Chalin puuhailut (Ib)

Paljon olen sulta vinkkejä saanut, kiitos! Mm UV hartsi (ns. resiini) on kuin nestemäistä muovia, mikä kovetetaan UV-valon avulla.  Tiedän nyt mihin käyttää.

Terkui Totolle :green_heart:,  lapsena jo koria näyttelyyn  trimmasin, lakkiaiskuvassakin  on koira lakki päässä ja minä hiukset levällään. Kalliopihan hoito, kasvulaatikot ja vesiviljely vasta harjotteilla juu

Kiitos grillauksen aloittelijalle vinkeistä joita olen saanu.
Olis jääny monta tarpeellista tavaraa hankkimatta tiedon puutteessa.
Ja ne ihanat taiteelliset luomukset niin kakkujen kanssa kuin myös maalauksissa. Oikeita silmän iloja ja hyviä vinkkejä jos itekkii sais jotain tehtyä.

Kiitos Chali monista siemenkirijeistä,mukavaa jatkoa sulle.

Olis kyllä ollu mukava nähä kuvia kasvihuoneelta :roll_eyes:

Kikkailua ja lainayhteyttä… saa nähdä onnistuuko.
Meidän pihasta kukkivat ym tänään.

Vanha uskollinen grilli, 13 vuotta, oli antanut kaikkensa eikä varaosia enää saanut niin samanlainen uudempi mallinen muutti meille.
Mieheni on aivan taivaissa :grin: ja vaatii saada tehdä jatkuvalla syötöllä ruokaa ja huikopalaa. Oi tätä onnen päivää, ihanaa! Ja hän tekee ihan oikeasti tosi hyvää ruokaa.


Pihalta:




Miten siun kasvarin kasvit?
Vähän haasteellinen alkukesä.

On ollut todella haastava 2024! - Mitään ei onnistunut siemenistä ja tein kuten aina, yritin jopa paremmin (lisävalot) mutta ei niin ei.
Perkuletto kun Penttiinkään en päässyt kysymään syitä ja apuja.
Siis kaikki tomaatit ja chilit, jotkut itivät ja kituivat ja kuihtui pois = ei mitään taimia.
Siemenet olivat uusia ja vanhoja, tein kaksi kylvöä mutta ei. Päätettiin sitten että uusin voimin ensi kautena.

Oli myös onnistumisia, Daaliat ja Cannat. Vähän liiankin hyvin.
Daaliajuurakot laitoin esikasvatukseen maaliskuun lopulla. Melkein kaikki heräsi.
Cannajuurakot jota oli melkoinen määrä talvehtimassa mieheni autotallissa, alkoi kaikki.
Cannoja sitten esikasvatin reilut 45kpl ja daalioita 20kpl :+1:
Nyt on sitten Cannoja piha täynnä ja kasvavat hyvin (kasvavat tooosi hyvin ja ovat jo korkeita).
Daalioissa on jo nuppuja ja yksi sissi kukkii jo.
On vaan ollut niin kuumaa ja kuivaa, kastelu on tehtävä myöhään illalla.

Kasvari toimi sen hemmetin takatalven jälkeen esikasvattamona, onneksi oli kasvari koska sisällä loppui tila.

Pitkäänhän Cannat ja Daaliat eivät kasvarissa olleetkaan kun lämpeni ja sain toukokuun lopulla kaikki istutettua ulos ruukkuihin.
Suuri ihme oli kaksi puudaaliaa jotka talvetin. Luulin jo ettei ne koskaan enää heräisi mutta toisin kävi. Nyt toinen on jo yli kaksi metrinen ja toinen kasvaa hyvin perässä.

…… sorry, tuli väärin päin mutten voi sitä korjata…… lainailen taas ”yhteys”laitetta……


Nämä Cannat ovat ilman nimeä mutta luulen että ne on niitä XXXL jotka tilasin englannista juuri ennen Brexitiä. Näitä ei saa mistään tilaamalla, olen kolunut nettikaupat EU alueella. En millään saa nimeä mieleen mutta nämä kun pääsevät kasvuun ja jos viihtyvät, pystyvät rikkomaan jopa saavin juurakoillaan :grin: Kasvuvoima on huikea.
Kukat ei nyt ole niin ihastuttavat vaan se on ne lehdet jotka ovat se juttu.

Upeeta Chali !

Hienolta näyttää! Älä sure niitä kuolleita taimia. Joskus vaan on tähdet väärässä asennossa. Minullakin meni kasvimaan kylvöt pepulleen kaikki kuivuuden ja rikkaruohojen vuoksi. Annoin vaan periksi ja pistin pressun päälle. Kurpitsat reikien läpi siihen. Se saa olla kasvimaa siinä tämän vuoden osalta sitten, nyt ei ole enempään voimia.
Pitää nauttia niistä jutuista jotka menee hyvin ja sujuu, ja unohtaa loput. :slightly_smiling_face:

1 tykkäys

(Testi)

Kesäkuu 2024
Penttiloman aikana uusittiin ulkokeittiön pöytätasot kunnon kaappeihin jossa rosteri työtaso. Nyt kaikki ulkokeittiön tavarat on löydettävissä helposti ja omilla paikoillaan.

Haettiin sellainen kaapisto työtasoilla jotka kestävät ulkotilassa. Yli kymmenen vuotta sitten ostin Ikeasta neljä pientä kaappia, materiaali pelti. Ne ovat yhä kuin uudet ja toimivat.
Laitettiin ne silloin kaksi päällekkäin.
Siitä se sitten lähti, tutustuminen Ikean verkkokauppaan. Ja siellä oli just mitä haettiin.
Samanlaiset mustat kaapit rosteripinnalla, materiaali pelti.
Ongelma oli että olivat loppuunmyydyt mutta varastoon piti tulla erä juhannusviikolla. Minä sitten vahtimaan netissä.
Yhtenä aamuna olivat sitten tulleet varastoon ja minä pikapikana tekemään tilausta, Click & Collect ja maksamaan.
Myöhemmin päivällä tuli tekstiviesti että tavarat ovat noudettavissa Ikean Automaatista.
Minä autoon hakemaan tavarat. Paketteja oli monta, onneksi oli peltiä sisällä niin eivät painaneet niin paljon.

Kaappien kokoaminen oli helppoa. Neljä kaappia ostin, kaksi tavallista ja kaksi jossa oli sellainen reikätaustalevy johon saa riippumaan sitä sun tätä.
Nyt on ulkoköksä joka toimii. Kaikille mieheni ruuanvalmistus”leluille” on mukavasti tilaa ihan siinä ympärillä: kaasugrilli, brikettigrilli, joku Camado Comado-grilli, grillisavustin Mountain smoker, kylmäsavu- ja lämminsavu-järjestelmä. On kyllä kiva kokata kun on tarpeeksi laskutilaa ja tilaa kahdelle.

Sitten ne valot piti myös uusia. Ulkokeittiössä on kiinteästi asennettu valospotteja mutta ne on aika tehokkaita niin haluttiin jotain vähän enemmän tunnelmavaloa. Valoa jossa voi tarvittaessa puuhata ja kokata, syödä ja viettää aikaa.
Taas sukellus netin ihmeelliseen maailmaan.
Löysin tällaiset, kaksi erilaista valoketjua. Ideaani meni 2x6kpl ja 3x6kpl.

”Kattokruunut” antavat yllättävän hyvin valoa muttei häikäise.
Kaksi sarjaa kulkee seinää pitkin ja valaisevat juuri tarpeeksi.
Olemme tyytyväisiä ja ulkokeittiössä ollaan oltu paljon.

8 tykkäystä

Ohhoh. Tuo on kyllä hienoin ulkokeittiö, mitä olen kuunaan nähnyt! :open_mouth:

2 tykkäystä

Kiitos Henni, tuo on kyllä ihan ykkös paikka!
Ja se on käytössä ympäri vuoden, melkein kaikkina päivinä :grin:

2 tykkäystä

En ole kyllä missään mitään noin hienoa nähnyt :hushed:
Eikö sulla oo käyny kukaan kuvaamassa lehtiin tai TV:n?

Jotain kesällä tehtyä muutakin kun multaa kynsien alla.

Tämä meni lahjaksi, A3-koko, CP 100% cotton, Kuretake ja acryyli muste.

Omaksi iloksi Kesäaika, A4-koko, CP 100% cotton, Kuretake ja acryyli muste.

11 tykkäystä

Tällainen sieni löytyi kävelyllä eilen, luulen että on Ukonsieni mutta en ole varma ja siitä syystä en sitä poiminut.

Kuvaa minulla ei ole mutta nyt illalla kokeilin muistista sen maalata vesiväreillä.
Tällainen. Samalla kokeilin uusia vesivärejä, Schmincke.
Paperi- cold press, 100% cotton, 300g, Koko- vähän isompi kuin A4, kultaus lehtikulta.

11 tykkäystä

Tosi hyviä piirroksia, olet taitava :writing_hand::clap:

3 tykkäystä

Supertaitava :heart_eyes:

1 tykkäys

Kanna ketju ei ole vielä näköjään käytettävissä niin laitan pari viimeisten päivien uroteot tänne.
Siis Kannat / Cannat.
Syksy tuli ja nollassa on ollut jokunen yö mutta Kannat voi rehevästi ja osa kukkii vielä.
Sääli on niitä leikata alas mutta joskus on alettava talvetus puuhiin. Ennen kuin tietääkään lunta voi olla maassa kuten viime vuonna.

Osa näistä Kannoista olen ostanut keväällä ennen Englannin Brexittiä, silloin vielä sai tilata Englannista eläviä kasveja ja juurakoita. Nämä ovat niiden kasvien jälkeläisiä, talvetus on yleensä onnistunut Kannoilla.

Tänä vuonna hain talvetuspaikasta 2.4.2024 juurakot kotiin.
Juurakoiden koko (peukalo - nyrkki) oli hyvä ja kaikki oli selvinnyt, siis ei homeisia tai mätiä.
Aloin miltei heti esikasvattamaan juurakot. Teen näin kun tilaa ei ole, eli esikasvatus muovipusseissa (minigrip 2L tai Maxi), kulmat leikkaan pois.
Kaikki lähti kasvuun ja siirsin kaikki kasvariin 28.4, toukokuun puolessavälissä istutin Kannat (ja Daaliat) ulos ruukkuihin.
Ja siitä ne sitten lähti valtavaan kasvuun. On ollut suorastaan superhyvä kesä Kannoille (ja daalioille).
Pari päivää sitten oli sitten aika ottaa juurakot talteen, kaivaa ne ruukuista.
Se ei sitten ollutkaan mikään helppo homma.
Juurakot olivat kertaa 100 kasvaneet kokoa :no_mouth: Siinä sitten oli pakko kahteen pekkaan keksiä tapoja saada juurakot ruukuista. Osa ruukuista olivat haljenneet kasvuvoimasta.
Pienin ruukkukoko 30L ja muut isoja laastinpaljuja eri muotoisia.
Tässä kasvissa on varsinaista kasvuvoimaa. Meinasi jo usko saatikka voimat loppua.

Kävi voimille putsata juuripaakut mullasta ja juurista. Juuret leikkasin pois ja poistin mahdollisimman paljon multaa, jotain jäi mutta se on ok niin on vähän suojaa.
Juurakot laitoin kevytpeitteen päälle kuivahtamaan ja saa olla siinä vielä viikko tai pari jos sää (lämpötila) suosii. Yöksi peitän kaikki toisella kevytpeitteellä ja aamulla otan peitteet pois. Tässä on puolet Kannajuurakoista, muut taitaa päätyä komppariin (tila loppuu).
En jaa juurakoita näin syksyllä vaan vasta keväällä kun istutan esikasvatukseen.

Vaikkakin Kannojen (minulla suuret 2-3m) kasvatuksessa on raskaitakin työvaiheita :grin: on se sitten niin palkitsevaa kun näkee mitä niistä on kasvanut ja ne kauniit kukat :hugs:
Ne toimivat meillä aitana ja näkösuojana ja jos ovat tiellä niin siirtää paljun muualle.
Tuovat sellaista vehreyttä ja trooppisia fiiliksiä. Eli, niin kauan kun jaksan (ja saan mieheni auttamaan :grin:) meillä kasvaa Kannoja.

5 tykkäystä

Kyllä ne on upeita! :heart_eyes:
Älä ihmeessä heitä juurakoita menemään, vaan lahjoita ne vaikka tori.fissä pois. Varmasti jollekulle kelpaa!