Tämä perhonen on nyt täydessä kukassa kahdella vanalla. Ahkera ja vaatimaton, mutta suloinen puurtaja, jolla on kaksijakoinen lehtiruusuke.
Ensin oli normaali, runsas kukinta. Nyt pukkaa yksittäisiä kukkia. Kukkinut yhteensä yli vuoden.
Ihania kukintoja kaikilla! Täällä odotellaan vasta phalaenopsin manniin kukkavanan kasvua, ja Épidedrum black cometilla on kukkatupet jo hyvin esillä Cattleya walkeriana on tehnyt ensimmäisen kukkatupen mutta näyttää olevan tyhjä sisältä…
(meillä Lycaste aromatica on edelleen lähes kuivana… )
Viimeksi kukintovarsi kasvoi kohtisuoraan alas, nyt vastaavasti ylös. Fatiman henkivartijat siinä pullistelevat.
Bulbophyllum Sunshine Queen ‘Orange’
Renanthera citrina näyttää nyt tältä kun kaikki kukat ovat avautuneet.
Viime kevään yhteistilauksessa Schwerteriltä tullut Masdevallia Selphi Orion, ensimmäisen kukan hiippa viellä hiukan kallellaan.
Tämä tuoksuu just sille miltä näyttääkin
Viime kesänä Lucken tarhalta tilattu Cattleya Winter’'s Lace x Rhyncholaeliocattleya Turandot
Minä aion myös vielä hankkia samannäköisen vihertävänkeltaisen perhosorkidean kuin Kivipekalla. Näin sellaisia viime vuonna pääsiäisen maissa Prismassa ja ihailin niiden sitkeyttä, kun ne kukkivat siellä kaupassa kauniisti kuukausitolkulla. Koetin tinkiä viimeistä ohikukkinutta alennushintaan muistaakseni heinäkuussa, vihreiltä osiltaan se oli oikein hyväkuntoinen, mutta myyjä ei suostunut vaan nappasi sen ja taisi viedä jätteisiin.
Tai omaan kotiinsa…
Olovia, minkälainen ojektiivi sinulla on kamerassasi? Kuvasi ovat yleensä teknisesti hyviä, puhumattakaan himoittavan kauniista orkideoistasi. Mulla on vaikeuksia tarkennuksen kanssa. Silmä heittää ja lasit päässä ei onnistu. Telen polttoväli on, muistaakseni, 80 - 300 mm ja muuta objektiivia mulla ei ole.
Phale. Silbergrube chien-lung
Kivipekka, kun mun kamerassani on vain yksi nappi, josta painan
Eli kamerani on Raakin aikoinaan neuvoma pikkuinen Canon Ixus 90IS, 10 megapixeliä. Hyvin pitkälle kuvaan vain automaattisäädöillä.
Painovirhepaholainen iski jälleen, pahoitteluni.
Kodakin “matolaatiikko”-kamera oli hyvä ja yksinkertainen käyttää. Olivialla on kiva yhdennapinkamera. Vielä kun löytäis yhdennapin puhelimen, television, tiatokoneen etc., niin kyllä kelpaisi, kun osais käyttää tätä ainukaista nappia.
Nimimerkki Näppylöintiin kyllästynyt
Ensimmäinen ja sangen odotettu kukinta: Cuitlauzina pulchella, joka on yksi ns. perinneorkideoista. Tunnetaan paremmin edellisellä nimellä Odontoglossum pulchellum tai sitä vanhemmalla Osmoglossum pulchellum. Kasvaa Väli-Amerikan vuoristoalueilla 1200-2600 m korkeudella.
Useimmiten orkideoiden kukat kääntyvät avautuessaan oikein päin, mutta tämäpä tykkää olla nurin.
Tosi vaikea kuvattava, kun kukan reunat näyttävät läpikuultavilta.
Jospa sitten ensi vuonna olisi hiukan enemmän kukintovarsia - nyt kun alkuun on päästy.
Nyt voisi Tiipap pyyhkäistä pölyt prilleistään - tässä hiukan tihrattavaa
Tähän on tulossa varmaan sata kukkaa.
Tuli nimellä Microterangis hariotiana. Samaan aikaan on avautumassa Microterangis hildebrandtii, ja kovin ovat identtiset - näin maallikon silmään ainakin. Siihen on tulossa tusina näitä kukintovarsia, joten kohta lasikoissani alkaa oikein kukkien ilotulitus…
Useampikin harrastaja on ihmetellyt, kun tuon Cuitlauzina pulchellan pitäisi tuoksua, mutta eivät ole sitä havainneet. Tänä aamuna kävin nuuhkaisemassa - ja että on ihana tuoksu! Valkoisena on ilmeinen yökukkija, joten tuoksua oli vielä aamulla. Aivan mahtavan hyvä tuoksu, ei mikään voimakas mutta hienostunut.
Toinen yökukkija, jota on käytävä yön hämärissä imppaamassa
Jumellea confusa. Kukki edellisen kerran lokakuun loppupuolella. Nyt piti pitkää kannusta hiukan avittaa, se kun ei oikein ottanut irrotakseen. Kun vertasin edellisiin kuviin, niin nyt on ollut liian lähellä valoa - syksyllä lehdet olivat kauniimman vihreät.
Kuuluu niihin kasveihin, jotka ottaisin autiolle saarelle…
Hienoja ovat Olivia. Tuota pulchellaa olen jo pitkään katsellut hankkiakseni. Onko ikkunalautakasvatuksessa vai miten saat sen onnistumaan?
Melkein kaikki perhoset on yhtä aikaa kukassa. Yksi jurottaa ja yksi on vielä nupullaan. Ihan jännittävää kun ovat markettikukkia enkä ole koskaan kirjoittanut ylös mistä tulee mikäkin. Ainoa jonka tunnen on tämä kirjavalehtinen: