Kurjenpolvi, Geranium

Merlin, kiitokset tunnistamisesta

Harmaakurjenpolvi. Oikein minitaimi jossa kokoonsa verrattuna suuri kukka On se niin ihku!

Peittokurjenpolvi

Tarhakurjenpolvi

Loistokurjenpolvi ‘‘Johnsons Blue’’

Haisukurjenpolvi. Myös minitaimiin kuuluva, mutta ihan itse kasvatettuja

Oih kun tuo Haisukurjenpolvi on söpö.

‘‘Summer Skiesta’’: itse asiassa kirjoitin väärin aiemmin, oikea latinalainen nimi on Geranium x pratense ‘‘Summer Skies’’. Toista vanhempaa ei tiedetä, oletetaan, että se on G. himalayense plenum. Suloisista kukista huolimatta ei ole kovin palkitseva kasvi. Ei pärjää talvia hyvin, minulla on kolmesta jäljellä yksi. Istutuspaikan pitää olla todella ideaali ja maan hyvä, kaipaa kastelua, lannoitusta ja huolenpitoa. Toisekseen kasvaa samalla tavalla kuin esim ‘‘Kendall Clark’’, nousee melko korkeaksi ja juuri kun kukat olisivat avautumassa, jäykät varret lakoontuvat kuka minnekin. Kukat ovat oikeasti hyvin pienet, yhden - kahden senttimetrin kokoisia.
En oikein tiedä, mikä olisi sellainen istutuspaikka, jossa voisi nauttia pikkuisista kukista ja kasvi olisi kaikkineen edukseen. Niin, lehdetkin ränsistyvät kukinnan jälkeen aika ikäviksi.
 
anita, kun tämä on hybridi, ei tuota siementä.

Sattuisiko kukaan tietämään… Tänään ajeltiin savon suunnalla ja sekä Suonenjoella että Kuopiossa oli yksi liikenteenjakaja täynnä mielestäni jotain kurjenpolvea, kirkkaan punavioletein kukin kukkivaa ja kasvutavaltaan pensasmaista, mikähän kurjenpolvi? - olikohan kurjenpolvea oikeasti…En viitsinyt keskelle tietä pysäyttää ja mennä tutkimaan, mutta nätti oli ja tahtoo!

Heema, ehkä metsäkurjenpolvi, sitä on ainakin täälläpäin vaaleanpunaisesta violettiin.

Taikka verikurjenpolvi mut se on väriltään todella mojova :slight_smile:

Merlin, kiitos tiedosta. Tyytynen siis vain ihailemaan kuvissa :slight_smile:

Heema, jos liikenteenjakajasta on kyse, voisi olla myös tuoksukurjenpolvi.

Tupu 78n kuvista. Hieman myöhässä, mutta kuitenkin… Eli eka kuva voi hyvinkin olla Tarhakurjenpolvi (G. x magnificum), mutta myös G. ‘‘Sabani Blue’’ on mahdollinen (kuvien värit kun eivät aina ole sama kun todellisuudessa. Toinen on G. ‘‘Johnson’‘s Blue’’, kuten jo mainittiin. Kolmas, niin G.‘‘Blue Cloud’’ on mahdollinen, mutta jos taimi on Suomesta hankittu, niin kyseessä on melko varmasti G. ‘‘Nimbus’’.

‘‘Summer Skies’’ on tunnetusti hankala. Pitäisi kyllä selvitä talvesta hyvin, kunhan sitä nyt ei ihan märkään savimaahan pistä. Sännöllisestä kastelusta ja lannoituksesta omat taimeni voivat melko hyvin. Liian kuivassa paikassa siihen iskee härmä (joka on pratenseksen paha riesa).

Joitakin erikoisuuksia:

Ei maailman paras kuva, mutta vasemmalla G. ‘‘Ann Folkard’’ ja oikealla G. ‘‘Dragon Heart’’, joka on Ann Folkardin siementaimi (tuottaa hyvin harvoin siemeniä). Draon Heartin kukat ovat huomattavasti suuremmat (ero ei ehkä niin huomaava kuvassa kun todellisuudessa). Kukat ovat samaa kokoa kuin wallichianum ‘‘Buxton’‘s Blue’’. Molemmat selvisi talvesta täällä "etelässä", mutta saa nähdä miten pitkäikäisiä ne ovat meidän oloissa.


G.‘‘Sirak’’ Tarhakurjenpolvea muistuttava, mutta kukat huomattavasti punertavampia. Ja sama ritarinperhosella:



Harvinaisuus, erikoisilla kukilla; G. maximoviczii


G. shikokianum. Oikea väri on vaikea vangita kuvalle, mutta hyvin kaunis hennon vaaleanvioletti.

Ja vielä tavallinen suokurjenpolvi, joka mielestäni on liian aliarvostettu!!


 Tammikussa kylvämäni  G.bohemicum Orchid Blue
   

Kyllä tuo on luonnossa sinisempi ja kukka on aika pieni.

Kyläkurjenpolvi kerrattuna…

‘‘Plenum violaceum’’ on ollut minulle oikein paljon suosiollisempi kuin ‘‘Summer Skies’’.

 

Kyllä minulla sittenkin on yksi espanajankurjenpolvi selvinnyt talvesta, tosin aika heikossa hapessa on lähtenyt matkaan. En tunnistanut sitä ennen kuin avasi kukan.
Kukan väri ei ole ihan oikea kuvassa. On luonnossa ehkä puhtaampi vaaleanpunainen (pinkki)

‘‘Southcombe Double’’. On kyllä tosi pieni kukkainen. Taimetkin on kyllä vielä pieniä, että jospa se vähän siitä voimistuu vanhetessaan. Matala peitekasvi.