Minulla on tuo sama saha, mutta ei siihen tuota jatkovartta. Ainoa miinus tolle sahalle on, että siinä ei ole automaattista teräketjun rasvausta, joten siihen joutuu tiputtamaan öljyä erillisellä pullolla. Yhdellä akunlatauksella sahaa todella paljon.
Sain toisenkin 1000l sadevesisäiliön perustukset kunnostettua. Olipa voimia vievä juttu, mutta nyt on kevääksi valmis. Samalla tuli sisus putsattua vuosikausien lietteestä.
Kellarin tuuletusikkunat kohta laitan paikoilleen.
Enää kasvarin tyhjäys, niin saa talvi tulla.
En muista, että näin syksyllä olisi saanut pyykit kuivattua ulkona. Nyt on ollut aurinkoista ja tuulista, niin pyykkien lisäksi kuivuivat harsot. Kiipesin ne pois paloportaista ja koska nurmikkokin oli kuiva, viikkasin ne varastoon.
Tammisaaren markkinat on käyty ja koht sillää laitetaan kesä pakettiin pihassakin …ginesionteippiä polviin ja opiaatit huiviin niin hyvä tulee…onneksi ukkeli tekee raskaammat.
Keräsin kasvarista kurkkuja, jos kylmä yö tulee. Tomaatit jätin vielä.
Viimeiset punajuuret otin pois kasvimaalta. Isoimmat vein kellariin ja pienet keitin ja laitoin etikka veteen.
Istutin eilen ostamani syysasterit pölkky penkkiin.
Valokuvan kerkesin ottaa ennen vesi/raekuuroja.
Punajuuret nostin itsekin tänään, samoin lantut. Ne lantut on sellasia n. yhestä n. viiteen kilon painosia, 8 kappaletta.
Loput omenat yritin myös saada puusta kerättyä, tuli enää pesuvadillinen. Muutama hassu jäi yläoksiin enää. Saan pidettyä itelleni antamani määräyksen että koko omenasato tulee hyödynnettyä .
Noi kaikki on nyt puutarhavajassa pöydällä harsojen alla. Jääkaappiin ei mahdu mitään, se on vielä täynnä tomaatteja
Kylmää yötä tänne myös ennustettu, siksi nää keräämiset kaikki samaan aikaan.
Meillä oli tänään Iitin Kurpitsakisan punnituspäivä. Osanottajista kertyi talkooporukkaa niin paljon että homma sujui kuin rasvattu. Eka vuosi kun pystyin rentoutumaan kun muut hoiti punnitukset. Ohjeet annoin aluksi ja lopuksi jaoin palkinnot. Tunnin verran vei koko rumba.
On meillä täällä Iitissä tosi hieno kurpitsankasvattajaporukka
Autossa taka-alalla oleva jättikurpitsa on menossa ens viikonloppuna jättikasvisten SM-kilpailuun, ei meidän vaaka sille riitä. Mut komea oli katella, herätti ansaittua huomiota
Upea porukka ja mahtavat kurpitsat!
Kukkamaat kasvaa ruohoa, olkoon ensi kevään murheita. Kukkaruukut on pesty ja suojassa ja perennat katkaistu, ne mitkä ei enää kuki. Komeamaksaruoho on kyllä nimensä mukainen. Kellarikerroksessa on ikkunat paikoillaan, lattiat tuntuu lämpimämmiltä heti.
Aamusta vuokraplantulla kerättiin härkäpavu5 ja nostettiin lantut.
Nyt son tyhyjä,ens viikonloppuna viiään sinne kasvusäkit kasvareista.
Tyhyjentelin ruukkuja ja revin pois kuihtuneita kesäkukkia,mussukka siivos tomaattihuoneen,pesi ja desinfioi.
Silvottiin härkäpavut,tunti meni siinä.Nostin varsisellerit pois,huonosti oli kasvaneet.
Kellariin menevien ruukkujen päällysruukut kaikki pesty ja varastoitu.
Yhden jalokärhön istutin taas maahan ja sitä ruukkua vähempänä taas kellariin völjyy.
Yks jalokärhö on vielä ruukussa jolle en ole keksinyt paikkaa.
Joka syksy huomaa että ikä alkaa painaa ja tulee ajatelleksi että mistäköhän luopuisi ja pääsis vähemmällä puuhastelulla taas seuraavana kesänä.
Karvari, sulla on ollut sit ihan mukava härkäpapusato nähtävästi ?
Hienoa !
Tönis, mulla on samat mietinnät joka syksy nykyisin. Mulla se liittyy tähän sadon säilöntään. Järjetön määrä säilöttävää, monenkertaisesti ja enemmänkin yli oman tarpeen. Menee jo stressin puolelle että kaiken kerkiäis tehdä, ja tila loppuu kesken ihan liian aikasessa vaiheessa. Pitäis osata laitaa kaikkee keväällä kasvamaan vähemmän ja mielestäni oonkin vähentänyt lajeja, mutta syksyllä totuus iskee
Lauantaina leikattiin punalehtiruusua pienemmäksi, jätettiin neljä versoa. Jos joku kärsii talvella ensin kattolumista on vararunko valmiina tai keväällä poistetaan yksi.
Kaivettiin liikaa levinnyttä harmaamalvikkia pois. Valtavat juuret, nousi hyvin pölykuivasta maasta. Samoin idänkurjenpolvea ja tulikukkia. Vein puutarhajätteen keräys pisteelle kuorman, paljon oli autoja peräkärryineen, mulla mahtui kaksi puutarhasäkkiä sisälle takapenkit kaadettuna.
Tänään keräsin kasvarista basilikat valtava määrä taas. Leikkasin chilejä pienemmiksi, poiston lehtiä ja versoja. Keräsin tomaatteja ja kypsiä Jamaican Bell chilejä ja laitoin lämmittimen ensimmäistä kertaa päälle, 10 asteeseen säädin… Ensi yö vasta nyt on meillä kylmä, sitten lämpenee.
Joo,tuli hyvin,4 kg 946 gr ryöpättynä.
Siinon ens talaveksi eläkeläisille ilimasta kasviproteiinia
Pari tuntia rauhallista metsässä kävelyä. Ei meinaa kunto flunssan jälkeen kohentua, pakko yrittää vähän liikkua.
Aivan täydellistä, kangasmaastoa, aivan hiljaista.
Onneksi ymmärsin nyt kerätyt puolukat viedä yli 90-vuotiaalle rouvalle.
Kylläpä hän ilahtui.
Kesäkalusteet meni varastoon ja nurmikko on leikattu isännän toimesta ja minä etikoin kivipuutarhan taas kolmannen kerran ja raahasin ruukkuja talonviereen ja pari verannallekkin, siin sitä oli päivän touhut polvivammaisena…
Sain karsittua ison osan revenneestä omenapuun oksasta ja keräsin sen alta paljastuneet omenat. Aurinkoinen lämmin, tuulinen sää.