Ajettiin koko Raatteentie, olin ajatellut että siellä vielä olisi tienvarressa jotain merkkejä sodan ajoilta,
mutta ihan tavallinen kylätie se nykyisin on. Tässä tie päättyy ja kävimme vanhassa rajavartioston rakennuksessa.
Emännän valtakuntaa.
Makuusijat kuudelle. Isäntä ihmetteli sitä että lakanoiden ruudut ei ole just suorassa
No ei se "rajassa" enää niin tarkkaa ollut, sanoi opas.
Sinivalkoinen kahvimylly
Paluumatkalla käytiin juoksuhaudoilla.
Lehti sodan syttymispäivältä 30.11.1939
Raatteentielle voisi tosiaankin mennä tutustumaan Suomen lähihistoriaan. Oma isäni oli sotaveteraani, talvisodossa ei vielä ollut mutta jatkosotaan meni 17- vuotiaana.
Järkyttävä tuo 3ha:n kivimeri - vastaavia löytyy ympäri maailmaa; milloin kiviä, milloin valkoisia ristejä silmän kantamattomiin…
Katselin kuvia niin kiinnostuneen syventyneenä että havahduin peukuttamaan vasta lähes loppuun päästyäni. Hieno aihe, hienot kuvat, ja jokaiselle tässä 
siltä varalta etten kaikille sitä yksittäin huomannut laittaa !
Valkoisien ristien silmänkantamattomiin jatkuviin rivistöihin olen tutustunut Ranskassa Normandian maihinnnousun muistoalueella. Hiljaiseksi vetää.
Kiitos pysäyttävistä kuvista. Haaveena on ollut jo kauan päästä tuonne.
Isän syntymäkotiin Heinjoelle ja appiukon syntymäkotiin Muolaaseen täytyy myös päästä.
Vaikka niitä syntymäkoteja ei enää pystyssä olekaan, niin halu kävellä niitä polkuja, mitä isäkin on pienenä kävellyt, on vaan voimakas.