70-luvun lopulla sain BeeGee-farkku(lappu)haalarit. Olivat pitkän suostuttelun tulos ja pidin niitä varmaan suurimman osan yläastevuosistani.
Mulla oli punaisesta farkkukankaasta tehdyt lappuhaalarit.
Discolenkkareista ikinä kuullukkaa.
Mullakin oli ne nilkkojen surmat, punaiset kiilapohjalenkkarit. Tykkäsin lyhykäinen kun olen. Mikroihin olin muutaman vuoden liian nuori, mut pitkiä villatakkeja pidin ja sit oli ihan kirkkaa valkoinen nylonpusakka just ja just ylti vyötärölle. Harmi ku valokuvia on tosi vähän ja kaikki valottunun punasävyisiks.
Huoletonta aikaahan se oli, nuoruus ja hulluus, vaiko lapsuuttako viel osaks kuitenkin.
Ja muistatteko, kun farkuista lähti väriä niin kamalasti, että kintutkin oli siniset:D
Muistaako joku “paukkutakit”? Turun seudulla kutsuttiin tuolla nimellä vyötärömittaista, lievästi topattua pusakkaa, jossa oli kaksi kapeaa, valkoista pystyraitaa edessä. Takki oli kiiltävä (punainen, sininen, musta, vihreä) ja paloi varmaan soihtuna jos näytti tulitikkua.
Kaiku, kyllä ja mulla oli porttikielto meidän valkoiseen nahkasohvaan…
Paukkutakit ja discolenkkarit on menneet multa vallan ohi 
mut lappuhaalareista tykkäsin vaikka ne vessareissulla hankalat olikin, mut oli ne napitettavat farkutkin hitaat riisua 
-79
Nää oli ihanat, kauniin vihreät, väri on kuvasta haalistunut
Housut on mun, tässä kaverin päällä - tavallista oli että lainailtiin toistemme vaatteita 
Ja nuoret oli pääasiassa hyvin hoikkia ennen!
Hoikkuudesta. Harva asia niin harmittaa kuin se, että murrosikäisenä ja vielä vähän vanhempanakin murehdin lihavuuttani, ja se vaikutti tosi paljon itsetuntooni. Nyt kun katson sen ajan kuviani, olinkin ihan normaalin näköinen nuori. Ei edes pyöreä. Kun sen olisi joku silloin mulle sanonut…
Semmonen mielikuva mulla on, että huomattavan ylipainoisia oli meidän nuoruudessa vähemmän (70-80luvuilla). Vai onko nykymuoti paljastavampaa, pahaa tekee kun mahamakkarat roikkuu nuorilla housun vyötärön päällä kun on lantsarit jalassa ja pieni paita - ei mitään itsekritiikkiä-
Aivan selkeesti ylipainosia on nykyään enmpi. Kouluajalta en muista kun yhden tytön, joka sit olikin kunnolla lihava ja yhden pojan, jolla oli diapetes ja paha ylipaino eli huono yhdistelmä. Eipä ollu sillon hamppariketjuja ei.
Emo, noikin päin se valitettavasti joskus menee. Itse olen ollut aina hoikka ja tiesin sen myös mutta esim. mikrohousuja en päälleni laittanut kun olivat minusta mauttomat.
-79-80 kuljin papan vanhassa aluspaidassa, sellanen missä takaosa huomattavasti pitempi 
Paita oli tosi aito, siinä oli peltiset napit, kangas oli kulunut ihanan pehmeäksi.
Nykymuoti on paljastavaa, olinkohan minä sitten toinen ( estoinen) äärimmäisyys kun pappani paitaan piilouduin 
Tuota tyyliä minäkin ystävineni harrastin. Kierrätystä jo silloin.
Ihania kuvia Annujoella!
Ylipainoisia ei muuten ollut meidänkään melko isossa koulussa yläasteella kuin muutama.
Muistan kun lukiossa sain uudet punaiset hait ja punaisen rukan sadetakin. Joka aamu toiveikkaana kurkin ikkunasta taivaalle jos näkyis sadepilviä että sais uudet vermeet laittaa päälle.
Vuonna -74 oli mikrot minullakin. Muistatteko, kun vielä 70-luvun alussa varoiteltiin ettei nailoneita saa käyttää pakkasella, sillä ne jäätyvät kiinni jalkoihin… Siis aikaa ennen sukkahousuja 
Iiris-Kukka, kyllä me kuljettiin kuivallakin säällä rukkatakit päällä ja haisaappaat jalassa - mulla oli siniset ja päässä vielä sininen baskeri 
sillon olin vasta 14v - sinä lukiolaisena pidit jotain tolkkua sentään…
Marlon Brandon elokuva alko just yleteemalla.
Ihana kuulla että eltsukin on hurahtanut mikroihin. En ollut ainoa jonka itsekritiikki petti, hih. Jopa äärettömän vanhoillinen isäni piti niistä ja ne piti ottaa mukaan kun mentiin ulkomaille Ruotsiin. Sanoi ettei niitä voi pitää kun tämän mittaiset kirahvit. Niillä nostin itseni koulussa harmaasta massasta isojen miesten(lukioilaisten ja poikien urheilumaikan) tietoisuuteen. Niillä pystyi korkkarit jalassa loikkimaan koulun aulan rapuissa kolme rappua kerrallan niin ettei kukaan jättänyt huomaamatta. Naurattaa ajatus vieläkin. Nyt on piukalla että pääsee raput jompaan kumpaan suuntaan edes kaiteen kanssa.
Toisaalta lempilauseeni jonka opin edesmenneeltä mummoltani oli se että pitää elää niin että on jotain mitä keinutuolissa muistelee.
Muistan kun Linnanmäellä oli sellainen pyörivä diskon tapainen laite jonka lattia keikkui puolelta toiselle. Siellä sitä mentiin mikrot päällä ja korkeilla kengillä niin että maksivillatakki liehui korvien yläpuolella.
Muistatteko kun oli muodissa ne ihan neliskanttiset ja ihan pyöreät metallisankaiset silmälasit ja itsekudotut sliparit?
Ruotsiin minäkin menin mikrot jalassa Siitä on kuvakin, kun serkkuni kanssa poseeraan ison kiven päällä jossain päin Ruotsia, paluumatkalla pohjoiseen. Silloin olin vielä “mikrokelpoinen”, nyt en mahtuis enää viereenkään…