Laitan tämän kuvan silläkin uhalla, että kukaan muu ei ymmärrä.
Tämä on otettu elämäni ensimmäisen äitienpäivän aamuna. Omenapuut melkein kukkivat, vaikka sitä ei kuvasta näy, ja tulppaani-helmililja -yhdistelmät hehkuvat. Oli aika juhlava mieli.
OIKEASTI paras kuva menneeltä kesältä lienee kuitenkin tämä.
Tämä kuva on varmaan minun pihani tämän kesän rakkain otos. Unikot ovat valtavan kauniita mielestäni ja tässä kuvassa värit ovat kauniit. Auringonkukka on tosin ehkä ihan suosikkini, mutta jotenkin tämä kuva nyt tällä kertaa voitti auringonkukkakuvani.
Pitkällisen pähkäilyn jälkeen sain valittua kuvan jonka tänne laitan. Vaihtoehtoina olisivat olleet lumipalloheidet jotka notkuivat kukkia, lemppareitani. Toinen vaihtoehto olisi ollut liikaa taloamme kuvaava jota en kuitenkaan halua täällä julki tuotavan isommin. Eli valitsin kuvan jossa on tänä kesänä ihastukseni valtaama kärhö...joita on siis jo kertynyt useampikin sekä allas joka on tässä vielä vaiheessa mut ens kesänä ehkä jo rehevämpänä?
Eilen juuri otin siemenkirjeestä vähän keltasauramon siemeniä ja tavallista kurjenkelloa toin tänne yhden ison ruukullisen, lempparini, kuten avattarestakin voisi päätellä. Kylvänkö sauramon siemenet jo nyt syksyllä vaiko ensi keväänä/kesänä (edellyttäen, että lumi ensin lähtee kylvöpenkistäni, siis nyt syksyllä, ei ensi keväänä)
Minulla ei ole erityisen mieluisaa yleiskuvaa istutuksistani, koska penkit ovat jatkuvassa "vaiheessa". Mutta yksittäisistä kukkakuvistani pidän tästä pionista ('Duchesse de Nemours') hämähäkkeineen.