Muutama kuva varmaan selvittäisi tilannetta?
Susah, maltti on erikoisvaltti tuossa pihan rakentelussa. Muista, että pihaa ei saa yrittää kerralla valmiiksi sillä kaikki puutarhurit tietävät, että todellisuudessa piha ei valmistu koskaan. Ota kaikki löytämäsi vanhat kasvit talteen, varmaan parempi sinne naapurin pihaan, mahdollisimman samanlaisiin oloihin. Kysy, onko naapureilla jakopaloja kasveistaan sitten, kun piha alkaa olla kukkapenkkien tekovaiheessa. Tee suunnitelmaa ensin paperille, mihin kukkapenkit, marjapensaat, omenapuut ja muut koristekasvit yms. haluat sijoitella ja ennen kaikkea, mihin ne esim. auringonvalon ja maaperän sopivuuden mukaan on viisainta sijoittaa. Rakentele pihaasi hitaasi harkiten osa kerrallaan, ei kerralla mätkäisten. Rakentelu on osa sitä hauskuutta ja edistymisestä iloitseminen. Laita kuvaa tänne, pohditaan lisää.
Kasuariina puhuu hyvin, ugh.
Mikäli budjetti on pieni on kaikki taimet, olivat ne oman pihan vanhoja tai naapureilta saatuja jakopaloja - aarteita kaikki tyyni. Pienen pieni perennan alku voi taimistolla maksaa monta euroa ja kestää vuosia ennenkuin se on oikein minkään näköinen.
Mitä ihmettä teillä tehdään kun koko piha myllätään? Onko tontillanne vanhoja puita?
Apua pihasuunnitelman tekoon siis kaipaisin.
Olen istuttamassa kolme metsäkuusta n. 3m välein. Kuusien edessä n. 3-4m päässä on kuusirivin suuntainen kapea, kukkapenkki. Ymmärrän, että kuuset tarvitsevat kasvettuaan paljon tilaa, mutta nyt kuusirivi ja pitkulainen kukkapenkki näyttävät liian irrallisilta ja kolkoilta. Ajattelin pehmentää muotoja ja laittaa niiden väliin jotain pensaita. Voisihan kuusien alimpia oksia vaikka poistaa myöhemmin, jos ne meinaa tulla pensaiden päälle. Ja kuusien ja pensaiden väliin laittaa juurimaton. Miltä tämä kuulostaa? Olisiko jollain parempaa ehdotusta?
Minä kyselisin sellaista, vaikkei ajankohtaista olekaan… Meidän tontillamme on hyvin paljon kiviä. Rakennusten paikat kaivuri sai hienoksi, mutta pihan osuudelle kviä jää edelleenkin. Nurmikkoa tulee tasaiselle osuudelle, mutta olisik omitään ideoita kivien väleihin? Välit eivät ole isoja, mutta nurmikko ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Olisi mukava, kun kivien välissä voisi kuitenkin tilustaan tutkiskella. Joten ideoita pyydän. Nyt maa on siis metsämaata, jossa on sammalta, risua ja varpuja ennemmässä määrin. Toki löytyy myös horsmaa yms. Kiittäen!
Talleroinen, minä olen saanut valtavasti ideoita selailemalla ihmisten kuvagallerioita (Vapaa-sana pääotsikon alla). Isoja vai pieniä kiviä? Ryhmittää niitä jokatapauksessa mielestäni kannattaisi, jos kaivuri pystyy yhtään kasoihin työntelemään. Minun pihalla aloiteltu kiviryhmä löytyy tältä sivulta.
Muoks: ihan pieleen meni linkki. Uus yritys. Muoksmuoks: mitenkään ei suostu nyt laittamaan oikeaa linkkiä. Tarkoitan kivikasan kuvaa kuvagalleriassa "Hau-haun piha, kantapään kautta" sivulla 6.
Onko Talleroisen tontti tasamaa vai rinnetontti? Rinnnetontille saa kivikkoryhmän ihan kivasti, tasamaalla suurempien ja pienempien kivien asettelussa on vähän “funtsittava”, että saa hyvännäköisen, mutta kyllä siihenkin onnistuu. Kannattaa googlailla ja tutkia näitä palstoja.
Kiitos vinkeistä! Tarkoitus onkin näitä selailla kunhan vaan ehtisi. Piha on kivien osuudella jo tasaista, muuten loivahko rinne. Kivet ovat tontilla melko isoja, (suurinta) osaa ei siirrä edes kaivurilla… Ei muuta kuin selailemaan. Vinkkejä otetaan edelleenkin vastaan =)
Myös minä kaipailisin apua pihasuunnitelmaan. Olen täysin noviisi näissä puutarha-asioissa, joten kaikki vinkit ja neuvot otetaan ilolla vastaan. Suunnitteilla olisi siis iso ja ihana rönsyilevä perennapenkki (jos sitä voi penkiksi kutsua, kun alue on aika suuri) alla kuvassa näkyvään loivaan rinteeseen. Olimme ajatelleet jotenkin rajata/pengertää aluetta pultereilla ja mukulakivillä, jotta se sitten erottuisi nurmikosta. Alue rajautuu marja-aroniaan ja sitten toisella laidalla on pensasruusua (kadun suunta). Kuuset olisi tarkoitus poistaa, koska olen aina inhonnut niitä. Rinne on hyvin aurinkoisessa paikassa. Mitkä perennat siihen sopisivat ja miten kannattaisi alkaa suunnittella niiden ryhmittelyä yms.? Kun alue on aika iso niin kannattaisiko meidän harkita myös koristepuiden/pensaiden laittamista. Olin myös miettinyt josko alueelle voisi istuttaa myös hyötykasveja, kuten jotain yrttejä, vai meneekö liian haastelliseksi jo tällaiselle keltanokalle?
Minä alkaisin siihen suunnittelemaan isoja loivia istutusalueita. Ei mitään pieniä kukkapenkkejä sinne tänne, vaan ihan kokonaisia isoja isoja kasvialueita.
Yrtit tykkäisivät tästä keltanokan paikasta kovasti, samoin hedelmäpuut ja marjat. Mäkimeirami, ajuruohot, iisoppi, ruohosipuli ja sitruunamelissa ovat yhtä helppoja kuin perennatkin, ja kauniita myöskin. Ne voi laittaa omaksi ryhmäkseen tai muiden kasvien joukkoon. Samoin isommat lipstikka ja piparjuuri sekä raparperi, joista saa jo rehevämmän näköistä, mutta ne tarvitsevat sitten kosteamman paikan.
Jos tykkää avarasta, ei hedelmäpuiden ja marjapensaiden lisäksi ehkä tarvitse muita koristepuita, mutta paikka olisi mitä parhain monelle kukkivalle pensaalle ja puulle.
Hei!
Olen ihan alkutekijöissä pihasuunnittelun ja puutarhan tekemisen (ja hoitamisen) suhteen… Meille valmistui juuri ok-talo eteläiselle loivalle rinnetontille, jonka yläosassa kulkee tie. Talo sijaitsee heti tien vieressä ja muu tontti siis avautuu talon taakse alarinteeseen. Rinne on kauttaaltaan hiljakkoin hakattua (mm. nuorta koivikkoa on) ja osittain ojitettua "risumetsää", jonka alalaidassa kaiken kukkuraksi on kartan merkintöjen mukaan suo. Suo ei ole mikään varsinainen suo, oikeastaan kosteaa hetteikköä tms. Tontin koko on tällä hetkellä n. 5 000 m2 (mahdollisuus ehkä myöhemmin ostaa lisää). Ja tarkoituksena olisi saada luotua jollain järkevällä aikataululla (ja budjetilla!) mahdollisimman kiva, turvallinen ja lapsiperhettä palveleva piha leikkimökkeineen, hyötypuutarhoineen ja grilleineen… MUTTA MISTÄ ihmeestä lähteä liikkeelle ja saisiko jostain asiantuntevaa apua (Nummi-Pusulan alueella), jotain pihasuunnittelukonsultointia (vai mitä se nyt onkaan), jolloin toteutus ja ideoiden viimeistely jäisi kokonaan meidän vastuulle ja olisi kaiketikin halvempaa…? Osaisiko kukaan neuvoa? Olisin suuresti kiitollinen! t. "aloitteleva viherpeukalo"
Ai niin, pyrin samalla myös aloittamaan biojätteiden lajittelun ja kaikki käytännössä hyväksi havaitut vinkit asiaan liittyen ovat myös tervetulleita.
Pikkinen, viestisi “MISTÄ ALOITTAA? -puutarhakonsultaatio Nummi-Pusulassa?” siirtyi tänne asialle sopivaan jo olemassaolleeseen paikkaan.
Ok, kiitos!
Pikkinen, ainakin Multasormista saa myös pihasuunnittelua, käys kysäseen : )
Muoks. kirotusvihreen korjaus
Ja nykyään kuulemma myös Muhevaisesta, jos sellainen teiltäpäin löytyy.
kirjoitin vuonna 2008 tässä ketjussa meidän tulevasta projektista. nyt aikaa on vierähtänyt ja saamme ensi viikolla vihdoin pihan kuntoon… iso pihapiiri näkyy tässä, auton puolella tontin suuntaisesti menee tie, talon taakse jää vielä varjoista pihaa hieman. leikkimökin toiselle puolelle aloitin jo hyötypuutarhaa, marjapensaat, penkki ja kasvihuone. Joitakin perennoja on odottamassa istutusta, sekä joitakin angervoja, mutta on niin vaikea hahmotella paikat. Pyydän kaivuria jättämään meille leikkimökin lähistölle kuvassa näkyvät kivet, on edes jotain. muuten kaikki on auki, mutta leikkimökin läheisyyteen keinu ja hiekkalaatikko yms. ja etualalle suuri yhtenäinen nurmikenttä. tuo kaivinkoneen kohdalla oleva keskeneräinen alue tulee olemaan samanlainen tasainen kenttä kuin muukin piha, nurmikon siemenet on laitettu jo valmiiksi ettei rikat ehdi vallata ala. talon oikealle puolelle vaate/mattohuolto. onko mitään ehdotelmia miten edetä?
arvasinkin että tämä on mahdoton tehtävä…
Ei toki mahdoton tehtävä, mutta ehkä hieman huono ajankohta. Taitaa olla väellä omia pihahommia niin paljon, ettei ehdi toisten suunnitelmiin avuksi.