helppo maanpeitekasvi, mie tykkään…kauniskin
Viihtyy varjossakin, kaunis on.
Minä kans tykkään! Sais reippaamasti levitä.
ja minä, täytyy yrittää jostain hankkia…
Minulla kaukasintädyke kilpailee tilasta oravanmarjan, ketoneilikan ja kangasajuruohon kanssa.
Kaukasiantädyke on uskomattoman kaunis sininen pilvi ja mulla kasvaa sitä kulmapenkin yläosassa. Nyt mietin, tukehduttaako se kaikki kasvit siinä penkissä (tarharistikin jo voitti, muut kasvit on isoja, mutta maariankelloa ei päästänyt siementämään). Jos olisi pensasruusuja, laittaisin sinne, mutta kun mun “ruusupenkissäni” on vain muutama ruusu ja loput jotain muuta, kuten kivikkokurjenpolvea, sulkaneilikkaa ja karpaattienkelloa, joten ne ei varmaan pärjää tuolle.
Minä puoleatani yritän tuhota viimeisenkin kaukasiantädykkeen pihaltani. Erehdyin kerran ottamaan sitä pienen palan penkin reunaan ja se levisi äärettömän nopeasti nurmikolle (joka koostuu lähinnä luonnonkasveista). Vaikka jo viime kesänä nyhdin luullakseni kaikki pois ja uusin nurmikon, kasvia löytyi taas tänä keväänä.
Kaukasiantädyke pitäisi mielestäni jo nyt julistaa kasviksi, jonka leviäminen luontoon on kaikin keinoin estettävä. Meillä on “omasta takaa” kauniita tädykkeitä. Minun ruusupenkissäni kukkii nurmitädyke, joka leviää maltillisesti ja on heppo kitkeä pois.
Noihin sanoihin on helppo yhtyä vaikka nautinkin sen kauniista kukista.
Ainakin kaksi kertaa olen koittanut istuttaa tuota kaukasiantädykettä, mutta ei ole lähtenyt kasvuun
On se vaan taas niin nätti - eikä pärjää oravanmarjalle. Kunnon kukkapenkkiin en sitä kuitenkaan päästäisi.
Kaukasiantädyke on jo luetteloitu haitalliseksi vieraslajiksi Liettuassa ja Virossa. (Lähde: http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=135607&lan=fi.)
Olen tosissaan yrittänyt sitä nurmikostani hävittää, mutta aina se putkahtaa jostakin esiin, vaikka kuorin koko kasvukerroksen pois. Tietääkö joku lisääntyykö se pienestäkin juurenpalasta?
Kaukasiantädyke (Veronica filiformis )
Monivuotinen tädykelaji, jota esiintyy alkuperäisenä Kaukasiassa. Lajia käytetään joskus koristekasvina. Se on rentokasvuinen ruoho, jonka varsi juurehtii nivelkohdista. Karvainen varsi kasvaa kymmenestä 50:een senttimetriä pitkäksi. Ruodillisten lehtien lapa on munuaismainen ja sahalaitainen. Kukat sijaitsevat yksittäin lehtihangoissa. Niissä on ohut, karvainen ja pitkä, tavallisesti kolmen-neljän senttimetrin mittainen perä. Vaalean sinipunainen teriö on 1–1,5 senttimetriä leveä. Kodat eivät tavallisesti kehity.
Lähde: Wikipedia