Yritin saaha kuvaa noista uusista kasvavista "piikeitä". Niitä on neljä alkua. Ovatko ne uusia "puikkoja"?
Keiki on yleinen nimitys noille. Keiki sana tulee Havaijilta/Polynesiasta ja tarkoittaa lasta. Kyllä niistä puikkoja kasvaa ja niihin joskus kukkiakin, mutta saada niistä tuollaisia kukkapötkylöitä mitä yleisesti kaupassa myydään on haaste sinänsä. Yleensä kannattaa keikien kasvaa emokasvissa kiinni pari kasvukautta ja antaa niiden kehittää kunnon juuret. Sitten kevyesti kiertämällä napsauttaa keiki irti emostaan ja istuttaa omaan alustaan. Onnea yritykselle.
aLycaste, Kiitos. Kuuklestakin etsin tietoa kuinka tuota hoitaisin. Vein sen tuosta olohuoneen kukkapöydältä viileään makkariin jossa muitakin talvetettavia on. Kuinka sitten käynee.
Jee,mullaki tulossa ainaki 4 uutta alkua.Keikiä,oon ylpeä.
Voiko tuolla edellä kuvaamassani “puikossa” olla kukka nuppuja. Siihen on ilmestynyt pieniä pyöreitä palleroita tuohon pitkään puikkoon.
Hyvinkin mahdollista. Kuva tietysti kertoisi enemmän, mutta kyllä aika näyttää mitä sieltä on tulossa.
Tässä kuvaa puikkokämmekästäni (oon jo varmaankin laittanut tuon kuvan) jonka luulin kasvattavan kukkanuppuja.
Nyt nuput muuntuneet tällaisiksi. Neuvoja kehiin.
Lisäksi kepin tyvellä yksi alku.
Keikejähän nuo ovat niistä saa pian uusia Dendroja kun irroittaa vaan. Se juurella oleva on normaali uusi verso joka sitten aikanaan kukkii ja vanhat jo kukkineet versot jää varastoversoiksi .
Mullekin on käynyt näin aikaisemmin, jos kastelin dendroa silloin kun nuo pienet silmut ilmestyivät. Nyt kun pienet silmut alkavat ilmestyä, jätän sen kuivana, ja vain suhkuttelen kasvualustaa kevyeesti. Vasta kun ne ovat selkeästi muuttumassa nupuiksi, sitten kastelen. Liian aikainen kastelu laittaa dendron kasvutilaan, ja alkaa tulla sekä keikejä, että uudet versot alkavat myös kasvaa.
Apua, mulla joku tuntemattomaksi jäänyt Dendro revittelee ikkunalaudalla aivan hillittömästi !
En ollut edes huomannut, että oli kasvattanut 4 isoa keikiä, joissa jo 4-6 cm juuret !
Kasvin lehdet eivät ole tyypillisen puikkokämmekän lehdet, vaan kapeat , suikeat, pituutta enemmän kuin muilla ,keskellä on terävä kouru. Altapäin lehdet ovat suorastaan puumaiset.Koetan sitä kuvaa, jos vain onnistun.
Tietysti irti ja ruukkuun, mutta miten se vanha kasvi, hävitänkö vai annanko edelleen kasvaa ?
Entä jos en irrotakaan pikkuisia, alkaako kukkia vaikka olisi vielä emokasvissa kiinni ?
Orkideamultaa ei ole, voinko laittaa kasvamaan vermikuliittiin tms ?
Plantagenissakaan ei ollut orkidealle tarkoitettua kaarnarouhetta, joten mitäs nyt ?
Olen Ikeasta ostanut helmikuulla, tekee hyvin pienet, runsaasti kukkivat , ihanasti tuoksuvat kukat, tummanvioletit, vähän samanlaiset kuin on thaiorkideassa, mutta paljon pikkuruisemmat.
Merkillistä kyllä, kukat tuoksuivat voimakkaimmin aamulla n. klo 10 aikaan , tuoksu hiipui sitten pimeää kohti.
