Tämä etelärinne on toinen alkavan kesän pääprojekteistani. Se on noin laittamaton, kun en ole osannut päättää mitä siihen tulee ja kun siinä on talvisin laskettu pulkkamäkeä. Mäki alkaa terassilta asti. Ensin kaavailin maksaruohoja rinteen täydeltä, sitten kärräsin saven päälle hiekkaa ja perustin kedon, joka kukkikin viime kesänä ihanasti mutta on suurimman osan vuotta tosi surkea näky. Ei sittenkään sovi tällaiselle "paraatipaikalle". Sitten istutin koivuangervot molemmin puolin terassilta tulevia portaita (joita ei siis tuossa rinteessä vielä ole mutta on tarkoitus jossain muodossa rakentaa tuohon rikkaruohojen vihreyttämään ja saven liukastamaan kohtaan). Nyt suunnittelen laittavani tuohon alareunaan vallikivimuurin ja kärrääväni mahdollisimman paksulti multaa rinteeseen sen taakse, kunhan olen ensin siirtänyt ketokasvit toisaalle. Ja siellä toisaalla on tällä hetkellä - mitäpä muutakaan kuin kiviä! 
Jotka pitää siirtää! Ja nuo koivuangervot ja noin miljoona kevätsipulia pitää kaivaa ylös etteivät ne jää uppeluksiin! Ja kasvaahan tuossa rinteessä jo yksi pilvikirsikkakin… Joskus tuntuu ettei tekemisissäni ole päätä eikä häntää. 
Enkä mitenkään osaa ratkaista sitäkään, miten rajaan kohopenkkini sivusuunnassa, mutta tänä kesänä tuo rinne jollain konstilla siistiytyy, kertakaikkiaan. Ugh.
No, tuossa näkyy nyt valokuvan tilalla ihan tyhjä valkoinen ruutu. Ei se rinne nyt sentään ihan niin laittamaton ole. 
Yritän huomenna uudestaan, uusilla silmillä.
Mutta ihanastipa syyshohdekukka sopii harmaan kanssa! Kyllähän tuo syyshohdekukan väri syyspuolella ihanasti piristää.
Yrittääpi nyt uudestansa laittaa kuvaa tuosta ykkösprojektista. Tälle alueelle suunnitelen siis vallikivireunusta ja havu/perennaistutusta. Keskelle tuli jo syksyllä tällättyä pilvikirsikka (vähän vinoon näköjään) ja tuossa kuvan vasemmassa reunassa häämöttävät koivuangervot pitänee kaivaa ylös, jotta sen vallikiven siihen jotenkin saa mallattua. Terassilta nurmikolle laskeutuvan mutakäytävän (tulevien portaiden) toisella puolella on samaten kolme koivuangervoa. Huoh. Oikealla alue rajautuu luonnonkiveen
ja sen edustalla olevaan havuistutukseen. Kivien taakse isäntä värkkäsi nyt viikonloppuna tuommoisen hiekkalaatikon ja minä kieritin tuon kaapelirullan siihen viereen. Tuossa oikeanpuoleisen kiven takana on ollut tuo istutuskuoppa jo ainakin kaksi vuotta, kun ei ole osattu päättää mitä siihen tulee. Jotain vähän isompaa havua oli ensin tulossa, sitten mustaherukkapensas, mutta pyhäiltana 8-vuotias esikoinen kysyi miksei siihen voisi laittaa omenapuuta. Niin, miksei? Tuo pihdanpoikanen pitää sitten vaan siirtää vähän kauemmas. Sitten meillä olisi viisi omenapuuta, mikä olisi kiva, kun on viisi perheenjäsentäkin. 
Tässä tuo leikkialue toisesta suunnasta, autotallin seinustalta kuvattuna. Etualalla näkyy sitten kesän kakkosprojekti, vanha turvekasa. Tuonkin ajattelin maanparannuksen jälkeen reunustaa vallikivellä ja istuttaa tuijaa, kuunliljaa ja… katsotaan montako kertaa ehtii mieli vielä muuttua. 
Tämänkin alueen rajauksessa on omat haasteensa…
kun sen takana ovat jo nelisen vuotta kasvaneet onnenpensas ja omenapuu ja köynnösristikossa laikkuköynnös, joiden juurelle ei voi noin vain paiskata 50 cm lisää multaa. 
Niinpä muuri pitää kehitellä pöljästi tuosta onnenpensaan tältä puolen ja jättää hajurakoa myös köynnökseen, niin että alueesta tuleekin kolmiosainen. Jos puu ja pensas olisivat pienempiä, kaivettaisiin ylös, mutta nyt ei enää voi. Ovat ihan liian lähelläkin toisiaan. Saimme molemmat aikanaan tupaantuliaislahjoiksi ja kiireellä piti ne johonkin istuttaa, semmoiseen paikkaan ettei kaivuri aja niistä yli. Mutta kuten sanottu, vähän tämmöistä se meikäläisen homma on kaiken aikaa. 
Etupihalla, talon pohjoispuolella on paikoin vielä paksu hanki, mutta ei se kaikkia haittaa. 
Kituliaasti lähti varjoyrtti aikanaan viihtymään, mutta parissa vuodessa näyttää kotiutuneen ihan mukavasti.
Oletpa saanut paljon aikaan näin lyhyessä ajassa. Sinulla on kaunis piha jo nyt ja paranee vaan koko aika.
Oi kiitos, Anita. 
Puoliso(kin) on heilunut hiki päässä ja anoppi vahtinut lapsia - ja itselläni on puutarhanlaittovillitys edennyt mielenvikaisuuden asteelle. 
Kahdeksan vuotta sitten en edes tiennyt tällaisesta taudista kuin puutarhahulluus. Mitenkähän sainkin silloin kaiken ajan kulumaan?
