Pähkinä : Jalopähkinä, Juglans

Sain itämään syksyllä saksan pähkinän kaupan uudesta sadosta. Liotin ja pidin kosteassa hiekassa, komean sirkkajuuren teki ja kupsahti sitten

Olen ollen keräämässä saksanpähkinöitä puutarhasta, putoili valtavista puista ja sotkivat nurmikot. Pestiin ja putsattiin, harjattiin pesuvadeissa musta
hedelmämössö pois pinnalta. Kuin mätiä, tummuneits omenoita olivat, kuivuttuaan puhtaana kauniita.

Ne tarttee hedelmälihan ravinnon sirkkajuuren kasvuun. Liian pohjoisessa asun, ei jalopähkinät täällä asti menesty.

Kun kävin kävelylenkillä päätin käydä katsomassa onko hasselpähkinät tullut, mutta joku oli jo kerännyt ne.

Oravat on ahkeria pähkinänkerääjiä.

Ja linnut.
Söin yhden pähkinän mökillä, vähän raaka oli sekin, mutta linnut oli hakanneet jo ne lähes kaikki raakana, niin halusin yhden edes maistaa.
Hyvä maku ja varmaan olisi parantunut, jos olisi saanut odottaa kauemmin.

1 tykkäys

Minäkin epäilin, että voihan olla, että oravat on käynyt siellä kerämässä pähkinät.

Waltsu, mä ostin ussr puolelta ne Saksanpähkinät osittain testimielessä. Koska niiden alkuperää ei tiedä. Voivat olla jostakin keskivenäjältä jossa on kovattalvet ja silloin voivat menestyä suomessakin. Monet kasvit eivät tajoa lyödä jarrujapohjaan syksyllä ja eivät tuleennu talveksi, vaikka muuten voisivat selvitä talven tai täällä lämmöt sahaa keväälläkin ja eivät kestä jos keväällä tulee myöhää lämpöjenjälkeen halloja/pakkasia.

1 tykkäys