Esikasvatettavat hyötykasvit

Siis ulos sekä kasvariinko, parin viikon päästäkö ? Ompas miulla kyselyikä.

No kun aattelee sitä esikasvatusaikaa ja sitä että jos ulos istuttaa niin ei ennen touko-kesäkuun vaihdetta kannata säiden takia yrittää istutusta jos haluaa että ne taimet elinvoimaisina säilyy. Kasvihuoneeseen voi tietysti istuttaa aikaisemmin mutta kylmiä öitä lähes varmasti tulee toukokuun lopussakin vielä eli täytyy olla lämmityssysteemit kunnossa.



Viime vuotisten muistiinpanojen mukaan laitoin kurkkujen siemenet itämään 9.5. ja kurpitsojen 11.5. Ulosistutuksen jälkeen kesä otti takapakkia ja menetin harsotuksista huolimatta osan taimista. Selviytyneet kituivat pitkään henkitoreissaan.

Nuo ajankohdat on aikalailla samat joka vuonna mulla kurkkujen ja kurpitsojen siemenien aloittamiselle, ei aikaisemmin kannata eikä tarvitse, satoa tulee kyllä hyvissä ajoin ja reippaasti :slight_smile:

Minäkin laitan aina kurkut vasta toukokuun puolivälin paikkeilla.

Ne itävät niin nopeasti ja kärsivät ulos istutuksesta selvästi, jos liian isoksi esikasvattaa.



Yleensä esikasvatan osan kurkuista ja osan kylvän siemenestä suoraan ulos ja eipä niiden sadon aloituksessa/määrässä suurta eroa ole.



Kasvihuonetta en omista, joten sen kanssa voisi olla eri juttu.


Nyt ijätin kissanhiekassa kurkut.Tulipa mojovat juuret.Purkin koko 9x9x9

Varsiselleri ja mukulaselleri pitää kait myös esikasvattaa.

Mukulaselleri ei kyllä ehi enää jos ei oo jo taimella.