2025 vuoden ulkopuuhia

Metsässä marjoja, ystävältä omppoja. Upea sää.

4 tykkäystä

Aatella, koitti sekin päivä jolloin Kurpppa ottaa vastaan omppuja ! Yleensä on totuttu ihan päinvastaseen :sweat_smile:

2 tykkäystä

Tämä on parasta. Ystävä ihan lirissä. Miulla tulee vaan muutama ämpärillinen ja huonoja.

2 tykkäystä

Sahasin repeytyneen luumupuun haaran polttopuiksi ja sälät haketin.

4 tykkäystä

Aamupäivällä tomaattien karsintaa ja kastelua.
Iltapäivällä otin lehtikaalia pakkaseen. Oli harvinaisen huono sato tänä kesänä. Vielähän se ehtii kasvaa jos on kasvaakseen.
Kukkineitten keruuta ja vähän revin rujomman näköisiä kasvustoja.
Onnen kokeilua ku otin pistokkaita mustilan hortensiasta ja tökin suoraan maahan mihin haluaisin niitten tekevän uuden pensaan.
Kaksi olen onnistunu sillai kasvattamaan, Liekkö tuuri jo vanhentunu niinku itekkii.

1 tykkäys

Vieläkö ne lähtis näin syksyllä juurtumaan ? Oon aatellut ettei pensaiden pistokkaat tolleen enää onnistuis kun ovat jo valmistautumassa talvilepoon. Hmm, mulla olis tähtijasmike jota haluaisin monistaa. Pitäskö tehä tota onnen kokeilua munkin :+1:

Eihän siinä menetä mitään. Voi olla vain onnellinen jos sattuis vaikka onnistumaan.
Voihan sitä ottaa oksia vaikka veteen ja kokeilla tuleeko niihin juuret.
Maahan kun tökkää pistokkaan niin täytyy vain muistaa viskata sille vettä tarpeeksi alkuun.

1 tykkäys

Heti tutkimaan tietty. :
"Puuvartiset pistokkaat istutetaan multaan kevättalvella, keväällä tai syksyllä, jolloin maassa on luonnostaan enemmän kosteutta. Kevättalvi, helmi-maaliskuu on puuvartisten kasvien pistokkaiden ottamiseen paras aika. Syksyllä otetut pistokkaat voi säilyttää lumen suojissa tai jääkaapissa muovipussissa odottamassa uutta kasvukautta, kevättä, jolloin pistokkaat laitetaan juurtumaan. Puuvartisia pensaita ovat mm. marjapensaat, angervot, jasmikkeet, taikinamarja, kuusamat, syreenit ja hortensiat.

Kaikenlaisten pistokkaiden ottaminen onnistuu muutamaa helppoa nyrkkisääntöä noudattaen. Ota pistokkaat terveestä ja vahvajuurisesta kasvista. Pistokkaaksi on hyvä valita nuori verso.

  • Tee oksasaksilla suora leikkaus suoraan silmun, nivelkohdan alapuolelta (eli kahden vastakkain olevan lehden alapuolelta).
  • Hyvässä pistokkaassa on silmukohtia useampia. Alimmasta, mullan alle jäävästä nivelkohdasta kasvavat aikanaan juuret

Leikkaa verson kärjestä noin 15-20 cm:n mittainen pätkä".
(Lähde: Fiskars Miten pistokas otetaan pensaasta)

Tönis, ootko tähän vuodenaikaan laittanut pistokkaita puuvartisista ? Mä oon karviaispensaasta leikannut alkukesällä ja laittanut pistokkaita kasvamaan, ja tähtijasmikkeesta kesällä jossain vaiheessa. Molemmat lähti kyllä kasvuun. Siitä vois päätellä ettei se leikkausajankohta oo hirveen tarkkaa kuhan vaan pitää huolta siitä kosteudesta.

