Hei, Tietääkö kukaan mistä saisi sellaista siemenperunaa kuin Lemin punainen?
Tuntuu olevan vaikeaa löytää sitä mistään.
Hei, Tietääkö kukaan mistä saisi sellaista siemenperunaa kuin Lemin punainen?
Tuntuu olevan vaikeaa löytää sitä mistään.
Heippa kotifarmari, en tiedä mistä sitä saa, mutta sensijaan olen utelias siitä miksi sitä nimenomaista lajiketta kaipaat. Onko erityisen maukas? Täällä yksi perunalajien maistelija ja “sitä oikeaa” etsivä kyselee.
lemin punainen on varsin hyväksi kehuttu. itse viljelin sitä parina vuonna pihallani, kun sain siemenet lemiltä kotoisin olevalta työkaveriltani. - varoituksen sana taas: kun sitten söimme niitä minun vantaan rannan savipelloilla kasvaneita punaisia, eivät ne maistuneet hänen mielestään yhtään samalta kuin kotona saadut. maan laatu oli aivan eri kuin, missä niitä pitäisi kasvattaa.
menkääpä muuten lemin kotisivuille. sieltä löytyy tietoa. hyvä paikka ostaa ehtaa lemin punaista voisi olla lappeenrannan tori:_)
Juu pitäisi olla tosi maukas ja “elitistinen makuelämys” hih hih. Ihan mielenkiinnosta minäkin sitä haen, ikinä en ole maistanut, mutta pitäisi olla jotain maailman ihmeen luokkaa.
Ootetaanpas, jotta Kassikäpp ehtii linjoille - veikkaisinpas, että jotain tietoa löytyy!
Oiskohan se ihan sellainen makea ja kiinteä, unelmien täyttymys? Kassikäpp, huhuuu.....
Oho, mulla on mennyt tuhannen viestin raja rikki... Sen siitä saa kun pitää joka paikkaan näppiksensä tunkea
No kukkuuta Lappeenrannan torilta sitä saa, on useampiakin myyjiä. Lajike on helposti “marjova” ja kylväytyy niistä, joten seassa voi olla vähän kirjavia, joissa myös on sellaiset pienet kohoumat kuoressa värin kohdalla. Niitä ei kannata ottaa. Puristelee sitä myyjää sen verran, että tulee vaan oikeaa sorttia :))
Maultaan se on ihan kohtuupotaatti, kiinteä, kyllä. perunasta saa makeaa, kun palelluttaa ne
Jossain vaiheessa sitä mullakin oli, mutta taantui, eikä tosiaan kasva kunnolla muualla kuin omalla alueellaan. se on näitten paikallislajikkeiden ominaisuus, eikä tästä ole matkaa kuin n.35 km 8O
Kannattaa ottaa säkillinen ihan syömäperunaa, jos Lpr:aan ajautuu.
Tulihan se sieltä
Itte asiassa, Lemin punasena saattaa olla myynnissä myös:
Lemin käyrä tai Lemin kirjava eli Tromoypotet, geenipankin n:o 3107
Lemin kesäperuna eli Early Rose n:o 3276
Lemin punainen n:o 3267
Eli ihan puhdasta lajiketta löytyy geenipankista, usein nämä lajikkeet on viljelijöilläkin sekaisin, enemmän tai vähemmin
kiitos kassikäpp. tuo minun arveluni, että paikallisperuna on parhainta "paikallaan" kasvatettuna ei sitten olekaan ihan väärä ajatus.
Taitaa meille tulla joku keväinen viikonloppu aamureissu Lappeenrantaan. Torikahveille. Ja Perunan ostoon. Eli vaan sileitä perunoita, ei kohoumia, niihin joita meinaa laittaa maahan satoa tuottamaan, niinhän se oli? Yksi mitä en tajunnut vielä kysyä mutta kysyn nyt, on se että millaisessahan maassa ne siellä Lemillä kasvaa? Eli ajan takaa että onko se savista seutua, hiekkaista kenties, vai jotain ihan muuta? Voi jee, musta on aivan ihana innostua näistä pienistä jutuista. Ne on ihan elämän suola
En ole varma, mutta luulen, että hiekka-turvemaita lienee. Selviää, kun kysyy viljelijältä :)Oikea Lemin punainen on tasavärinen, pyöreä, melko syvät itukuopat.
Pohjolan perunat kirjassa muuten oli mainittu mauksi makeahko.
Mmm… makeahko kuulostaa lupaavalta. Kiitos vaivannäöstä Kassikäpp
Kiitos kovasti. Olen mykistynyt Kassikäppin tietomäärästä! Nyt pitäisi sitten vaan löytää sinne Lappeenrantaan, että saisi ostaa edes maisteltavaksi niitä. Tammelan torilta (tampere) on vähän matkaa sinnepäin… Mutta säästyipä ainakin puutarhaan iso alue vapaaksi muita kokeiluja varten.
Heh, väkisin jotain tarttuu, kun noitten kanssa olen puljannut kohta 20 vuotta…
Tunnetko ketään Lpr:sta, sieltähän voisi joku vaikka postittaa tai lykätä rahtipussin autoon.
Kotifarmari, aiomme keväämmällä ajella Lappeenrantaan torille perunareissulle. Jos haluat voin hankkia sulle sieltä jonkin verran samalla. Otat vaan matkahuollosta selville minkä hintaiseksi tulisi vaikka 5 kg (tai paljonko sitten haluatkin) toimitus heidän kauttaan. Lähtöasema olisi siinä tapauksessa Kouvola. Sitten voit päättää että onko ostohinta (mikä lie, muttei varmaan kovinkaan iso, eihän perunat kalliita ole, luulen että eurolla kilo jo varmaan irtoaa toriltakin) + rahtikulut liikaa, vai ryhdytkö LP:n kotitarveviljelijäksi.
Kerro vaan mitä haluat tehdä.
Suljen tämä ketjun kun perunat löytyivät ja pyydän jatkamaan täällä: Puutarha - Vihannekset ja juurekset - Asiaa lajeittain - lajeittain P – Ö - Peruna, Solanum tuberosum .Pyydän jatkossa kirjoittamaan aiemmin aloitettuihin ketjuihin jos se suinkin on mahdollista ja välttämään uuden otsikoa tekoa!