FIBAAN? Viekö muut pensaat syreeniltä voimat vai voiko se olla ihan kokonaan kuollut? Lueskelin, että juurialue pitäisikin pitää puhtaana rikkaruohoista(varmaan siis myös pensaista), joten arvelen, että pensaat syynä.Kuinka iso juurialue pitäisi pitää vapaana? Mistä sitä aloittelija taas olisi voinut tietää..Siirtelen nyt tuivion pois, hanhikin pois ja angervon puolimetriä kauemmaksi. Annan hevosenlantaa ja kastelen..? Kiireellistä ensiapua se tarvitsee, se kun on paraatipaikalla ja jos ei pian anna elonmerkkejä, se on vedettävä maan tasalle 8(. APUA!
By nanikka - 23.5.2009

En siirtelisi enää niitä pensaita pois, vaan antaisin vaan vettä, vettä ja lisää vettä. En tiedä kuinka suuri on sireenisi, mutta jos se on kovin iso, niin ehkä karsisin lisää oksia, ettei lehtien kautta haihdutus käy liian raskaaksi pienenneelle juuristolle.

Nyt kun olet häirinnyt sen kasvurauhaa, niin se pelastaa ensin itsensä kasvattamalla juurensa kuntoon. Vasta sitten sillä on voimia kasvattaa sinun mieliksesi vihreää ja kukkia.


(Enkä ole nero, en takaa että tuo toimii, kerroin vain kuinka itse tekisin)

By pihatouhotin - 23.5.2009

syreeni on ehkä 3m korkea, ei kovin suuri siis, kuvailisin sitä myös sanalla "viisivartinen" 8) kapea.

lätäkön mukana ei kovin paljoa juuria varmaan tuhoutunut.Luulisin, että vain yksi pätkä. Paljon enemmän lähti sitä maanpinnalla olevaa tavaraa.

Ei niillä kukilla niin väliä tässä kohtaa.. Kun ei ihan pystyynkuolleelta näyttäisi..
By Ketkukettu - 23.5.2009

Vettä ja aikaa... jälkimmäinen auttaa aika monesti ;-) nanikan kanssa samaa mieltä, etten siirtelisi mitään.
By nanikka - 23.5.2009

pihatouhotin, ehkä ei sitä paksua juurakkoa katkennut, mutta veikkan, että sen hiusjuuria on lähtenyt myös sen pintakasvillisuuden juurien mukana roppakaupalla. Ja niillä se enempi juo, paksuilla pitää kiinni.
By pihatouhotin - 23.5.2009

no voi!Enhän minä mitään hiusjuurien olemassaoloa tajunnut, kylläpä olin tyhmä! onko mahdollista, että se EI elvy? tai siis kaikkihan on mahdollista, mutta kuinka todennäköistä..
By Weikko - 23.5.2009



Mulla on outo puu pihalla, jota täällä veikattiin unkarinsyreeniksi. Olin laittanu sen maan pinnasta kokonaan poikki, kun oli mukamas kompostin tiellä. Ja niin oli sitkeä, että seuraavana vuonna juurakosta kasvoi uudet neljä runkoa. Lepoa antaisin minäkin sille.
By Kassikäpp - 23.5.2009

Varmaan fifty-sixty Wink Joskus muuten saman lajikkeen sisälläkin on nopeita ja hitaampia lehtien tekijöitä, yksilöitä kun ovat.
By pihatouhotin - 23.5.2009

Vaikea paikka on nyt edessä. Toisaalta en raaskisi sitä katkaista, jos se elpyy..Nyt se olisi kovin kauniin mallinen. Mutta ei se lehdettömänä kovin kivaa katseltavaa ole. Annan sille aikaa muutaman viikon vielä. Tyhjältä paikka näyttää, jos siinä ei ole mitään, mutta sen ei siis ole pakko olla syreeni. Ehkä juuresta poikki ja aronia viereen. Syreeni kasvaa sit uusiks jos kasvaa, mutta aronia täyttäis tyhjää tilaa tilalla. Turhauttavaa.
By nanikka - 23.5.2009

pihatouhotin, puutarhailu ei ole hätäisen hommaa. Laske kymmeneen ja hengitä syvään, luonto ottaa oman aikansa. Hyvä siitä tulee kun annat sille sen tarvitseman ajan. Ja vettä ja rauhaa.
By pihatouhotin - 23.5.2009

Tarkennan vielä, (kun tässä lueskelin kirjoituksia vielä uudelleen.) Pinnalla olevalla tarkoitin ihan niitä oksia, en ihan alapuolelta kaivanut maata.
By pihatouhotin - 23.5.2009

Antaisin aikaa, mutta nolostuttaa tollanen raakku noin näkyvällä paikalla
By fiora - 23.5.2009

Istuta niiden eteen vaikka jokin kesäköynnös täksi kesäksi. Uudet taimet jos päätät ostaa niin ne on luultavasti vielä raakumpia ja pidemmän aikaa.
By pihatouhotin - 24.5.2009

kävin kurkkaamassa,mitä syreenille kuuluu.. ne pienet vihreät "nypylät" oksien päissä on muuttunu violeteiks..? siis oksien päissä on sellaisia halk muutaman millin silmun näköiset jutut, ja kun sen avaa, sieltä tulee pientä violettia papanaa, viimeks ne oli vihreitä papanoita. Mielenkiinnolla odotan,mitä nyt tapahtuu..
By Heksu - 24.5.2009

Kukkii...?
By pihatouhotin - 24.5.2009

se ekana mieleen tulee.. omituinen tapaus, pukkaa kukkia vaikkei lehtiä? voi olla, että se viimevuonnakin viherty kaveriansa myöhemmin, olis sellanen hämärä muistikuva. En vaan kiinnittäny asiaan sen kummemmin huomioo, ehkä olen vaan niin toiveikas.

By hellie - 24.5.2009

Operaatio Pelastakaa syreeninkukat:


Rivitalomme aidoiksi on istutettu joskus 70-luvulla unkarinsyreeniä. Aita leikataan vuosittain säännölliseen muotoon. Välillä on kuulemma leikattu alaskin tuuhettamiseksi. On muuten ihan komea aita, mutta tässä tulee se mutta: aidan ei kuitenkaan anneta koskaan kukkia vaan se leikataan juuri ennenkuin kukat ehtivät avautua. Syy on kuulemma se, että syreeni "puutuu" juuresta enemmän mikäli sen annetaan kukkia. Voiko tämä olla totta? Minä melkein nyyhkin joka vuosi nuppupaljoutta haravoidessani...


 


Kiitän jo etukäteen vastauksistanne!


 

By Emo - 24.5.2009

Miksi se yleensäkään pitää leikata? Syreeni ei sovi leikattavaksi aidaksi juuri siksi, että menetetään kukinta. Eikö se voisi olla vapaasti kasvava? Ei kasva kuitenkaan mitenkään ylettömän suureksi. Syreeniä ei myöskään pitäisi kokonaan leikata alas. Nuorennus tapahtuu vanhimpia oksia poistamalla alhaalta asti.
By memuli - 24.5.2009

Minulla on yksi sivu unkarinsyreeniä. Se sai monta vuotta kasvaa vapaana, mutta sitten siitä tuli ihan liian korkea ja leveä ja ylisuuri. Joten leikattiin ihan alas kertalaakista. Ei kulunut kauaa, kun se oli taas ihan mukavan kokoinen. Päätin leikata reilusti aina kukinnan jälkeen, ettei pääsisi taas niin valtavaksi. Suosittelen leikkausta, sillä siitä tuli kyllä kaksinvarroin komeampi, kun se leikattiin alas. En ole tuota kuullut, että ennen kukintaa. Sen vain, että kukinnan jälkeen.

By merlin - 24.5.2009

Leikkaamaton unkarinsyreeni on mahtavan suuri, korkeus on kolmesta neljään metriin ja leveys kahden ja kolmen metrin välillä. Meillä leikkasi arboristi ja oppipoikansa vapaasti kasvavan aidan ´säästävästi´, vain ohennettiin, että saataisiin pystykasvuisemmaksi ja alhaalta uudelleen tuuheammaksi. En vain vieläkään ole oikein tyytyväinen...

By memuli - 25.5.2009

Onko jollain kokemuksia mme lemoinesta? Ostin juuri vartetun sellaisen ja huomasin vasta kotiin tullessa sen menestymisvyöhykkeet. Miten teillä on selvinnyt talvesta? Suojaamatta. Onko sen kukat komeampia kuin tavallisen syreenin?

By Rosmariini&Timjami - 31.5.2009

Hellie, yritä ajaa läpi ajatus että se syreeniaita leikataan heti kukinnan jälkeen. ei se minun ymmärrykselläni vaikuta puutumiseen tai puutumattomuuteen jos se kerran kuitenkin säännöllisesti leikattaisiin.

Ideana on se että saisi kukkia, muutenhan aita olisi paljon helpompi ihan jostain muusta kasvista. Jos leikataan HETI kukinnan jälkeen, ehtivät uudet kukkasilmut muodostua ensi vuotta varten.
By Rosmariini&Timjami - 31.5.2009

Memuli, luin tuosta Lemoinesta joku vuosi takaperin. (juttu johon jossain aiemminkin viittasin, missä Helsingin puistojen vanhoja syreenejä kartoitettiin)Ihastuin siihen ja päätin haluta itselleni! Näin sellaisen vuosi sitten puutarhakaupassa ja innoissani löydöstä ostin taimen tarkemmin katsomatta.

Oikein aivoon otti kotona kun tajusin että juuret olivat ihan olemattomat ja palauttaa en enää kehdannut kun olin ihan omaa tyhmyyttäni sen ostanut kuin "sian säkissä" . Iskin sen maahan ja se nuupahti kesän aikana ihan kokonaan. Visusti päätin että en kaiva sitä ylös, vaikka se on meidän portin pielessä. Runko on elossa. (naapurit varmaan ajattelevat että hullu puutarhuroi tikkua-kun kastelin sitä kiltisti jne.)

Ajattelin että tarvitsee raukka aikaa juurtumiseen. Nyt siinä on pientä elon merkkiä ja toiset samaan aikaan eri paikasta järkipäissä ostetut alkavat kohta kukkia (siis eri lajikkeita).

Että talvesta ainakin selvisi suojaamatta ja oli huonossa kunnossa jo ennen talvea Smile

By Rosmariini&Timjami - 31.5.2009

En keksi muuta paikkaa tälle ihmettelylleni.

Viime vuonna on laitettu pihan rungollisen karviaisen tukikepiksi Syreenin oksa. (keväällä aiemmin siivosin ja harvensin pihamme valtavia Syreenejä, joista en ole varma ovatko alkuperäisiä Unkarinsyreenejä vai sittenkin ehkä Isabellansyreenejä)

Ainut suora keppi siis joka käteen löytyi kun tukea kaivattiin ja sinne se iskettiin maahan latva edellä-kun upposi paremmin Smile

Tänään pihalla syödessämme rupesin katsomaan tarkemmin, että mikä ihme karviaisessa kasvaa ...että ei kasvakaan karviaisen rungossa vaan siinä tukikepissä. Ihan tosiaan se maahan nurinpäin isketty Syreeninoksa pukkaa lehtiä ja oksia oikein vimmalla!

Tiedän kyllä pajunpölkyt jotka pistettiin järveen laiturin tukiseipäiksi ja ne versoivat komeasti vuosi toisensa perään. Mutta että Syreenikin pari kuukautta risukasassa maattuaan, alkaa versoa vuoden päästä..

By Ketkukettu - 31.5.2009

R&T - aika sitkeetä on. Laitoin kanssa yhtenä vuonna herneille mm. syreenin leikkausjätteistä tukia (mutta ne oli kyllä melko tuoreita). Siinä kanssa kasvoi sitten syreeni"aita"...
By Rosmariini&Timjami - 31.5.2009

Hullunhauskaksi tämän tekee omalla kohdallani myös se, että tosiaan joskus koitin ihan vartavasten kaikkien sääntöjen mukaan istuttaa pajua, että saisin tehdä sellaisen elävän punotun pajuaidan ja voitte arvata että ei risun risua kasvanut, ja sitten syreenikeppi jonka ei tarvitsisi kasvaa, kasvaa hyvin....
By Alisha - 2.6.2009



Aika mahtavan kokoiset syreenit meillä ja metrin mittakeppi seisoo puskan vasemmalla puolen, että voipi kuvitella kokoa


Neljä saman kokoista puskaa pihapiirissä ja tuoksu aika voimakas joten migreeniä pukkaa...


Ongelma on noiden leikkaus eli jos kaventaa puskia, niin jääköhän reunat paljaaksi? Nimittäin yhtä puskaa olen leikellyt ja siinä on rumat oksat näkyvillä ja latvassa kukkia.

By A.i.k.a - 3.6.2009

Upeat on puskat! Voin vain kuvitella sen tuoksun voimaa, kun tuntuu, että meillä kymmenen kertaa pienemmät syreenitkin saavat koko pihan tuoksumaan.



Veikkaan, että meidän pihalla on yhdestä kohtaa tehty tuollaista kavennusta. Melkoisia roiskiloita ovat. Ehkä pitäisi sitten leikata siitä reunasta muutama varsi alhaalta alas, jotta muodostuisi uutta kasvua sivuillekin. Vanhat puutuneet varret eivät näytä enää tekevän uutta kasvua. Tuo on kyllä niin upean näköinen, että minä en koskisi siihen lainkaan, ellei pakko olisi!
By pipu - 3.6.2009

Syreenit tuoksuvat meilläkin, kun neljässä lähekkäisessä talossa kadun varrella on pihoissaan isoja syreenipuskia. Sade ja viileä sää varmaankin hillitsevät tuoksun leviämistä, mutta eilen illalla oli kuin hajuvedessä olisi kävellyt, kun tulin tietä pitkin kotiin.

By Tinde - 3.6.2009

Kiireistä tunnistusapua kaivataan. Takapihalla kukkii tällainen jtumman lila sireeni a nyt asiakas haluaisi tietää mistä näitä saa Virossa. Eli pitäisi minun ensin tietää lajike ennenkuin alan tekemään kyselykierrosta paikallisissa taimistoissa.


Siis osaako kukaan arvata? Tai jopa tietää? Mitkä ovat tummalilaisia lajikkeita yleensäkin, siitäkin olisi jo apua?



Kuva ei kamalan tarkka, on cropattu isommasta. Toivottavasti silti väri ja muut tuntomerkit käyvät selville.

By Emo - 3.6.2009

Ainakin unkarinsyreenillä on pystyt ja punertavat kukinnot. Kukkii hieman myöhemmin kuin pihasyreeni. En uskalla sanoa mitään varmaa.
By Tinde - 3.6.2009

Unkarinsireeniä tarjosin asiakkaalle ekana vaihtoehtona, vaan tämä on tummempi ja kukat erilaiset kuin unkarinsireenillä, tiesi asiakas kertoa.
By Tinde - 3.6.2009

Kävin ottamassa vielä lähikuvan kukinnosta:


 


Väri vaikuttaisi kuvassa asteen todellista hailakammalta.

By rooset - 3.6.2009

miltäs tämä näyttää... jalosyreeni `Charles

JALOSYREENI_PURPPPUNCHARLES.jpg
By Kassikäpp - 3.6.2009

Tinduli, syreenilajikkeita on satoja, valkoisista vaaleanpunaisten kautta tumman violettiin...Josko tuo on teidän vai Antsun istuttama? Lähinnä tarjoan Charles Joly'a, on kylläkin selvästi tummempi, tai Andenken an Ludwig Späth'ia, sen kukat ovat "nuorina" tuon väriset.
By Kassikäpp - 3.6.2009

Kukinto muuten stemmaa Krasnaja Moskvaan, mutta väri ei ihan.
By Tinde - 3.6.2009

Antsun ovat istuttamia. Mutta on alkanut vasta viimeisinä kesinä kukkia kunnolla. Kapea nuori puu se on.



Täytyy sitten asiakkaalle tarjota noita vaihtoehtoja, yritän vielä netistä etsiä kuvia noista Kuutamon ja Kassukan mainitsemista lajikkeista.



Kattelin jo Tartu Puukoolin sivuja, siellä ei ole tarjolla mitään tuohon viittaavaa.



POHDISK POHDISK



ja kiitti avusta.
By Kassikäpp - 3.6.2009

Sitä ajoin takaa...vanhastaan Virossa on venäläislajikkeita (Krasnaja Moskva-lajike v:lta -47), nuo länsilajikkeet tuli vasta reilut 10 v. sitten. Virossa on kyllä jalostettu melkoinen joukko omiakin lajikkeita, joita nyt alkaa tulla myyntiin.
By Tinde - 3.6.2009

No nyt on homma hoidossa: Andenken an Ludwig Späth on löytynyt Arne Kährin taimistolta, Arnelle on soitettu ja saatavuus varmistettu ja treffit sovittu Arnen ja asiakkaiden välille huomisaamuksi.
By Kassikäpp - 3.6.2009

Tinde! Tervised Aarnele!
By Poppius - 3.6.2009

Sinulla Tinde on harvinaisen hyvää palvelua majoituslaitokseksi. Smile Tuskin kovin monessa paikassa aletaan ottaa selvää pihassa kasvavasta pensaasta ja etsitä vielä mistä sitä saa ja sovita tapaamista asiakkaalle... Tapu tapu!
By sailasi - 3.6.2009

Juu, Tinde voisi käyttää tuota mainonnassaan: puutarhahaahuiluun erikoistunut majoitusliike...
By Maire´ - 3.6.2009

Harmi, kun kukinta-aika on niin lyhyt, kun tuoksukin on niin hurmaava.


By kiurunkannus - 4.6.2009

Maire, onnen hetkien kuuluukin olla lyhyitäkukkanen jos sitä olisi aina se olisi arkeasilmän isku ( on meillä ruma kukka näissä kuvakkeissa) Nauti täysillä sireeneistäsi eihän siihen mene kun vuosi ja taas kukkivat.

By Maire´ - 4.6.2009

Näinhän se on. Tällä hetkellä nautitaan vihdoinkin sateesta.
By Tipilintu - 4.6.2009

Onkos kukaan leikannut alas isoa syreeniä? Monta vuotta kunnes kukkii taas? Minulla on karhunköynnöksen kuristama, puoli kuollut valkoinen tuolla kompostin nurkalla enkä raaskisi millään vetää maan tasalle. Puska oli iso ja komea, nyt kieputtimen jäljiltä risukasaa lähinnä muistuttava.
By Maire´ - 4.6.2009

Viikko sitten vedimme mökillä vahat isot pehkot ihan juuresta poikki. Tulee uusi kaunis kasvusto, kun on vahva juuristo. Kukkia ei tietenkään tänä kesänä, mutta kenties jo seuraavana.
By Tipilintu - 7.6.2009

Tämmöstä jälkeä muutama vuosi karhunköynnöksen kanssa tekee syreenille..


By belgi - 7.6.2009

Oho Sad
By Tipilintu - 7.6.2009

Pakko laittaa round upia varovasti. Tosta kuoli jo kokonaan yks alppiruusu köynnöksen alle.
By kukkahöperö - 7.6.2009

Mairen syreenit mahtavia ! Mitä lajia he ovat ? Etenkin tuo valkoinen sai sytämen läpättämään, läp, läp, läp....
By Tähkäpää - 10.6.2009

Mikähän vaivaa pihasyreeniä, kun se ei aukaise silmuja, vaan silmut muuttuvat koviksi ja kuiviksi kikareiksi ? Vieressä olevalle juhannusruusulle kävi samoin, mutta sen uudet versot ovat ihan terveen näköisiä ;(
By Tuomipihlaja - 10.6.2009

Meidän syreeneille on useammankin kerran käynyt niin, että nuput ovat koskaan aukeamatta kuivuneet. Olen päätellyt, että se on johtunut liian kovista hallaöistä liian myöhään, kun nuput ovat jo olleet liian pitkällä. En toki ole tästä varma. (Meillä on hyvin hallanarka piha, vaikka etelässä asummekin). Juhannusruusulle ei kyllä ole koskaan käynyt samalla tavoin.
By Tähkäpää - 10.6.2009

Niinhän se voi tietysti olla, kun on niin kylmää ollut tämä alkukesä. Juhannusruusun leikkasin alas, kun oli niin ruman näköinen. Versoja on onneksi aika paljon. Ei tuo syreenikään mikään kaunistus kyllä ole ja koska se ei vielä ole kovin isokaan, niin saatanpa antaa sille saman kohtalon. Rungon alaosasta näkyy työntyvän muutama terveen näköinen verso, joten paljon mahdollista, että ovat olleet lumen alla suojassa ja yläosa on paleltunut...
By belgi - 10.6.2009

Tähkäpää, yhdyn Tuomipihlajan kirjoitukseen. Minulla oli ennen suuri vanha syreeniaita ja joinakin vuosina satui halla niin ikävästi nuppuvaiheeseen, etä nuput kuivuivat, eivätkä koskaan auenneet, tai sitten aukesi vain osa.
By Kassikäpp - 20.6.2009

Näyttääkö oikeanpuoleinen verso unkarinsyreeniltä? En oikein keksi, mihin muuhunkaan voisi olla vartettu...

By merlin - 20.6.2009

Näyttää toki, sen lehdet ovat juuri tuollaiset.

By Kassikäpp - 20.6.2009

Kiitos. Sen kun vielä tietäisi, että on aito niin antaisi kasvaa ja saisi vesan siirrettyä jonnekin muualle. Tuo vartettu syreenikin on nimetön, olen tainnut sen joskus lähi-idästä haalata.
By svy - 21.6.2009

Uusavuton uuspuutarhuri ei löytänyt googlettamalla tietoa; osaisiko joku teistä auttaa? Puutarhasanasto ei ole hallussani, joten rautalankamallilla, kiitos!



Tässä ongelmani:







Satavuotiaan talomme pihalla kasvaa syreeni, mutta mikä? Se elelee pensaana pohjoisrinteessä ja kukkii myöhemmin kuin muut syreenimme ja on paljon tummemman värinen (kuvassakin jotenkin liian punainen) ja paremman tuoksuinen. Olin siihen vuosia tyytyväinen kunnes se alkoi muutama vuosi sitten "kitua". Lehdet harvenivat, muutamana vuonna kukkaakaan ei juuri näkynyt. Tänä vuonna (kuva tältä vuodelta) kukkia oli kivasti mutta lehdet silti vähissä, puu jotenkin "kaljun" näköinen. Miten saisin syreeniparan voimaan paremmin?








Mieluusti myös istuttaisin samanlaisia muualle puutarhaan. Muita syreenejä olen istutellut nyppimällä syreeniaidan viereen putkahtaneita syreeninpoikasia juurineet ja tökkimällä niitä sinne minne haluan niiden kasvavan- uskomattomasti ne vaan lähtevät kasvamaan. Mutta tämä syreeni ei työnnä jälkeläisiä vierelleen. Miten tämän kanssa pitäisi toimia? Tänä keväänä tosin vierelle oli putkahtanut erilainen syreeni, vaaleampaa lilaa. En tiedä tuleeko se tummemman juurista vai ovatko erillisiä puita.



En ole tätä koskaan leikannut enkä juuri tehnyt mitään muutakaan sille. Yleensä pelkään, että puutarhurointini lähinnä tappaa kasvit ja annan luotujen siksi olla rauhassa. Mutta nyt pitäisi kaiketi tehdä jotain. Mutta mitä?




By valtsu - 21.6.2009

Kerää siemeniä ja kokeile josko itäisivät. Tuoretta lisämultaa juurille ?

By Tipilintu - 21.6.2009

Muut syreenit jo lopettelee mutta tämä nuokkusyreeni on myöhäistä sorttia. Kukinta vasta aluillaan, kukat hennon vaaleanpunaiset

By svy - 21.6.2009

Mahtaisiko kaljuuntuva syreenipensaani - josta yllä pari kuvaa - olla joku nuokkusyreeni? Onkohan niitä tumman liiloja? Sen kukinta alkaa hieman myöhemmin kuin muilla mutta ei kovin paljoa myöhemmin. Ja kukat nuokkuvat todenteolla.


Kuinkahan tärkeää syreenin tunnistaminen on idätystä ajatellen? Jokaisella syreenillä näyttää olevan oma erityisyytensä /kikkansa idätyksissä.


Tosiasiassa en edes tiedä mitä idätys käytänössä tarkoittaa - perehdyn siihen jonakin sateisena päivänä...



By Miikos - 21.6.2009

Tässä nuokkusyreeniksi kuvittelemani kaveri





By Miikos - 21.6.2009

Tämän epäilen olevan unkarinsyreeni, vielä nupulla. Lehdistö näyttää molemmissa samanlaiselta. Siementaimia on ihan tuhottoman paljon






By svy - 21.6.2009

Nuokkusyreenillä ja meidän syreenillä ei näytä olevan sitten muuta yhteistä kuin tuo "nuokku"- taipumus. Ja myöhäisempi kukinta-aika. Ei tuo mielestäni kyllä oikein unkarinsyreenistäkään mene.





By Miikos - 21.6.2009

Nuokku- ja unkarinsyreenissä on isohkot mattapintaiset lehdet. Mites se meni, risteytyykö nämä pihasyreenin kanssa? Osalla mun siementaimista on kiiltävämmät lehdet kuin taas toisilla. Ota nyt näistä selvä =D
By Puutarhakeiju - 21.6.2009

Ed. kuva näyttää mielestäni sekä lehtien että kukan perusteella tavalliselta pihasyreeniltä. Meillä on noita piha pullollaan ja edelleen kukassa. Jos kasvupaikka on varjossa tai pohjoisemmassa, voi hyvinkin aloittaa kukintaa vasta nyt.

By Nuu - 21.6.2009

Hei J318... joka tuossa ylempänä viestittelet syreenistä. Kaipaan sinulle nimimerkkiä.Laitoin sinulle tulemaan privaattiviestin jossa asiasta tarkemmin, katsotko postiasi Smile
By merlin - 21.6.2009

Kiva, Nuu ehti muistuttamaan nikistä J3187....:aa. Tuosta ei-niin-onnellisesta syreenistä: valokuvan laidalla on koivu, joka helposti vie kaiken veden ja ravinteet maasta. Voisiko olla, että koivun kasvaminen nykyiseen mittaan on heikentänyt syreenin elinoloja?

By svy - 21.6.2009

Olen miettinyt tuota koivun merkitystä itsekin. Mäki on aika ankeaa maastoa, vaatisi varmasti jotain tarjoilua syreenille. Edellinen asukas lienee ruokkinut syreeniä niin, että kesti entisillä eväillä näihin vuosiin saakka.

Pihasyreeniksi en ole ennen sitä luokitellut, koska sen väri on niin tumma. Kaikki näkemäni kuvat lilasta pihasyreenistä tai elävät syreenit, ovat vaaleampia liloja. En ole koko pienestä eteläsuomalaisesta kaupungistamme löytänyt kuin yhden samanlaisen syreenin. Googletin pihasyreenin kuviksi ja wikipedian pihasyreeni näyttää kyllä väriltää meidän syreeniltämme, muut sivustot edelleen liian hailukoilta.


Oli mikä oli, niin on lempipensaitani ja surettaa kun se voi niin huonosti.








By A.i.k.a - 22.6.2009

Äidilläni tällainen kaunotar.





By A.i.k.a - 22.6.2009

Ja tällainen tavallisemman värinen, jolla valtavan kokoiset kukkatertut.







By svy - 22.6.2009

Alla oleva näyttäisi samalta kuin minulla. Tiedätkö mikä syreeni se on? Oletko sitä mieltä, että väri on tummempi kuin tavallisesti syreeneissä vai onko teidän seudulla näitä enemmänkin? Yllä oleva on aivan ihana, en ole koskaan nähnyt yhtä hienoa kukkaa syreenissä.
By svy - 22.6.2009

Alla oleva näyttäisi samalta kuin minulla. Tiedätkö mikä syreeni se on? Oletko sitä mieltä, että väri on tummempi kuin tavallisesti syreeneissä vai onko teidän seudulla näitä enemmänkin? Yllä oleva on aivan ihana, en ole koskaan nähnyt yhtä hienoa kukkaa syreenissä.
By Kassikäpp - 22.6.2009

Hieno kukinta Sensationissa! Joku jaloste alemmassakin kuvassa, mutten nyt äkkiseltään sano lajikkeesta mitään.

svy:n pensaan väri voi olla tummempi pohjoissuunnasta johtuen, ihan Charles Jolyksi en kuvan perusteella sanoisi. Toinen mahdollinen on useaan kertaan mainittu Ludwig Andenken an Späth.
By Paulastiina - 9.7.2009

Tänään Orivedellä kohtasin likusterisyreenin. Komia puska, mutta kyllä tavissyreenillä on hienostuneempi haisu.


By merlin - 9.7.2009

Voi ihme, Helsingissä Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa haistelin ja minusta tuoksui vaniljalle.


By A.i.k.a - 14.7.2009

Anteeksi svy, kun vastaaminen on kestänyt. Ylempi on tosiaan 'Sensation', ja alempi "Virolainen". Sillä nimellä äitini sitä nimittää, kun on sen kaivellut virolaiselta tienpenkalta BigGrin Oikea nimi ei siis valitettavasti tiedossa. Väri on voimakkaampi, kuin perussyreenillä.
By b3011111 - 14.7.2009

Jos ajattelis perustavansa syreenimajaa, istutetaanko taimet silloin tiheämpään kuin muuten? Juurivesattomia lajikkeita kuitenkin suunnittelin ( vaikka toisaalta ilmaista materiaalia olis piha täynnä..)
By Ketkukettu - 14.7.2009

Ainakin jos ilmaismateriaalia olisi, niin istuttaisin pieniä alkuja ihan tiuhaan vaikka 30-40cm välein. Pystyyhän sieltä välistä sitten harventamaan, kun näkee miten kasvuun lähtee. Niin varmaan tulis tuuhea alhaalta saakka?
By b3011111 - 14.7.2009

Niin.. tässä kotopihassa on perinteistä syreeniaitaa metreittäin, ja alustat on ihan täynnään vesoja. Sieltä niitä sais saunarantaan siirrellä majanaluksi.. kuinkanahn syvälle tarttis laittaa juurieste, en haluais mitään ryteikköä.



Ja voisihan sen tehdä niinkin että ostaisin yhdelle "seinälle" haaveilemiani eri värisiä, ja loput seinät noista tavallisista.. täytyy vähän pyöritellä tätä nyt vielä.
By Ketkukettu - 14.7.2009

Jos majasta ajelee nurmikon sisältä niin se vähän "hillitsee". Mutta ei kai syreeni niitä vesoja kovin syvältä tee? Jollakin on varman ihan oikeaa tietoakin asiasta, mutta kyllä varmaan lapion syvyys, 40cm, 50cm pitää sen jo todella hyvin kurissa.
By tiinatei - 15.7.2009

Haluaisin pihalleni mahdollisimman tumman lilan syreenin, lajiketuntijat, saisinko apua! Löytyykö Suomenmaalta vai pitääkö lähteä meren taakse kalaan. Kasvuvyöhyke on kakkonen. Kiitos avusta jo etukäteen!

By rooset - 15.7.2009

Kirjoitappas Googleen: jalosyreeni Charles. Sieltä saat monta vaihtoehtoa ja taimisto tietoja.
By M.tt - 27.8.2009

Tuolla vanhalla puolella on ollut keskustelua sellasesta vanhan ajan sireeni- tai humalamajasta? Minua alkoi ajatus kiinnostamaan, mutta kun etsin netistä kuvia... nolla. Ei yhtään! Olisiko jollain sellaisesta kuvia?
By huisa - 27.8.2009

Pilkunviilaushenkilö iskee: sen kasvin nimi on syreeni, sireenit huutavat vain hälytystarkoituksissa....
By Rosmariini&Timjami - 27.8.2009

Mun mies sanoo aina samaa jos joku puhuu sireeneistä "missä soi onko palokunta tulossa?" BigGrin
By Olga - 27.8.2009

Jatkan viilailua. Syreeni, mikä syreeni ja lausutaan myös y:llä.

By kibu... - 27.8.2009

http://images.google.fi/images?hl=fi&source=hp&q=syreenimaja&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi

By M.tt - 28.8.2009

Kiitos Kibuvitsille linkistä, nyt sain jonkinlaista käsitystä. Niin ja anteeksi nyt suuri kirjoitusvirheeni.
By mai-lee - 30.8.2009

:-) toisin päin pilkkua viilaava. kun puhutaan vanhanajan pihamajoista, kuten m.tt tekee, pitää sanoa sireenimaja. semmoinen meilläkin oli pihalla ja sinne se sireeniä kasvavan jäi 70-luvun alussa. syreeni on näitä uusia kotkotuksia, jotka olen vasta vanhoilla päivilläni joutunut opettelemaan.
By iiris-kukka - 30.8.2009

En minäkään ole oppinut sanomaan syreeni, mokomaa hienostelua.
Mulla on unkarinsireeni pihassa, sanokoon muut mitä tahansa.

By Sireeni2 - 30.8.2009

Enkä minä Smile terveisin nimimerkki sireeni2. Meillä syreeni on aina ollut sireeni ja sillä sipuli.
By Fellow - 30.8.2009

Ei ole syreeni mitään uusia kotkotuksia koska vuodelta 1941 oleva Kodin puutarha-kirja ja vuodelta 1950 Uusi puutarhakirja puhuvat syreenistä. Kyllä se on ihan samalla tavalla virheellisesti puhekieleen iskostunut sana kuin se pelargoniakin.
By Marlene - 30.8.2009

Syreeni on oikeasti syreeni mutta perinteisesti jotkut käyttävät nimitystä sireeni, olikohan tässäkin nyt kyse murteesta vai mistä. Jostain siitä luin. Meillä sanotaan syreeni eikä siinä oo mitään hienostelua mukana Smile
By LukinLilja - 30.8.2009

Minullakin on pihalla sireeneitä, samoin mummulassani Porissa. Wikipedian mielestä kumpikin kelpaa, y:llä tai i:llä.
By Jadetsu - 30.8.2009

Täälä puhutaan kans sireenistä....
By kibu... - 30.8.2009

Pauli tai Paula, sama se Smile

voihan sitä kansanomaisella nimellä syreenistä puhua sireeninä mutta ei se oikeaa nimeä muuksi muuta
By LukinLilja - 30.8.2009

No Pauli ja Paula onkin ihan eri juttu BigGrin Mutta kaikki varmaan ymmärtää, jos joku istuttaa sireenin pihaansa, tuskin kukaan luulee sinne hälytyslaitteita asennettavan. Ihan sama kuin sen belargoonin kanssa, pelarkooni-sanahan ei viittaa mihinkään muuhun asiaan vaikka pelargonin perässä olisikin se a-kirjain.
By Fellow - 30.8.2009

Helposti ainakin minulla pelargoniasta ajatus siirtyy begoniaan, kukkia kumpikin. Pelargonia vai bekonia? Vai pelargoni ja begonia?
By kibu... - 30.8.2009

tietysti ymmärtää mutta tuoli on tuoli eikä joku muu mööpeli.....

(nimiasia on aihe josta jaksan jauhaa BigGrin )
By lumi - 30.8.2009

...köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus.....
By Raita - 26.9.2009

Heips



Tällainen meillä kasvaa pensasaitana, ehkä unkarinsyreeniristeymä?















Ohjeita leikkuusta on niin paljon erilaisia puhetta. Mitä tehdä tässä tapauksessa: syreeniaitaus"pensaamme" on kasvanut niin korkeaksi (keskimäärin 5 m) että sen korkeus alkaa peittää pihaplänttiimme tulevan auringon. Olen leikannut mutu-tuntumalla keväällä tai myöhään syksyllä sekä sivuilta ja ylhäältä ja alhaalta täh?. "Pensaassa" on alhaalla joitain kappaleita ranteenpaksuisia runkoja ja se kasvaaa alhaalta harvana (alkaa tehdä lehtiä vasta n. metristä ylöspäin) sekä tekee latvaan pitkiä kasvuhuiskiloita. Yritys olisi siis puskistuttaa sitä näköesteeksi ja estää pitkien huiskien kasvua taivaita kurottamaan ja yrittää olla tappamatta sitä. Missä kuussa leikata ja mistä kohtaa ja miten? kukkanen

By valtsu - 26.9.2009

Alasleikkuuta tyystin tykkänään (kaikk matalaks kerralla) se ei kestä. Leikkaisin suurimpia "puita" puskastaan pari kerrallaan syksyllä (eihän keväällä raaski kuiteskaan?), ehkä kolmen vuoden kuluttua olisi kasvusto uusiutunut??? Älä nyt säntää iltahämärissä pätkimään ennenkuin osaavammat kommentoivat. Alasleikkauksella kertalaakista en onnistunut tavoittamaan sitä mitä tavoittelet ja menin uskomaan muka tietävän immeisen neuvoa...

By Kreeta-Eulaalia - 4.2.2010

Onko kukaan hyötänyt syreeniä kukkaan talvella? Olisi ekologisempi vaihtoehto leikkokukille, jos toimisi. Vinkkejä vastaanotetaan. Pihalta vaan pari oksaa maljakkoon ja sillä hyvä, vai onko jotain erityisvaatimuksia? No pian se nähdään, kun kokeillaan.
By raipel - 5.2.2010

Noin juuri olen tehnyt. Aika laihoja kukintoja on tullut ja kuivuivat nopsaan (vai tuntuiko munsta vaan niin).

By Rosmariini&Timjami - 5.2.2010

Yleensä itse hyödetyt oksat kuivuvat aika nopeasti. Eivät kuki niin pitkään kuin puussa/pensaassa.Ei se toki (ainakaan minun mielestäni) vähennä niiden kauneutta.

Ymmärtääkseni niille siellä missä niitä myyntiin hyödetään annetaan jotain -en kyllä muista mitä vahvisteeksi.

Niinhän kauppapuutarhoilla muutkin kasvit saavat "voimajuomia" BigGrin, juuri oikean mittaista yötä ja päivää keinovaloin jne.
By Minnimi - 6.2.2010

Valtsu, minä olen nyt pari vuotta tehnyt juuri mainitsemallasi tavalla. Tosin aloitin leikkaamalla aidan ensin pariin metriin. Sitten olen molempina vuosina leikannut joka toisesta kaikkein paksuimman varren mahdollisimman alhaalta pois. Pahimmassa kohdassa laho runko vain katkesi ja meille tuli aukko katsella naapuriin.

Nyt aukko alkaa jo peittyä viereisten pensaiden oksiin. Uutta kasvua on latvassa jo melkein metrin - jota minä jo syksyllä leikkelin osaksi matalammaksi. Viime syksynä meidän puoleiden sivu oli selvästi tuuheampi ja lähdin jo kaventamaan sisään päin osistoa, meillä on kukkapenkki vanhan koon mukaan pensaan vieressä. Naapurin puolen sivua olen leikannut tosi kovalla kädellä ja sekin on kasvanut hienosti.

Kukinnoista on tietysti joutunut luopumaan suurimmalta osalta, kun olen leikannut aitaa koko ajan. Olen vain päättänyt haluta saada tietyn mallisen ja kuntoisen aidan. Kukkia saa rauhassa sitten, kun ei ole käsivarren paksuisia runkoja ja aita on kauttaaltaan tuuhea.



Raita, minäkään en neuvoisi leikkaamaan alas. Menetät näkösuojan, jonka kuitenkin varmaan haluat. Tämä on sitä paitsi paljon hauskempaa, voit koko kesän kulkea saksien kanssa aidan ohi ja miettiä onko jokin oksa napsastava.
By Rosmariini&Timjami - 6.2.2010

Älä alasleikkaa koko pensaikkoa. Syreenit suositellaan leikattavaksi loppukesällä heti kukinnan jälkeen. Ne nimittäin kasvattavat seuraavaa vuotta varten kukkasilmut jo silloin loppukesällä, joten jos leikkaa vasta syksyllä myöhemmin tai keväällä-menettää tulevan kesän kukinnan.

Ehdottaisin sama akuin Valtsu. Pikkuhiljaa otat pois suurimmat latvat. Samalla pensas haaroo.

Juurivesoja (jos niitä on, voi päätellä myös mikä syreeni kyseessä!)voi myös leikata latvoista jos haluaa niidenkin haarovan eikä kasvavan vain pitkää piiskaa.

(syreenimuodoista vastasin viime keväänä tälle samalle palstalle sivu 25) joten en samaa tekstiä rupea tähän kirjoittamaan turhaan.



Kannattaa varmaan tavoitella edelleen vapaana kasvavaa aidannetta, jollainen se koostaan päätelleen on tähänkin asti saanut olla.

Usein mutta vähän kerrallaan leikaten siitäkin tulee kaunis ja siisti eikä se kuitenkaan peitä koko pihaanne päivänvalolta Smile



By Kilppu - 7.2.2010

Olen siirtänyt vanhempia syreenin taimia ja istuttanut muutamia uusia tarkoituksena olla suoja-aitana meidän ja naapurin välillä. Nykin viime kesänä nurmikkoa pois syreenien alta, mutta ajattelin josko laittaisin keväällä pienen reunanauhan kiertämään nämä syreenit, nypin kaiken kasvavan pois alta ja väleistä ja laittaisin päälle kuorikatteen? Voinko laittaa katteen alle keväällä hiukan kalkkia? Onko tämä toimenpide ok syreeneille, entä voinko laittaa näiden pensaiden väleihin muutaman sipulikukan? Tykkääkö syreenit huonoa kaikesta tyvellä kasvavasta ja pääseeköhän sipulikukat tunkemaan itsensä edes katteen läpi keväällä?



Maa alla on hiekkapitoista ja kuiva.

By Krista - 7.2.2010

Yksi parhaita paikkoja sipulikukille on nimenomaan pensaiden alla, varsinkin pikkusipuleille. Sieltä ne näkyvät keväällä kauniisti, kun pensaissa ei vielä ole lehtiä ja saavat olla rauhassa loppukesän.

Syreenit tykkäävät, jos laitat pensaiden aluset katteelle ja katteeseen puolestaan voi hyvin istuttaa sipulikukkia. Meillä on yhden syreeniaidanteen alla sekä keväisiä sipulikukkia että kurjenpolvia. Kun siellä on scillojen ja kevätkellojen lisäksi jokunen tulppaani ja narsisseja, kurjenpolvet peittävät lakastuvat sipulikukkien varret loppukesästä.

Heinikko on se, mistä oikeastaan mikään puuvartinen pensas ei pidä juurellaan, joten mikä tahansa kuin ruohikko edistää syreenien viihtymistä.
By mai-lee - 7.2.2010

reunanauhan vaihtaisin ojanteeseen. sitä pitää siistiä aina välillä (kaksi kertaa vuodessa riittää pitämään jo ihan priimakunnossa) mutta on paljon siistimpi ja vaivattomampi kuin nauha, jonka vierustaan ei sitten pääse ruohonleikkurilla.
kalkki kuorikatteen alla on hyvä, varsinkin jos kate on havupuuta. typpeäkin voisi laittaa samalla lisukkeeksi.
sipulikukat ponkeavat katteesta läpi. hienoja ja arvokkaita ei varmaan kannata laittaa mutta kaikki pikkusipulit kasvavat ja lisääntyvät syreenipuskien alla ihan hyvin.

By pipu - 7.2.2010

Pensaiden alle olen laittanut sipulikukkia, mutta en pihasyreenin alle, kun se tekee juuriversoja. Siis tämä tavallinen Syringa vulgaris.


Meillä tuo pihasyreeni on jo niin kauan kasvanut paikallaan, että ei sen alle saa mitään kaivettua. Juuria on niin paljon.

By Krista - 7.2.2010

Mie olen laittanut myös pihasyreenin alle, ja scillat varsinkin mahtuvat pieniinkin koloihin.


Muoks: Meillä kokeiltiin joskus takavuosina reunanauhaa ja luovuimme siitä juuri Mai-leen ylläkertomasta syystä. Sen vierestä on tosi hankala leikata nurmikko. Helposti jää ikävät "kainalokarvat" nauhan vierelle. Itse olen niin laiska, etten viitsi siistiä trimmerillä.

By mai-lee - 7.2.2010

kilppu - "ojanne kukkapenkin ja nurmikon välissä" on mielestäni aivan loistavasti toteutettu esim puu-ukon ja pääpuutarhurin pihasta. hirmuisen monilla muillakin pihoilla, mutta tuo on galleria, jota itse seuraan.
jospa puu-ukko ehtisi jossain välissä tulla kertomaan, kuinka usein ja millaisella välineellä hän pitää ne noin siisteinä. Kanttausrauta hyvä, mutta omalla pienellä pihallani olen pärjännyt ihan vaan lapiolla ja joskus naapurilta lainatulla suoralappeisella. sillä saa helpommin suoraa jälkeä.

By Kilppu - 8.2.2010

Hyvä juttu että sipulitkin passaa! Skillat on kyllä sieviä, krookukset houkuttelisi myös. Hmm hmm, valinnan vaikeutta, mutta sipulithan täytyy laittaa vasta syksymmällä, mieluummin laitan keväällä kukkivia, mutta voihan sitä aina touhussansa lykätä pari syksyn kukkija sekaan keväällä.


Ojanne oli hyvä idea myös, mutta minua pieni parturointi ei haittaa, ompahan kesällä tekemistänaurua Tuumasin että vuoden ikäiselle tytön tyllerön käsille sellainen näkyvä kiva kuorikate voi olla liian houkuttelevaa, siksi reunanauhaa saisi olla vähän ettei tule liika houkutuksia sutata katteita pitkin nurmikoitapomppivaa hymyä

By epätietoinen2 - 7.3.2010

Syreeniaita jäi viime vuonna leikkaamatta ja ajattelin leikata sitä nyt keväällä, jotta se kasvaisi edelleen tuuheana eikä muuttuisi alaosasta harvaksi. Yhdessä oppaassa suositeltiinkin syreenille leikkuuta kevättalvella. Kuinka myöhään keväällä leikkuun voi vielä tehdä? Onko muita vinkkejä?
By Hania - 7.3.2010

Yleensä suositellaan leikkuuta ennen lehtien puhkeamista, lähinnä näkyvyyssyistä. Syreenille itselleen on kuitenkin yhdentekevää onko jo lehtinyt vai ei
By Heksu - 7.3.2010

Yksi nyrkkisääntö leikkausajankohdalle voisi olla, että ennen silmujen puhkeamista, esim. maaliskuu olisi ihan hyvä aika. Syreeniä suositellaan leikattavaksi harventaen, eli kun vanhimpia versoja/runkoja poistaa muutaman, kasvaa uusia versoja juurelta jolloin pensas tuuheutuu.

Poistettavat versot kannattaa sahata vaikka puukkosahalla niin alhaalta kuin mahdollista.
By Melissa - 25.3.2010

Olen suunnitellut syreeneista näkösuojaa lehtomaiseen pohjoisrinteeseen, joka on melko kostea ja varjoinen. Vähän matkan päässä kasvaa ennestään syreeniä ja se rehottaa viihtyen ilmeisesti ihan hyvin. Olisiko aidanne helppo kasvattaa vanhan syreenin pistokkaista tai siirtämällä levinneistä pensaista osa uuteen paikkaan? Lähteekö syreeni helposti kasvuun siirtämisen jälkeen? Onko se ylipäänsä nopeakasvuinen? Paikka ei tietenkään ole kovin ihanteellinen.
By Karviaismarja - 14.4.2010

Katselin vanhan syreeniaidan leikkauskeskustelua. Omani oli/on uudistettavassa kunnossa, ja uskon, että kokemukseni saattaa auttaa jotakuta muutakin. Siispä:

Lähtötilanteessa meillä oli nelisen metriä korkea, leikattuna pidetty ja rungoiltaan nuorentamaton unkarinsyreeniaita. Istutusvuosi aidalle oli 1981. Rungot kasvoivat paitsi ylöspäin, nuokkuivat myös sivuille. Leveyttä upeudella oli yhtä paljon kuin korkeuttakin.

Vuonna 2006 aita jäi ensimmäistä kertaa leikkaamatta, mutta kävin kopsuttelemassa keskeltä kaikkein lahoimmat, reiden paksuiset pystyyn kuolleet rungot pois. Työ oli vaativa, ja puolet haaroittuneista latvoista jäi roikkumaan korkeuksiin, vaikka lahot rungot sainkin pätkittyä pois.

Seuraavana kesänä kukinnan jälkeen otimme moottorisahan käyttöön ja työn toivottomuutta helpottamaan sahasimme aidan pihan puolen (etelä) rungot alas. Pohjoispuolen jätimme pystyyn tuulen suojaksi ja estämään ohikulkevien koiranulkoiluttajien katseita pihaamme. Kesä oli siis 2007.

Kesällä 2008 annoimme aidan kasvaa. Vuoden 2007 runkojen kauheuden peitti loppukesästä uusien versojen vehreys ja aita näytti melko yhtenäiseltä - uudet versot olivat noin metrin, puolentoista pituisia, ja vanhat rungot kasvattivat lehtensä vajaan metrin päähän tästä.

Viime kesänä 2009 poistimme vanhasta osasta muutaman rungon, koska olivat niin tuhottoman lahoja. Muuten jatkoimme pensasaidan tuuheutumisen odottelua pihan puolelta. Nyt keväällä 2010 uudet versot ovat parin metrin pituisia ja kun nyt leikkaamme takaosan alas (moottorisaha apuna), saamme kaipaamaamme näkösuojaa saman tien.

Ohjeiden mukainen kolmessa vuodessa harventaen -menetelmä ei olisi meillä ollut mitenkään mahdollinen, koska
a) aita oli niin massiivinen, että harventaminen ei olisi onnistunut ja
b) kokonaan lahonnut aita olisi romahtanut runkoja välistä kiskoessa.
Onneksi aita näyttää elpyvän näinkin! Kokemukseni perusteella en suosittele syreeniaidan muotoonleikkaamista, vaikka aidan kerrotaan kestävän senkin. Harventamalla ja lempeämmällä muotoilulla aidan saa pidettyä kauniimmin ja helpommin hoidettavalla tavalla inhimillisen kokoisena.
By Singeri - 22.4.2010

Särkän sivustolle oli tullut komea mantsurianlikusterisyreeni, jonka pitäisi pärjätä 5-vyöhykkeellä. Onko kenelläkään kokemuksia? Olisi mukavaa saada puu/pensas, joka kukkii heinä-elokuussa!
By MalvaOrvokki - 22.4.2010

Meillä on pihassa syreenejä, ne ovat aikanaan istutettu rajaamaan piha-alue ja aidaksi. Kovin lähelle muita istutuksia en laittaisi itse ja muutenkin olisin tarkkana, ne nimittäin leviävät kovaa tahtia. Kauniita ja hyväntuoksuisia ovat kuitenkin ja antavat hyvän suojan pihalle.
By Titamiini - 22.4.2010

Minulla on ollut kaksi vuotta likusteri ja ihan hyvin se menee täällä vitosella. Naapurissa on yksi iso sellainen ja kaupungissa yksi järkyn iso. Se on melkosen komea täydessä kukassa... huh!
By Titamiini - 22.4.2010

Minulla on ollut kaksi vuotta likusteri ja ihan hyvin se menee täällä vitosella. Naapurissa on yksi iso sellainen ja kaupungissa yksi järkyn iso. Se on melkosen komea täydessä kukassa... huh!
By puutarhatonttu - 11.5.2010

Miten tulisi menetellä, kun kasvimaa pitäisi perustaa vanhan syreenin paikalle? Huolettaa, että parin vuoden päästä kasvimaassa kasvaa syreeniä taas.. Vai olenko väärässä: käsitykseni on, että syreenistä on vaikea päästä eroon ja maan alle jäävistä juurista versoo uutta elämää vaikka itse pensaan poistaisikin?
By kiurunkannus - 12.5.2010

Kyllä se onnistuu,tarvitset kaivajan,lapion, tanakat pitkävartiset oksasakset ja mäyräkoiran ( se tulee kaivajalle ) Sitten vaan kaivetaan syreenin ympärille ojaa ja katkotaan saksilla juuret syreenin ympäriltä, siitä se irtoaa pääranka hiljalleen.Sitten sitä pienempää juurta ja juurivesaa on helpompi kaivella, me heittelimme mullat vielä seulan läpi niin siistiä jälkeä tuli.Kyllä sieltä voi joku vesa nousta mutta niiden kanssa kyllä pärjää kunhan jaksaa homman alunperin tehdä huolella.
 Onnea kaivamiseen, kyllä kannattaa, minäkin vuosia inhosin kammottavaa vanhaa, isoa rumaa puskaa kun ajattelin ettei siitä pääse kunolla eroon kaivamallakaan, vielä mitä olin onneksi väärässä

Älä vaan sahaa kannoksi sitä puskaa ennen kaivamista, oksat voi katkoa mutta jätä ainakin semmoinen metrin verran vartta , siitä on hyvä vääntää.Kannon kanssa on paljon hankalampi pelata siitä ei saa kiinni otettua.
By intopii - 2.6.2010

Oi oi oi, minun viimevuotinen äitienpäivälahjani, ''Moskovan kaunotar'' alkaa kukkia! Voiko ihanampaa olla? Tämä olisi ylimaallisen täydellinen, jos vielä tuoksuisi niinkuin syreeni vain osaa.

By intopii - 2.6.2010

Tämän lajike minulle on edelleen mysteeri. Tumman punavioletit, valtavat pystyt kukkatertut, yksinkertaiset kukat. Oma veikkaukseni on ollut ''Andenken an Ludvig Späth'', mutta luin jostain, että silla on riippuvat kukinnot ja olen taas ihan hukassa...

By Krista - 2.6.2010

... ei ne Ludwikin kukinnot meillä ainakaan riipu tuon enempää... eli voisi hyvin olla...
By intopii - 2.6.2010

Krista, ihanko totta? Mahtavaa, kiitos! Nämä eivät todellakaan riipu, vaan päinvastoin tököttävät tärkeän näköisinä pystyssä. Olisin tosi kiitollinen, jos voisin laittaa tälle lajikemääritykselle pisteen. Olen pähkinyt asiaa 97-prosenttisella varmuudella Ludwigiin päin kallellaan kolme vuotta...
By Krista - 2.6.2010

Ei "Lutvikki" mikään riippasyreeni ole... ihan on tavis syringa vulgaris -lajike. Eli kukkien asento ei ainakaan sulje sitä pois.



Käy kuukkeloimassa netissä kuvia ja vertaa mielessäsi omaasi. Syringa vulgaris Andenken an Ludwig Späth on tunnettu ja vanha lajike monilla taimistoilla, joten on täysin mahdollista, että sinulla on juuri se. Hankalahan se tietenkin on antaa "varmaa" nimeä tuolla tavoin, mutta ei noita tummia kovin paljon Suomessa ole. Ainahan voit kutsua pensasta "luultavasti Lutvikiksi" :-) Meilläkin on aika monta "todennäköisesti se-ja-se"-syreeniä.



Siementaimethan eivät enää ole puhtaita lajikkeita ja vanhasta pensaasta on mahdoton sanoa onko jokin lajike vai mahdollisesti jonkun lajikkeen ammoin syntynyt siementaimilapsi. Nimeä tärkeämpi on aina kasvi itse ja sinulla on tuossa tosi upeakukkainen syreeni!
By intopii - 8.6.2010

Tämänkokoinen on sen "Luultavasti Lutvikin" kukkaterttu. Mittatikkuna oma käsi, ja se taas on 13 senttiä tuolta peukalonhangasta keskisormen päähän.

By intopii - 8.6.2010

Ja tästä Moskovan kaunottaresta on tullut nähtävyys naapurinrouvien keskuudessa. Tulevat ihan jonossa ihailulle

Arvatkaa vaan, miten onnellinen itse tästä olen.

By Morsinko - 8.6.2010

Intopii, ei voi paljon kauniinpaa kukkaa enää olla! En yhtään ihmettele jos naapuritkin käy ihailemassaSmile
By Poppius - 8.6.2010

OOOHH, ihastuttava!
By Fiia - 8.6.2010

Moskovan kaunotarta aioin ostaa minäkin, mutta sanoivat taimistolla, että se on heillä vasta kokeilussa, miten selviää talvesta. Se on ihana, syreenien aatelia. Ei tietenkään menesty täällä.
By jutikka - 8.6.2010

Intopiin kuvan innoittamana tänään piti tuolla cityssä käydessä hakea puutarhamyymälästä Moskovan kaunotar.
By RitvaL. - 8.6.2010

Olikos kallis kaunotar?
By jutikka - 8.6.2010

19 e ottivat
By mumimyy - 8.6.2010

En voinut muuta kun henkeä haukkoa upea Moskovan Kaunotar. Täytyy saada se itselle
By törnrosa - 8.6.2010

Voi hyvänen aika, miten hienoja ovat! Hankin tuon Moskovan kaunottaren viime syksynä poistosta puoleen hintaan. Hyvä tietää, että se on noin upea. Jouduin syksyllä istuttamaan kasvit ruukkuineen maahan ja vasta aivan äsken sain ne istutettua oikeaan paikkaan. Hyvin ovat lähteneet kasvuun. Kuulin jostakin, että syreenit juurtuvat aika hiteesti.
By Maire´ - 9.6.2010

Aivan upea kukinto intopiin syreenissä. Haluasin myös hankkia tuon.
By Maire´ - 9.6.2010

Kaunis on kyllä tämä valkoinenkin, joka kukkii nyt parhaimmillaan.
By PirjoA - 28.6.2010

meillä kukkii Röyhysyreeni- nimisenä ostetut tänä vuonna näin.
By PirjoA - 28.6.2010

Taitaa olla jokin unkarin syreenin muoto kukkatertut näin?
By PirjoA - 28.6.2010

Tuo Moskovan kaunotar täytyy löytää jostain!!

Viiime viikolla ostin Nuokkuryreenin ja Isabella syreenin Ahosesta, mutta en huomannut olisiko siellä ollut myynnissä tuota Moskovan kaunotarta!
By Raita* - 29.6.2010

kiitti neuvoista kyssäriini sireeniaidan harvennukseen. Tänä keväänä on ollut paljon kukkia. Ja kyllä se kasvaa rehottaa hurjaa vauhtia varsinkin ylöspäin 8-o Kukinnan jälkeen teen taas harvennuksen kovalla kätösellä.
By StoneLove - 14.7.2010

Milloin olisi paras aika siirtää nuokkusyreeni?

Itselläni on liian ahtaalla nuokkusyreeni Sad ja haluaisin siirtää sen paremmalle paikalle...mutta milloin?
By *David - 14.7.2010



Mä siirtäsin sen lepoaikana syksyllä kun on tiputtanut lehdet tai keväällä kun maa on sulanut.
By Heksu - 25.7.2010

Minulla on sellainen kun nukkasyreeni, ilm. Syringa tomentella. En löydä siitä oikein mitään, mutta kai siitä iso tulee isona? :o
By belgi - 14.8.2010

Unkarinsyreeniaidanne sahattiin keväällä kokonaan alas ja kas kummaa, yhdestä juurakosta kasvaa jokunen tällainenkin oksa. Mitäs luulette, onko ohimenevä oikku vain, ei taida ensi kesänä enää löytyä?
By Rosmariini&Timjami - 18.8.2010

Tällaisen jutun syreeneistä bongasin.

Tähdikille vastaan, että hyvinkin voisi olla kylvämäsi se pieni syreenintaimi. Samoin linnun kylvämä.
Yhtä helposti se voi olla juurivesa, jos kyseessä on sellainen syreeni, joka tekee juurivesoja.

Röyhysyreeni ei itselleni ole livenä tuttu, eli en tiedä millaiset lehdet siinä on?
Googlailemallakaan en löytänyt yhtään hyvää kuvaa.

Kerrothan kun lajike joskus selviää tai otat kuvia kun pieni taimi terhakkaasti kasvaa ja kukkii Smile


By Indy- - 6.10.2010

Alussa ainakin puhuttiin jotain syreenin leikkaamisesta, mutta kyselen nyt vielä tarkemmin.



Eli meillä on pihalla ns. perus pihasyreeni (en tiedä tarkempaa nimeä sille). Sen vierestä kaadettin iso kuusi joka tietenkin romahdutti isot oksansa suoraan syreenin niskaan!

Nyt sitten mietin, miten voisin syreenin pelastaa... Aiemmin sanottiin että nuorien oksien annetaan olla ja vanhat leikataa jos harvennetaan, mutta meidän syreenillä kävi juuri päin vastoin, eli nuoret ohuet meni poikki ja vanhat vahvat jäivät - joten kuten.

Onko syreenille kuin paha, jos nuoret oksat leikataan ja vanhat jää? Selviikö se siitä? Tarviiko jotain lannoitetta vahvistuakseen? Vai kannattaisiko koko puska leikata alas? Missä vaiheessa syreeni alkaa taas kasvattamaan itseään jos se leikataan kokonaan alas? Entäpä kauanko syreenin kestää kasvaa esim. 1 metrin mittaan? Nyt on varmaan noin 2 metriä tai vähän enemmän korkea.



Kiitos!
By Bumble - 6.10.2010

Syreeni on vahva kasvi, ite siistisin vain revenneet pois, enkä ainakaan lannottais, ettei tuu niin paljon versokasvua keväällä,

se ison kuusen poistokin varmaan auttaa syreeniä saamaan enemmän valoa voimaa ja vettä.

Se varmaan "nätintyy" jo alkukesästä kun uusi kasvu tulee.

Mulla on huonoja kokemuksia kokonaan alasleikkaamisesta, tuli tiheitä kasvustoja veteliä versoja joita sai typistellä ja harvennella,

Mutta tää on vain mun kokemus ja mielipide, muut voi olla viisaampia.
By Rosmariini&Timjami - 6.10.2010

Indy, kyllä syreeni selviää. Alasleikkaus tuottaa hirveän määrän nuoria laihoja vitsoja, joita pitää harventaa-eli sitä kannattaa välttää.



Tärkeintä on huomioida se että syreeni kukkii tänä vuonna kehittämillään kukkanupuilla ensi kesänä. Eli kaikki mitä leikkaa nyt, on pois ensi vuoden kukinnasta.

Yleensä siis leikkausajankohta sen vuoksi on heti kukinnan päätyttyä, jolloin syreenille jää aikaa muodostaa ne kukkasilmut ennen talvea.

Tällaisessa onnettomuustapauksessa ottaisin pois vain ne kohdat jotka ovat vaurioituneet.

Keväällä näet sitten mistä pensas lähtee versomaan ja ensi kesänä kukinnan jälkeen voit korjailla ja siistiä jos haluat.



Syreeni on hurjan vahva kasvi.



By Indy- - 9.10.2010

Kiitos teille! En siis leikkaa sitä alas, käyn napsimassa rikkoutuneet oksat pois.



Ei haittaa jos ei ensi kesänä kuki runsaasti, kunhan selviää =) Saa sitten nauttia kukista toisena kesänä!
By annemamma - 20.12.2010

Kymmenen vuotta sitten istutettu syreenimaja valkoisista. Tekee aika paljon juurivesoja, joita joutuu leikkaamaan ruohonleikkurilla. Parina viime kesänä olen alkanut harventaa paksumpia oksia pois, että kukkia olisi muuallakin kuin ylhäällä. Majan muoto on aina sen verran hankala, että pohjoisen puolella kukkii paljon huonommin...
By Marbella - 24.1.2011

Mikä valkokukkainen syreeni olisi sellainen, joka ei tee mahdottomasti juurivesoja ja olisi kohtuullisen matala ja kapea. Isabellansyreeniä mietin, mutta tekeekö se minkä verran niitä juurivesoja? Ainakin  vähän matalamman sen pitäisi olla?
By bluedreams - 24.1.2011

kokeilehan 'Beauty of Moscow' lajiketta.. vartettuna ei ole mitenkään raju vesoja!
By Marbella - 25.1.2011

Tuo ''''Beauty of Moscow'''' on kyllä törkeän hieno!! En vaan ole varma onko sitä saatavissa siitä taimistosta mistä aion muut pensaat samaan aidanteeseen hankkia. Tosin tuon voisi kyllä hommata ihan yksittäispensaaksi paraatipaikalle. Pääsisi paremmin oikeuksiinsa.

Vielä kuitenkin sen isabellansyreenin perään huutelen? Onko kellään kokemusta?
By Krista - 25.1.2011

Isabellansyreeni on melko kestävä, lupailevat sille taimistoilla menestystä vielä vyöhykeellä VI. Lajikkeesta riippuen se on noin 2-3 metriä korkea ja kasvaa itsestään pyöreähköksi pensaaksi. Siitä saa myös puuhasteltua varrellisen pikkupuun, jos jaksaa nyppiä versoja irti.

Mielestäni Moskovan Kaunotar on parhaimmillaan yksittäispensaana. Syreeniaidanne kannattaisi oikeastaan rakentaa useammanlaisesta syreenistä, niin saisi jatkettua kukintaa pidempään ja aidanteesta tulisi elävämmännäköinen.

Me kaivoimme viime kesänä Moskovan Kaunottaren pois vanhasta paikastaan talon seinustalta ja istutimme aurinkoisempaan kohtaan pihamaata. Saa nähdä, murjottaako se vielä ensi kesänä muuttoaan vai kukkiiko taas entiseen malliin runsaasti.


By Krista - 25.1.2011


Tammelan Kaunotar on myös hieno lajike. Sitä on ollut myynnissä ainakin Ahosen taimistolla. Tämä ei ole omani, vaan Marketanpuiston suuria pensaita.

Oma Tammelan Kaunottareni (alla) on nuori, vartettu yksirunkoinen pikkupuu, joka kukki viime kesänä näin vaatimattomasti:

By Krista - 25.1.2011



Lisää suosikkejani... Sensation on yksi ensimmäisiä syreenilajikkeita, joita aikoinaan hankin puutarhaani ja tykkään tästä edelleen. Toinen suosikkini lilakukkaisista on Ludwig Späth. Aurinkoisena päivänä otettu kuva ei tee värille oikeutta, luonnossa kukinto on tummempi ja väri intensiivisempi.

By Krista - 25.1.2011



Syringa x chinensis on söpö pieni syreeni.
Meillä se on istutettu perennapenkin takareunaan ranskanruusujen joukkoon.



Syringa meyeri on myös pienikokoinen verrattuna vaikkapa piha- tai puistosyreeniin.
By illis - 25.1.2011

Tekevätkö nuo Kristan syreenilajikkeet juuriversoja ?
By Krista - 25.1.2011

Syringa vulgaris -lajikkeet taitavat kaikki tehdä jonkun verran juurivesoja... ennemmin tai myöhemmin. 

Meillä ei ole ollut ongelmia sen suhteen oikeastaan kuin tavallisen lilan pihasyreenin kohdalla, joka leviäisi kovin mielellään joka suuntaan hirmuista vauhtia. Valkoinen pihasyreeni, joka saisi puutarhassani levitä ja lisääntyä, tekee juurivesoja huomattavasti hillitymmin.

Puistosyreenit, kiinansyreeni ja unkarinsyreeni eivät ole täällä vesoneet niin, että olisin pannut merkille. Eikä likusterisyreeni, joka kasvaa yksirunkoisena pikkupuuna.



S. vulgaris Aucubaefolia. Yhtään en harmittelisi, jos tämä alkaisi vesoa Smile
By Marbella - 26.1.2011

Voi nyt kyllä meni suunnitelmat uusiksi. Taas.  Alunperin suunnittelin tuohon sisääntulon ja terassin väliin helmiorapihlajapuita, mutta nyt kyllä tuo "Moskovalainen" ja "Sensaatio" jyräs taka vasemmalta yllättäen suunnitelmiin mukaan. Nyt enää valinnan vaikeus.. Perennapenkin keskelle ne olisi tulossa. Tiedä sitten kumpi niistä paremmin siihen sopisi?

Luulen että siihen kokeilen aidanteeseen tontin reunalle tuota Isabellaa, siihen on näillä näkymin tulossa syreenin lisäksi jasmiketta, angervoa ja hortensiaa. Kukkaloistoa riittää pitkään. Tai ainakin pitäisi. Toivottavasti niistä edes muutama jää henkiin..

Mahtavia kuvia sinulla Krista. Voi kun jossain vaiheessa pääsisin nauttimaan edes osin samanlaisesta kukkaloistosta. Nyt vielä se tuntuu niin kovin kaukaiselta ajatukselta.
By Krista - 26.1.2011

Marbella, kyllä se puutarha yllättäen nopsaan nousee, kun katselee omaa pihapäiväkirjaansa taaksepäin. Puutarhanhoidossa ei parane hötkyillä (vaikka arvatkaas hötkyilenkö, hee)... Syreenit on kauniita, helppoja ja moneen paikkaan sopivia, niitä kannattaa mielestäni istuttaa pihamaalle, jos vain vähänkin tilaa piisaa.



Ruusuorapihlaja on myös aivan ihana pikkupuuna. Ja hortensiat. Ja ja ja...
By bluedreams - 26.1.2011

hieno pihasyreeni tuo S. vulgaris Aucubaefolia... pitää laittaa tuonne puutarhaa heti kun löytyy! :O)
By Marbella - 26.1.2011

Juuri sen takia laitankin aidanteeseen monta eri lajia, kaikki on niiiiin ihania!! Jokaista ei saa millään jos niitä yksittäin alkaisi istuttelemaan. Ja kylläpä tuo ruohonleikkaajakin pistäisi vastahankaisen sanansa yksittäisiin puskiin keskellä pihaa.. Smile
By Krista - 26.1.2011

Monilajiset aidanteet on mielestäni paljon kivempia kuin pitkä pätkä samaa. Vaikka toisaalta, onhan sekin kaunista... kaikki vaikuttaa kaikkeen.



Tuolla kirjavalehtisellä on kukat kuten tavallisella pihasyreenillä, mutta lehdistö hauska koko kesän. Eestintuliainen. Btw, Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa on hieno kokoelma syreenilajikkeita.
By Krista - 26.1.2011



S. Marie Legraie ja muutama muu Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa kuvaamani lajike...



S. x hyacinthiflora Esther Staley



S. Fürts Büllow
By Krista - 26.1.2011

Lisää syreenilajikkeita  Tallinnasta:



S. Madame Florent Stepman



S. Miss Canada



S. Capitaine Baltet
By Krista - 26.1.2011



S. Katherine Havemeyer



S. Hugo Koster



S. x henryi Julia
By Krista - 26.1.2011



S. josikaea Holte



S. Preston-hybr. Holger



... ja viimeisenä Kramer 2 -nimellä puistoon merkitty syreeni, jossa oli aivan mielettömän suuret kukkatertut.
By Marbella - 18.2.2011

Kuinka leviäksi nuo jalosyreenit ruukaa kasvaa? Jos kokeilisin laittaa pari pensasta tuohon terassin viereen, mutta tilaa siinä on hieman heikolti. Rajaan on terassin aidasta nelisen metriä ja rajalle on tulossa luultavimmin aroniaa pensasaidaksi. Toki siitä ei periaatteessa kulkua tarvitse olla kuin ruohonleikkurilla, mutta ei nyt väen vängällä viitsisi sitä ihan tukkoon laittaa...
By bluedreams - 18.2.2011

...kylläs vaan silti pitää sanoa, että ei nuo josikeat, josiflexat, prestoniaet jaksa olla yhtä hienoja kuin muut syreenit!... niissä kun ei edes ole sitä hienoa tuoksua... TOSIN kestävyyttä ja kokoa sitäkin enemmän, eivätkä juuriveso. Tämä on tietysti maku asia, ja eikä kaikkien mielestä tosi!
By Marbella - 18.2.2011

Niin oliko jollakulla tietoa jalosyreenien kasvuleveydestä?
By Bumble - 18.2.2011

Kyllähän ne vuosien mittaan aika isoiksi kasvaa, en nyt osaa sanoa muuta kuin n.1,5 m. leveitä olen nähnyt ainakin, vuosikymmenien ikäisiä.Mutta voihan niitä kai vähän ohjausleikata, ei kyllä ole siitä omaa kokemusta.
By Marbella - 18.2.2011

Kiitos. Omissa muistikuvissa kun on kotopihan valtava unkarinsyreeni, joka oli leveydeltään varmaan lähemmäs neljä metriä... Ihan niin isoa en haluaisi. Mutta onkos nuo jalosyreenit enemmän sukua pihasyreenille? Ja sehän on sitten huomattavasti kapeampi pensas?
By Bumble - 18.2.2011

Kyllä jalosyreenit ainakin muistuttaa lehdiltään ja kukiltaan enemmän pihasyreeniä. Sitäpaitsi kun ne on vartettuja, niin juurivesat täytyis poistaa, jos niitä tulee, kun ne on ihan sitä tavissireeniä.
Sekin pitää kapeampana yksirunkoisena.Muoks, Syringa vulgaris-ryhmään kuuluu jalosyreenit,eli just pihasyr., kuuklailin vähän.Täällä p-netissäkin on kasvikortistossa niistä, leveys mainitaan 1,5-4 m.
Mutta siinä kasvikortiston kuvassa taitaa olla väärä syreeni, puisto- tai unkarinsyreeni tai joku vastaava.
By Marbella - 19.2.2011

No hieno homma. Leikellään sitten suuhun tunkevia pois. Wink

Pitää nyt enää päättää lajikkeet. Smile Tosin tuskin pääsen vielä tulevana kesänä istuttamaan, mutta mitäs tässä muuta kuin aikaa. Smile
By Krista - 20.2.2011

Puolitoista metriä on mielestäni liian vähän, isompia syreenipuskista vuosien mittaan tulee. PAITSI jos kasvattelee puskat puumaisiksi ja pitää juurivesat kurissa. Meillä ajetaan kylmästi ruohonleikkurilla liian pitkälle nurmikkoon tunkevat vesat matalaksi.
By bluedreams - 21.2.2011

jos ei niitä juurivesoja halua riesaksi, niin kannattaa hankkia jalosyreeni... ne kun ovat useinmiten lisätty vartteella/silmutuksella (tms. tekniikalla) ja kasvavat oikeastaan vain nuoruus vuosien aikana yksittäisiä 'villiversoja' juurakosta (jotka luonnollisesti tulee poistaa ajoissa>!)
By Lienuska - 23.3.2011

Muutimme nykyiseen kotiimme loppusyksystä ja meillä on tontin etelälaidalla riviin istutettu syreeneja edellisten asukkaiden toimesta. Lajike on toistaiseksi tuntematon. Kasvit on istutettu 09. Pensaat on aika huteria ja oksia on vain muutamia/pensas. Kannattaisiko/olisiko liian myöhäistä suorittaa kasveille ns.istutusleikkaus ja leikata heikot oksat pois ja loput alas.



By Lienuska - 14.4.2011

Nostaisin vielä yllä olevaa viestiä. Osaisiko kukaan auttaa asiassa Smile

By Kreeta-Eulaalia - 14.4.2011

Osaamisesta en tiedä, mutta minä leikkaisin ne kukkimisen jälkeen kesällä. Kukat tulee kuitenkin edellisen vuoden versoihin. Varmaankin nyt keväälläkin voi leikata. Jos ovat pihasyyreneitä, uskaltaa leikata reippaastikin, mutta jos ovatkin jotain hienompia niin sitten en osaa sanoa, jos vaikka suuttuvat.
By annaw - 14.4.2011

Ryhmäkohtainen kysymys, sillä pensaat voi olla rungollisemmiksi muodostuvia Syringa x henryi -puistosyreenejä, tai S.vulgaris-tyyppisiä. Puisto- ja samantyyppiset isabellansyreenit kasvavat aika isoiksi, kun taas vulgarikset leviävät enemmän sivuittain eli juurivesoista. Syreenit voi leikata matalammiksi, kunhan varsiin jää silmuja josta uudet versot puhkeavat, 15-30 cm. Silloin haarautuvat paremmin, eikä niistä niin helposti tule runkomaisia 'puita'. Jalosyreenit leikataan varovaisemmin, koska ovat talvenarkoja, ja leikkaus aina rasittaa. Kuva olis helpottanut vastaamista...
By rooset - 26.5.2011

Pihasyreeni aloittaa kukintaa.
By Neliapila - 28.5.2011

Hei,

meillä on pihassa yli kymmenen syreeniä, jotka edelliset asukkaat ovat istuttaneet oletettavasti 4 kesää sitten. Ongelmana on, että syreenit ovat heikossa kunnossa; pituutta on max. puolitoista metriä ja tuuheutta ei nimeksikään, vain pelkät pystyt soirot. Kukkia tuli viime kesänä sentään muutama, nyt ei yksikään kuki! Lehtiä sentään on, mutta niitäkin aika heikosti.

Mikähän auttaisi vai auttaako mikään? Leikkaanko, lannoitanko vai mitä? I-vyöhyke siis kyseessä, puutarhataidot lähes olemattomat muttta syreenit haluttaisiin pelastaa...
By Neliapila - 28.5.2011

Heips, luin äsken ketjua väärästä päästä ja huomasin vasta nyt, että Edlalla on justiinsa ollut samanlainen ongelma ja siihen tullut vastauksiakin!
By Nuu - 28.5.2011

Kiva kuulla Neliapila että aiemmista viesteistä löytyi sinulle apua Smile
By vimasa - 8.6.2011

Ostin uuteen pihaamme kolmenlaista syreeniä: tavis-pihasyreenin, Unkarinsyreenin ja Isabellansyreenin. Nämä olisivat tulossa yhteen "rykelmään" nurmikkoalueelle parkkipaikkaa reunustamaan. Miten suosittelisitte nämä istuttamaan? Millaiseen järjestykseen ja millaisilla istutusväleillä? En siis ole laittamassa niitä varsinaisesti aidanteeksi mutta toki ajattelin tällä rykelmällä saavani myös näkösuojaa samalla. Näiden ei tarvitse olla suorassa rivissä vaan kaikenlaisia ideoita otetaan vastaan?
By Pipsaelina - 14.6.2011

Tämä ihanuus Syringa meyeri Palibin eli pikkusyreeni (tai samettisyreeni?) toivottaa minut tervetulleeksi ovella Tuoksu on huumaava. Kukinta alkoi viikonloppuna.
By bluedreams - 15.6.2011

syreenien kukinta auttamatta ohitse... joten ensi vuotta odotellen nyt sitten...
By Rosmariini&Timjami - 15.6.2011

Olen yrittänyt jatkaa kukinta-aikaa eri laaduilla Smile Tosin siellä "rannassa" voi silti mennä nopeammin ohi. Täällä kukkii vielä naapurissa valkoinen pihasyreeni jonka paras kukinta näkyy meille päin Wink

(pensas sai pahimpaan paahteeseen varjoa suurilta puilta), itsellä puistosyreeneistä 'Tammelan kaunotar', ja pihan vanhukset, joita on oletettu unkarinsyreeneiksi tai isabellansyreeneiksi. Samoin kaksi nuorta unkarinsyreenitainta kukkii-tosi jo viimeisiä vetelevät.
By -nimetön- - 18.6.2011

tuleeko syreeniin jonkinsortin marjoja vai tuleeko mitään? en ole koskaan nähnyt ainakaan marjoja enkä ylipäänsä mitään mikä viittaisi siemeniin.
By Zibuli - 19.6.2011

Ei tule marjoja. Paras varmaan lisätää pistokkaasta.
By -nimetön- - 19.6.2011

jassoo. sitä olen arvellutkin.
By huisa - 19.6.2011

Minä kävin illan hämärässä keräämässä syreenin siementaimia roskakatoksen kupeesta. Kyllä se näköjään itävää siementä tekee, kun näky taimia löytyvän myös taloyhtiön pihanurmikosta. (Lienee pihasyreeni)
By Bumble - 19.6.2011

Kukinnoista muodostuu ruskeita teräväpäisen soikion muotoisia siemenkotia, niitä näkee usein vielä ylivuotisiakin oksien latvoissa.

edellyttäen että kuihtuneita kukintoja ei leikata pois.
By -nimetön- - 19.6.2011

se asia selvisi sitten hyvin. kiitos Smile
By valtsu - 20.6.2011

Itävät hyvin ja laatikkoon kannattaa harvakseltaan kylvää heti syksyllä. Aidanteeseen tai muuhun vastaavaan saa helposti taimet ja ovat varsin nopeakasvuisia.
By Zibuli - 20.6.2011

Juu tokihan se siementä tekee, mutta pistokkaasta saa nopeammin ja varmasti samanlaisen kuin emosta.
By annaw - 20.6.2011

ja saattaahan sieltä tupsahdella erivärisiä kukintojakin risteytyksen tuloksena! Ainakin puistosyreeneillä siementaimet on erittäin vaihtelevia, mutta syreeniaidanteen istuttaja tuskin mitään tasalaatuisen näköistä haluaisikaan
By -nimetön- - 21.6.2011

sateenkaaren värinen aita Smile
By Heema - 12.7.2011

Kaksi syreenikysymystä viitsiville tietäjille...

Ensinnäkin pitäisi uudistaa kaksi vanhaa syreenipuskaa. Onko viisaampaa ottaa vain muutama vanhempi runko pois vuosittain, vai voisinko leikata koko puskan matalaksi (näin haluaisin tehdä...)? Nämä puskat ovat ihan tavallista pihasyreeniä.