Meillä oli valtava hovijasmike entisellä pihalla. Lokakuussa tein kohopenkin ja pohjarisuiksi pienentelin jasmiketta reilusti päälle hyvin maatunutta hevonhyväkompostia ja multakuorma päälle. Seuraavan kesän sain reunoilta kiskoa jasmikkeen uusia versoja.

Onnea kokeiluun.

1 tykkäys

Minä olen marjpensaat lisännyt kaikki pistokkaista. Tosi helppoja lähtemään kasvuun.
Olen kasvattanu jopa tuijia pari kappaletta pistokkaista.
Lumipalloheiden kukkia pitäny ulkona vedessä niin ne juurtuu kans helposti.
Elviira alppiruusua en ole vielä onnistunu lisäämään, monesti olen kyllä yrittäny.
Kanukat helppoja lisätä taivukkaista.
Tähtijasmikkeen pistokkaat otin loppukesällä kun myrsky kaatoi koivun sen päälle ja katkoi valmiiksi oksia. Laitoin ne kyllä kaidelatikkoon, juurtuivat jo talveen mennessä mutta vein ne kellariin talveksi kun ei ollu vielä oikein paikkaa tiedossa.
Minusta talveksi jäävät pistokkaat on ihan yhtä hyvin kasvuvalmiita maassa kuin jossain muovissa kellarissa. Ainakin lumen alla säilyvät yhtä hyvin.
Ammattilaiset ovat asiasta toista mieltä mutta minä voin omistani kokeilla miten vain.

Syysleimut perennoista on kans tosi helppoja lisätä kun vie vaan oksan pätkiä maahan, jopa kukkivia olen laittanu.
Viimesyksynä tökin tuonne salavien alle muutamia ja ne kukkivat jo siellä.
Isäntä nauroi kyllä vieressä mutta haitannekko tuo mittää.
Tässä joku päivä sitten kutuin hänet katsomaan kukkivia leimuja.
Eihän sitä aina tiedä millainen syksy tai talvi tulee ja kuinka niille yrityksille käy mutta onnea vaan toivottaa ja odottelee kevättä.

5 tykkäystä

Kerro mulle millä jipolla tuijan pistokaslisäys onnistuu. Kesäkukkamyyjällä oli vuotena eräänä paljon erilaisia pikkutuijia, siis niitä 12 cm ruukussa olevia ehtoja hollantilaisia. Kauden päätteeks siltä polkuhintaan ostin loput. Kaikki säilyneet hengissä, eikä minkäänlaisia talvivaurioita. Kiva olisi niistä hauskimpia lisätä.

Ei minusta siinä mitään erikoista tapahtunu. Laitoin vain oksan märkään maahan ihan kokeilumielessä. Kuivassa paikassa vaikkakin antais vettä ei ole onnistunu.
Muistaakseni jossain on sanottu että se on suokasvi.

Joskus olen monistanut marjapensaita siten, että oksaan tehdään pieni viilto, mutta oksaa ei katkaista. Oksa pujotetaan sen jälkeen kostealla mullalla/turpeella täytetyn tumman muovipussin läpi. Pussi on teipattu sekä ala- että yläpäästä oksaan, että multa pysyy pussissa. Huolehditaan, että multa pysyy kosteana. Monistettava oksa saa pääkasvista vielä vettä ja ravintoa, eikä sen tarvitse pärjätä heti omillaan.

Jonkin ajan päästä kasvi on tehnyt juuria multaan ja se voidaan katkaista ja istuttaa oikeaan paikkaan. Melko sama idea tässä kuin taivukkaassa, mutta esim tuijan oksaa/latvaa voi olla vaikea taivuttaa maahan. Luulisin, että tämä monistustapa toimisi myös tuijilla.

Kerran olen kokeillut. Laitoin keskellä kesää noin vaaksan mittaisen oksan multaan. Otin ensin oksan alapäästä niitä pikkuoksia pois. Laitoin purkin puolivarjoon ja pidin kosteana. Syksyllä siinä oli hyvin juuria. Se ehti kasvaa noin kolme metriä korkeaksi, sitten kaupungin puolelta kaatui haapa sen päälle ja se katkesi.

