Sama vuonna 2007
2008
2007
2008
Alppikärhö kerkesi tehdä kaksi kukkaa salaa, en saanut niistä kuvaa. Onneksi sain näistä on niin kauiit.
Miekkaliljoista ei kerenny kukkia kuin muutama, pitäänee laittaa aikaisemmin tänä keväänä.
Mulla on nämä rymä ruusut kituneet jo muutaman vuoden,kukan, kaks tekee.
Mulla yksi ryhmäruusu kitui valjuna, kuopaisin reunoilta multaa n. 20 sentin syvyydeltä pois varoen juuria. Heitin tilalle hevonkakka/multaseosta ja johan piristyi ihan silmissä ![]()
Poimulehti ja pisarat.
Pitääpi minunkin tedä niin.Muistupa mieleen ruusun kasvu alusta,taisin silloin kaapia multaa mistä sattuu siihe penkkiin.
Onpas kaunista markemummon pihalla. Hieno kesäkeittiökin. Siitä ulkohuussista tuli vaan mieleen, että se biopönttö voisi olla hyvä ihan ympärivuotiseen ruokajätteenkin kopmpostointiin. Meillä ainakin höyryää nytkin, vaikka ulkona paukkuu- 20 pakkasta. Eipä sinne paljon muuta tuotosta meilläkään tule, mutta paljon hyvää multaa kukille on jo muhinut....
En tiennytkään ,että biopönttö toimii talvellakin.Pitää laittaa hankintaan.Ajattelimme laittaa lämpökompostorin.Biopönttö ajaa sitten saman asian.
Mulle näköjään ei riitä,että kerään roskikista kukkia. Viikolla kävin tytön luona,naapurissa oli muutto hommat menossa, niin käväisi roskiksella ja löytyhän sieltä talainen
Roskiksesta?? 8/
Kuinka joku raaskii heittää pois tuollaisen kaunottaren. No
ehkä nykypäivänä on ylitarjontaa tavarasta (vaan ei mulla).
Markemummo sait kauniin ladyn.
Roskiksestpa hyvin, aina katse valppaan kun on kulun päällä, tiedää mitä kivaa sattuu simään.
Muutama kukka kuva, Pioniunikko
Jokin maksaruoho. Mehiläiset tykkää tstä.
Mehitähti. 
Talonvahti on ollut vähä töinen ei ole luutaa pahemmin heiluttanut.