Melko pitkään istuin tänään hiekkalaatikon reunalla tuijottamassa etelärinneprojektiani sillä välin kun muu perhe oli päivälevolla. Ei se kyllä yhtään edistynyt vaikka kuinka tuijotin.
Voi mää oon yrittäny kans tota konstia, ei onnistu ei.
Olen ehdottomasti tuijottelun puolella 
- alitajunnassa tapahtuu, sitä ei vaan äkkiseltään huomaa…terv. totinen tuijottelija
annujoki kerkes ennen - oon niin samaa mieltä.
Kyllä mä sitten yritän sitä konstia huomenna taas. Tai siis tänään, kah kun on taas tullunna kahkittua ihmisten puutarhoissa puolen yötä. 
Olipa kiva katsella kuviasi ja lukea tekstejä. On jotenkin nii…iin tuttua tuo suunnittelu ja suunnitelman muuttuminen jne… Minä harrasten välillä ‘haahuilua’ eli käveleskelen ympäriinsä ja ihmettelen, kun mitään ei oo tapahtunu, vaikka kuinka olen suunnitellut. Mutta eihän tästä hulluudesta toivo edes parantuvansa. Täällä vaan käydään terapiaistunnoilla!
Minä myös ilmoittaudun tuijottelijoiden joukkoon. Seisoin kerran kuusen juurella, taisin tuijottaa sen juurelle miettien, että se pitäisi jotenkin kattaa tms., kun naapurinisäntä ajoi autolla ohi ja oikein pysäytti auton ja huuteli: “Onko hieno kuusi siinä!” ja hekotteli mun tyhjäsilmäiselle toljotukselle.
Kevättähtihän se on, siis keskimmäisessä kuvassa.
Kiitos, Tuomipihlaja! 
Tänään se savi sitten rupesi liikkumaan. 
Oon tienny ennenkin että meillä on hövelit naapurit, mutta tää oli kyllä kaiken huippu: Kun mietittiin mihin tuon saven kärräisi, naapuri sanoi että kippaa tohon meidän nurmikolle. 
Siihen on tulossa joku kumpare (varmaan meluvalli ettei kuuluis kaikki armoton mekkala meidän puolelta 
) mihin just sopivasti tarvittiin täyttömaata. Isäntä kärräsi savea, minä noita vallikiviä. Saattaapi tuossa tovi mennä, mutta onpahan ainakin laitettu alulle. Aateltiin kokeilla hiekkaan vaan, ilman routaeristeitä. Askarrellaan sitte uudestansa jos menee pieleen.
Me tulemme taas, sinä tyttöni hoi, laulu virralla soi ja se soi ja se soi… 
Me tulemme taas, kaiku viestiä toi, me tulemme, tulemme taas! 
Sain viime vuonna naapurilta jakopalan, jossa kasvaa sekaisin suomentatarta ja kultapiiskua. Tarkoitukseni oli nyt kaivaa paakku ylös ja erotella kasvit toisistaan, mutta tatarta ei näy missään! 
Piiskua sen sijaan pukkaa kohta kukkakumpareen täydeltä. 
Myös kanadanvuokko näyttää olevan hanakka leviämään, mutta hälle sen suon ilomielin! 
Tuo kumpare on noin harvaan istutettu siksi kun se tursusi kesäkukkia viime kesän. Ja taitaa tursuta tänä kesänäkin.
Sitä ihteään koko päivä. 
Haettiin naapurin emännän kanssa kolme henkilöauton peräkärryllistä ilmaista hevonkakkaa. Tässä niistä kaksi. Kyllä tämän urakan jälkeen on mukava katella mitä mahtaa maksaa pikkuinen säkki kaupassa. 
Meillä sama urakka edessä ensi viikolla. Tosin ei ihan ilmatteeksi saada, kuulema 20 egee pitää maksaa peräkärryllisestä hevonkakkaa.
Terveisiä Ruattist. Kun lähdin reissuun keskiviikkona, pihalla näytti tältä:
Ja kun palasin tänään kotiin, tilanne oli tämä:
Tarttiskahan matkustella useammin? Tosin tuo ny vissiin menee vielä uusiksi, kun mies tänään keksi netistä että tulee nätimpi kun ei oo saumat kohakkain, ja on helppo kuulemma korjata.
Kissaa selvästi potuttaa ku hänen hiekkansa on peitetty tuommoisilla kivillä.
Mies tuli minua tänään junalle vastaan ja kotimatkalla kierrettiin lempparipuutarhani kautta ostamassa vähän äitienpäivälahjaa. Omenapuu Suislepp oli se mitä haettiin, mutta mukaan tarttui muutakin…
Kissan mielestä hyvä ostos.
Olisikohan aika tunnustaa että mulla on jonkinlainen ongelma. 
Tein toukokuun 11. päivän kierroksen puutarhassa. Presidentti näyttäis olevan hengissä…
Samoin tämä viimekesäinen Saarenmaan tuliainen, jonka nimeä en tiedä. Sain tämän varustettuna varoituksella että on kova leviämään.
Ja sitten tämä iänikuinen murheenkryyni, eikäkö anteeksi, onnenpensas. Voi huokausten silta mikä risu.
Kolmessa päivässä piha oli vihertynyt paljon. Ja sinertynyt, ja varsinkin voikukkiintunut. Lempparini kevätkaihonkukka:
Ja tämä ruudullinen tyyppi, ihan ehdoton suosikkini!
Pari vuotta sitten ostin tammen juurelle torilta orvokkeja. Sen jälkeen on riittänyt kun on keräillyt toinen toistaan viehättävämpiä siementaimia pitkin aidanalusia.
Joulukuun 27. päivänä kuvasin kukkivia orvokkeja pihassa, ja huhtikuussa jälleen. 
Toukokuussa niitä on jo ihan sakeanaan. Tuntuu että toistan pahasti itseäni, mutta orvokki on kyllä ehdoton lempparini.
Kasvimaalla näyttää nyt tältä. Joko sinne pitäisi kylvää jotain? Mies askarteli viime viikonloppuna kaksivuotiaan kanssa neljä uutta "kaulusta" hevonkakka-multa-kurpitsakakuille. Kaksivuotias käyttää muuten ihan suvereenisti akkuporakonetta ruuvaamiseen. Varsinkin ruuvien pois ruuvaamiseen. 
Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun, mutta perustetaan sitten uudestaan koko kasvimaa jahka autotalli ja muut äkäisemmät kohteet ovat valmiit.