Aamusta leipomisen jäläkeen rynnättiin vuokraplantulle,kerättiin spagettikurpat ja härkäpavut.
Kotona siivosin kukkapenkkejä,nostin ylös jotaki ja istuttelin päivänliljoja(kiitosFilo).
Vielä jäi projektia huomiselle nuitten liljojen kans.
Päätin etteioo tilaa uuelle kukkapenkille,se on muuten tosi :confused:

1 tykkäys

Siirsin kolme mustaherukkapuskaa, sellaisia nuorehkoja. Yks niistä (titania) päätti purkautua kolmeen osaan. Vain yksi meni maahan ja kaks isoon ruukkuun, jos selviäis niissä talven yli. Pääsevät tyttären pihaan, hän osti oman kodin. Pari mätästä lipstikkaakin vaihtoi paikkaa. Samoin muutama tuijan tapanen. Tein pikkutuijien pistokas testin. Kävin tökkimässä naapurin rajaojaan (kerroin hälle kyllä) rahkasammaleeseen reikiä ja tökin sinne. Korkealta ei tipu, jos ei onnistu, mutta kosteana pysyy ja naapuri saa osansa jos onnistuu.

4 tykkäystä

Kaivoin osan rötköistä pois ja istuttelin eri aikaan kukkivia tilalle. Reunan laitan keväällä paremmin. Pientä tihkua satelee.

3 tykkäystä

Minullakin oli viikolla “rötkötalkoot”. Ylikukkineet ritarinkannukset todellakin rötköttivät suuntaan sun toiseen, maatiaislajikkeita. Tykkään ritarinkannuksista ja siirsin niitä sitten taaemmas. Minulla on yksi valkoinen ritari ja sitä yrittänyt varjella,kun on sopivan korkuinenkin. Poimin siemeniäkin siitä,että saisin pari tainta kaveriksi.
Muutenkin olen “sillä silmällä” katsellut, mitä on liikaa ja mistä voisi tehdä lisäkylvöjä v-26. Lisäkylvöjä tiedossa ainakin vaal.pun.palavarakkaudesta ja loistotädykkeestä ja tuskinpa jää niihin.

3 tykkäystä

Eilinen projekti jatku tänään,nostelin taas tänään sälää pois ja päivänliljoja tilalle.Kukkapenkkien siivoilua ja purkkien tyhyjentelyä.
Mussukka nitisteli sipuleja ja ruoan jäläkeen käytiin viemässä vene muikunpyynti rantaan.

3 tykkäystä

Raparperipenkkiin Isäntä kärräs viimesyksyn lehtikompostia ja minä hajoittelin.
Pihatien varresta aloitin siivoilemaan juurikin sanoin rötköttäjiä ja kukkineita. Jatkoin maantien laidassa terijoen salavien alla samaa puuhaa. Monta kottaria tavaraa kärräsin ja ihmettelin miten siellä yleensä mitään kasvaa kun maa oli ihan rutikuiva. Sai reilusti kävellä missä vain niin ei juurakot ainakaan maahan painunut.
Lopuksi Isäntä sahas oksasahalla taas salavien oksia jotka roikku minun mielestä liian matalalla. Kukkien täytyy saada valoa.
Oksat jäi maahan isännän huomiseksi puuhasteluksi kun minulla on sisäpuuhapäivä. :blush:

Iltamassa kastelua ja kastelua.
Perunapellossa aikaisen perunan vakoon laitettu apulanta ei ole tänäkesänä sulanu. :thinking:
Perunat on kyllä kasvaneet ja isossa pellossakin on ihan hyvänkokoiset perunat kun eilen Isäntä nosti yhden penkin että voi koneella ajaa loput penkit.
Kuivaa on mutta ei nyt tarte sataakkaan ennenkuin on perunat kellarissa.

7 tykkäystä