Hankalin, mitä jos laitat niiden omppupuiden ja muiden ympärille jonkunlaiset reunukset, että ne kasvaisivat ikäänkuin kuilussa, jonka ympärillä on sitten sitä muiden kasvien kasvualustaa? Tällaisia näkee joskus kaupungeissa, että puu on syvemmällä kuin maanpinta, kuilun päällä saattaa vielä olla joku koristeristikko, jossa aukko puun rungolle.
Tuli vaan mieleen yhtenä ajatuksena, jos haluat tuohon korotetun istutusalueen (ja jos nyt ymmärsin suunnitelmasi oikein).
Sinun puutarhahulluutesi kuulostaa samalla tavalla myöhäisheränneeltä ja talon rakennuksen laukaisemalta kuin minunkin
Kirjoitin Podkaynelle jo kertaalleen vastauksen ja huitaisin sitten jotain nappia niin että sinne meni… 
Juu, ymmärsit ihan oikein, yhtenäinen kohopenkki olisi kiva. Mutta eikö puuta ja pensasta sitten haittaa, jos maata lisätään juuristoalueelle? Eli riittääkö, jos tyvellä säilyy entinen maan pinnan korkeus? Muistan lukeneeni joskus että maan nosto haittaa, mutta saattoi tietysti koskea vain jotain tiettyä lajia, ku en yhtään muista.
Puutarhahulluus alkoi oirehtia jo niinä neljänä vuotena jotka asuttiin paritalon puoliskassa, mutta korkkaamattomalle ok-tontille muutettua se roihahti kyllä ihan tolkuttomaksi. 
Mahtavaa kun löysin tällaisen paikan missä on muitakin "potilaita". 
Niin tarkoitat, että vaikka sen puun ympärillä olisi sellainen kuilu, niin maan paino lisääntyy siinä laajemmalla alueella? Niin voi olla, että näin on ja tuo minun idea ei toimi. Ajattelin, että se “kuilu” olisi kuitenkin sellainen ehkä 30-40 cm halkaisijaltaan eli ei ihan pelkkä ohut putki.
Mutta en tosiaan tiedä toimisko tällainen…
Eivät nuo puut&pensas ole minusta liian suuria siirrettäviksi. Siirto pitää vain tehdä niin, että kaivaa juuriston ympärille ojan, täyttää sen turpeella- joka pidetään kosteana koko kesän/2kesää. Tämä siksi,että kasvaa uudet toimivat juuret sen turveojan kohdalle, ja syntyy tavallaan luonnon muovaama paakku.Sitten nuo paakut siirretään joko koneen avulla tai isolla miesporukalla jäisinä uuteen haluttuun paikkaan. Kirjastosta löytyy ammattikirjallisuutta neuvomaan tarkemmin.
Ainakaan omppupuun juuristoa ei kannata ruveta täyttämään, vaikka jättäisi alle reilun kevytsora kerroksenkin juuriston hapen saantia turvaamaan. Omenan juuristo on hyvin happirakas. Nurmikkokin on sille vähän pahasta.
Mutta aina kannattaa pitää mielessä, että puuvartisilla kasveilla kannattaa ajatella tulevaisuutta vähintään 5-vuotisjaksoissa ( ja niitäkin useampia peräkkäin )
Mutta hyvältä näyttää, ja viisaita ovat ajatuksenne.
Kiitos vinkeistä! Johan se rupesi isäntäkin puhumaan eilen illalla, että kyllä noita vielä voi siirtää, varsinkin kun lupasin ettei ole iso katastrofi jos heittävät henkensä. Koneita meidän takapihalle en kyllä enää päästä. Omenapuu näyttää olevan aika lähellä terassia, mutta sen halusin ihan tarkoituksella, haaveena että ulottaisi sitten joskus oksansa terassille asti. Mutta pensaan peijakas on tosiaan liian lähellä puuta. Kattotahan mitä tuosta vielä tulee. On vain nuo miestyövoimat niin tiukassa alkavana kesänä, kun autotalli-varasto pitäis saada valmiiksi, ja puuvaja ja roskakatos ja muutama köynnösristikko ja ja ja. Meille nousee tänään olkkariin pönttöuuni, siksi mies on jo niin täpinöissään että het alkaisi puuvajan tekoon.
Tuollainen nousi meidän olkkariin tänään. 
Upea!
Vaikka tästä piti tulla kertomus uudesta pihasta, niin enpä malta olla sujauttamatta joukkoon muutamaa vanhempaakin kuvaa. Tämä on vuodelta 2005. Samanlaisen vartetun viinimarjan olen ajatellut istuttaa tänne uuteenkin pihaan.
No yllättäen on päässyt suosikkikukkani kuvaan. Siinä ollaan niin sävy sävyyn. Ja alla vielä ruohonjuuritasolta nähtynä:
Peurankello siimeksessä
Nojaillaan…
Hermostuin koruköynnöksen ylivaikeaan (lue: liian varhain aloitettuun) esikasvatukseen ja kippasin koko purkin kukkapenkin mulliksi. Sieltä sitä kumminkin noustiin komeaksi köynnökseksi! 
Vanhan kodin etupihalta. Silloin meni vielä keltainenkin läpi. 
Vanhan kodin terassi. Ettei vain olis aniliininpunaistakin tossa? 
Liuskamiinanköynnöksen esikasvatus oli ihan yhtä hermoja raastavaa hommaa kuin koruköynnöksen - ja lopputulos vieläkin palkitsevampi. Olen lepuuttanut hermojani kuusi kesää ja nyt on uudet miinat kasvamassa. 
Tässä viime kesän ylläri-Arska tillillä höystettynä. Mieluummin näitä tänään kahteloo kuin ikkunasta ulos. 