Hurahdin kerralla, minä, joka olen aina sanonut, etten tajua koko harrastusta XD, verukkeella ettei orkideat mulla kuitenkaan kasva kun en saa santtujakaan menestymään, menehtymään vain
ennen kuin joku kysyy, mistä tiedän, onko se dendro, niin nimilapussa luki vain arvoituksellisesti " Dendrobium sp" joten sillä tiedolla ei löydy kuvaa kasvistani.
voi tätä onnen ja ilon päivää !
Loistohomma, dendron kesäistukkaissaa on valtavasti kukkavarsia nousemassa, ja emokasvikin pukkaa keikejä minkä kerkiää.
Askettäin ostamani Miltonia kukkii sekin, ja tehnyt bulbeja melko kasan.
Mukavaa huomata, etten ole sittenkään aivan täystompelo
hihhei !
Hienoa Kilpukka ! Jos ei olisi pakkaset tulossa niin pyytäisin yhtä Miltonian keikiä vaihtoon. Miun keikit on vielä minikokoisia ja vie viikkoja ennenkuin voi irroittaa.
joo, valitettavasti näin. Otan sen nyt irrotukseen ja hoivaan sitä lasilaatikossa, jossa karkeaa selluvanua, kaarnaa, rahkasammalta, ja tasakosteus, en enää arvaa istuttaa.
Lähinnä siis säilön talven yli, istutan helmikuulla, kun valoa alkaa taas olla,
Palaa ihmeessä asiaan jos hän on vielä hengissä keväällä.
Luin jostain että Miltonia on varsinainen hienohelma, mutta nyt kukkiessaan tuo kehittää aina vain uusia nuppuja kukkalatvoihin, joita on kehittymässä vielä kaksi, en tiedä, ehtivätkö kehittyä ennen totaalipimeitä.
Mutta iloa nuo tuottavat todella paljon.
Olen täysin hurahtanut tähän touhuun, voi voi ;D
Kilpukka, laitoin y.v.
Dendrobium kukkii taas. Tällä kertaa kasvissa on sekä keikejä että jo kuihtuneeksi kuvittelemieni bulbien päistä nousevat upeat kukkavanat.
Aamuisin keittiö täyttyy uhkeasta tuoksusta.
Omituista, uskoin että olen pitänyt sille riittämättömän talvilevon, mutta väärässä olin.
Iloinen yllätys , totta tosiaan.
Miltoniani myös kyhää nuppua parhaillaan, näinköhän jaksaa sen nostattaa kukkivaksi asti ? Sekin taantui ja pidin sille reippaasti kastelutaukoa, mutta nyt kun muutto on valmis, aloin taas kastella varovaisesti.
Ikivanhassa orkideakirjassani Miltonia mainitaan erittäin vaikeasti uudelleen kukkivaksi ja krantuksi.
Onkohan nämä uudet lajikkeet jotenkin erilaisia, kun tuntuu että onnistumisia on ?
Äkillinen elämänmuutokseni hyydytti joksikin aikaa padulaariohaaveeni, mutta jos jollakin olis myydä käyttämätön, ovellinen orkidealasikko, ostaisin pois kuleksimasta, jos sen jotenkin kuljettaa voi.
Löysinpähän tällaisenkin ketjun. Noin vuosi sitten sain valkokukkaisen puikkokämmekän, joka googlailujeni perusteella on Dendrobium Spring Dream Apollon. Ovat ilmeisen suosittuja nykyään. Olen sitä hoidellut kukinnan jälkeen vähän tollai puolihuolimattomasti, niin kuin vähän kaikkia muitakin. Joku aika sitten hokasin pieniä alkuja kasvavan joka lehdenhangasta yhdessä uudessa varressa, ei siis siinä jo kukkineessa varressa. Nythän sitten jännittää, tuleeko kukkia. :w00t:
Jos nää ei oo nuppuja, niin ei sitten mitkään!
Edellä kuvatut nuput ovat jo käyneet vaaleammiksi, mutta vielä ei ole yksikään kukka auennut. Jännääää :w00t: