No herranjestas sentään, KEVÄT on ilmiselvästi tullut! Myös Promenaea Colmanianalle (xanthina x stapelioides):
Kaikki lehtensähän tuo pudottikin, että jotain korvaukseksi.
Ihania nämä keltaiset orkideat näin keväällä varsinkin. Ihan selviä lohikäärmeenkitoja, murrr*
Uskollinen venuksenkenkäni aukaisi oikein kauniin kukan. Oli saanut purjeen nostettua aamulla.
Olen tästä kuitenkin vähän huolissani - sillä näkyy olevan taipumus mädättää versoja, jotka kasvavat tiheässä. Kukkivan verson vieruskaveri on alkanut muuttua tyvestä vaaleanruskeaksi. Sirottelin kanelia ja toivon että kasvi pitää pintansa kukinnan ajan. Kaksi reunimmaista pikkuversoa amputoin jo aiemmin. Ehkä pitäisi kaivaa pintakaarnat pois ja vaihtaa ne hiiliin tai lekasoraan, osaisiko joku neuvoa? Aika kuivana olen pitänyt, mutta ehkä se sai syksymmällä liikaa kosteutta, tämä kun on ensimmäinen venuksenkenkätalveni.
Olen pitänyt omat venuksenkenkäni melko kuivina talven ajan. Olen uppokastellut niitä varmaan kolme kertaa talven aikana. Osa on ollut kokonaan kastelematta, koska ne ovat sellaisia lajikkeita, jotka vaativat kuivan ja viileän jakson. Nämä muut siis ovat saaneet vettä myös painepullosta suihkuttamalla muutaman kerran viikossa. Pitää vaan olla tarkkana, että vesi ei jää seisomaan lehtiruusukkeeseen. Silloin kyllä versot ruskettuvat.
Uusi tulee taas…
Oma kenkäni vietti kans melkein vedettömän talven kun unohtui, hups, nyt se taas kasvaa, hienoa… kukkia voidaan katsoa sitten joskus.
Mutta nyt metsästäisin sopivia pikkulajeja joita voisin laittaa terraan, mieluiten sellaisia jotka eivät vaadi hurjia lämpötilaeroja vaan elävät enemmän tasalämmössä.
Jaron, tässä olisi ehdolla yksi: Leptotes bicolor. Myöhästyi lumikuningatar-viikolta, vaikka edellisvuonna sinne ehti. Ensimmäinen kukka avautumassa tänä aamuna. Yhteistilauslistan numero 223
Nuo paksummat juuret ovat jonkun "ohikulkijan", omat juuret paljon ohuemmat.
Tämä vuorostaan sopii keskikokoiseen lasikkoon loistavasti: Ascocenda Princess Mikasa ‘‘blue’’. Aloitti kukintansa sopivasti lumikuningatar-viikolla, nyt alkavat jo kaikki olla avoinna. Kun edellinen kukinta on kuihtunut, seuraavan lehden kainalosta alkaa nousta uusi kukintovarsi. Numero 30
Ompas hienoja, varsinkin tuo, Leptotes bicolor. Jotenkin niin elegantti…
Lämpötilavaihtelua saat ainakin vähäsen, jos laitat lämpömaton lasikon pohjan alle. Kosteuskin nousee, kun lämpimästä lekasorasta haihtuu vettä. saviruukkukasvit lekasorassa voivat olla aika kylmät ja juuret mätänevät.Leptotes bicolor kannattaa hankkia. On sitkeähenkinen ja kaunis kukkimattomanakin. Kukintoaikakin pitkä.
Ihan perinteisellä linjalla täällä kukitaan. Lumikuningatar avasi eilen ensimmäisen kukkansa ja tänään toisen.
Tuossa yllä olevassa kuvassa on näkyvissä tällä hetkellä kukassa olevia paphejani: Ylinnä valkoinen p.Armeni White, vas. Raakilta hankittu "möhköfantti"(= heffaklumpen), keskellä marketin mysteeri(Leeanumin näköinen), joka ei ole se jätti ja oikealla p.Deperle.
Nupullisia on muutama tulossa.
Onpas törnrosalla monta kenkää kukassa yhtäaikaa!
Minä jatkan vaan näillä pelastetuilla tavisperhosilla.
Älähän nyt, Raakki ole vaatimaton. Näissä Sinun perhoskuvissa on silmäni levännyt jo pitkään… ja aina uusia ja erilaisia riittää. Tuossa yllä olevassakin kukassa olevat värit ovat kuin parhaissa väriunissani . Mielestäni juuri orkideoissa (yleisesti) erilaiset väriyhdistelmät ovat aivan omaa luokkaansa.
Taviksiahan nämä kauppojen nimettömät perhoset ovat! ;)
Mulla alkoi eilen kukkimaan Dendrobium margaritaceum
Ihana tuo Nipun pieni “mytty” -Dendro!
Viimeinen kukka maaliskuulle.