Toinen ongelma liittyy puistosyreeniin, jonka tulin aikoinani typeryyksissäni istuttaneeksi paikkaan, jossa se jää katolta putoavan lumen alle ja näin ollen katkeaa joka talvi ja kasvaakin lähinnä vaakasuoraan. On vaan päässyt jo melko suureksi ja siirtäminen kaivamalla koko juurakon ylös on suoraan sanottuna mahdottomalta tuntuva projekti. Juurivesoja en ole nähnyt, joten niistä en voine puskaa monistaa muualle, olisiko ehdotuksia mitä sille tehdä?
By Kreeta-Eulaalia - 12.7.2011

Vanhaa pihasyreeniä en leikkaisi alas, on nimittäin vähän riskialtista touhua näköjään, vaikka yleensä ne kyllä sen kestävät. Varmempaa on leikata vanhoja runkoja pois vuosittain, lisätä kompostia ja lannoittaa. Meillä on ikivanha ruipeloinen syreeniaita, jota vaan harvensin useampana vuotena, lehdet haravoin juurelle, mutta mitään uudistumista ei tuntunut tapahtuvan. Annoin sille jo kuolemantuomion, mutta sitten sen verran armahdin, että lannoitin ja kalkitsin sitten oikein kunnolla ja sekös nyt sitten alkoikin kasvaa. Ei tarvitse kaataa, mutta nyt pitääkin siirtää istutuksia siitä vierestä, kun on niin pörhistynyt alhaalta. Kuvittelin jotenkin, ettei tuollainen maatiainen mitään lannoitusta tarvitse, en ole lannoittanut sitä varmaan koskaan, eikä varmasti ole edellisetkään asukkaat, tehokkaasti on kyllä aikoinaan kuulemma harravoitu.
By Heema - 12.7.2011

Kiitos, ok - taidan tyytyä siis vain muutaman rungon poistoon. Ja tosiaan, pitääpä lannoittakin... Aika paljon noissa puskissa on juurivesoja alhaalla tulossa, mutta kukkia vain muutamassa alhaalta harvassa rungossa ihan ylhäällä.
By nemesia - 13.7.2011

Naapurissa puutarhuri kävi edellissyksynä leikkaamassa syreenit alas. Naapuria harmitti kun ei tullut kukan kukkaa, olisivat tykänneet että olisi vain vanhat rungot leikattu. Tänä keväänä oli sitten tosi runsaasti kukkia.
By annaw - 13.7.2011

mikä se sellainen ammattilainen on, joka ei kysy asukkaan toiveita? Vai oliko ollenkaan puutarhuri vai vaan joku hortoilija...? vai luuleeko ihmiset, että puutarhurit on telepatian taitoisia? 
By sanra5 - 6.8.2011

Moikka!Mistä johtuu ,että unkarinsyreenit ovat tosi pieniä hitaasti kasvavat ,vaikka olen lannoittanut keväällä ja syksyllä?Onko kenelläkään antaa vinkkejä?
By Genesee - 6.8.2011

sanra5, taisit just kirjoittaa karviaispensaankin huonosta kasvusta lannoituksesta huolimatta. Kannttaisi tarkistaa maan pH. Meillä on naapuri istuttanut kymmenen vuotta sitten unkarinsyreeniä lähelle rajaa ja ne ei ole paljoa kasvaneet. Pihoillamme on paljon mäntyjä, joiden neulaset happamoittavat maan. Itse olen levittänyt paljon kalkkia ja tuhkaa omille istutuksilleni, ja siten olen saanut monet kituvat kasvit parempaan kasvuun.
By sanra5 - 7.8.2011

Moikka!Kiitos tiedoista Genesee  ...pitää mennä tarkistamaan se maan ph...tuhkaa en ole lisännyt.... kirjoitin karviaismarjapensaastakin..on ongelmia kasvun kans.....
By AniLina - 9.8.2011

Varsinaisesti tähän liittymättä...

Voiko asiasta enemmän tietävät neuvoa, voinko siirtää viime kesänä istutetun syreenimme pyykkitelineen alta pois, paikkaa,

joka on halkaisijaltaan n. 50cm ja syvyyttä tulee maks. n. 60cm sillä kallio alkaa sitten.

Eli pysyykö syreeni tulevaisuudessa hengissä näin rajoitetulla kasvupaikalla? Paikka on aurinkoinen ja vain parin metrin päässä nykyisestä paikasta. Vaikka syreeni on istutettu basta viime vuonna, kukki se jo tänä kesänä noin 5 kukinnon kera Smile (se on otettu anopin VALTAVASTA pusikosta)
By Rafu - 22.8.2011

Pikainen kysymys, pahoittelen etten nyt ole ehtinyt kahlata ketjua läpi (jos sattuisi samantapainen kysymys täältä löytymäänkin), mutta miten herkkiä syreenit on siirrolle? Istutin viime keväänä ja syksynä syreeniaidan (olivat paljasjuurisia taimia) ja nyt, kun naapuri on tehnyt rajalle betonimuurin, niin huomattiin, että tuon rajan ja pensaiden väliin jäi aika reilu tila ja siihen pitäisi saada jotain? Mietinkin täällä aiemmin, että jos laittaisin vain jotain maanpeiteperennaa, mutta jotenkin tuo rako nyt häiritsee meitä ja ajateltiin, että voisko niitä sittenkin vielä siirtää enemmän tuonne rajan suuntaan.. mahtaisiko tykätä kyttyrää.. pihasyreenistä on kyse. Ovat lähteneet tosi hyvin kasvuun ja osa on jo todella leveitäkin, jos vertaa millaisesta riusta ne on lähteneet.
By Krista - 12.9.2011

Pihasyreeni on sitkeä sissi ja jos taimet ovat vasta yhden talven olleet "sijallaan" niin itse uskaltaisin siirtää ne, jos omiani olisivat. Isolla multapaakulla taimet ylös ja kastelua siirtopäivän jälkeen. Jos ensin kaivaa uudet kuopat ja sitten sujauttaa syreenit uuteen paikkaan ne tuskin edes huomaavat muuttaneensa, kun juuristo ei ehdi kuivahtaa välillä.



Me siirsimme jo suureksi ehtineen S. Moskovan kaunotar -pensaan keskellä helteitä viime kesänä, huonosti suunnitellen (olematon juuripaakku oli auringossa tunteja ennenkuin saimme uuden kuopan kaivettua ja puskaparka jäi ilman jälkikasteluita, kun olimme heti perään pitkään reissussa. Se on toki juronut nyt tämän kesän, mutta jokaiseen oksaan on ilmaantunut lehtitupsuja, eli hengissä on, vaikka niin heikoin eväin muutti. Pienet taimet huolellisella työllä selviävät varmaan hienosti siirrosta.
By Kreeta-Eulaalia - 7.4.2012

Jostain tuli vastaan sellainen tieto, että nuokkusyreenistä paleltuisi uudet versot kovin herkästi, onko kokemuksia? 
By Bumble - 8.4.2012

Olen ainakin huomannut, että usein juuri nuokkusyreenit on jotenkin surkean näköisiä, kuolleita ja kituvia oksia siellä täällä, mahtaisko sitten johtua paleltumisesta.

Juuri tuon huononnäköisyyden takia en aio nuokkusyreeniä hankkiakaan,

ainakaan tahallani, ellei se itse tule nurkkiin jotenkin.
By Kreeta-Eulaalia - 8.4.2012

Puutarhalla viiime kesänä juuri suositteli nuokkusyreeniaitaa mulle tuulensuojaksi pohjoisen tuulia vastaan, ilmeisesti valintaperusteena oli kuitenkin se niin iihana ja suloinen ulkomuoto, eikä myyjä ymmärtänyt, että melkein naapurissa voi mini-ilmasto olla aika erilainen. Onneksi ei se kuusiaita sitten viime kesänä kaatunut, joten jäi taimetkin ostamatta ja tuli luettua vanhoja lehtiä. Nimenomaan tarvitsen varman kasvin tuohon paikkaan, enkä sellaista harrastajan toiveyritystä.

Ehkä pitää harkita jotain toista syreeniä. syreeniä siksi, että huomasin tuota paikkaa katsoa tieltä päin ja älysin, että siihenhän on pakko laittaa jotain perinteistä sinne tien suuntaan, pihan puolelle voin sitten virittää jotain erikoisempaa.

Kiitokset vaan sille Tapiomyrskylle, että on se kuusiaita nyt viimein saatu pois monen vuoden puhumisen päätteeksi BigGrin
By Sinisointu - 26.4.2012

Viime kesänä taimenvaihdossa saamani syreenin alku on revennyt lumen painosta. Sen runko on Y-kirjaimen muotoinen ja tosiaan haljennut ihan puolesta välistä. Kannattaako nyt vain tylysti leikata kasvi repeämiskohdan alapuolelta, jolloin jäljelle jää noin 15 cm tappi, vai olisiko mitään toivoa jollain sitomistekniikalla? Kumpaankin sivuhaaraan on tulossa lehtiä, vaikka ne repsottavat puoliksi irti.
By valtsu - 26.4.2012

Ainakin leikatut versot juurtumaan ruukun reunoille, harsoa tai muovia sitomaan kosteutta ja liiat lehdet nypi pois. Toisaalta voisi nuori taimi kasvaa yhteenkin?? tuorekelmua ympäri ja napakan joustava sidos ympärille. Näkyy noita haljenneena kasvaviakin varsia tuolla pihoissa nyt kun ei ole lehtiä. Ei voi tietää ellei yritä.
By Sinisointu - 30.4.2012

Kiitos neuvoista, valtsu! Päädyin sitten kuitenkin ottamaan "varman päälle" ja leikkasin syreenin alkuni tapiksi. Äkkiähän tuo kasvaa entisiin mittoihinsa, luulisi ainakin. Hyvä vinkki juurruttaa leikatut versot! Laiskuuttani lykkäsin oksanhaarat vain veteen juurtumaan. Olisiko multa ollut parempi?
By Kreeta-Eulaalia - 4.6.2012

Onko kellään kokemuksia kirjavalehtisestä unkarin syreenistä? Sellainen nyt sattui tulemaan mukaan meille, kyllä sen nyt pitää pärjätä. Hidas se varmaan on?
By Pihapihlaja - 8.6.2012

Mun tarviis siirtää kolme syreeniä ojasta. Kaivinkone hillui toissa- ja viime kesänä ojan reunalla ja sorti sitten ojaa niin että syreenit on valuneet melkosesti alemmas. Ne on jo poissa mun pihaltani, rajan ulkopuolella melkein. Mutta ne ovat alkamassa kukkimaan. Ajattelin että ois hyvä siirtää tälleen alkukesästä että ehtisivät juurtua kunnolla. Mutta menetänkö kukinnan sitten kokonaan?. Ovat jotain "tavallista" sinistä lajiketta. Olleet jo 8 vuotta paikallaan mutta kasvaneet vähän kitukasvuisesti ekat 3 vuotta joten korkeutta vasta jotain 140 cm

By Outzi - 2.7.2012

Kertokaas kaivanko verta nenästäni, jos istutan kasvimaan reunaan jonkun syreenin?

Suunnittelen siis uutta pihaa ja tarvitsisin tontin luoteisnurkkaan jotain näköesteeksi. Syreeni siis rajalle ja kasvimaa tulisi syreenin etelä/kaakkoispuolelle, todennäköisesti lähimmäs syreeniä eli kaikkein reunimmaiseksi tontin nurkkaan tulisi kasvihuone.

Ilmansuunnista johtuen varjostusongelmaa tuossa ei siis olisi, mutta tunkisiko syreeni saman tien juurivesoja kasvimaalle? Kuinkahan pitkä välimatka syreenistä vähintään pitäisi olla kasvimaan istutuksiin, jotta siinä viljelykseni pärjäisivät? Mikähän syreeni olisi mahdollisimman vähän juurivesoilla leviävä, mutta silti riittävän korkea ja muutenkin mahdollisimman nopeakasvuinen? Korkeutta saisi mielellään olla enemmän kuin leveyttä. Millähän toimenpiteillä kasvimaata ja syreeniä voisi koittaa pitää erossa toisistaan (juuriesteet tms?)

...vai onko koko ajatus ihan tuhoontuomittu? Ehdotuksia muiksi näkösuojaksi sopiviksi kasveiksi otan mielelläni vastaan, jos syreeni kasvuvoimallaan tuntuu järjettömältä ajatukselta.
By Miikos - 2.7.2012

Valitse juurivesaton syreeni, esim. unkarinsyreeni Smile
By Kreeta-Eulaalia - 2.7.2012

Unkarin syreeni ei tee vesoja, eikä puistosyreenitkään kuulemma ihmeemmin. Isojahan niistä sitten tulee, eli pari metriä väliä pitää olla vähintään, jos teet nyt jotain pysyviä käytäviä tai rakenteita. Unkarin syreeni taitaa olla pystykasvuisempi kuin nuo muut. Vettä ja ravinteita menee tietysti syreenin lähellä enemmän, mutta paikasta sitten riippuu se, onko siitä suurempaa haittaa.
By Outzi - 2.7.2012

Kiitos vastauksistanne! Lueskelin eilen illalla tämän topicin läpi ja mulle jäi se mielikuva, että välillä unkarinsyreeninä pidetytkin tekisivät juurivesoja?



Ajattelin että kriittisiltä kohdin pitäisin tarvittaessa syreeniä kurissa leikkaamalla. Onko pari metriä kuitenkin sellainen väli, että se riittäisi siihen, että maassa jotain jo kasvaisikin?
By Kaisaliisa - 2.7.2012

Mulla on siis vanhoja, unkarinsyreeninä pitämiäni syreenejä. Ne tekevät hieman juurivesoja nykyään. Saattavat olla 60-luvulla istutettuja.
By bluedreams - 2.7.2012

tai sitten hankit jalosyreenin, ne kun on silmutettu (..vartettuja) usein juuri noille puistosyreeneille... = ei siis juuriversoja!
By Kaisaliisa - 2.7.2012

Outzi, tietysti voit laittaa myös juuriestemattoa. Tai jätä ruohonleikkurin mentävä kaistale väliin, tai leveämpi, ja pidä nurmena. Käsittääkseni syreeni ei levitä vesojaan kovin leveälle.
By raipel - 2.7.2012

Ja varaudu siementaimien nyppimiseen kasvimaaltasi!
By Pihapihlaja - 14.7.2012

Mulla on unkarinsyreeni vattupusikon kupeella ja vatut meinaa tappaa sitä. Sitkeesti se sinnittelee kuitenkin ja oli siinä kukat. Jatkuvaan saan vattuja siitä karsia ympäriltä.
By ainikki - 23.8.2012

Likusterisyreenini ei kukkinut tänä vuonna. Olen ymmällä, en leikellyt sitä, siinä ei ole syy.
By Kreeta-Eulaalia - 25.8.2012

Pihasyreenin ainakin voi leikata alle puolen metrin mittaan, se tekee valtavasti juurivesoja välittömästi paikatakseen vahingon. Itse aion kuitenkin vain ottaa pos vanhimmat ja huonoimmat versot muutamana peräkkäisenä vuotena. Piti se jo tehdä, mutta kai se menee sitten ensi kesään, kukinnan jälkeen olisi mukavin leikata, mutta kai sen voi koska vaan tehdä.
By Inkeri2 - 24.9.2012

Heissan!

Jos leikkaa näin syksyllä pihasireenistä oksia pois, siis juurivesoja ja rungon alaosasta pikkuoksia pois, pitäisikö oksankohdat käsitellä jollakin haavanhoitoaineella? Tarkoitus kun olisi parin vuoden ikäisestä pikkupensaasta tehdä runkovartinen pieni sireenipuu. Ja saattaako tuo loukkaantua, jos syksyllä leikkaa?
By Rosmariini&Timjami - 24.9.2012

Ei tarvitse käsitellä, eikä yleensä loukkaannu mistään leikkaamisesta. Huomioitavaa on että syreeni kukkii aina edellisen vuoden versoilla-eli jokainen oksa, jonka nyt leikkaa- jättää kukkimatta.

Yleensä siis syreenille suositellaan leikkuuajankohdaksi heti kesällä kukinnan jälkeistä aikaa. Silloin se ehtii vielä muodostaa kukka-aiheita seuraavaa vuotta varten.
By Inkeri2 - 25.9.2012

Kiitos, Rosmariini&Tinjami!
By Iluvatar - 11.1.2013

Pihalla olisi tuollainen kuvassa näkyvä vanha syreeni. Haluaisin saada siitä paljon siistimmän näköisen.
Ajattelin, että se saisi ensin kukkia ja heti sen jälkeen suorittaisin leikkauksen (jostain luin, että niin voi myös tehdä). Mutta mutta... osaisitteko neuvoa mitä tuosta pitäisi/kannattaisi leikata pois. 

Ideoita otettaisiin ilomielin vastaan!

By illis - 11.1.2013

Vanhoja paksuja runkoja meillä on poistettu, jäljelle jääneet nuoremmat versot vahvistuu.
By Tuomipihlaja - 11.1.2013

Samoin olen syreenin kanssa toiminut. Vanhimpia oksia on sahattu maata myöten. Ei kuitenkaan varmaan kannata kerralla kaikkia vanhoja poistaa, vaan muutaman vuoden aikana. Sitten kannattaa jatkaa säännöllisesti vanhimpien poistamista maltillisesti. Vasta vähän vanhemmat oksat kukkivat. Leikata voi kukinnan jälkeen pian tai keväällä aikaisin.
By Kurppa. - 11.1.2013

Ostin syksyllä (halvalla) valkean syreenin taimen. Pärjäsiköhän se oikein kuumassa ja kuivassa paikassa. Pohja on hiekkapitoista johon lisäisin vähän multaa.
By Rosmariini&Timjami - 11.1.2013

Syreeni on kyllä aika sissi. Meillä on itse istutetut syreenit ( eri lajeja ) eteläpuolella täydessä paahteessa mutta maa on savinen. Toisaalta hiekkaisessa paikasssa kasvi saa juurensa syvemmälle veden turvaamiseksi... Paha sanoa.
By Kurppa. - 11.1.2013

Kokeilen jos taimi on keväällä vielä elossa. Saisin maisemoitua puuhamaan jätevesikaivon kotelon.
By Tuomipihlaja - 11.1.2013

Kyllä syreeni aurinkoa kestää, mutta runsasravinteisen ja multavan maan se haluaisi. Hiekkapitoista maata kannattaa parantaa. Syreenihän ei pahastu vaikka sen juurelle pistää paksutkin kerrokset jotain hyvää. Kyllä se maa silläkin tavalla pikkuhiljaa paranee ja kosteus pysyy paremmin.
By Teenjuoja - 11.1.2013

Vielä tuosta leikkaamisesta sen verran, että kerran ennen muinoin ajattelin kokonaan hävittää vanhan syreenipensaan, josta oli jälljelä vain pari känkkäräistä kituliasta vartta. Katkaisin kaiken tyvestä poikki ajatellen, että olisi se kuollut muutenkin. Kasvupaikka näytti aika huonolta, rinne kuusikon reunassa, kivennäismaata. Seuraavana kesänä siinä kasvoi jo lähes metrin korkuinen tuuhea pensas, joka komistui vuosi vuodelta!
By MamaRosso - 4.6.2013



Vanhat pihasyreenit kukkivat mielestäni tänä vuonna tavallista komeammin. Sininen suorastaan notkuu kukkien painosta.



Valkoisen syreenin herkkää kauneutta. Tuoksu on jotain paratiisimaista tyynenä iltana kuten eilen.

Pihasyreenini ovat kymmeniä vuosia vanhoja enkä ole raaskinut leikata eläviä runkoja niistä. Vain kuivia poistan. Tuloksena onkin sitten ollut se, että syreenit hiippailevat yhä leveämmälle juurivesojensa kanssa ja puskien keskikohta autioutuu. No, 16 v. aikana syreenien levittäytyminen ole vielä ongelmaksi muodostunut, kun tilaa pihamaalla on.

Olen huomannut, että sininen versio on huomattavasti mutkattomampi siirrettävä kuin valkoinen. Istutin valkoisen piiskataimia pihan toiseen päähän 5-6 v. sitten eikä se ole vieläkään kasvanut kovin paljon kokoa eikä kukkinut kertaakaan. Siitä parin metrin päässä, pari vuotta sitten siirretty sininen sen sijaan on venynyt kivasti kokoa sekä kukkii. Ehkä valkoinen sijaitsee liian varjoisassa paikassa, vaikka aamupäivän ajan se aurinkoa saakin.
By anita - 7.6.2013

Ensimmäinen siemenestä kasvattamani puuvartinen, syringa x henryi 'Julia' aikoo kukkia ensimmäisen kerran .

By Tuomipihlaja - 7.6.2013

Wau, anita! Mä olen juurruttanut muutaman tyvivesan puitosyreenistä, mutta ne on jököttänyt jo useamman vuoden noin 20 senttisinä. Puputkin niillä herkuttelee talvella, vaikka eivät isoon puistosyreeniin koskekaan. Pitäis suojata.
By ainikki - 19.6.2013

Joku teistä tietää varmasti kertoa (ettei tarvitse etsiä kirjallisista lähteistä), miksi syreenien lehdet ovat valkokirjavia, mitä kasvualustasta puuttuu? Kukkivat silti ja voivat hyvin. Kyseessä ei siis ole mikään kirjavalehtinen erikoisuus Smile
By tarhaleidi - 19.6.2013

MamaRosson huomiota valkoisen syreenin herkkyydestä olen kanssa ajatellut. Siniset alkoi istutuksen jälkeen jo vuoden-kahden päästä kukkia ja rehottaa kunnolla, vaikka olivat huonohkossa mullassa. Valkoiset juroi reilussa hyvässä multakasassaan parilla kukalla lyhyinä monta vuotta ja nyt ovat runsastuneet vasta noin 5 v istutuksesta. Kyseessä olivat hyvät ruukkutaimet taimistolta, eli olivat kasvaneet sielläkin jo ehkä jonkin vuoden.
By höyrähtänyt - 20.6.2013

Kertokaapas haaveilenko ihan mahdottomia? Meinasin laittaa tuohon aidanteeksi ja tulevia puutarhakomposteja piilottamaan erilaisia syreenejä. Saavat kasvaa niin pituutta kuin leveyttäkin, itse asiassa suuri koko on hyvä asia. No, tämä nyt ei vielä ollut se mahdoton kohta.



Nyt tulee sitten se ehkä mahdoton juttu. Siihen syreenien eteen sopisi mun mielestä niin ihanasti joku kiva kurtturuusuaidanne. Jos laitan syreenit taakse ja kurtut eteen, niin väliin jää puolisentoista metriä. Mahtaako riittää? Vai tukehduttavatko toisensa?



Syreeneitä tuohon menee 5-6 kpl, joista ainakin kolmen on oltava pihasyreeneitä, näin olen päähäni saanut. Loput ostan sen mukaan, mitä on saatavilla.
By Kreeta-Eulaalia - 20.6.2013

Kyllä noiden väliin kannattaisi jättää enemmän väliä. Syreeni leviää helposti sen puolitoistametriä suuntaansa. Kyllä se kurttu sieltä alta sitten yrittää pilkistellä, ja pysyy hengissä, mutta ei varmaankaan näytä enää siltä kuin ajattelit. Aluksi yli kahden metrin väli tietysti näyttää vähän tylsältä.
By höyrähtänyt - 20.6.2013

Kreeta-Eulaalia tätä mä itsekin vähän ajattelin. Siinä vaan tulee pajuryteikkö vastaan syreenien takapuolella ja sinne taakse on jätettävä tarpeeksi väliä, että pääsee pitämään kasvualueen auki niin etteivät pajut tukehduta syreeneitä. Täytyy miettiä ja mittailla ja koittaa saada mies ymmärtämään, että kauhan leveydeltä pitäis vielä raivata ja pintamaita kuoria.



Jotenkin vaan kiehtoo ajatus siitä kurttuaidanteesta ja sen takana nousevista syreeneistä. No, jospa laitan ne syreenit ensin ja mittailen ja mietin sitten tilannetta vielä uudestaan.
By Rea - 20.6.2013

Minulla valkea syreeni näyttää aivan "vaahtopensaalta."
By höyrähtänyt - 20.6.2013

Töistä tullessani pysähdyin ihan vaan vilkaisemaan, joten mulla on nyt 2 pihasyreeniä ja 1 Tammelan kaunotar. Mun on pakko hakea vielä semmoinen rungollinen likusterisyreeni ja yks vielä, mutta autoon ei mahtunut. Ja ihan suoraan sanottuna, se likusterisyreeni on sen verran iso, että pitää vähän sumplia kuljetusta.
By daylilylover - 23.6.2013

Laitanpa kuvaa omasta sireeniihanuudestani

niin puhtaan valkoinen, se tavallinen sininen minulta puuttuu...pihalla on todella vanhoja valtavan kokoisia puistosireenejä tms. violetin punaisin kukin kukkivia, en löytänyt kuvaa näistä nyt.
 
By tarhaleidi - 6.7.2013

Myöhemmin, heinäkuulla, kukkivaa syreeniä toivoisin pihalleni. Luin jostain joskus, että eräällä harrastajalla on pihallaan Suomessa läpi kesän kukassa jokin syreeneistään. Mistähän löytyisi tietoa tai onko täällä netissä aiheesta?
By bluedreams - 6.7.2013

Likusterisyreeni kukkii heinäkuussa!
By Hankalin - 17.7.2013


Apua! Mikä vaivaa 6-vuotiasta pihasyreeniä?



By valtsu - 17.7.2013

Olisiko havupuun varjostus ja neulasten happamoittama, kuiva maaperä, ravinteiden puutoskin? Aurinkoa, ravinteta, kalkkia ja kosteutta suosisi. Juuriverson voinet Hankalin siirtää otollisempaan paikkaan, savestakin tykkäisi.
Saman pulman kanssa olen tuskaillut, ei ole mökkimetsän mänty moreenikankaalla syreenit jalkojaan jatkaneet saati kukkineet. Siirtotoimet menossa ja maanparannus uudessa paikassa.
By Hankalin - 18.7.2013

Kiitos ehdotuksista, Valtsu. Naapurin männyt on länsipuolella ja leveä oja välissä, ei tule sieltä mainittavasti varjoa eikä neulaset. Koko päivän paistaa syreeniin aurinko ja maa on savea. Ravinteikastakin sen luulisi olevan, kun nokkoset tuppaa kasvamaan juurella. Voisko se sitten olla kumminkin liian kuiva paikka vaikka onkin savea, kun se avo-oja on vieressä. (Samalta kohdalta tien toiselta puolelta muuten kuoli naapurilta viime vuonna terijoensalava.) Ja minä kun niin halusin "satavarman" syreeniaidanteen tuohon tien laitaan. Sad
By Hankalin - 18.7.2013

Kävin tutkimassa puskaa lähemmin. Ei löytynyt ötököitä. Sen sijaan outoja vaaleita laikkuja rungoissa. Samanlaisia laikkuja ja muutama kellastuva ja rullautuva lehti löytyy myös viereisestä syreenistä.
By Hankalin - 19.7.2013


Tunnistaisiko joku nämä laikut? Liittyvätkö syreenin kuihtumiseen mitenkään?

By Luponia - 19.7.2013

Meillä on valkoinen ostettu,vajaa kymmenvuotias pihasyreeni,se kuihduttaa aina itsestaään osia,mietin,onko paikka huono,on lähes kiven päällä ja epäilen onko vesisuonia alla.Siihen tuli mustaa kumimaista mönjää runkoon,ja osia kuoleentuu.Vai onko joku sairaus.Kannattaako siirtää muualle vai hävittää kokonaan?Muissa syreeneissä ei tätä ongelmaa ole.
By Amiraali - 14.12.2013

Hankalin: voisiko syynä olla tien suolaus talvella? syreeni oli muistaakseni arka suolalle.

Tourangelle: Musta kumimainen mönjä viittaisi puun vuotamiseen ja siihen että pensas voi huonommin. Ehkä talvivauriot voi olla syy huonovointisuuteen? Onko pensas arempi kuin muut syreeninne?



Minä kyselen voiko jalosyreenin alustaa nostaa laittamalla juuriston päälle kompostimultaa noin 15 cm? Kärsiikö se siitä? Ajattelin myös istuttaa alle perennoja esim. valkotäpeippiä...
By Kassikäpp - 14.12.2013

Jostain kumman syystä Hankalin'man syreeni ei näytä syreeniltä lain?

Mustat mönjät sun muut vaikuttavat virustaudeilta, leikkaisin osat pois ja tarkkailisin tilannetta.

Illusia, riippuu siitä, onko syreenisi vartettu vai omajuurinen. Jos jälkimmäinen, mullan lisäys ei haittaa.
By Kassikäpp - 14.12.2013

Sienitaudeilta, piti sanomani.
By Tuomipihlaja - 14.12.2013

Vihdoin saan nyt omat syreenikuvani lisättyä tänne.

Mulla siis tavallinen pihasyreeni voinut vuosikausia huonosti ja oksia pitää joka kesä sahata pois, niin että eihän se koskaan pääse kasvamaan kunnon kokoiseksi. Kuolema alkaa aina latvasta. Tuollaisia vaaleita laikkuja on niin kuin Hankalimmallakin. Mikähän niitä vaivaa? Pitäisköhän jaksaa kaivaa pois? Niitä on mulla parissa paikassa aika paljon yhteensä. Aika homma yrittää kaivaa ne pois Sad Melkein parikymmentä vuotta sitten siirretty meille yhdestä helsinkiläisestä pihasta.

Lisäys: Tiesuola ei voi olla syyllinen.



By ramses - 24.2.2014

Eipä tuossa vaiheessa enää oikein muu auta kuin tehdä kunnon leikkaus ja kunnostaa syreenin kasvualusta perusteellisesti. Jotain vikaa täytyy olla kasvualustassa, kun noin raukka kituu

Eli lapiohommiin joudut Tuomipihlaja

Tuolla joku puhui aiemmin semmoisesta "mönjästä" jota ilmestyy kuoleviin oksiin, se saattaa hyvinkin olla bakteeriversomätää, mikä vaivaa ilmeisesti etenkin syreenin tuontitaimia
By Kaisaliisa - 24.2.2014

Minkälainen alusta Tuomipihlajan syreeneillä on? Eihän ole nurmikko?
By Tuomipihlaja - 24.2.2014

Kasvualusta on aiemmin ollut nurmi, mutta ei enää muutamiin vuosiin. Paitsi, että ei nurmi syreenien alla hyvin kasvanut. Nykyään kasvualusta on samaa kuin kaikissa muissakin penkeissä, joissa kyllä kasvit kasvaa. kasvualustan parantaminen ei muuttanut asiaa ainakaan hyvään suuntaan. Syreenin vesat on aikoinaan jonkinlaisesta niitystä ylös kaivettu, kun ne on meille tuotu. Olen myös ottanut näistä syreeneistäni vesoja ja siirtänyt toiseen uuteen syvään ja hyvään penkkiin, mutta tauti jatkui siellä ja oikeastaan pahempana.
By Ellium - 24.2.2014

Mulla kuoli muutaman vuoden selittämättömän kitumisen ja kuivumisen jälkeen valkoiset syreenit metsän reunan läheltä. Googlailun perusteella päättelin jälkeenpäin syyksi mesisienen, jota metsässä on, ja jonka itiöemiäkin on viereiseen kantoon myöhemmin tullut. En tiedä voiko teillä tulla kyseeseen, mutta heitänpä pohdittavaksi.



Mesisienelle ei voi mitään, paitsi olla enää kasvattamatta syreeneitä kyseisellä paikalla. Jostain varmaankin selviäisi, mitkä kaikki kasvit mesisienille on alttiita. Ruusut ainakaan ei ole moksiskaan samalla paikalla.
By Kaisaliisa - 24.2.2014

No voi harmi. Olisko sitten joku tauti? Uudet taimet uuteen paikkaan?

Tällaiseen keskustelun löysin:

http://www.meidantalo.fi/kysymys/miksi-syreenit-kuolevat
By Tuomipihlaja - 25.2.2014

Kiitos pohdinnasta Ellium ja Kaisaliisa ja kiitos myös linkistä. Muutama päivä sitten satuin lukemaan vanhaa Kotipuutarhalehteä ja siinä myös mainittiin tuosta mesisienestä syreenin tuhoajana. Täytyy ryhtyä tutkimaan tarkemmin syreenien tyveä ensi kesänä, josko sieltä rihmastoa löytyisi.
By PuiTau - 20.4.2014

Onko kenelläkään kokemusta, miten syreeni 'Moskovan kaunotar' menestyy V vyöhykkeellä?
By bluedreams - 20.4.2014

On ollut mökillä V-vyöhykkeellä meillä jo yli 10v...ja kukkii & kasvaa komeasti!
By Luponia - 20.4.2014

Sattui löytymään tämä ketju ja omakin kysymys sieltä.Se sireeni on nyt poistettu kun syksyllä siitä kohtaa nurkalta poistettiin pari valtavaa kiveä.Juurakon vein vanhan rehutornin juurelle,ainakin vielä se on elossa,jos elpyy saa kasvaa siellä.Se musta kumimainen mönjä tuli vanhoihin osiin,nuoret versot oli ok.mutta vanhetessaan kuoleentuivat.


By Nuu - 23.5.2014

Jensson huhuu, pihasyreenisiirrännäiset on nyt istutettu, kiitos vielä! Keksin niille oikein passelin paikan etupihalta missä ennestään oli jo jasmike. Sen toisella puolella on perennapenkki ja jasmikkeen ja perennapenkin välissä oli kapea nurmikaistale.

Vedin sen pois ja kaivoin siihen sekä vähän jasmikkeen taakse laajentaen paikan syreeneille. Nyt se on yhtenäistä aluetta ja pihan nurmikon leikkuu helpottui taas hiukkasen. Sulta sain sen ajatuksen isompien alueiden eduista Smile



Siihen multaan nyt pitais pinnalle saada jotain istutettua, esikkoa ja bellistä ehkä.


By Kreeta-Eulaalia - 24.5.2014

Toissa vuonna laittamassani syreeniaidan pätkässä näyttäisi nyt muutamassa pensaassa olevan kukkia tulossa, ne suurimmat yksilöt ovat kunnostautuneet. Onkohan ne kuitenkin eri ikäisiä, kun muistaakseni niitä silloin taimiostoksilla haettiin vähän eri lavoista, eikä ne olleet silloinkaan ihan tasalaatuisen näköisiä. Luulisin, ettei tuo mun maani olisi niin erilaista eri kohdista, että olisi mitenkään vaikuttanut.


By raipel - 24.5.2014

Syringa refkexa (-09 talven kylvös) alkaa kukkimaan


By mayam - 25.5.2014

"Hirviöpensas", jota epäilin marja-aroniaksi, tai joksikin kuusamaksi, kukkii. Ja syreenihän se koko talon korkuinen (perus-kolmikerroksinen tyyppitalo) mammuttipuska on. Nättiä violettia kukkaa pukkaa, ja on nupuillaan eka puolikas, toinen puolisko ei kukkaa viel ainakaan tee. Se kukkanuputon on tosin vanhoilta oksiltaan sammalen peitossa, ja tehokkaasti juhannusruusun jalkoihin jäänyt. Täytynee jossain vaiheessa tonkia, onko sillä niitä minisyreeneitä juurellaan, josko niitä toiseen paikkaan istuttamalla saisi sen säilymään elossa. Noista kukkaanpuhkeavista kaveri kävi kaivamassa jo ison nipun juurivesoja ittelleen aidaksi, mä ajattelin jossain vaihessa askarrella samanlaisista tonne tien viereen aitaa. Ja perehtyä ton hirviöpuskan leikkaamiseen, ois ihan kiva, jos niistä ainoista ikkunoista, joitten edessä ei kasva kuusimetsää, näkis ulos... Kellarin ikkunoista tosin näky, koska puska on sikaharva puoleen väliin saakka, ja sieltä ylhältä rehottaa.
By muumii - 25.5.2014

AAPUVA! Huomasin kauhukseni että juuri kukintaansa aloitteleva sireeni voi huonosti. Lehdet alkavat nuuskahtaa -- ja lähempi tarkastelu osoitti että runko on ensinäkemältä kuin myyrän syömä muttei kuitenkaan-kuori on ehjä mutta kuivuu ja siinä on vaaleita laikkuja. JA koko surkeus jatkuu kaikissa - myös naapurien pensaissa. Onko kukaan toinen huomannut moista vai onko tuho vain meidän taloyhtiössä? Onko viime talvi päässyt vaurioittamaan vai mistä mahtaa johtua. Asumme Pohjois-Savossa varkauden ja Kuopion puolivälissä!
By valtsu - 25.5.2014

Mesisienestä puhutaan tässä edellisellä sivulla, yleensähän terve kasvi. Harmi, harmi.


By muumii - 26.5.2014

Taitaapa sitten vitsiti olla vähissä! Nyt kun annan muistin palautua niin viime kesänä pihallamme todella oli mesisieniä - ei tosin juuri pensaiden juurella, mutta kuitenkin. Vaan minkäpä sienirihmastoille teet? Muuten, nurmikot ovat myös viimeisen vuoden aikana sammaloituneet huomattavasti tavallista enemmän.

By Bumble - 26.5.2014

Mun edelliseen pihaan laitettiin uusi puistosyreeniaita, joka kasvoi oikein hyvin, kunnes puolitoistametrisenä tietystä kohtaa alkoi näivettyä ja kuolla puska kerrallaan. Mesisienihän siinä oli, sitä ei silloin heti tiedetty, mutta epäilin osasyyksi sitä, kun naapurissa kävi rouvan äiti "auttamassa pihassa", ja haravoi niin voimallisesti aina sitä aidan alustaa heidän puoleltaan, että mullatkin lähti ja hiljalleen meni kuopalle, missä joissain kohtaa välillä vesi lillui.

Juuri niissä vesikohdissa sieni pääsi voitolle.
By sohvakukka - 26.5.2014

Mun naapurissa kuolee sireeneitä, Syy siihen on kuulemma että minä myrkytän niitä. Ensin harmitti nätisti sanoen mutta nyt vain huvituttaa. Toivottavasti en itse koskaan ala syytellä naapureita jos joku kupsahtaa...
By ipanema - 26.5.2014

Voi hyvä ihme, Sohvakukka, mitenkä sinä nyt sillälailla ...? 



Taitaavat olla omituisia höpöttäjiä ne sun naapuris = cheekycheeky?


By Kesänlapsi - 26.5.2014

Kumpia syreenejä kasvaa yleensä vanhoilla pihoilla, puisto- vai pihasyreenejä?
By Luponia - 26.5.2014

Pihasyreenejä uskoisin,sitä herttalehtistä.Pidän siitä enemmän,on mielestäi sitkeämpi kestoltaan.
By Kesänlapsi - 26.5.2014

Minä oon luullu, että se kestävämpi ois puistosyreeni. Jes, tarkempaa ku kattoo tuota pihasyreenin kukkaa, niin se on kyllä nätimpi kuin puistosyreenin. Pärjäisköhän tuo piha- tuommosessa kosteassa savimaassa rinteessä? Aurinko mollottaa tuohon yötäpäivää. Toki kunnon montut kaivaisin säkkimullalle. Samanlaista maata ja aurinkoista on kyllä tuolla rannemmassa, ja siellä kasvaa pienet puskat ennestään. Kovin on hidasta kasvu, mutta muuten kasvavat mallikkaasti. Tarkoitus ois tehä semmonen vanhanajan syreeniaidanne n.15m. Smile
By Kaisaliisa - 26.5.2014

Turhaa mielestäni kaivat monttuja säkkimullalle. Paranna savimaata, niin syreeni viihtyy siinä hyvin.

Tai mulla viihtyy kyllä ihan parantamattakin...
By Tuomipihlaja - 27.5.2014

Kesänlapsi, pihasyreenit tekevät kovasti juurivesoja, puistosyreenit eivät.
By suokukka - 8.6.2014

Näyttäis tulevan ihan hennon vaaleanpunaiset kukat noihin tammelan kaunottaren alta siirrettyihin taimiin.



Sehän ei tee juurivesoja, eli nuo ovat siementaimia.



Samassa pihassa kasvaa valkoista ja lilaa pihasyreeniä, kaksi erilaista lilaa jalosyreeniä, valkoista jalosyreeniä, nuokkusyreeniä, joka siis on vaaleanpunainen , mutta selkeästi tummempi kuin tämä yksilö ja unkarinsyreeni, joka on myös vaaleanpunainen, mutta sekin on tummempi kuin tämä yksilö.



Mielenkiintoista nähdä tuon lopullinen väri, kunhan se aukeaa.

Tammelan kaunottaren nupuissa on ihan aavistus vaaleanpunaista, silloin kun ne ovat pieniä, mutta muuttuvat nopeasti kokonaan valkoisiksi, eli kyllä tässä on enemmän sävyä.
By Rea - 8.6.2014

Jokin kuivetus tauti minun pihasyreenissä. kun isoja oksia kuivuu lehtineen ja nuppuineen.



kuva


By Rea - 8.6.2014

Vielä on onneksi myös ihanaa kukkavaahtoa.



kuva


By Poppius - 8.6.2014

Voi hitsi, meilläkin yksi vanha syreeni on kuivattanut kaksi suurinta runkoaan, niihin ei tullut lehtiä ollenkaan, mutta viime kesänä olivat ihan kunnossa. Meidän pihasta kaadettiin valtava koivu kymmensisen vuotta sitten ja sen kannon ympärillä ja pitkin nurmikkoa juurien alueella kasvaa syksyisin paljon sieniä joiden luulisin olevan mesisieniä. Olisiko sieni nyt sitten syynä? Syreeni on ehkä juuri koivun juurien kantomatkan päässä. Samoin Mustilanhortensia kituu, se on vähän vielä lähempänä koivun kantoa. Kylläpä harmittaa. Alkaako meillä nyt sitten kaikki puut ja pensaat kohta kärsiä siitä hiivatin sienestä? Koivun kanto oli niin valtava että ei mitään mahiksia olisi ollut saada sitä irti... Kannon keskellä kasvaa metsälehmus ja se ei kyllä ole kärsinyt tippaakaan, on jo iso. 


By sohvakukka - 8.6.2014

Meillä ilmestyi sieniä viinimarjapensaan juurelle, yritn niitä hävittää laittamalla tuhkaa juurelle mutta pensas kuoli parin, kolmen vuoden aikana kokonaan. Epäilen että sieni on sen aiheuttanut.
By Poppius - 8.6.2014

Voi ei!
By Rea - 11.6.2014

En oikein tiiä leikatakko vai oottaa ensi kevättä olisiko tilanne parempi. Nyt on ainakin monta oksaa kurjassa kunnossa kahdessa pihasyreenissä.



kuva


By Rea - 11.6.2014

Osa pensaista on todella upeassa kukassa.



kuva


By Rea - 11.6.2014

Mitä mieltä olette pitäisikkö tällainen leikata pois?



kuva


By bluedreams - 11.6.2014

...leikkaisin ehdottomasti! Syreenihän kukkii tänä kesänä kasvattamillaan versoilla ensi keväänä. Jos vanha pensas ei suostu kasvamaan uudestaan kunnolla, niin silloin ehdit istuttamaan uuden syreenin tilalle!
By raya - 13.6.2014

Jos unkarin syreenistä ottas nyt uutta kasvua pistokkaita, mites niitten kans tartteis menetellä ????
By bluedreams - 13.6.2014

Syreenihän ei ole sitten sieltä helpoimmasta päästä juurruttaa pistokkaasta... Sad
By raya - 13.6.2014

Ahaa, taitaapa jäädä kokeilematta. Kiitos tiedosta.
By Tuomipihlaja - 14.6.2014

Mulla kasvaa puistosyreeniin aina tyvelle versoja. Muutama vuosi sitten irroitin tällaisen verson varovasti puukolla(saattaa olla, että siinä jokin juurihaivenkin oli) ja laitoin purkkiin multaan ja jotain muovihuppua oli varmaan päällä. Sehän lähti kasvuun. Yritin sitten toisenkin kerran, mutta eipäs onnistunut enää.
By mummuh - 22.6.2014

kuvakuvaPuistosyreeni (olikohan henryi)


By Rea - 22.6.2014

Meillä syreenit kukkivat aivan hullun lailla. Unkarinsyreenitkin kukassa niin että osa jo ruskistuu.



Nuokkusyreenissä vielä nuput. Ei vielä ole avautuneet.kuva


By Romjasa - 22.6.2014

Viime kesänä näihin aikoihin otin valkoisesta holgerista pistokkaita, kaikki juurtuivat ja 4/5 hengissä vieläkin. Just eilen iltalenkillä taskuun ja purkkiin päätyi jotakin syreeniä, missä aika rehevän punertavat nuput ja suuret lehdet.

Kokeileminen ei maksa kuin vaivan.
By sohvakukka - 22.6.2014

Onkoi pistokas parempi laittaa veteen vaiko heti multaan juurtumaan...
By sohvakukka - 22.6.2014

Mummuh, nuo kuvaamasi puistosyreenit on kauniin pyöreän muotoisia. Onko niitä leikattu vai kasvavatko ne ihan luonnostaan tuon mallisiksi?
By mummuh - 22.6.2014

Noita en ole leikannut, kasvaneet luonnostaan tuollaisiksi. Kuusi vuotta sitten olen ostanut nuo Ahosen taimistosta Karstulasta.
By sohvakukka - 22.6.2014

Ovat nätin mallisia mielestäni ja aika nopeasti kasvanut.
By Maariankello - 21.7.2014

kuvakuva



Mulla on kolme nuokkuryreeniä eri paikoissa. Kaikki keväällä siirretty nykyisiin paikkoihin kasvamaan. Nyt yksi näyttää tältä. Mikäköhän tuota vaivaa? Vettä olen sille antanut ja äskettäin olen istuttanut sen juurelle loistokevätesikkoja, joten senkin takia on tullut kasteltua sitä. Tuo lähikuva on lehden päältä, alapinnoilla en nähnyt mitään.



 



 


By rooset - 24.7.2014

Maariankello,poistaisin ne esikot ja laittaisin katetta tuonne juurelle ja ehkä jotenkin varjostaisit noita oksia. Kastelu keralla reilusti vettä. Häiriö veden otossa on ehkä juuristossa?



(Jos pensas olis mun, niin leikkaisin oksia jonkin verran.)

By Maariankello - 24.7.2014

Kiitti rooset! Se pensas on mennyt vaan huonomman näköiseksi. Taitaa olla menetetty tapaus. Mutta teen niin kuin neuvot, jos se vaikka pelastuisi.
By Kesänlapsi - 18.8.2014

Kestääkö pihasyreeni maan nostamista? Mun syreenien alla kasvaa äärimmäisen raivostuttava niittynätkelmä pöheikkö seuranaan nokkosta. Jos kattais alusen sanomalehdillä ja laittais multaa 10cm. Siihen ahomansikkaa kasvamaan. Tykkäisköhän nuo huonoa?


By petraaa - 19.8.2014

Ei syreeni ylöskaivamiseen kuole, mutta ei hyödykkään. Kannattaisi kuitenkin tehdä se kun pensas on levossa tai leikata oksastoa pienemmäksi ja kastella hyvin, koska osa juurista tuhoutuu ja silloin kuivuminen on vaarana.



Olen saanut taimenvaihdoissa syreenin juurakoita, joista oksat oli leikattu tapeille. Ovat kaikki jatkaneet kasvua, sillä pihasyreeni on sitkeä laji.
By Kesänlapsi - 19.8.2014

En minä nuita meinaa nostaa ylös. Paikoillaan sais olla. Tekisin siis sanomalehtitekniikalla niiden juurelle penkin. Sitä meinaan, että tykkääkö nuo huonoa, kun multaa tulee rungon juureen 10-15cm lisää? Esim. koivut ei kestä, jos runko jää mullan alle, vaan alkaa lahoamaan. Jotku puut taas alkaa versoa ihan villinä moisesta toimenpiteestä. Tietääkö kukaan miten syreeni käyttäytyy tuon homman kanssa?
By tarhaleidi - 19.8.2014

En tiedä mutta arvaan. Paksut varret voi tykätä kyttyrää. Ohuet kasvaa vain ja uusia versoja kasvaa lisää, kun tulee jotain ns ärsytystä kasville, joka on herkkä versomaan.
By Tuomipihlaja - 19.8.2014

Minä en meidän syreeneissä huomannut mitään muutosta, kun nostin maata, mutta ne ovat aina voineet huonosti. Jo siis vuosikausia ennen maan nostoa ja sen jälkeen. Niissä on kait joku tauti.
By Totsy - 15.4.2015

kuva



 



Onko tälle mun valkokukkaiselle puistosyreenille enää mitään tehtävissä? Myyrä vissiin jyrsiny kuoren tuosta..  :-(


By bluedreams - 15.4.2015

...joko täytyisi tehdä sillastus...tai sitten, mikäli tuossa alhaalla on kannossa vielä kuori tallella antaa sen vesoa uudestaan kannosta.
By Totsy - 15.4.2015

Mitä se sillastus tarkottaa? Voiko tuon vaan katkasta maan tasalle ja toivoa, että siitä alkais kasvaan? Vai miten?
By Taruko - 19.5.2015

Istutin viime keväänä puistosyreenejä, jotka lähtivät hyvin kasvuun. Nyt niiden kaikkien lehdet kellertävät, yhden erityisen kovasti - mistähän se voisi johtua? Koirat käyvät välillä merkkaamassa puskat, voisiko se olla syynä?
By Kreeta-Eulaalia - 19.5.2015

Ei syreeni ole ainakaan meillä välitellyt koirasta ollenkaan, eikä isommistakaan pissijöistä.


By miraemmi - 20.5.2015

Totsy aika pahaa jälkeä...mut puutarhaunelmissa juuri todettiin että jos nilaa on puunrunkoon jäänyt vähänkin ..niin saattaapi selvitä :-)

Mutta kuvassasi oli kyllä aika inhaa jälkeä et sillastusta voisi kokeilla ja ota ohje netistä.
By miraemmi - 20.5.2015

Meillä isäntä katsoi vähän kieroon kun sanoin että voisi käydä pissillä johonkin kastelukannuun niin laimennan sen ja kastelen ruusut :-)

Mistä lie luin että ureavedellä on hyvä suihkuttaa nimenomaan ruusuja?

Vai onko se legendaa vaan kun mä ajattelin näin alkukesästä vaan kannullisen verran lannotukseksi.
By miraemmi - 26.5.2015

Tietääks kukaan ??? Miksi unkarin syreenin lehdet muuttuu vuosi vuodelta aina vain keltaisimmiksi ? Mikä riivaa ?

Vieres on valkonen ja puistosyreeni lila ja viel likusteri eikä ne oo keltasii.

Joka vuosi laitan pussillisen uutta multaa tän ryhmän varpaille ja siivoon ainakin kahdesti rikkikset kokonaan pois. Toki mulla on juurella krookuksia.
By ramses - 26.5.2015

Eihän pensaiden tyvet ole hautautuneet liian syvälle jokavuotisen mullanlisäyksen myötä? Istutussyvyys tulisi pensailla pitää samana, eikä niiden juurelle saa kasapäin multaa siksi laittaa. Toinen vika voi olla ravinnepuutos, mullan lisäyksen sijasta kunnon kevätlannoitus ja kalkitus voisi tehdä terää. Jos siis lehtien alapinnoilla ei näy mitään ötököitä?
By Kaisaliisa - 26.5.2015

Mielestäni syreenit kasvavat parhaiten kun niille ei tee mitään.

Meillä kasvaa juurella heiniä ja nokkosia ja tiukaan saveen on istutettu. Eivät saa muuta hoitoa kuin että ruohonleikkurilla ajetaan vierestä.
By kiurunkannus - 27.5.2015

Kyllä pissiä lannotteeksi käyttäisin mutta tuon suihkuttelun ( laimennettuna tai suoraan tuottajalta)  jättäisin väliin


By miraemmi - 27.5.2015

Luin juuri 2011 kotipuutarhalehdestä että omenarupea oli joku ehkäissyt ruiskuttamalla laimennettua ureavettä + että oksistoa harventamalla ilmavuutta. En usko et haittaakaan olisi kun melba omenaiseni on rupinen vaikka siihen on laitettu kalkkia ja ja uutta multaa ja tuhkaa.

Syreenissä oli toissa kesänä niit inhoja lutikoita vai mitä ne kirjavat lituskat elukat olikaan? Muut ihan vieressä olevat on vihreitä vain tää yks kellastuu ja duunaa nytkin ihan keltasia lehtiä kun toiset tekee vihreitä?? En lisää multaa koko alueelle vaan ympyrän reunoille jotta puut ja krokukset saisi voimaa. Syreeni penkin keskellä on kivi jota kiertää eri syreenilaadut ja niiden juurilla on sipulikukkia ja yksi kärhö...ympyrän muotoon lisätään ulkokaareen aina pussillinen multaa kunhan saan ensin rikkikset poistettua..peitän sipulien vihreet silleen.
By Kreeta-Eulaalia - 21.6.2015

Yhdessä kirjassa oli kuva syreenimajasta, joka sai aikaan ahaaelämyken, en nimittäin jostain syystä ollenkaan tajunnut, että syreenimaja voi olla leikattu maja, ja olen vaan ihmetellyt, että vaatii kauheasti tilaa. No siinä kirjan kuvassa oli kaksinistuttava penkki leikatun aidan syvennyksessä. ei siis mikään valtava systeemi ensinkään.



Muutenkin olen katsellut aivan uusin silmin tuota meidän menneen ajan syreenimajan viimeistä syreeniä, koska sen eteläpuolelta piti leikata alas valtava idänvirpiangervo, jonka jälkeen jäljelle jäi tosiaan yllättävästi "syreenimaja", siis ne juurivesat on tietysti kasvaneet reunustamaan angervoa pohjoispuolelta. No angervo kasvaa takaisin paikalleen jo hurjaa vauhtia, eli etelään avautuvaa majaa en saa. Pitää miettiä muita vaihtoehtoja, vaikka mikään ei oikein ole luonteva.


By Tikansorsa - 21.6.2015

Minulla on likusterisyreeni toista vuottaan tontilla kasvamassa, pituutta sillä on nyt noin 2 metriä. Tänä vuonna se on alkanut kasvattaa versoja alhaalta suoraan rungosta. Nyt on tekeillä neljä. Tullessaan se oli yksivartinen ja puumainen. Kannattaako minun antaa sen muotoutua pensasmaiseksi?  Semmoiseksi se ilmeisesti tahtoo tulla versojensa kanssa. Tätä syreeniä katsellaan hiukan kauempaa (sitten kun se on iso), joten olisiko puumaisuus ja yksirunkoisuus parempi vaihtoehto? Mitä mieltä olette te, jotka olette nähneet isojakin likusterisyreenejä ja niiden muotoutumista?


