Mitä elukoita?

Kanathan ja muutkin linnut on juuri parhaita puutarhurin apulaisia ötököiden tuhoamisessa.

Itsekin olen aina haaveillut kanoista, mutta en kestäisi sitä, että ne kuopsuttaa pienet taimet ylös kukkamaista. Siksi se on haaveiluasteella…

Juu, sitähän ne tekee, ja siksi miulla onkin isosilmästen verkkojen haku jatkuvasti päällä, hyvä este, oon huomannu ja kuiteski käsi mahtuu verkon reiistä esm. kitkemiseen.

Komea horsmakiitäjän toukka Illiksellä. Viimekesänä meillä lenteli iltaisin jokin iso kiitäjä koristetupakoiden ympärillä. Isoja toukkia en kuitenkaan havainnut missään kasveissa.

Juuri nyt lepänlehtien puhkeamista kyttäävät jotkin hyvin kiiltän sinimustat koppakuoriaiset. Pituus n.8 mm. Aiemmin leppiä oli enemmän, mutta nyt vähemmän ja lepän lehtien loppuessa nämä siirtyvät syömään lehtiä meikäläisen omenapuista, kääpiömantelista, pähkinäpensaasta, mikä ei ole lainkaan kivaa… Milläköhän näitä kannattaisi torjua?

Nimeltään lepänlehtikuoriainen taitaa olla tuo sinisenmusta kuoriainen. Harmaa- ja tervalepän riesa, eli ei muita kasveja osaa syödä… Haitanneeko tuo, napsii lehdet kurjan näköiseksi ja katoaa moneksi vuodeksi eli jaksottain esiintyy. Näitähän mökilläkin oli, lehtien ulkonäön muutoksesta ne huomasin. Vois kai noita vedellä suihkuttaa alas vaan osaavat kiivetä/lentää oksille takaisin.

Kiitos Valtsu,  meillä näyttäisi olevan idänlehtikuoriaisia joista paremmat kuvat täällä. Ovat esteettisesti häritseviä parveillessaan nyt ja loppukesästä uudet kuoriaiset siirtyvät rouskuttamaan myös muita lehtiä. Nämä ovat jokavuotinen riesa, tänä keväänä ehkä tavallistakin runsaampina. Torjunta on vaikeaa, kun populaatio asuu naapurin tontilla.

Mikä lie tämä?

Liljakukko?

Mut ehä mul oo liljoikaa 

Kerää ja tapatapatapa silti kaikki pois, puutarhurin solidaarisuudesta.

Kuva on pikkuisen epätarkka, mutta voi yhtä hyvin olla kielokukko.

Jalkojen väristä erottaa nuo toisistaan, liljakukko.

Sitten on vielä se mustapaitainen versio joka ei syö liljoja… Taisi olla harvinaisempaa sorttia. Ite en listis noista kuin liljakukkoja.

Mikä eläin on syönyt mun valkoalpit reikäisiksi? Ovat pieniä reikiä, kahdesta millistä suurempiin halkaisijaltaan. En nähnyt mitään tuholaista. Mietin tuliko tämä kysymys oikeaan ketjuun, mutta en löytänyt parempaakaan. Ylläpito siirtänee tarvittaessa.

Iirisruusu, minullakin on monena vuotena valkoalpit syöty samalla lailla, enkä koskaan ole yhtään elukkaa niissä huomannut. Hyvä kun nyt muistutit minua viestilläsi, voisin kokeilla mäntysuopasuihkutusta kun ovat vielä ihan pieniä alkuja.

Jotenkin noloa kysyä mutta onko nää kirvoja…?

Varmaan kannattaa kokeilla (jotain). Noi reikäset ei näytä siltä, että niistä tulisi kauniita aikaa myöten :slight_smile:

Eikös etanan syömänä olisi isompia reikiä?

Ei ole etanan tekemiä, mielummin kirppa tai joku muu vastaava pieni ilkiö. Jos oikein muistan, niin tarha-alpi (silloin kun pihassa sitä oli, nyt jo hävitetty) oli joskus reikäinen samoin pienikokoinen valkokukkainen alpi. Reiät ilmestyvät aina jo tuollaisiin pieniin alpeihin alkukesästä.

Mikäs inhotus se olikaan joka noita akileijan nuppuna aina pistelee poskeensa? En saa päähäni…sitten joku toukka pisteli viime kesänä poskeensa koko valtavat lipstikkapuskat! Edellisinä vuosina minulla oli omalla pihalla taasen riesana pienet vaaleanvihreät toukat jotka rakastivat kotkansiipiä ja akileijoja erityisesti…noita sai keräillä harvasehetki pois. Mitähän mahtoivat nekin olla?

akileijahyttynen…

Kiitos mai-lee, sehän se!