Jos kädet ei muute oo kipiät niin menen hakkaamaan pihasta jäätä ja levittään lumikinoksia jotta kesä tulisi
Mahtava auringonpaiste! Kyllä tätä on odotettukin. Katkoin perennanvarsia ja sieltä ne päivänliljat ja akileijatkin jo puskee maasta. Salvia oli selvinnyt jo toisen talven, hyvä niin. En tajunnut suojata kaikkia uusia puskia ja rusakko on parturoinut kameliajasmiketta ja japaninvaahteraa
Päivä oltu ulkona.siivottu pihaa,poltettu puu tavaraa, oksia jne ja raivattu asuntovaunua tyhjäksi. Olen laittanut kirpparille myyntiin pikku tavaraa mitä tullut vastaan ja muutaman jo möinkin .
Kukkasipulien piippoja peittelin lumenjämillä ja lapiolla kaivoin puroja …kun meille tulee kahden ylemmän naapurin lumien sulamisvedet. Olen koettanut vihjoo et kaivaisi omille tonteilleen keräyspoterot mut ohjaavat valumat tielle ja tie kallistuu meidän kohdalla suoraan etupihaamme ja loput valuu autotallin eteen. Keväisin emme voi ajaa siksi autoamme talliin. Tekis mieli kiittää naapureitamme ajattelemattomuudesta mut kun ovat muuten mukavia niin pidän suuni kiinni.
Rakennettiin isännän kanssa lisää linnunpönttöjä.
Ja harvoinut olen paljon.
Tosin tänään on tuullut siihen malliin, että haravoitavaa on nyt enemmän, kuin aloittaessani, eli puista tippunut käpyjä ja rísuja hillitön määrä.
Käväisin myynnissä olevalla talollani ja totesin, että kunhan on sopivasti vapaata, kaappaan koirat kyytiin ja mennään piha siivoomaan ja leikkaamaan perennanvarret.
Sitä puuhaahan ei tässä nykyisessä ole, kun tässä kasvaa perennoja ainoastaan kaksi pionia, niitä ei kauaa hoida.
Kaivuupuuhissa olin minäkin tänään. Meidän tielle kerääntyy yhteen kohtaan vettä keväisin ja oja metsän puolella tulvii. On pitänyt kaivaa siihen rumpu jo monta vuotta, mutta aina se jää. Taaskin kaivoin vaan vedelle väylää, että pääsee toisella puolella olevaan syvempään ojaan valumaan. Kauhea homma, oli hiukka jäässä vielä tie. Pihaa tutkailin, mutta mitään en vielä tehnyt. Kalkkia tarttis hakea ja kasvari pestä. Inspistä odotellessa.
Mieheni myös teki tänään linnunpönttöjä. Oli niin kiva ilma ulkona, että jotain piti siellä värkätä. Toivottavasti tulee asukkaita.
Tää on niin meikäläistä Tuhkat viskon joka jeesuksen kerta vastatuuleen ja sitte on koko akka musta ku paan pohoja. Tänhän sit taas nakkelin lapiolla karvalasten pötkylöjä aian toiselle puolelle. No yhen lapiollisen nakkasin selän taka. Se mäjähti petäjän kylykeen ja siitä ne pötkylät kimpos mun niskaan :doze: Mun viilaan saa pötkylät nyt olla aitauksessa
Täällä on sen verran lumet kadonnut muutamien päivien aikana, että nyt piti käydä harsot virittelemässä yrttien ja mansikoiden päälle.
Tammen alusen saisi jo haravoida.
Minun mansikka-laatikot on ihan paksun jääpintaiset. Taitaa olla entisiä mansikantaimia.
Uudet puskat ja koristeomppu on istutusleikattu, tuhkat levitetty pihaan ja piha lähes sula muutamaa plänttiä lukuunottamatta. Kalkkia ja lannoitteita vois mennä pikkuhiljaa ostamaan niin pääsis levittämään sopivilla säillä ensi kuussa. Puskien alta vois haravalla kääntää syksyn lehdet. Taidan tehdä saman perennoille, niillä on lehtikate ja kuusenoksat päällä. Jos vähä tuulettais niitä, mikäli eivät ole jäässä.
Terassilla on jo narsissit ja 3 orvokkia :)
Täälä jo mietitään haravointia ja meillon 89 cm lunta Pakko siton olla vähemmän
Jos vaan on viikonloppuna kuivaa, pääsee haravoimaan takapihan.
Ei ole lunta ja paikat kuivuneet kivasti.
Mä en mieti haravointia. Onneks on uusi piha, niin ei ole isoja puita roskastamassa. Enkä muutenkaan nurmikkoa haravoi. Jätän madoille syötävää!
Jadetsu: ottaisin paljon mieluummin ton 89 senttiä lunta näin maaliskuun loppuun kuin tällaiset lumettomat talvet!
Puskanaluset ja perennapenkit varovasti möyhitty haravalla. Perjantaille luvattu lumikuuro ja lauantaille vettä. Mutta sitten lämpenee reilusti ja aurinko paistaa. Eiköhän se maa siitä sula sitten nopsaan pääsiäiseksi Honkkarista hain muutaman perennajuurakon, saksankurjenmiekkoja, pionin, päivänliljan ja kuunliljaa. Saavat mennä kyllä talliin vielä pariksi viikoksi.
Käytettyä kaffin poroa kävin levitteleen narskujen niskaan …kerään ja kuivaan kaffinporoa ja sitten käyn nakkaamassa pihaan.
Meillä vierailee jättipupu ja toivon ettei se haistaisi krokuksen piippoja ! Aika kylmää oli tänä aamuna … -8.
Omenapuut on puoliksi leikattu, ja angervopensaita uudistettu leikkaamalla maahan. Sain mökiltä tunnistamattoman jasmikkeen pistokkaita, pistin veteen viikko sitten ja olin eilen näkevinäni juurenalkua. Kunpa maa sulaisi, pääsisi jo istutushommiin :)
Tunnin verran ehdin katkoa talventörröttäjiä pihalla ja yhden linnunpöntön sain putsattua ja korjattua.
Sitten meni aurinko pilveen ja alkoi jäätävä tuuli. Kohta sataa jotain?
Näytin aamupäivällä ennen sateen alkua etupihan lintujen ruokinta-alueelle haravaa kolmen kottikärryllisen verran. Ruokapaikka on kahden terijoen salavan suojassa ja maassa oli tiukka kerros lehtiä joiden päällä tiivis siemenkuorrute.Kyllä sitä sinne jäi vielä mutta ehkä puolet alueesta on nyt vapautettu. Pikkuhiljaa, ei ole kiirettä vielä mihinkään.