By miraemmi - 22.6.2015

Ajattelin leikata tuon vaaleen lilaksi laimentuneen unkarinsyreenin jossa on pienet rutistuneet lehdet ja aivan keltainen. Ruma se on kun vieressä kukkii vihreästi valkoisin kukin. Josko annan saksia ja leikkaan sen valkoisen tasolle eli aika pieneksi. Jos kuolee niin kaivan pois ja ostan uuden. Nyt en ole myrkyttänyt en edes kevät sumutetta levitellyt vaikka piti..niin paljon lintuja ja leppäkerttuja asustaa pihassa ettei halua myrkkyy levittää.
By Kreeta-Eulaalia - 26.6.2015

Mun uusin syreeniaitani aikoo nyt kukkia ensimmäisen kerran kunnolla, ja aivan näyttää siltä, ettei ole ihan Isabellaa kaikki, tai ehkei mikään. Kovasti näyttää osa unkarinsyreeniltä, ja joku on aika tumman lilan näköinen nyt nupulla, ja eri aikaankin aikovat kaikki kukkia. Sitä paitsi parissa on lehdet vaaleankirjavia, muttei varmaankaan ole taudista kyse, kun kasvavat yhtä hyvin, ellei paremminkin kuin muut. Eipä se nyt varsinaiseti haittaa, vaikka ovat erilaisia, kunhan ovat kestäviä, mutta toisaalta jotenkin ajattelin, että olisi edes yksi vähän koostuneempi paikka tässäkin pihassa.


By Kesänlapsi - 29.6.2015

Mulla on kolmen syreenin rivi, joista keskimmäinen teki nyt saman tempun toista vuotta peräkkäin. Eli kukkanuppujen puhjettua kukat kuihtuivat ja lehdet varisi pois. Koko syreeni on täysin kalju, eikä uutta kasvua näy. Mikä sitä oikein vaivaa? Joku varistetautiko? Molemmin puolin kasvavilla syreeneillä ei ole mitään ongelmaa. Runko on ehjä, mitään sienikasvustoja tai poikkeavia värejä jne. ei näy. Voiko tälle asialle tehdä jotain, vai otanko koko syreenin pois ja roviolle...
By miraemmi - 29.6.2015

Kesänlapsi .. minäkin etsin tietoa mikä unkarin syreeniin meni ?

Viimevuonna siinä oli luteita ja myrkytin ne hyvin miedolla seoksella ja pesin kovasti kaivovedellä pariin kertaan. Nyt ei lutikoita ole näkynyt mutta tilanne vaan paheni ..pienet suikeroiset lehdet..vaaleen lilat kukat teki ( TERVEENÄ TUMMAT KUKAT ). Kokeilen leikata nyt sen alas kun en muuta keksi. Annan sille mahdollisuuden uudistua ja jos ei niin kaivan ylös.
By kukkahörhö - 29.6.2015

Meillä myös jouduttiin Unkarin sireeni katkaisemaan.Viisi vuotta se jaksoi sinnitellä,en ymmärrä mikä viime talvena sen kuivatti aivan risuiksi.Muut Sireenit sen kun kasvaa samassa paikassa,Mutta tätähän se on puutarhurin elämä.


By raya - 1.7.2015

Unkarinsyreeni elementissään. ( Aiheuttaa hirveitä aivastuskohtauksia.)



kuva


By annitainen - 1.7.2015

Onpa muhkea BigGrin

Meil jostain syystä ovat aika kituliaita. Lehdet menee valkokirjaviksi joka kesä.
By raya - 1.7.2015

Noita on kaks ja se toinen on niin julumetun iso että varmaan kaataa talon kohta. Vielä n. 10v sitten jopa muka leikkelinkin noita joskus, nyt ei jostain syystä tulis mieleenkään.
By Irsa - 1.7.2015

raya, ethän sie kahta tarvii , lähetä mulle toinen Smile !
By raya - 1.7.2015

Jep ! Minkäslainen kaivinkone/rekka tms. systeemi siihen tarttis olla.

Miepäs paan mietintään.
By miraemmi - 2.7.2015

Puolitin eilen sen sairaan unkarinsyreenin..ihan latvassa kukkien vieressä oli tullut uudempia terveemmän näköisiä lehtiä..

Tiiviissä syreeni ryhmässä yksi saatu maatiais kantaa oleva tavis syreeni kyllä levittyy aika agressiivisesti..tuli mieleen että se vissiin syrjäyttää tän jalostetun ? Leikkasin kumpaakin :-)

Ilmeinen virheeni on liian lähekkäin istuttaminen..pitäiskö kaivaa yksi pois ryhmästä ? Ne on istutettu ympyrän muotoon kiven kiertäen noin 40 cm välein..tarkoitus olisi että niistä kasvaisi jättimäinen puska jossa olisi 4 eri syreenin kukkaa parhaimmillaan :-)
By raya - 6.7.2015

Tässäpä Irsalle "talonvaltaajan taimi" , tuu hakemaan, mitäköhän keksisin kinuta vaihtariks.



kuva


By miraemmi - 7.7.2015

Leikkasin lisää syreeneitä ja huomasin että uudessa valkoisessa unkarin syreenissäkin on sen sairaan syreenin vieressä..lehtiä hailakoitunut.

Nyt leikkasin niitä siten ettei se kosketa muita ja otin vielä oksia pois ja kaivoin rikkaruohot pois. Nyt on mustalla mullalla syreenien aluset + lisäsin reunoille oikein perenna-ruusu multaa parin sentin kerroksen ravitsemaan. Nyt sitten herranhaltuun..katsotaan keväällä tilanne uusiksi ? Sitten pitää uskoa ettei unkarinsyreeni menesty..

Ovat paraatipaikalla saavat kokopäivän aurinkoa ja ovat vähän viettävässä maassa ja kastan ne jos ei kuukauteen sada vettä.
By miraemmi - 10.7.2015

BINCO ..löysin vanhasta viherlehdestä artikkelin jossa kerrottiin tietyn KASKAS nilviäisen mieltymyksestä unkarinsyreeniin ... joten ei tauti vaan elukka ja vikkelä.
By miraemmi - 17.7.2015

Mikä lie kiusaa ..vaikka leikkasin sen oksista 2/3 osaa ja laitoin hyvää multaa ja kastelin niin unkarin syreeni saa ehkä lähtöpassit kun rumilus käpristyneine vaivaisine lehtineen ei ole kaunistus vaa kauhistus !
By miraemmi - 17.7.2015

Mikä lie kiusaa ..vaikka leikkasin sen oksista 2/3 osaa ja laitoin hyvää multaa ja kastelin niin unkarin syreeni saa ehkä lähtöpassit kun rumilus käpristyneine vaivaisine lehtineen ei ole kaunistus vaa kauhistus !
By Kreeta-Eulaalia - 17.7.2015

Kai se tarvitsee sitten jotain myrkkyä, jos ötökät käpristelevät lehtiä. Meillä ainakin on tänä vuonna ties mitä kirvoja melkein joka puskassa, tosin syreeneissä kyllä vähemmän.


By Torttu - 29.7.2015

Mulla on tällanen puunmuotoiseksi kasvatettu unkarinsyreeni joka on muuttumassa versoineen pensaaksi. Pitäisikö minun yrittää pitää tämä vai kasvattaa versoja? Haluaisin kyllä karsia nuo vesat pois, mutta ongelmana on että tuo runko on alaosasta haljennut, eli mietin onko sen kohtalo kuolla hitaasti? Siinä tapauksessahan kannattaisi ehkä säästää pari versoa ja antaa niiden kokeilla kasvaa eikö niin? Ja jos päädyn versoja poistamaan, miten se pitäisi tehdä ja milloin?



kuva


By Kaisaliisa - 29.7.2015

Liiat versot voi poistaa syreenistä milloin vain, mieluiten mahdollisimman pieninä.

On mahdotonta ennustaa, mikä haljenneen rungon kohtalo tulee olemaan...
By valtsu - 29.7.2015

Hyvässä kasvussa olevista oksista voi ottaa pistokkaita kesällä, alhaalla olevista suorista saisi kokeilumateriaalin.


By miraemmi - 30.7.2015

Jokin tauti vissiin syreeneissä..alkoi siitä lilasta ... nyt myrkytin sen samalla kuin ruusut. Koska mitään pahempaa ei enää voi sattua niin aattelin et tempasenko ne kaikki polven korkuisiksi tapeiksi ???

LIKUSTERIN lehdet tummuu...ja unkarin syreenin valkeisiin tulee valkeita pilkkuja lehtiin ja lila on käpertynyt ...tosin paikotellen tullut ihan hyviä uusia pieniä lehtiä. Tässä mättää myös nyt tämä että kun syreenit on ryhmässä ja tulee jokin tauti ?? Niin se on hetkessä kaikissa ??? Ja saapi hävittää koko jutun !

Parantelin maatakin niiden juurilta toistamiseen ja lisäsin ns. taskuja joihin vähän kanankakkaa..pinnalle perenna-ruusu multaa ja kaikki rikkikset veks. Ei auta ! Onko sakset sitten ainoa vaihtoehto ?? Leikkasin sairaan yksilön jo puoliksi alas ja muista otin huiput pois.
By Eripari - 15.8.2015

Unkarin syreeni kukkii komeana. En muista mikä kärhö tuo on, niin laitan kuvan tähän ketjuun.kuva


By VihreäAgentti - 18.8.2015

Kuinka montaa erilaista lilakukkaista syreeniä on? Mä hirveesti tahtoisin tietää mitä lajia meidän sireeni edustaa..
By Kaisaliisa - 19.8.2015

VihreäAgentti, laita kuva Smile

By nipsu78 - 24.1.2016

Tekeekö kaikki syreenit juuriversoja? Haluaisin koivuangervojen taakse korkean pensaan tai puun. En kuitenkaan halua kaivella maasta juuriversoja pois. Aikaisemmin siinä oli pieni kirsikkapuu mutta se sai lähteä kun lykkäsi joka paikkaa pieniä puun alkuja. Katselin yhtenä vaihtoehtona isabellasyreeniä tai koristeomenapuuta.

By bluedreams - 24.1.2016

Niksu... istuta tilalle Likusterisyreeni. Ei Juuri vesi ja kukkii heinäkuussa tuoksuvinkukin.
By Ripsa - 15.3.2016

Vanha syreenipensas (luultavasti Unkarin) ihan liian lähellä taloa, mutta olkoot vielä.



Asia 1:



Ensi kesän kukinnan jälkeen voisi (jälleen) leikellä.



Huomasin, että on turhan pitkiä tappeja jätetty, eli tapit pois ja paksuimmat myös - meneekö oikein?



 



Asia 2:



Joku tässä ketjussa (luin koko ketjun!) oli onnistunut - jopa istutettu keppi nurinpäin :-) syreenin lisäämisessä pistokkaista, osa ei ja osa sanoi ettei onnistukaan. Onkos tullut vuosien varrella tehtyä kokeiluja?



Tavoitteissa olisi noin 100 metrin matkalle ainakn osittain vapaasti kasvava syreeniaidanne, joten tuosta vanhastahan saisi niitä alkuja vaikka kuinka!



 



Kuva nykyisestä puskasta:



kuvakuva



 


By sofi - 27.5.2016

Kuinka pitkään kestää (siis montako vuotta) ennenkuin tavallinen pihasyreeni istutuksen jälkeen alkaa kukkia
By bluedreams - 27.5.2016

pihasyreenin kukinnan alkaminen on PALJON kiinni siitä miten hyvässä kasvualustassa se kasvaa. Tulee olla ravinteikas ja säännöllisesti kalkittu... se kun on ns. kalkinsuosija.
By Kirsikka-78 - 6.6.2016

http://puutarha.net/keskustelut/Uploads/Images/7238f1be-0064-4e97-add3-aef.jpeg
Osaako kukaan sanoa mikä syreeni voisi olla. Siemenlisäyksen tulosta joten saattaapi olla mitä tahansa mutta jos jollain jotain hajua. Lehtiruodit kovin syvän uurteiset. Väri melkein valkoinen, hieman häivähdystä lilaan. Kuvassa näkyy selkeä väriero valkoiseen syreeniin mikä taustalla. Miehen sisko kerännyt kaupungin puistosta äidilleen siemeniä mutta ei tietoa mistä kasvista. Nyt vasta varmuus että edes on syreeni kun kukkii. Kasvattaa vain yhtä runkoa, ei yritä haarottua, ainakaan vielä.
By marjattanb - 8.6.2016

Hei,
joskus parikymmentä vuotta sitten olin Ruotsissa kesällä, Taalainmaalla. Siellä näin unohtumattomia TUMMAN sinisia (ei violetteja) syreenejä - Suomesta olen turhaan etsinyt sellaisen taimia. Kasvukorkeushan on siinä Turun tasolla, onhan kumma jos ei selviäisi Etelä-Suomessa.

Onko kenelläkään tietoa - tai sukulaisia tuolla korkeudella Ruotsissa Wink

Marjattanb
By Romjasa - 8.6.2016

sofi - 5/27/2016
Kuinka pitkään kestää (siis montako vuotta) ennenkuin tavallinen pihasyreeni istutuksen jälkeen alkaa kukkia

Pihasyreeniä ei ole, mutta pistokkaasta lisätty 4 v. holger (isabellasyreeni) on polven korkuinen ja nupulla. Pitää ottaa kuva kun kukkii Smile
By Romjasa - 8.6.2016

sofi - 5/27/2016
Kuinka pitkään kestää (siis montako vuotta) ennenkuin tavallinen pihasyreeni istutuksen jälkeen alkaa kukkia

Pihasyreeniä ei ole, mutta pistokkaasta lisätty 4 v. holger (isabellasyreeni) on polven korkuinen ja nupulla. Pitää ottaa kuva kun kukkii Smile
By Romjasa - 14.6.2016


Pistokkaasta lisätty Holger ikä 4v
Kuvista huomaa puhelimen uintireissun Smile
By Marja - 1.4.2017

Luin ketjua puolimatkaan asti ja vähän lopusta, kun en kokonaan jaksanut. Paljon kiinnostavaa tietoa tuli, kiitos niistä. Varsinaisesti olen hakemassa tietoa ja kokemuksia Likusterisyreenistä, Syringa reticulata.

Onko erikseen Likusterisyreeni ja Japaninlikusterisyreeni? Jälkimmäisen taimia näyttää olevan myynnissä (ainakin viime vuoden sivuilla taimitarhoissa), mutta edellisen nimellä ei niinkään.

Mietin Likusterisyreenin / Japaninlikusterisyreenin ja Loistojasmikkeen välillä, kumpi olisi nopeakasvuisempi, tuuheampi, menestyvämpi... länsi-aurinkoon, ehkä vähän tuuliseen paikkaan pienen nurmikentän reunaan. Maa on savistakin, mutta perennat ja pensaat siinä maaperässä kasvavat hyvin, kun parannetaan aina kuoppaa tehdessä.

Kalkinsuosijako Japaninlikusterisyreeni on? Kasvaako siitä helposti puumainen?
........................
Täällä meidän kulmilla Kanta-Hämeessä on ainakin viime kesänä eri talojen isojen syreenipensaiden lehdet ikävän valkoisina olleet. Tytär istutti astiataimena ostamansa Unkarinsyreenin eri puolelle kaupunkia, mutta taimen lehdet olivat nopeasti valkoiset. Hän luopui taimesta.
Luin myös jostain, että Kaskas on tuholainen, joka lehdet pilaa. Saman tiedonhan oli joku toinenkin ketjussa lukenut.

"Oireen aiheuttaa Igutettix oculatus -niminen kaskas. Se on levinnyt Suomeen Venäjältä vasta 1990-luvun lopulla. Kaskas talvehtii muna-asteella syreenin lehtisilmuissa. Sillä on kaksi sukupolvea, ja varsinkin toukat vioittavat lehtiä. Vioitus ilmenee viiruina ja kalvakkuutena.Kaskas elelee syreenin lehtien alapinnoilla. Toukat ovat vaalean läpikuultavia, mutta aikuiset kaskaat monenkirjavia, ehkä perusväritykseltään ruskehtavia.Torjunnaksi suosittelen kevätruiskutusta parafiini- tai rapsiöljypohjaisilla valmisteilla ennen kuin silmut alkavat turvota huhtikuun lopulla." -Tällaisen tiedon olen netistä löytänyt ja tallettanut.

Aika iso homma suurien, korkeitten syreenipensaitten kohdalla tuo ruiskuttelu.

-Mutta siis päällimmäisenä tuota Likusterisyreeni-nimijuttua pähkäilen ja voiko jotenkin verrata Loistojasmiketta (esim. Tuomas) ja ko syreeniä?
By Romjasa - 1.4.2017

J6730571323 - 4/1/2017
Luin ketjua puolimatkaan asti ja vähän lopusta, kun en kokonaan jaksanut. Paljon kiinnostavaa tietoa tuli, kiitos niistä. Varsinaisesti olen hakemassa tietoa ja kokemuksia Likusterisyreenistä, Syringa reticulata.

Onko erikseen Likusterisyreeni ja Japaninlikusterisyreeni? Jälkimmäisen taimia näyttää olevan myynnissä (ainakin viime vuoden sivuilla taimitarhoissa), mutta edellisen nimellä ei niinkään.

Mietin Likusterisyreenin / Japaninlikusterisyreenin ja Loistojasmikkeen välillä, kumpi olisi nopeakasvuisempi, tuuheampi, menestyvämpi... länsi-aurinkoon, ehkä vähän tuuliseen paikkaan pienen nurmikentän reunaan. Maa on savistakin, mutta perennat ja pensaat siinä maaperässä kasvavat hyvin, kun parannetaan aina kuoppaa tehdessä.

Kalkinsuosijako Japaninlikusterisyreeni on? Kasvaako siitä helposti puumainen?
........................
Täällä meidän kulmilla Kanta-Hämeessä on ainakin viime kesänä eri talojen isojen syreenipensaiden lehdet ikävän valkoisina olleet. Tytär istutti astiataimena ostamansa Unkarinsyreenin eri puolelle kaupunkia, mutta taimen lehdet olivat nopeasti valkoiset. Hän luopui taimesta.
Luin myös jostain, että Kaskas on tuholainen, joka lehdet pilaa. Saman tiedonhan oli joku toinenkin ketjussa lukenut.

"Oireen aiheuttaa Igutettix oculatus -niminen kaskas. Se on levinnyt Suomeen Venäjältä vasta 1990-luvun lopulla. Kaskas talvehtii muna-asteella syreenin lehtisilmuissa. Sillä on kaksi sukupolvea, ja varsinkin toukat vioittavat lehtiä. Vioitus ilmenee viiruina ja kalvakkuutena.Kaskas elelee syreenin lehtien alapinnoilla. Toukat ovat vaalean läpikuultavia, mutta aikuiset kaskaat monenkirjavia, ehkä perusväritykseltään ruskehtavia.Torjunnaksi suosittelen kevätruiskutusta parafiini- tai rapsiöljypohjaisilla valmisteilla ennen kuin silmut alkavat turvota huhtikuun lopulla." -Tällaisen tiedon olen netistä löytänyt ja tallettanut.

Aika iso homma suurien, korkeitten syreenipensaitten kohdalla tuo ruiskuttelu.

-Mutta siis päällimmäisenä tuota Likusterisyreeni-nimijuttua pähkäilen ja voiko jotenkin verrata Loistojasmiketta (esim. Tuomas) ja ko syreeniä?


Mustilan sivulta löytyi aika napakka tiivistelmä noiden syreeneiden vähäisistä eroista. Jasmikkeeseen en osaa verrata, huomattavasti pienemäksihän loistojasmike jää täysikasvuisena, kuin parhaillaan pariinkymmeneen metriin venähtävä likusteri Smile
By Maariankello - 1.4.2017

Apua, siis kasvaako likusterisyreeni niin isoksi!? No saahan sen leikkaamalla pidettyä just niin isona kuin haluaa. Oikein odotan, että sen pääsen sitä leikkaaman!! Se ei nimittäin ole kolmessa vuodessa ole kasvanut yhtään. Ilmeisesti ei aluksi kasva ollenkaan vaan mököttää vaan kasvupaikallaan. Eikös tuo pihasyreenikin ole samanlainen?
By Marja - 2.4.2017

Kiitos kommenteista Smile

Olen nyt etsinyt tietoja Likusterisyreenistä, ja tosiaankin selvisi, että se jaetaan kahteen alalajiin eli Japaninlikusterisyreeni ja Amurinlikusterisyreeni.

Suomalainen taimi.fi kertoo Likusterisyreenin korkeudeksi 400-600cm mainiten:"Monin tavoin muista syreeneistä poikkeava likusterisyreeni kehittyy helposti puumaiseksi ja jopa kuusi metriä korkeaksi."

Mustila kertoo korkeudeksi 3-7metriä.   En löytänyt sellaista tietoa, että olisi vallan 20m korkea, mutta voi olla, ettei vain osunut kohdalle juuri se teksti Smile

-Hovijasmike Tuomas on suomalainen taimi.fi antaman tiedon mukaan 400-500cm korkea, niin sillä noita kahta vertailin. Ajattelin, että jos en kovin kauas tulevaisuuteen katso, niin voisi kumpi vain olla jossain n.5metrin hujakoilla, mikä olisi ihan kiva korkeus Smile 

Sarg; tarkistin vielä, ettei Likusterikaan kasva kaksikymmentämetriseksi - kun mainitsit Likusterin viestissäsi, mutta kyllä sinä ilmiselvästi Likusterisyreeniä tarkoitit
By Romjasa - 2.4.2017

J6730571323 - 4/1/2017
Kiitos kommenteista Smile

Olen nyt etsinyt tietoja Likusterisyreenistä, ja tosiaankin selvisi, että se jaetaan kahteen alalajiin eli Japaninlikusterisyreeni ja Amurinlikusterisyreeni.

Suomalainen taimi.fi kertoo Likusterisyreenin korkeudeksi 400-600cm mainiten:"Monin tavoin muista syreeneistä poikkeava likusterisyreeni kehittyy helposti puumaiseksi ja jopa kuusi metriä korkeaksi."

Mustila kertoo korkeudeksi 3-7metriä.   En löytänyt sellaista tietoa, että olisi vallan 20m korkea, mutta voi olla, ettei vain osunut kohdalle juuri se teksti Smile

-Hovijasmike Tuomas on suomalainen taimi.fi antaman tiedon mukaan 400-500cm korkea, niin sillä noita kahta vertailin. Ajattelin, että jos en kovin kauas tulevaisuuteen katso, niin voisi kumpi vain olla jossain n.5metrin hujakoilla, mikä olisi ihan kiva korkeus Smile 

Sarg; tarkistin vielä, ettei Likusterikaan kasva kaksikymmentämetriseksi - kun mainitsit Likusterin viestissäsi, mutta kyllä sinä ilmiselvästi Likusterisyreeniä tarkoitit

"luonnossa se voi kasvaa parhaimmillaan 20-metriseksi" ja varmaankin originaalina. Hovijasmikkeesta sen verran, että muurahaiset yrittää siirtoistuttaa siihen joka kesä kirvoja, mutta aika huonolla menestyksellä. Loisto- ja tähtijasmike olleet aina puhtaat, ovat tosin hieman kauempana tappotuomion saaneesta lumipalloheidestä.
By Marja - 2.4.2017

Sarg - 4/2/2017
J6730571323 - 4/1/2017
Kiitos kommenteista Smile

Olen nyt etsinyt tietoja Likusterisyreenistä, ja tosiaankin selvisi, että se jaetaan kahteen alalajiin eli Japaninlikusterisyreeni ja Amurinlikusterisyreeni.

Suomalainen taimi.fi kertoo Likusterisyreenin korkeudeksi 400-600cm mainiten:"Monin tavoin muista syreeneistä poikkeava likusterisyreeni kehittyy helposti puumaiseksi ja jopa kuusi metriä korkeaksi."

Mustila kertoo korkeudeksi 3-7metriä.   En löytänyt sellaista tietoa, että olisi vallan 20m korkea, mutta voi olla, ettei vain osunut kohdalle juuri se teksti Smile

-Hovijasmike Tuomas on suomalainen taimi.fi antaman tiedon mukaan 400-500cm korkea, niin sillä noita kahta vertailin. Ajattelin, että jos en kovin kauas tulevaisuuteen katso, niin voisi kumpi vain olla jossain n.5metrin hujakoilla, mikä olisi ihan kiva korkeus Smile 

Sarg; tarkistin vielä, ettei Likusterikaan kasva kaksikymmentämetriseksi - kun mainitsit Likusterin viestissäsi, mutta kyllä sinä ilmiselvästi Likusterisyreeniä tarkoitit

"luonnossa se voi kasvaa parhaimmillaan 20-metriseksi" ja varmaankin originaalina. Hovijasmikkeesta sen verran, että muurahaiset yrittää siirtoistuttaa siihen joka kesä kirvoja, mutta aika huonolla menestyksellä. Loisto- ja tähtijasmike olleet aina puhtaat, ovat tosin hieman kauempana tappotuomion saaneesta lumipalloheidestä.

Niin, joo jossain Japanin korvilla ja luonnonvaraisena niin korkeaksi. Mutta tänne istutettuna ehkä kuitenkin pysyy siinä 5-7 metrissä, kun useissa tiedoissa tuo ilmoitetaan korkeudeksi.

Kirvapulma on raivostuttava, ja luinkin, että Papukirvan ensimmäisiä isäntäkasveja ovat sorvarinpensas, koiranheisi eri lajikkeineen sekä jasmikkeet. Hylkään nuo kaikki ihan suosiolla, vaikka monilla pensailla tuntuu olevan omat kirvariesansa; on kanukkakirvaa ja ties mitä eli mustalla mullalla täytyis penkit pitää, jottei joutuisi mokomien tyyppien kanssa taistelemaan Smile
By Romjasa - 2.4.2017

J6730571323 - 4/2/2017
Sarg - 4/2/2017
J6730571323 - 4/1/2017
Kiitos kommenteista Smile

Olen nyt etsinyt tietoja Likusterisyreenistä, ja tosiaankin selvisi, että se jaetaan kahteen alalajiin eli Japaninlikusterisyreeni ja Amurinlikusterisyreeni.

Suomalainen taimi.fi kertoo Likusterisyreenin korkeudeksi 400-600cm mainiten:"Monin tavoin muista syreeneistä poikkeava likusterisyreeni kehittyy helposti puumaiseksi ja jopa kuusi metriä korkeaksi."

Mustila kertoo korkeudeksi 3-7metriä.   En löytänyt sellaista tietoa, että olisi vallan 20m korkea, mutta voi olla, ettei vain osunut kohdalle juuri se teksti Smile

-Hovijasmike Tuomas on suomalainen taimi.fi antaman tiedon mukaan 400-500cm korkea, niin sillä noita kahta vertailin. Ajattelin, että jos en kovin kauas tulevaisuuteen katso, niin voisi kumpi vain olla jossain n.5metrin hujakoilla, mikä olisi ihan kiva korkeus Smile 

Sarg; tarkistin vielä, ettei Likusterikaan kasva kaksikymmentämetriseksi - kun mainitsit Likusterin viestissäsi, mutta kyllä sinä ilmiselvästi Likusterisyreeniä tarkoitit

"luonnossa se voi kasvaa parhaimmillaan 20-metriseksi" ja varmaankin originaalina. Hovijasmikkeesta sen verran, että muurahaiset yrittää siirtoistuttaa siihen joka kesä kirvoja, mutta aika huonolla menestyksellä. Loisto- ja tähtijasmike olleet aina puhtaat, ovat tosin hieman kauempana tappotuomion saaneesta lumipalloheidestä.

Niin, joo jossain Japanin korvilla ja luonnonvaraisena niin korkeaksi. Mutta tänne istutettuna ehkä kuitenkin pysyy siinä 5-7 metrissä, kun useissa tiedoissa tuo ilmoitetaan korkeudeksi.

Kirvapulma on raivostuttava, ja luinkin, että Papukirvan ensimmäisiä isäntäkasveja ovat sorvarinpensas, koiranheisi eri lajikkeineen sekä jasmikkeet. Hylkään nuo kaikki ihan suosiolla, vaikka monilla pensailla tuntuu olevan omat kirvariesansa; on kanukkakirvaa ja ties mitä eli mustalla mullalla täytyis penkit pitää, jottei joutuisi mokomien tyyppien kanssa taistelemaan Smile

Kärpäspaperia rungontyven ympäri, ettei muurahaiset pääse lypsylle Smile Viittii tehdä muutamalle varrelle.
By Marja - 2.4.2017

Sarg - 4/2/2017
J6730571323 - 4/2/2017
Sarg - 4/2/2017
J6730571323 - 4/1/2017
Kiitos kommenteista Smile

Olen nyt etsinyt tietoja Likusterisyreenistä, ja tosiaankin selvisi, että se jaetaan kahteen alalajiin eli Japaninlikusterisyreeni ja Amurinlikusterisyreeni.

Suomalainen taimi.fi kertoo Likusterisyreenin korkeudeksi 400-600cm mainiten:"Monin tavoin muista syreeneistä poikkeava likusterisyreeni kehittyy helposti puumaiseksi ja jopa kuusi metriä korkeaksi."

Mustila kertoo korkeudeksi 3-7metriä.   En löytänyt sellaista tietoa, että olisi vallan 20m korkea, mutta voi olla, ettei vain osunut kohdalle juuri se teksti Smile

-Hovijasmike Tuomas on suomalainen taimi.fi antaman tiedon mukaan 400-500cm korkea, niin sillä noita kahta vertailin. Ajattelin, että jos en kovin kauas tulevaisuuteen katso, niin voisi kumpi vain olla jossain n.5metrin hujakoilla, mikä olisi ihan kiva korkeus Smile 

Sarg; tarkistin vielä, ettei Likusterikaan kasva kaksikymmentämetriseksi - kun mainitsit Likusterin viestissäsi, mutta kyllä sinä ilmiselvästi Likusterisyreeniä tarkoitit

"luonnossa se voi kasvaa parhaimmillaan 20-metriseksi" ja varmaankin originaalina. Hovijasmikkeesta sen verran, että muurahaiset yrittää siirtoistuttaa siihen joka kesä kirvoja, mutta aika huonolla menestyksellä. Loisto- ja tähtijasmike olleet aina puhtaat, ovat tosin hieman kauempana tappotuomion saaneesta lumipalloheidestä.

Niin, joo jossain Japanin korvilla ja luonnonvaraisena niin korkeaksi. Mutta tänne istutettuna ehkä kuitenkin pysyy siinä 5-7 metrissä, kun useissa tiedoissa tuo ilmoitetaan korkeudeksi.

Kirvapulma on raivostuttava, ja luinkin, että Papukirvan ensimmäisiä isäntäkasveja ovat sorvarinpensas, koiranheisi eri lajikkeineen sekä jasmikkeet. Hylkään nuo kaikki ihan suosiolla, vaikka monilla pensailla tuntuu olevan omat kirvariesansa; on kanukkakirvaa ja ties mitä eli mustalla mullalla täytyis penkit pitää, jottei joutuisi mokomien tyyppien kanssa taistelemaan Smile

Kärpäspaperia rungontyven ympäri, ettei muurahaiset pääse lypsylle Smile Viittii tehdä muutamalle varrelle.

Herttileeri, miten mainio idea! Vau todellakin! Ikinä en ole kuullut enkä olisi keksinyt! Pakko pistää huutomerkki joka väliin, koska mahtava idea! Kiitokset ja tosiaan muutama pensas kun on, niin jaksaa tehdä tuon Smile
By nirppulainen - 25.5.2017

Me suunnitellaan aidan rakentamista rivitalopihalle, ja pihaa ympäröi kolmelta puolelta syreenipensaat. Suunnitelmana olisi leikata pensaita pihan puoleiselta sivulta ihan reilusti, ja laittaa sitten aita hyvin lähelle pensaita.  Niin kuin kuvassa, tosin oikeasti leikattaisiin ehkä vielä enemmän. Koska muuten ei saada aitaa lähellekään oman pihan rajoja, ja kuitenkin olis kiva että aitojen sisäpuolelle jäisi mahdollisimman iso ala.

Niin kysymyksiä:
Mihin vuodenaikaan tuollaisesta leikkauksesta on vähiten haittaa, vai onko ajankohdalla väliä?
Miten syreeni käyttäytyy kun sen tielle laitetaan este, eli taipuuko sen sivusuuntaan kasvavat oksat nätisti ylöspäin, vai tunkeeko se niitä oksia itsepäisesti aitaa vastaan, ja mahtaako se rapauttaa maalia?
Onko syreenille haittaa siitä, että se ei sitten saa valoa tuolta aidan puolelta?
Jotain muuta mitä pitää ottaa huomioon?



By Romjasa - 25.5.2017

nirppulainen - 5/25/2017
Me suunnitellaan aidan rakentamista rivitalopihalle, ja pihaa ympäröi kolmelta puolelta syreenipensaat. Suunnitelmana olisi leikata pensaita pihan puoleiselta sivulta ihan reilusti, ja laittaa sitten aita hyvin lähelle pensaita.  Niin kuin kuvassa, tosin oikeasti leikattaisiin ehkä vielä enemmän. Koska muuten ei saada aitaa lähellekään oman pihan rajoja, ja kuitenkin olis kiva että aitojen sisäpuolelle jäisi mahdollisimman iso ala.

Niin kysymyksiä:
Mihin vuodenaikaan tuollaisesta leikkauksesta on vähiten haittaa, vai onko ajankohdalla väliä?
Miten syreeni käyttäytyy kun sen tielle laitetaan este, eli taipuuko sen sivusuuntaan kasvavat oksat nätisti ylöspäin, vai tunkeeko se niitä oksia itsepäisesti aitaa vastaan, ja mahtaako se rapauttaa maalia?
Onko syreenille haittaa siitä, että se ei sitten saa valoa tuolta aidan puolelta?
Jotain muuta mitä pitää ottaa huomioon?




Naapurit, mitä mieltä he ovat? Hyvällä tuurilla saattaisit saada kaivaa koko syreenipuskarivin pois aidan tieltä.
By nirppulainen - 25.5.2017

Totta muuten! Veikkaan kyllä että eivät tykkää ideasta, mutta eihän sitä tiedä jos ei kysy. Toisaalta molemmat seinänaapurit ovat muuttamassa pois kunhan vain saavat myytyä asuntonsa, niin voihan olla että eivät enää välitä. En tiedä pitääkö tuollaista kysyä taloyhtiöltäkin, kun taitaa olla kaksi pensasta jokaisen pihan välissä, varmaankin pitää? Mutta joka tapauksessa yhdelle sivulle jää pusikkoa, koska se on taloyhtiön tontin rajalla oleva pensasaita, ja sille pitää sitten tehdä tuo trimmaus.
By Kiisa - 16.6.2017

Siskolla on jalosyreeni Sensation, joka on istutettu muutamia vuosia sitten. Istutushetkellä taimessa oli vain kaksi kaartuvaa haaraa ja sellaisena se on tähän asti pysynyt. Ei siis ole tehnyt raahoja, ei kuki ja lehdetkin surkean pienet. Nyt toisen haaran on tainnut talvi viedä, mutta toisessa pientä lehteä. Auttaisikohan syreenin elämää ja etenkin tuuheutumista, jos nuo kaksi piiskaa leikkaisi kokonaan alas? Milloin se pitäisi tehdä?
By valtsu - 16.6.2017

Kiisa - 6/15/2017
Siskolla on jalosyreeni Sensation, joka on istutettu muutamia vuosia sitten. Istutushetkellä taimessa oli vain kaksi kaartuvaa haaraa ja sellaisena se on tähän asti pysynyt. Ei siis ole tehnyt raahoja, ei kuki ja lehdetkin surkean pienet. Nyt toisen haaran on tainnut talvi viedä, mutta toisessa pientä lehteä. Auttaisikohan syreenin elämää ja etenkin tuuheutumista, jos nuo kaksi piiskaa leikkaisi kokonaan alas? Milloin se pitäisi tehdä?

Pienenä oksien leikkaaminen passaa, kuihtuneita oksia voi poistaa milloin vain. Mikähän on syy vaisuun kasvuun?

Kuivuus, läheisen kuusen juuret ja varjo haittaavat yhden oman jalosyreenini kasvua. Myös Isabellan syreeni on niipukas kasvupaikastaan, kastelemalla keväisin ja lisäämällä juurialueelle lisää katetta sen on meillä kasvamaan päin, ei ole tarpeeksi hyvää kasvupaikkaa hänelle antaa.
By miraemmi - 16.6.2017

Sarg - 4/2/2017
J6730571323 - 4/2/2017
Sarg - 4/2/2017
J6730571323 - 4/1/2017
Kiitos kommenteista Smile

Olen nyt etsinyt tietoja Likusterisyreenistä, ja tosiaankin selvisi, että se jaetaan kahteen alalajiin eli Japaninlikusterisyreeni ja Amurinlikusterisyreeni.

Suomalainen taimi.fi kertoo Likusterisyreenin korkeudeksi 400-600cm mainiten:"Monin tavoin muista syreeneistä poikkeava likusterisyreeni kehittyy helposti puumaiseksi ja jopa kuusi metriä korkeaksi."

Mustila kertoo korkeudeksi 3-7metriä.   En löytänyt sellaista tietoa, että olisi vallan 20m korkea, mutta voi olla, ettei vain osunut kohdalle juuri se teksti Smile

-Hovijasmike Tuomas on suomalainen taimi.fi antaman tiedon mukaan 400-500cm korkea, niin sillä noita kahta vertailin. Ajattelin, että jos en kovin kauas tulevaisuuteen katso, niin voisi kumpi vain olla jossain n.5metrin hujakoilla, mikä olisi ihan kiva korkeus Smile 

Sarg; tarkistin vielä, ettei Likusterikaan kasva kaksikymmentämetriseksi - kun mainitsit Likusterin viestissäsi, mutta kyllä sinä ilmiselvästi Likusterisyreeniä tarkoitit

"luonnossa se voi kasvaa parhaimmillaan 20-metriseksi" ja varmaankin originaalina. Hovijasmikkeesta sen verran, että muurahaiset yrittää siirtoistuttaa siihen joka kesä kirvoja, mutta aika huonolla menestyksellä. Loisto- ja tähtijasmike olleet aina puhtaat, ovat tosin hieman kauempana tappotuomion saaneesta lumipalloheidestä.

Niin, joo jossain Japanin korvilla ja luonnonvaraisena niin korkeaksi. Mutta tänne istutettuna ehkä kuitenkin pysyy siinä 5-7 metrissä, kun useissa tiedoissa tuo ilmoitetaan korkeudeksi.

Kirvapulma on raivostuttava, ja luinkin, että Papukirvan ensimmäisiä isäntäkasveja ovat sorvarinpensas, koiranheisi eri lajikkeineen sekä jasmikkeet. Hylkään nuo kaikki ihan suosiolla, vaikka monilla pensailla tuntuu olevan omat kirvariesansa; on kanukkakirvaa ja ties mitä eli mustalla mullalla täytyis penkit pitää, jottei joutuisi mokomien tyyppien kanssa taistelemaan Smile

Kärpäspaperia rungontyven ympäri, ettei muurahaiset pääse lypsylle Smile Viittii tehdä muutamalle varrelle.

Mustaselja imee oikein kirvaa itteensä ..voi käsin pyyhkiä mustanaan olevia varsia..ja syreenit säästyy :-) Ne valikoi mielummin seljan kuin syreenit ??
By miraemmi - 16.6.2017

Kiisa - 6/15/2017
Siskolla on jalosyreeni Sensation, joka on istutettu muutamia vuosia sitten. Istutushetkellä taimessa oli vain kaksi kaartuvaa haaraa ja sellaisena se on tähän asti pysynyt. Ei siis ole tehnyt raahoja, ei kuki ja lehdetkin surkean pienet. Nyt toisen haaran on tainnut talvi viedä, mutta toisessa pientä lehteä. Auttaisikohan syreenin elämää ja etenkin tuuheutumista, jos nuo kaksi piiskaa leikkaisi kokonaan alas? Milloin se pitäisi tehdä?

Jonkin kasvilutikan takia lila unkarin syreenini oli ihan ruskeena ja voi huonosti ... suihkuttelin toluvedellä ja leikkasin sen melkein alas viime vuonna. Nyt kaikki syreenit on hienoja ja aloittelee kukintaa ja pihasyreeni on jo täydessä kukassa.
Kalkkia lisäsin ja kalkittua multaa juurille ja nyhräsin kaikki rikkaruohot pois ihan mustalle mullalle ja kastelin sen jälkeen kun oli kuivaa koko toukokuu.
By Kiisa - 16.6.2017

valtsu - 6/16/2017

Pienenä oksien leikkaaminen passaa, kuihtuneita oksia voi poistaa milloin vain. Mikähän on syy vaisuun kasvuun?

Kuivuus, läheisen kuusen juuret ja varjo haittaavat yhden oman jalosyreenini kasvua. Myös Isabellan syreeni on niipukas kasvupaikastaan, kastelemalla keväisin ja lisäämällä juurialueelle lisää katetta sen on meillä kasvamaan päin, ei ole tarpeeksi hyvää kasvupaikkaa hänelle antaa.

Nyt kyse olisi siis ihan koko rungosta. Koko syreenissä on siis kaksi haaraa, joiden latvat vähän kaartuvat. Oksia ei juuri ole. 

Kasvupaikan pitäisi olla hyvä.  Mietinkin sitä että miten pensas saataisiin haarautunaan. Eloa on ollut vain ihan piiskamaisten taimien latvassa 
By valtsu - 16.6.2017

Kiisa - 6/16/2017
valtsu - 6/16/2017

Pienenä oksien leikkaaminen passaa, kuihtuneita oksia voi poistaa milloin vain. Mikähän on syy vaisuun kasvuun?

Kuivuus, läheisen kuusen juuret ja varjo haittaavat yhden oman jalosyreenini kasvua. Myös Isabellan syreeni on niipukas kasvupaikastaan, kastelemalla keväisin ja lisäämällä juurialueelle lisää katetta sen on meillä kasvamaan päin, ei ole tarpeeksi hyvää kasvupaikkaa hänelle antaa.

Nyt kyse olisi siis ihan koko rungosta. Koko syreenissä on siis kaksi haaraa, joiden latvat vähän kaartuvat. Oksia ei juuri ole. 

Kasvupaikan pitäisi olla hyvä.  Mietinkin sitä että miten pensas saataisiin haarautunaan. Eloa on ollut vain ihan piiskamaisten taimien latvassa 

Sen kuolleen haaran voi huoleti sahata/leikata tyvestä poikki. Voisi sen toisenkin varmaan poistaa melko alhaalta, kun on nuori kasvi. Jos pistää puolesta välistä poikki kasvaa luutamainen muoto helposti.
Puumainenkin muoto voisi  myös ! Olisko tästä apua, linkki ja toinen 
By miraemmi - 17.6.2017

Katsoin linkistä ..mun unkarilla oli joko se kaskas tai näivetys sittenkin oireiden kuvauksena mut lutikoita näin ja toluvedellä suihkasin viime vuonna ja tuon lilan unkarilaisen leikkasin alas noin 30 cm asti... nyt näyttää hyvälle ja kukkanuppuu tekee..
Tuhkaa saavat talvella 1-2 krt ja lisään multaa aina kun kaivan kaikki rikkikset alta.. multaa lisään kun krokukset lakkaa kukkimasta. Tänä vuonna laitoin kalkinsekaista uutta mustaa multaa ohuelti ja toivon et se riittää. Landella mummolassa ei syreenejä paljoo hoideltu ja siin ne kukoistivat aina vaan leviten :-) Kissan kakalla vissiin elivät kuten ruusutkin renkituvalla.
By nirppulainen - 19.6.2017

Tuolla 100 metrin päässä on yhden tontin ja pyörätien rajalla ihana violetti syreeni, jonka tuoksusta tulee hyvin vahvasti mummola mieleen. Smile Ei mulla tuu yleensä syreenin tuoksusta mitään mielleyhtymiä, mutta tuota lajiketta on ilmeisesti kasvanut mummolan pihassa. Tänään aamulenkillä ollessani sen talon asukas sattui olemaan pihalla, ja kysyin häneltä että minkä niminen lajike on kyseessä, mutta ei hän tiennyt kun on niin vanhaa kantaa ja ollut siinä pihassakin ties kuinka ikuisuuden.

Onko syreenilajikkeet kovinkin eri näköisiä keskenään, pystyisitteköhän tunnistamaan jos otan siitä kuvan?

Lopuksi vielä kuvia oman pihan syreenistä. Smile En tiedä miksei violetti oo ainakaan vielä tehnyt kukkia, mutta tämä valkoinen kukkii runsaasti. <3






By miraemmi - 20.6.2017

Hyvinkäällä käydessä yhden pihan syreeni kiinnostaisi kovasti ... muttei isäntä pysähdy jotten vaa mene kyseleen alkua itselle. Mä en ymmärrä miksen voisi ?? Aivan ihana tumma siis hyvin tumma lila. Isäntä meinaa et jos ei kaupasta osta niin ei saa pummia vierailta. Mä tuumasin et toki ensin jutustaisin ja kohteliaisuuksia latelisin :-) Lähinnä kysyisin vaan nimeä ja mahdollista hankinta paikkaa mut epäilen sen olevan talon ikäinen puska..tammisaaren torin taxilla on samaa lilaa.
By Eripari - 20.6.2017

Miraemmi, just hankin violetin Ludwig Späth -nimisen taimen, voisko olla näkemäsi?



By miraemmi - 20.6.2017

Eripari - 6/20/2017
Miraemmi, just hankin violetin Ludwig Späth -nimisen taimen, voisko olla näkemäsi?

Ei se noin upea ole ...vautsi ..laitankin nimen ylös :-)
By nirppulainen - 22.6.2017

No nyt sain kuvia siitä mummolan tuoksuisesta syreenistä. Onko tää pihasyreeni vai mikä, ja tunnistaako joku lajiketta? On tosiaan jotain ikivanhaa kantaa, kuulemma samassa pihassa oleva valkoinen on yli 100 vuoden takaisesta puskasta lähtöisin, ja tämä on kans tosi vanha.

Olis tosi kiva jos sais omaan pihaan Mumman tuoksuisen syreenin, sitten joskus kun on oma talo. Smile



 


By suokukka - 22.6.2017

Tuo hyvän tuoksuinen on varmaan ihan normaali lila pihasyreeni.

Tässä tyttären andenken an ludwig späth, ei ole vielä koskaan ennen ollut noin täynnä kukkia.


Vaalea syreeni vieressä on charles joly.

Tässä toisessa kuvassa on tammelan kaunotar ja tuo ludwig späth.


Tuossa syreenin takana on jasmikepensas, tuo syreeni ei ole kovinkaan pieni, eli tuo jasmike on valtava.



By hoyabella - 1.7.2017

Syreenit kukkivat mahtavasti tänä vuonna ja mikä tuoksu. En ole kyllä nähnyt syreenikiitäjiä vielä.






By Kreeta-Eulaalia - 2.7.2017

Tänä vuonna ei ole ötökät hyökänneet meillä syreenien kimppuun. Monena vuonna peräkkäin uusimmat istutukset käsivät niin, että tuskin sain käsitystä siitä, että miten kukkivat. Ja eipä ne sitten tosiaan kuki ihan kuten piti, ei ole koko aidan pätkä kyllä Isabellaa, kyllä se keskimmäinen näyttää kovasti unkarinsyreeniltä, mutta kukat nuokkuu hiukan, muttei tarpeeksi ollakseen nuokkusyreeni. Samapa tuo silti, kunhan kukkii ja on tuulensuojana.

Kirjavalehtinen syreenikin alkaa jo näyttää joltakin, sitäkään ei ole nyt syöty ja on saanut tehtyä kukkiakin ihan kunnolla. Olen jo koko hankintaa katunut niiden ötököitten takia, lehdetkin ovat olleet kaikki kesät kippuralla, mutta nyt se näyttää siltä kuin pitääkin. Ei niille kirvoille ole kelvanneet vanhat pihasyreenit, eikä toisella puolen taloa olevat syreenit

















By Romjasa - 2.7.2017

hoyabella - 6/30/2017
Syreenit kukkivat mahtavasti tänä vuonna ja mikä tuoksu. En ole kyllä nähnyt syreenikiitäjiä vielä.







Mikä on tuo sininen ja tuoksahtaako kovastikin?
Tosi hieno.
By hoyabella - 2.7.2017

Sarg - 7/1/2017
hoyabella - 6/30/2017
Syreenit kukkivat mahtavasti tänä vuonna ja mikä tuoksu. En ole kyllä nähnyt syreenikiitäjiä vielä.







Mikä on tuo sininen ja tuoksahtaako kovastikin?
Tosi hieno.

Kyllä se on iänikuisen vanha laji vanhan maatalomme pihasta, tänne puolelle myös aikoinaan siirretty, väri ehkä vääristynyt, liila se on. Valkoinen on jotain jalostetumpia lajeja, mutta en muista nyt mikä. Tuoksuu. Alkaa olla jo alaosoltaan ränsisatynyt, pitäisi välillä leikata ja siistiä.Tai olen leikannutkin, kun pitkät oksat sateella aina taipui tuohon sisääntulotien eteen. 
https://puutarha.net/keskustelut/Uploads/Images/7ffdaaee-d310-49a2-841c-8f37.JPG


By Romjasa - 2.7.2017

hoyabella - 7/2/2017
Sarg - 7/1/2017
hoyabella - 6/30/2017
Syreenit kukkivat mahtavasti tänä vuonna ja mikä tuoksu. En ole kyllä nähnyt syreenikiitäjiä vielä.







Mikä on tuo sininen ja tuoksahtaako kovastikin?
Tosi hieno.

Kyllä se on iänikuisen vanha laji vanhan maatalomme pihasta, tänne puolelle myös aikoinaan siirretty, väri ehkä vääristynyt, liila se on. Valkoinen on jotain jalostetumpia lajeja, mutta en muista nyt mikä. Tuoksuu. Alkaa olla jo alaosoltaan ränsisatynyt, pitäisi välillä leikata ja siistiä.Tai olen leikannutkin, kun pitkät oksat sateella aina taipui tuohon sisääntulotien eteen. 
https://puutarha.net/keskustelut/Uploads/Images/7ffdaaee-d310-49a2-841c-8f37.JPG



On puskalla kokoa. Kaunis. Mulla on hyvin samannäköinen valkoinen, Holgerina ostin. Tuoksu on miedompi ja kasvaa ihan itekseen kivan pallomaisesti.
By nirppulainen - 3.7.2017

Mua siis hämmentää hirveästi, kun tuon "mumman tuoksuisen" syreenin tuoksu on aivan eri kuin muissa syreeneissä, ne ei oo mun mielestä lähelläkään toisiaan, niin tuntuu että se on jotain eri lajiketta tms. Vai voikohan olla, että pihasyreeni on joskus silloin sata vuotta sitten tuoksunut tuollaiselta, ja myöhemmin on jalostettu sellaisia joissa on eri tuoksu? Ja siinäkin rivissä missä tuo "mumman tuoksuinen" on, on vieressä (ainakin mun silmään) ihan saman näköinen mutta aavistuksen eri tuoksuinen syreeni. Niin en ymmärrä, että millä ihmeen perusteella niiden tuoksut vaihtelee niin paljon. Laugh
By Romjasa - 4.7.2017

Kolme vuotta sitten pistokkaasta juurrutettu näyttää tänään tältä. Mansikkamuovin jämät edelleen juurella rikan estäjänä.

Korkeutta vajaa metri. Ei ole talvista kärsinyt. Vertailun vuoksi. Päälimäinen lehti valkoisen Holgerin suurin.

Voisiko olla nuokkusyreeni? Emopuskan kukkatertut riippuu ja ovat nuppuvaiheessa punaiset ja kukkiessaan vaalenevat.
By mummuh - 4.7.2017

Puistosyreeni Henryi täydessä kukassa. Ei ole ennen noin kovasti kukkinut!
By raya - 5.7.2017

Meijänki unkarin - jättiläiset alko kukkimaan, aiheuttaa melkosia aivastuskohtauksia


By valtsu - 5.7.2017

raya - 7/4/2017
Meijänki unkarin - jättiläiset alko kukkimaan, aiheuttaa melkosia aivastuskohtauksia



Viikonloppuna ripustin puukkejö narulle ja naapurin isot lilat syreenit aiheuttivat ensin aivastuksia, sitten silmistä vuosi vesi, päänsärky iski ja hengityus melkein salpaantui. Kova tuuli, kuiva ja lämmin ilma. Mulla on mökillä valkoinen syreeni isoilla nupuilla, valkoisen ei pitäisi haista niin kovasti. Aikaisemmin on tehnyt vasta muuutaman kukan.
By Romjasa - 5.7.2017

valtsu - 7/5/2017
raya - 7/4/2017
Meijänki unkarin - jättiläiset alko kukkimaan, aiheuttaa melkosia aivastuskohtauksia



Viikonloppuna ripustin puukkejö narulle ja naapurin isot lilat syreenit aiheuttivat ensin aivastuksia, sitten silmistä vuosi vesi, päänsärky iski ja hengityus melkein salpaantui. Kova tuuli, kuiva ja lämmin ilma. Mulla on mökillä valkoinen syreeni isoilla nupuilla, valkoisen ei pitäisi haista niin kovasti. Aikaisemmin on tehnyt vasta muuutaman kukan.

Valkoisen tuoksu ei ole niin voimakas. Kevyt parfyymin suhaus, enneminkin. Tuomi, perinteinen syreeni, nurmikko leikkuuaikaan ja ohrapelto ovat mulla pannassa. Niiden tuoksu viiltää otsalumpiota kuin puukko kerran ja sitten on loppupäivä pilalla.
By hoyabella - 8.7.2017

Mikä on tämä yhden naapurin pihassa kasvava syreeni?

By Romjasa - 9.7.2017

hoyabella - 7/8/2017
Mikä on tämä yhden naapurin pihassa kasvava syreeni?


Kokeileppa hakua nuokkusyreenillä. Täältäkin löytyy jutunpätkiä ja kuvia hienoista puskista. Kaiketi tykkää tehdä paljon siementaimia, joille pölyttäjäksi kelpaa jokin muukin syreeni, eli sekotuksiakin liikenteessä. Oma vielä pieni pistokastaimi, kuukkeli nää mulle kertoi 😃
By Karvari - 16.7.2017

By hoyabella - 29.7.2017

Viime vuonna ostettu likusterinsyreeni.
 
By OrvokkiT - 20.8.2017

Haluaisin jotain kaunista pensasta näkösuojaksi. Olen miettinyt valkoista Puistosyreeniä tai valkoista Isabellansyreeniä. Osaisiko joku kertoa näistä kahdesta hyviä ja huonoja puolia? Tarve olisi helppohoitoinen, nopeakasvuinen, hyvin peittävä, noin 2,5 - 3,5 metriä korkea pensas, joka ei leviä ihan hallitsemattomasti kasvupaikaltaan. Paikka on hyvämultainen ja aika aurinkoinen vyöhykkeellä V.

Erityisesti minua kiinnostaisi sellainen seikka, että mihin aikaan em pensaiden lehdet alkavat harventua tai pudota? Normaali syreenihän alkaa kasvupaikasta riippuen elokuun puolessa välissä tai elokuun loppupuolella jo kaljuuntua ja lehdet nuokkua ja putoilla. Aloittavatko nämä yhtä aikaisin vai aiemmin / myöhemmin kuin norm syreeni? Näkösuojan ei tarvitsisi kaljuuntua kovin aikaisin...
By Romjasa - 17.10.2017

OrvokkiT - 20.8.2017
Haluaisin jotain kaunista pensasta näkösuojaksi. Olen miettinyt valkoista Puistosyreeniä tai valkoista Isabellansyreeniä. Osaisiko joku kertoa näistä kahdesta hyviä ja huonoja puolia? Tarve olisi helppohoitoinen, nopeakasvuinen, hyvin peittävä, noin 2,5 - 3,5 metriä korkea pensas, joka ei leviä ihan hallitsemattomasti kasvupaikaltaan. Paikka on hyvämultainen ja aika aurinkoinen vyöhykkeellä V.

Erityisesti minua kiinnostaisi sellainen seikka, että mihin aikaan em pensaiden lehdet alkavat harventua tai pudota? Normaali syreenihän alkaa kasvupaikasta riippuen elokuun puolessa välissä tai elokuun loppupuolella jo kaljuuntua ja lehdet nuokkua ja putoilla. Aloittavatko nämä yhtä aikaisin vai aiemmin / myöhemmin kuin norm syreeni? Näkösuojan ei tarvitsisi kaljuuntua kovin aikaisin...

Omaa havaintoa ehkä hieman myöhässä, josko olet jo pensaat istuttanu. Valkoinen Isabella (holger) on jonkinlaisessa lehdessä vielä (17.10), sai tosin ihan ajoissa syyslannoksen. Avoimella paikalla itsekseen ja huonossa maassa kasvaneena kauniin pallomaisen muotoinen leikkaamatta. Eikä tuoksahduskaan niin tajuton, kuin monella muulla syreenillä. Kasvuvyöhyke eroa meillä ei taida paljoa olla, meidän torppa aika viluisella paikalla.
By välke - 2.6.2018

Piivi, muistatko kun tyrkkäsit joskus käteeni jossain tapaamisessa paljasjuurisen likusterinpätkän. Tässä se on nyt, todella kaunis pikkupuu, jota on hankala kuvata. Tämä kasvaa hassusti, ikään kuin sateenvarjomaisesti, ilman selkeää latvaa. En tiedä miten sitten vanhemmiten käy? Vielä ei ole kukkinut ja olenkin tässä useampana vuotena miettinyt, onko kasvupaikka liian varjoinen.


By hoyabella - 13.6.2018

Unkarinsyreeni.
By valtsu - 13.6.2018

hoyabella - 12.6.2018
Unkarinsyreeni.

Kyllä käy upeasti värit yhteen, kumpikin korostaa toisen upeutta.
By hoyabella - 7.6.2019

Mikä tuoksu.
By Bobbie - 7.6.2019

hoyabella - 7.6.2019
Mikä tuoksu.

Onko se Unkarin? En ole ennen nähnyt noin suurta, jos on unkarin.Komea.  Lempisyreenini, kukkii täälläkin.
By hoyabella - 7.6.2019

Bobbie - 7.6.2019
hoyabella - 7.6.2019
Mikä tuoksu.

Onko se Unkarin? En ole ennen nähnyt noin suurta, jos on unkarin.Komea.  Lempisyreenini, kukkii täälläkin.

Vanhan talon pihasta olen ottanut alut vuonna 1975 eli todella vanhaa kantaa tavallinen pihasyreeni.​
By kevätlinnunherne - 7.6.2019


Minulla kasvaa ja tuota liilaa syreeniä joka on hyvin vanhaa kantaa. Se kukkii hieman aikaisemmin kuin valkoinen joka saattaa olla alkujaan nuorempaa, ehkä vain kuusikymmenluvulta en kyllä muista varmasti. Liila on korkeampaa kuin tämä valkoinen.
By hoyabella - 17.6.2019

Ei tavallinen valkoinen, mutta en muista mitä kaikkia syreenejä tuohon pusikkoon aikoinaan istutin. Vahva tuoksu leviää kauas. 




​​​​​
By PirjoA - 23.6.2019

En ymmärrä kuinka samasta paikasta otettu syreeni, nimeä en tiedä voi olla kaksi värinen, kun siellä mistä nuo taimet olen saanut ei ole kuin yksi pensas ja se on tuo punainen, nyt yksi kukkii lähes valkoisin kukin ?
By Bobbie - 23.6.2019

PirjoA - 23.6.2019
En ymmärrä kuinka samasta paikasta otettu sireeni, nimeä en tiedä voi olla kaksi värinen, kun siellä mistä nuo taimet olen saanut ei ole kuin yksi pensas ja se on tuo punainen, nyt yksi kukkii lähes valkoisin kukin ?

On myös jännän raskaan harsuset nuo kukat! onko ehkä lajikeominaisuus? kaunis ilmiö ja on tosiaanki oikeasti super pinkki väri syreenillä.
Että sulla ei sitten tuolta juuresta kuitenkin nousisi toisen syreenin vesa? sillä nuo valkoiset kukat ovat nähdäkseni ihan erityylisiäkin, tuollaisia töyhtömäisen kevyitä.
By PirjoA - 23.6.2019

Bobbie - 23.6.2019
PirjoA - 23.6.2019
En ymmärrä kuinka samasta paikasta otettu sireeni, nimeä en tiedä voi olla kaksi värinen, kun siellä mistä nuo taimet olen saanut ei ole kuin yksi pensas ja se on tuo punainen, nyt yksi kukkii lähes valkoisin kukin ?

On myös jännän raskaan harsuset nuo kukat! onko ehkä lajikeominaisuus? kaunis ilmiö ja on tosiaanki oikeasti super pinkki väri syreenillä.
Että sulla ei sitten tuolta juuresta kuitenkin nousisi toisen syreenin vesa? sillä nuo valkoiset kukat ovat nähdäkseni ihan erityylisiäkin, tuollaisia töyhtömäisen kevyitä.

Kyllä noissa samanlaiset kukkatertut on malliltaan, kävin tutkimassa. Huonosti saa samassa kukinnan vaiheessa olvista kuvia, kun aurinko paistaa .
By PirjoA - 23.6.2019

Bobbie - 23.6.2019
PirjoA - 23.6.2019
En ymmärrä kuinka samasta paikasta otettu syreeni, nimeä en tiedä voi olla kaksi värinen, kun siellä mistä nuo taimet olen saanut ei ole kuin yksi pensas ja se on tuo punainen, nyt yksi kukkii lähes valkoisin kukin ?

On myös jännän raskaan harsuset nuo kukat! onko ehkä lajikeominaisuus? kaunis ilmiö ja on tosiaanki oikeasti super pinkki väri syreenillä.
Että sulla ei sitten tuolta juuresta kuitenkin nousisi toisen syreenin vesa? sillä nuo valkoiset kukat ovat nähdäkseni ihan erityylisiäkin, tuollaisia töyhtömäisen kevyitä.

Juu ja on ihan eri kasvi tuo valkoinen, mutta saman syreenin juurelta saatu kaikki kolme alkua. Ja naapurissa ei ole kuin tuo punainen, kävin äsken tarkastamassa
By Filopator - 23.6.2019

PirjoA - 23.6.2019
En ymmärrä kuinka samasta paikasta otettu sireeni, nimeä en tiedä voi olla kaksi värinen, kun siellä mistä nuo taimet olen saanut ei ole kuin yksi pensas ja se on tuo punainen, nyt yksi kukkii lähes valkoisin kukin ?

Sama havainto tuosta kylätien varresta. Ovat istuttaneet noita nuokku-versioita muka aidanteeksi (tosi kuiva paikka ja isot männyt vieressä Crying). Joukossa on myöskin ihan vaaleita. Jostain luin, en muista mistä, että nuokkusyreeni lisääntyy siemenistä aika helposti ja tykkää lisäks käyttää "vieraita" isukkeja, eli se taimi voi olla sitten ihan millainen vaan. Lähtee aika helposti pistokkaasta, koska minäkin onnistuin.
By PirjoA - 23.6.2019

Filopator - 23.6.2019
PirjoA - 23.6.2019
En ymmärrä kuinka samasta paikasta otettu sireeni, nimeä en tiedä voi olla kaksi värinen, kun siellä mistä nuo taimet olen saanut ei ole kuin yksi pensas ja se on tuo punainen, nyt yksi kukkii lähes valkoisin kukin ?

Sama havainto tuosta kylätien varresta. Ovat istuttaneet noita nuokku-versioita muka aidanteeksi (tosi kuiva paikka ja isot männyt vieressä Crying). Joukossa on myöskin ihan vaaleita. Jostain luin, en muista mistä, että nuokkusyreeni lisääntyy siemenistä aika helposti ja tykkää lisäks käyttää "vieraita" isukkeja, eli se taimi voi olla sitten ihan millainen vaan. Lähtee aika helposti pistokkaasta, koska minäkin onnistuin.

Nämä ovat meillä olleet n 10 vuotta varmaan, todella pieniä alkuja olivat silloin. Aika erikoista kuitenkin, no tuo valkonen on oikeasti aika hieno ,eipä haittaa vaikka onkin väri muuttunut.
By hoyabella - 23.6.2019

Tämä on yhden naapurin syreeni, mikä voisi olla. Ei mikään kovin korkea ja vanha on. Kuvattu aika kaukaa, kun ei voi toisten pihaan mennä. Smile.
By PirjoA - 23.6.2019

Olen yrittänyt etsiä sellaista tosi vanhaa tummaa lilaa, ei sinistä syreeniä kauan onnistumatta. Kaikki vaaleampia.
By PirjoA - 23.6.2019

hoyabella - 23.6.2019
Tämä on yhden naapurin syreeni, mikä voisi olla. Ei mikään kovin korkea ja vanha on. Kuvattu aika kaukaa, kun ei voi toisten pihaan mennä. Smile.

Tämä voisi olla tuota samaa kuin minulla, naapurissa ollut jo varmaan yli kolmekymmentä vuotta.
By Filopator - 23.6.2019

hoyabella - 23.6.2019
Tämä on yhden naapurin syreeni, mikä voisi olla. Ei mikään kovin korkea ja vanha on. Kuvattu aika kaukaa, kun ei voi toisten pihaan mennä. Smile.

Nuokkusyreeni
By PirjoA - 23.6.2019

Tässä on nuokkusyreeni Ahosen taimistolta ostettu lähes 10 vuotta sitten
By PirjoA - 23.6.2019

Ja samaan aikaan ostettu Isabella.
By PirjoA - 23.6.2019

Syreenejä taitaa olla mahdottomat määrät kaikenlaisia, minulla  kahdeksan erilaista jos ,nuo eriväriset lasketaan yhdeksi.
By Bobbie - 23.6.2019

PirjoA - 23.6.2019
Syreenejä taitaa olla mahdottomat määrät kaikenlaisia, minulla  kahdeksan erilaista jos ,nuo eriväriset lasketaan yhdeksi.

On niitä, luin jostain puutarhalehdestä joskus että jollain suomalaisella naisella olis kotonaan kymmeniä. Oli keräilijä.
By Filopator - 23.6.2019

PirjoA - 23.6.2019
Tässä on nuokkusyreeni Ahosen taimistolta ostettu lähes 10 vuotta sitten

Nuo kylätien varressa olevat ovat varmaankin myös kotoisin Ahoselta. Mun mielestä se on tosi kaunis nuppuisena. Ne nuput kun ovat niin syvän punaiset ja itse kukka muistuttaa sitten väriltään päivänpolttamia mummokalsareita.
By PirjoA - 23.6.2019

Filopator - 23.6.2019
PirjoA - 23.6.2019
Tässä on nuokkusyreeni Ahosen taimistolta ostettu lähes 10 vuotta sitten

Nuo kylätien varressa olevat ovat varmaankin myös kotoisin Ahoselta. Mun mielestä se on tosi kaunis nuppuisena. Ne nuput kun ovat niin syvän punaiset ja itse kukka muistuttaa sitten väriltään päivänpolttamia mummokalsareita.

Juuri noin, tosi hyvä vertaus Tongue
By hoyabella - 23.6.2019

Minullakin on Isabellan syreeni, mutta jäänyt erilaisten syreenien pusikon keskelle, kun ne ovat kaikki kasvaneet suuriksi. Tai tuo suuri valkoinen, josta kuva aikaisemmin, voisiko se olla Isabellan syreeni. 
By Filopator - 23.6.2019

hoyabella - 23.6.2019
Minullakin on Isabellan syreeni, mutta jäänyt erilaisten syreenien pusikon keskelle, kun ne ovat kaikki kasvaneet suuriksi. Tai tuo suuri valkoinen, josta kuva aikaisemmin, voisiko se olla Isabellan syreeni. 

Tuo on Isabellasyreeni Holger. Puska ja piski suurinpiirtein yhtä vanhoja (8 ja 7). Ei oo tehny juurivesoja ja pysyy leikkaamatta tuollaisena tasaisena. Maata ei oo paranneltu. Suurempi voisi muhevammassa mullassa kasvaessa olla. Tuonnekin oli muuten jemmattu työhanska Whistling

By Piivi - 23.6.2019



Luulisin, että nuokku.
Toinen on hiukka erilainen. Etumaisen oksan otin mukaan ekalta puskalta. Näyttäisi jotenkin täyteläisemmiltä, kuin takan olevan puskan, mutta ei nuita oikein pysty vertailemaan.

By valtsu - 23.6.2019

Piivi - 23.6.2019


Luulisin, että nuokku.
Toinen on hiukka erilainen. Etumaisen oksan otin mukaan ekalta puskalta. Näyttäisi jotenkin täyteläisemmiltä, kuin takan olevan puskan, mutta ei nuita oikein pysty vertailemaan.


Tämä on hauska versio,  tykkään.
Meilläkin on Holger ikä 6-7 v vähintäin. Karussa paikassa, tuulensuojapihjala lähtee syksyllä kilpailemasta. Tykkään kun valkoinen ei haise niin voimakkaasti ja tuulensuojaa tarvitaan.

By Pikkuparatiisi - 29.5.2021

Hei! Onko kenelläkään menestynyt jalosyreeni Andecken an Ludvwg Späth viitosvyöhykkeellä? Himoitsisin sitä kun on kuvissa niin vaikuttavan näköiset kukinnot. 
By J10013531012 - 29.5.2021

Talvella laitoin kahta sorttia syreenin siementä kylmäkäsittelyyn. Eilen kurkin kylvölaatikkoon. Jokin taimi on nousemassa pintaan, mutta voihan se olla vaikka rikkaruoho 😅


edit. Nuo kylvämäni ovat koreansyreeni ja villasyreeni. Siemenet tilasin Mustilasta.
By suokukka - 11.6.2021

Charles Joly


Andenken an ludvig späth


Edellä oleva ludvig späth ja takana tammelan kaunotar vasta aloittelee.
Minun istuttamat, mutta nykyisin tyttären pihassa.
By suokukka - 11.6.2021

Niin ja pikkuparatiisille vinkiksi. Wink

Nämä jalosyreenit on olleet tässä joku 15 vuotta.
Mme lemoine on hävinnyt kokonaan.
Charles joly kukkii, mutta ei kovin runsaasti ja aika pieni on.
Ja andenken an ludvig späth on vuosi vuodelta aina vaan isompi, eli näistä kolmesta se on tässä samassa kohtaa ainakin mennyt parhaiten.
By Pikkuparatiisi - 11.6.2021

Suokukka - 11.6.2021
Niin ja pikkuparatiisille vinkiksi. Wink

Nämä jalosyreenit on olleet tässä joku 15 vuotta.
Mme lemoine on hävinnyt kokonaan.
Charles joly kukkii, mutta ei kovin runsaasti ja aika pieni on.
Ja andenken an ludvig späth on vuosi vuodelta aina vaan isompi, eli näistä kolmesta se on tässä samassa kohtaa ainakin mennyt parhaiten.

Kateellisena täällä katselen sinun jalosyreenikuvia... Kyllä minä siitä haaveesta luovuin  . Liian kallis riski.. Pitää tulla sinne ykkösvyöhykkeelle ihailemaan . Sisko asuu siellä ja sillä on yksi, jota olen hoitanut. Se kaksivärinen. Oliko sensation?
By suokukka - 11.6.2021

Kyselepä hongiston taimistolta kestävyydestä, jos mielit kokeilla.
Siellä on todella paljon hienoja syreenilajikkeita.
By Nuu - 11.6.2021

Enpä tiennytkään tätä ennen : Syreenin kukat ovat syötäviä


By J10013531012 - 11.6.2021

Nuu - 11.6.2021
Enpä tiennytkään tätä ennen : Syreenin kukat ovat syötäviä



Eräs tuttava kertoi mulle kauan sitten, että he lapsena nyppivät syreenistä yksittäisiä kukkia ja imivät niistä mettä. 
By suokukka - 11.6.2021

Minäkin olen muuten lapsena imeskellyt sireenin kukkia, en edes muistanutkaan. Wink
By Nuu - 11.6.2021

Nythän se syreeni kukkii parhaillaan, pitää kokeilla Smile
By miraemmi - 12.6.2021

Ihanaa syreenien kukintaa onkin nyt tarjolla ja koko piha tuoksahtaa hajuvedelle...lumipallokin ihan täysillä.
By suokukka - 20.6.2021

Tammelan kaunotar ja nuokkusyreeni ovat saaneet vissiin lapsukaisen. 





Vähän sumeat kuvat, kun illan hämärissä otin kännykällä.
By miraemmi - 21.6.2021

Uusin viime vuotinen teki tällaisia ...
By miraemmi - 21.6.2021

Uudet pitkulaisia verraten unkarinsyreeniin..kauniita kaikki vaan jo valkeat lopetteleekin vaik on kasteltu.
By Bobbie - 22.6.2021

miraemmi - 20.6.2021
Uusin viime vuotinen teki tällaisia ...

Mikä, mistä ja miten oli tuo lila-vaaleanpun.? meillä on tuon tyylisiä, mutta ne ovat jotain todella vanhaa kantaa.
By miraemmi - 22.6.2021

Bobbie - 22.6.2021
miraemmi - 20.6.2021
Uusin viime vuotinen teki tällaisia ...

Mikä, mistä ja miten oli tuo lila-vaaleanpun.? meillä on tuon tyylisiä, mutta ne ovat jotain todella vanhaa kantaa.

Sydänmaalta ostin mut nimee en muista ..kivan värinen lilahtava pinkki ja pitkän soirot kukat on aika nuori taimi alle 150 cm.
By Pikkuparatiisi - 23.6.2021

Mikä syreeni ? Vaalenpunaiset kukat, mutta pihasyreenin näköiset lehdet?
By suokukka - 23.6.2021

Varmaankin joku jalosyreeni, koska kukat näyttävät kerrotuilta.

Hongiston taimiston sivuilla on paljon kuvia syreeneistä. Wink
By Pikkuparatiisi - 23.6.2021

Syreeni kasvaa rivitalon pensasaidassa, jossa siinä kohtaa ei ole muita syreenejä. Muutaman metrin päässä on unkarinsyreeniä.  Siihen on kyllä istutettu monenlaisia pensaita.  Mutta ihmettelen, jos olisi raskittu laittaa jalosyreeni, varsinkin kun sen menestyminen 5 vyöhykkeellä on hyvin epävarmaa. Voisiko tavallisesta pihasyreenistä olla vaalenpunainen muunnos? Vai onko muunnos aina sitten jalosyreeni? Tuon mainitsemasi taimiston jalosyreenit ovat omajuurisia. Onko ne silloin oikeasti jalosyreenejä vai vain risteymiä? Harmi kun heidän nettisivuillaan ei mainittu millä kasvuvyöhykkeellä pärjäävät.
By suokukka - 23.6.2021

On olemassa myös vaaleanpunakukkaista pihasyreeniä, minullakin on. Mutta se ei ole kukkinut kun sain piiskataimen, niin en tiedä onko kerrottu tuo kukka. 
Kysele vaikka sähköpostilla kestävyyttä, siellä on ystävällistä palvelua. Smile
By suokukka - 23.6.2021

Minun jalosyreenit on olleet omajuurisia, tai siis ainakin niiden tekemät harvat juurivesat on olleet samaa laatua. 

Syreenit tekevät kyllä helposti siementaimia ympärilleen ja ne ovatkin sitten risteymiä, hauskaa odotella mitä aina tulee.
By Pikkuparatiisi - 23.6.2021

Minusta nuo kukat ei ole kerrottuja, eli varmaan on sitten vaaleanpunainen pihasyreeni. En tiennytkään, että niitä on olemassa.
By miraemmi - 24.6.2021

Vanhoissa pihoissa olen nähnyt pinkkii ja lilaa ja valkoista ns.talonpoikais syreeniä ja siksi kait ostin omaan ryhmäänkin tuon pinkin.
By Karvari - 24.6.2021

Tääläki syreenit kukkii,normisti heinäkuun alakupuolella
By J10013531012 - 24.6.2021

Minulla on vaaleanpunainen pihasyreeni. Kukat yksinkertaiset. 
By MLH - 17.6.2022

Mikähän tuli violetille syreenille, joka on siirretty naapurista 3 vuotta sitten (luvallisesti) meille. Viime vuonna kukki kauniisti (pieni pensas vielä, n. 1,5 m korkea eikä vielä kovin tuuhea) muutamalla kukalla vaan tänä vuonna nuout kuivuivat ja lehdet käpristyivät jo pieninä ja oksiin tuli jotain hämähäkinverkon tapaista...mikäs se tälläistä aiheuttaisi, onko kokemuksia/tietoa ?  
By Rea - 17.6.2022

Vanha piha sireeni on ihan kuin vaadossa kukkien paljoudessa. On tosi ihana tykkään.
By miraemmi - 18.6.2022

Mulla kukkii neljän syreenin ryhmästä kaikki ja viides eli likusterikin jo kehittelee nuppujaan ..komeaa kukintaa.
Lila ja valkoinen unkarin syreeni ja nuokkusyreeni ja maatiainen ...tuoksuu kauas.
By J10013531012 - 18.6.2022

MLH - 16.6.2022
Mikähän tuli violetille syreenille, joka on siirretty naapurista 3 vuotta sitten (luvallisesti) meille. Viime vuonna kukki kauniisti (pieni pensas vielä, n. 1,5 m korkea eikä vielä kovin tuuhea) muutamalla kukalla vaan tänä vuonna nuout kuivuivat ja lehdet käpristyivät jo pieninä ja oksiin tuli jotain hämähäkinverkon tapaista...mikäs se tälläistä aiheuttaisi, onko kokemuksia/tietoa ?  

Tee sumupulloon vedestä ja mäntysuovasta litkua ja sumuta koko puska muutaman päivän välein. Varmaan kolme kertaa vähintään.
By MLH - 20.6.2022

Emadigan - 18.6.2022
MLH - 16.6.2022
Mikähän tuli violetille syreenille, joka on siirretty naapurista 3 vuotta sitten (luvallisesti) meille. Viime vuonna kukki kauniisti (pieni pensas vielä, n. 1,5 m korkea eikä vielä kovin tuuhea) muutamalla kukalla vaan tänä vuonna nuout kuivuivat ja lehdet käpristyivät jo pieninä ja oksiin tuli jotain hämähäkinverkon tapaista...mikäs se tälläistä aiheuttaisi, onko kokemuksia/tietoa ?  

Tee sumupulloon vedestä ja mäntysuovasta litkua ja sumuta koko puska muutaman päivän välein. Varmaan kolme kertaa vähintään.

By MLH - 20.6.2022

Olen toki sumuttanut monta kertaa (ei ole auttanut toistaiseksi tai enää), mutta kysyinkin, että mikähän moisen voisi aiheuttaa ? Ja pitäisikö oksat leikata kokonaan tai osittan alas ? 
By miraemmi - 20.6.2022

MLH - 19.6.2022
Olen toki sumuttanut monta kertaa (ei ole auttanut toistaiseksi tai enää), mutta kysyinkin, että mikähän moisen voisi aiheuttaa ? Ja pitäisikö oksat leikata kokonaan tai osittan alas ? 

Leikkasin unkarinsyreenin lilan version kahdesti alas ..kun teki kalvakoita lehtiä ja rusehti sitten ja käpristi...ja olin kanssa suihkuttanut ja tolua ja kaikkee kuten kevät sumutettakin ja sitten parin kerran vaan pessyt kylmällä suihkulla.
Mutta nyt se kukkii ja on kaunis, en tiiä mikä riivasi mut kahdesti vedin penkkiin eli noin 40 cm korkuiseksi..ennen kuin tokeni.
By miraemmi - 20.6.2022

Nuorimmaisetkin kuvassa...
By Kurppa. - 19.5.2023

Moskovan kaunotar kitui pari vuotta ja nyt eloton.
Bussin vaihdossa oli sen verran aikaa, että ehdin Prismassa poiketa. Taisi olla tämän vuoden taimihankinnat tässä.


By wahlssa - 20.5.2023

Mulla on kolmisen vuotta vanha rungollinen Moskovan kaunotar-syreeni, joka kukki pienestä koostaan huolimatta hienosti viime vuonna.
Kukkien lakastuttua leikkasin kukat pois, mutta en lyhentänyt oksien päitä.
Nyt tänä vuonna siihen ei ole tulossa yhtään kukkaa.
Olisiko mun pitänyt jättää lakastuneet kukat paikoilleen, eikä leikata niitä pois?
By J10013531012 - 20.5.2023

wahlssa - 20.5.2023
Mulla on kolmisen vuotta vanha rungollinen Moskovan kaunotar-syreeni, joka kukki pienestä koostaan huolimatta hienosti viime vuonna.
Kukkien lakastuttua leikkasin kukat pois, mutta en lyhentänyt oksien päitä.
Nyt tänä vuonna siihen ei ole tulossa yhtään kukkaa.
Olisiko mun pitänyt jättää lakastuneet kukat paikoilleen, eikä leikata niitä pois?

Mä en ole koskaan leikannut kukkineita (eli niitä kuivia siemenkotahässäköitä) pois, ja mulla kukkii syreenit hyvin.