Komeamaksaruoho kukkii vielä. Ja lehtiä putoilee vielä omppopuusta ja naapurien puista.
Oi miten kauniita!
Tokmannin kesäneilikan kaivoin joskus kukkapenkin reunaan syksyllä hellämielisyyttäni. Pienensin leikkaamalla ja ihmeekseni kukki seuraavana kesänä uudelleen. Oi aikoja kun lumi satoi marraskuun alussa viimeistään, suojasi maan ja kasvit eikä muuttunut jääksi vesisateessa.
Siivosin eilen istutuksia, konnanyrtit kukkii vielä ja syysmaksaruohot. Laitoin myyränloukut ruukkujen alle, yhden sain heti. Kitkemistä ja pressulla haravoitujen vetämistä kasaan pois vietäväksi. Puutarhakompostori on täysi. Lidlin 40€ akkusakset on pelastus, sormia armahtava laite, mutta tosi varovainen pitää olla.
Kitkemistä suunnittelin tänään ja jänisverkkojen laittoa.
Eikös nuo neilikat ole aika sitkeitä? Istuttaisin kivikkopenkkiin, saattaisivat selvitä.
Kitkin tänään auringonlaskuun asti.
Me laitettiin hedelmäpuiden ympärille suojaverkotukset. Kitkin yhen nuoren marjapensaan alustan siinä samalla. Pikkusen myös haravoin pihalla. Muuten ulkoilin muualla rannan tuntumassa ja lopuksi kahvit termarista rannalla.
Ihanan lämmintä ollut, melkeen kesäistä. Ei kädet yhtään palele. Jos sääennusteita on uskominen niin tää ilmojen lempeys loppuu ihan tuota pikaa.
Nautin tästä pehmeestä laskusta ![]()
On ollut hieno syksy, kun on ollut aikaa tehdä syyshommia ilman kiirettä.
Eilen haravoitiin äidin kanssa lapsuudenkotini pihaa ja vietiin lehtiä äidin puutarhapalstalle. Istutettiin valkosipulit. Kerrankin ei satanut. Hämärä tuli jo neljältä, päivä loppui äkkiä.
Pari tuntia leikkelin perennojen varsia ja kuivia oksia kuusesta. Nyt alkoi sumu tulla tihkuna ales. Siirryin sisäpuuhiin.
Kävin metsässä
Ja sen jälkeen rannalla
Ilma kostui kostumistaan kunnes sumu alkoi putoamaan tihkuna alas niinkuin Kurppa hienosti muotoili.
Pari tuntia leikkelin perennojen varsia, kun oli niin mukavan lämmin ja tyyni keli.
Nyt on piha talvikunnossa ja jemmattu taas sipuleita. Kun tuli eksyttyä Kukkataloon ja sipulit -70%. Ei iso menetys, jos kaikki ei selviä talven yli.
Nuorempi tytär kuskasi valtavasti sipuleita mun pihalle, pakkohan ne oli laittaa maahan. En muistanu kysyä missä olivat olleet aikaisemmin, joko työpaikalta tai omista ruukuista.
Kirkasta vettä, ei viherlevää. Enkä laita kuvaa viimeiseltä mökkireissulta. Tyhjättiin lämpökompostori, jotta mahtuu talven tuotokset. Säkitettiin 5 kompostikuivitesäkkiä kevättä vuottamaan. Yllättäen täyttyy jo uudestaan… Kasvari pressutettu, jänisverkotettu, syyskitkentä on kesken.
Isännän kanssa istuteltiin pikkukuusia.
Siirrettiin niihin paikkoihin mistä motomiehet tallasivat entiset kuusten alut. Otettiin sieltä missä oli puskissa luonnostaan kasvaneita pikkukuusia. Ei tuu muuta vahinkoa kuin työ menee hukkaan jos eivät sattuneet tykkäämään siirroista.
Laittelin keinovaloa lenkkipolulleni jotta näen vähän hämäremmälläkin tallustella. Mustassa maassa en oikein polkua hahmota kun alkaa hämärtyä. ![]()
Mitä materiaalia sun keinovalo on? Hyvä keksintö!
Tuo on kuusen oksasesta rungosta sahattua purua. Isäntä halkoo moottorisahalla sellaisia pölkkyjä joille ei kone voi tehdä mitään.
Eilen kasvreitten päälle laitettiin muovit.
Ja savustettiin muikkuja ![]()
Motomiehiä evakossa olleet lintujen pöntöt laiteltiin pihapuihin takaisin.
Laituri vedettiin lammesta kuivalle maalle.
Kesän kukkineet neilikat vein vanhalle puolelle. Olkoot siellä vielä jonkin aikaa, siellä ei pakkasenpuolelle heti mene.
Ulkotyöt alkaa vähiin käydä. Nyt voi kuntoilla kun ulos vain sisätöitä ehtii.
Onneks ei oo paljoa enää pihalla pakollista tehtävää. Eilen verkotettiin viimenen verkkoa vailla ollut hedelmäpuu, ja tänään tyhjensin viimeset sadevesitynnyrit ja harjasin sisäseinämät niistä puhtaaksi. Käänsin nurinpäin oottamaan huomista ulkopinnan putsausta.
Aurauskepit pitää vielä laittaa paikoilleen, mut pitää ootella että valokuitukaapelin kaivajat kävis hoitamassa kaivuuhommat ennen sitä.
Sen valokuidun piti sopimuksen mukaan olla valmiina 31.10.2025 mennessä mut ei oo mennyt ihan niinku Strömsössä sekään homma heidän puoleltaan.
Mulla on taaskin jäänyt pihan talvikuntoon laitto myöhäiseksi. Lauantaina sain kasvihuoneesta siivottua viimeiset vihreät chilien varret pois ja aloin kantamaan sinne talvivarastoitavia kukkapurkkeja ja muuta tavaraa. Eilen tuli sitten kiire siivota talvisäilytettävät juurakot varastoon, kun yöksi oli luvassa kunnon pakkanen. Prinsessaliljat ja mukulabegoniat kukkivat vieläkin takapihan terassin vieressä, joten jouduin repimään niistä varret irti, kun ei ne pimeässä varastossa menestyisi.Noita ei ole kasteltu yli kuukauteen ja silti ne vaan on kukkineet ja kasvattaneet uusia nuppujakin.
Kävin viiden aikaan sisällä syömässä ja kun menin takaisin ulos, ilma oli kylmennyt aika nopeasti taivaan kirkastuttua ja kosteus oli jäätynyt pinnoille ja kaikki oli ihan kohmeessa. Otsalamppu päässä kantelin sitten juurakoita varastoon ja kävin keräämässä lehtiselleriä kuivattavaksi.
Terassikalusteet pitää vielä laittaa nippuun ja talon seinustalla on joitain tyhjiä isoja ruukkuja, mitkä pitää viedä kasvihuoneeseen talveksi, niin ne ei ole lumen kolauksen tiellä. Toivottavasti sitä lunta ei kuitenkaan ihan vielä tarvitse alkaa kolaamaan.





