Silmiä lepuuttelin
Jos teille jaetaan EU kansalaispaneeliesite postilaatikkoon ja käydään ovella koputtelemassa kiinnostusta, ei kannata kieltäytyä. Suomesta meitä arvottiin kolme ja yhteensä 150 Euroopan 27 eri maasta. Huhtikuussa etäviikonloppu ja toukokuussa taas Brysselissä to-su.
Aamulla Euroopan historian museo ja Leopoldin puisto. Lounaan jälkeen joudutaan töihin matkan eteen.
Hieno juttu että tartuit asiaan ![]()
Kotitehtäväksi saatiin muistutella ihmisiä varautumisesta.
Esim Italiassa on koettu muutaman vuoden sisään Covid 19 pandemia, maanjäristys, tulivuorenpurkaus, kuivuus, metsäpaloja, rankkasateita ja tulvia.
Espanjassa ja Portugalissa oli laajat sähkökatkos, kaupat meni kiinni, ihmiset jäi jumiin hisseihin tuntikausiksi, kaikki pysähtyi. Suomessa suurin riski on ollut kovalla pakkasella pitkäkestoinen sähkökatko.
Muissa maissa ei ole Suomi.fi kaltaista viranomaisten viestintäkanavaa. Kokemus oli, ettei tiedä onko todellista vaaraa olemassa, jos tulee varoitusviesti pitää selvitellä oko sittenkin disinformaatiota ja tavoitteena aiheuttaa kaaosta. Eli uusi vaara on tekoälyn luomat valeuutiset kuvineen.
Huhtikuussa on etäviikonloppu ja toukokuussa uusi livekokoontuminen. Tarkoitus olisi siirtää varautumista käytäntöön, huolehtia lähimmäistä, naapuriapu ja turvallisuuskoulutus. Ensiapukortin päivitys tai suorittaminen jo auttaa arjessa.
Ei laiteta päätä pensaaseen, ennakoidaan
En ole facebookissa, mutta tuossa on 3 ottamaani kuvaa
Facebook https://share.google/nZSEdpCGXxChPqlYJ
Kotivara - 72 tuntia Kotivara - 72 tuntia
Järvenjää on jo kuin marmoria.
Joku oli heivannut laiturilta tosi painavan kiven jäälle, ei ollut vielä painunut jään läpi.
Kun pääsiäisenä perhe kokoontuu sohvaan, kokoontuvat myös lemmikit viltin alle. Tuossa on vajaa 6 kg kilpikonnia ja n 110 v ikää yhteensä








































