Niinkö? Sepä jännä, minun mielestä niissä on todella hyviä syysvärejä 
Voiskos se sitten olla kivan yhtenäisen näköinen, että sisääntulon molemmin puolin olisi samannäköistä kivijutskaa, jossa niitä maksaruohoja kasvais väleissä? Jos vaan ei ole liian jyrkkä. Tai sitten pitää tehdä jokin pengerrysjuttu, jotta jyrkyys vähenee. Juurimatollahan saa tosiaan kivikon minne vaan.
Koivuangervo on mulle mieluisin pensas. Pysyy kauniina vaikkei sille tekis mitään ja kestää kyllä alasleikkauksen jos on joskus tarvis.
Maksaruohoista jo kirjoitit, kaunein kaikista kukkiessaan on lajike sedum matrona marjapuuronpunaisine kukintoineen jo elokuussa. Ja sehän passaisi katajiin sekä lapsiaan tienmutkassa suojelevaan Matroonaan. Koivuangervoissakin on samaa punaista sävyä, vaikkeivat samanaikaisesti kukikaan.
Kiitti valtsu, nyt varmasti muistan matronan nimen taimikaupoilla! Tuiviota myös on tossa sisäänajoväylän toisella puolella ja risteyksen toisella puolellakin naapurin luiskassa. Tykkään siitäkin kyllä, vaikka onkin osan vuotta ihan ruskeana. Koivuangervon syysväri on ihan paras. Muutama sininata tarvii varmaan myös johonkin kivenkoloon ujuttaa, rakastuin niihin tänä kesänä. Oi voi tätä valinnan vaikeutta, kun sitä sillisalaattiakaan ei tosiaan haluaisi.
Sedum matrona ja seudun Matroona
Minä kyllä tutustuisin ihan periaatetasolla feng shuihin, niin uskomusta kuin olisikin, niin myös ikivanhaa tietoa.
Tuo Hankalimman t-risteyskohtahan suorastaan huutaa stoppia tieltä pihalle päin, jota ei matalat puskat muodosta visuaalisesti. Laittaisin sekaan myös kapeita, ylöspäin suuntautuvia, ei-näkyvyyden peittäviä katajia tms. tai jopa rungollisia puita. Niiden ´ohi´ kyllä näkee, mutta t-risteyksestä ryntäävä toppaa vähän aiemmin nähdessään ´esteitä´ lähempänä ajorataa. Jos näkee talonseinään asti, niin jarrutus tulee aivan viime tingassa sit kun vihdoin huomaa risteävän tien…
Hyvä pointti, annaw. Jotain “pysäyttävää” minä siihen kaipaankin vaan kun en uskalla laittaa, ja juuri siksi tämä on varmasti niin ongelmalliseksi paikaksi noussutkin. Rauhaa en taida saada ennen kuin siinä joku puu sittenkin jököttää. Mikähän olisi toimivin puu tässä, sellainen jossa ei ole oksia alas asti? Ehkä sellaisen saa vaikka lempparistani pihlajasta, kun poistaa alimpia oksia?
Ja Tuomipihlajalle 
Tuomi olisi kokonaisedullinen ja pikkupuuksi sopiva, turhaan väheksytty luonnon monimuotoisuutta edistävä. Kestää leikkausta runkomuotoon, oksat vaikka 1,5 m korkeudelta alkavaksi, jaa-a tekeekö juuriversoja?. Laittaisin tuonne myös linnunpelättimen, pajuhameella ja -päällä sellaisen tyylikkään hoikkajalkaisen Matroonan, kiinnittäisikö hurjastelijan huomiota ihmishahmoon.
Tuomi ei tee kantovesoja muuta kuin pakon edessä. Meillä on pohjoispuolella talon kasvanut tuomi, joka sahattiin aina alas noin 10-15 vuoden välein (eli kun alkaa rapistua tai tulee liikaa niitä elukoita). Juuresta kasvaa aina nopeasti uusi runkopuu, loput kantorisut otetaan pois, vain paras juurivesa säästetään. Kasvaa äkkiä kauniiseen muotoon valoisalla paikalla ja kukkii kuin ´matroona´ eikun morsian…
Ja nyt on sitten fengshui-kirja postissa matkalla meikäläiselle. 
Olen karsinut alaoksat pois monenlaisista pikkupuista, eikä siitä ole mitään haittaa ollut, paitsi ihmettelevät ihmiset.Tuntuu olevan yleisenä ajatuksena että kaiken pitää olla “tuuheaa alhaalta asti”, vaikka sitten kinttujaan raapimatta ei ohi pääsisi.Kun oksia poistaa joka kesä heti vihreinä ja pehmeinä, ei tarvi edes mitään saksia välttämättä, ohimennessään vaan nykäsee oksat pois.mm.pihlajaa, vaahteraa, mäntyä, pajuja ja siemenistä kasvaneita omenapuita, tammea, leppää ainakin olen näin käsitellyt.