Ensimmäistä kertaa sinipunavaulaa kasvatan itse. Voiko sitä latvoa taimivaiheessa kuten monia muita köynnösiä ? Monenko lehtiparin jälkeen? Kannattaako?
Minua oikein häiritsee, kun en vielä ole kokeillut tuota sinipunavaulaa, vaikka Arno Kasvi sitä usein ohjelmissaan suositteli telkkarissa. Noissa kuvissakin se näyttää tosi lupaavalle ja kauniille köynnökselle.
Ensimmäistä kertaa minäkin sinipunavaulaa kasvatan, mutta ei minun taimieni latvomista kannata vielä edes ajatellakaan. Ne ovat suurinpiirtein samaa kokoluokkaa kuin amppelipetuniat eilisissä kuvissa Eipä taida muuten olla niin isojakaan vielä.
Siemenet itäneet tänä vuonna tosi hyvin!! 1.4 kylvin nyt vois jo osaa koulia, sain siemeniä ystävältäni, ensimmäisen kerran onnistun!
Tänä vuonna kokeilussa tälläinen herkkä ihanuus, kitavaula, Asarina antirrhinifolia. Lehdet murattimaiset. Ajattelinkin yhdistää tätä kesäkukkaistutuksiin muratin tapaan.
No on tosiaan kaunis ja herkkä.
Ei ole kitavaulalla omaa ketjua, joten laitan tämän tänne. Ensimmäisiä kukkiaan availee jo ikkunalla. Nyt istutin suurempaan ruukkuun ja nostin ulos. Kuvassa etualalla yksi lobelian kukka. Nuo lobeliat on vedessä juurrutettuja leikkuupätkiä. Juurtuivat muuten todella helposti.Tuo pitää muistaa ensi keväänä ja tehdä operoinnit jo hyvissä ajoin
Onkos tuo kitavaula kovin kylmänarka?
Toistanpa kysymyksen, josko nyt joku osaisi edes arvailla; siispä onko kitavaula kovin kylmänarka? Mietin siksi, että käytössä olisi taimikasvatukseen viileä vinttitila, jossa ikkunat. Lämpötilat on tällä hetkellä siellä plussalla 9 ja 16 asteen välillä. Viime keväänä yritin siellä kasvatella mustasilmäsusannaa, mutta suski ei tykännyt ihan noin viileästä, ja lorpotti siellä vähän väliä. Mietin, että voisinkohan viedä tuon vaulantaimen sinne?
Hassuelli, vaulat eivät ole ainakaan syksyllä kylmän arkoja, mutta en uskalla vastausta antaa, kestääkö taimi kuinka viileää.
Minulla on vintissä samanlaisessa lämmössä talvetettavat. Nyt siellä kasvaa purppuravaula uutta kasvua ym.
Omat pienet Sinipunavaulan alut ovat täällä alakerrassa lämpimässä kasvamassa.
Minäkään en uskalla antaa varmaa vastausta, vaikka olen noita erilaisia vauloja kasvatellut monena vuonna, kun kokemusta taimikasvatuksesta on vain huonelämpötiloista.
Kiitos kommenteista, pitää varmaan yrittää sitten järjestää vaulalle tilaa muualta. Tai sitten vien sen sinne vinttiin yhdeksi yöksi, ja katson miten käy. Tuskinpa enää noissa lämpötiloissa kokonaan heittää henkeään. Voinhan tuoda sen sitten takaisin, jos ensimmäisen vuorokauden jälkeen näyttää huonovointiselta.
Sattuuko kukaan tietämään minkänäköinen on vaulan siemen. Ostin kaupasta vaulan siemeniä, ja siemenpussissa olikin kaksi siemenpussia sisällä. Kylvin siemenet ja nyt iski epäilys. Siemenet olivat täysin samanlaisia kuin keijunmekon siemenet, kasvavat yhtä hitaasti ja kituliaasti. Sirkkalehtien jälkeen ei mitään näytä tapahtuvan. Siemenpussissa kuitenkin luki, että nopeasti kasvava köynnös. Kasvattelenko vaulaa vai onko pussissa ollut keijunmekon siemeniä. Mitä luulette?
Zaira, kita- ja sinipunavaulan siemenet on pieniä mustia siemeniä, samanlaisia kuin unikoilla. Punavaulan siemen on taas mielestäni juuri samanlainen kuin keijunmekolla.
Kitavaulani ovat venähtäneet kymmensenttisiksi ja oikeita lehtiäkin on jo useampi. Koulimista mietin - kuinka monta tainta per ruukku olisi järkevää laittaa ja pitäisikö ne nyt samantien latvoa, jotta paremmin haaroittuisivat.
Ahdekaunokki, kasvattelen itsekin kitavaulaa ensimmäistä kertaa. Tein latvomisen suhteen kokeilun, jossa latvoin osan taimista, ja osan jätin latvomatta. Hyvin näyttävät haaroittuvan nuo latvotut. Taimien määrästä en osaa sanoa, minulla kasvavat vielä kukin omassa pikkupurkissaan.
Kitavaula on sirokasvuinen ja pienilehtinen köynnös, joten laittakaa vaan useampi taimi samaan ruukkuun.
Mietin vielä noiden vaulojeni kanssa. Punavaulaa pitäisi olla tulossa, ihmettelen vain miksi tuo sirkkalehtivaihe kestää kuukausi tolkulla.
Minulla on viimevuotinenkin vaula tallella. Talvetin sen ruukussa, ja nyt ihmettelen mitä sille pitäisi tehdä. Toin sen valoon, mutta mitään ei tapahdu. Pitäisiköhän purkiin kurkistaa ja vaihtaa sille esim. multa? Miten se herätellään henkiin?
Moikka!
Täällä olisi ensikertalainen sinipunavaulan kanssa…tilasin tämän siis verkkokaupasta ja en vielä ole laittanut sitä omaan amppeli ruukkuun kun lehdet kerkesi nuukahtaa ja osa kuivuakin jotka jo nypinkin pois.
Mikäköhän tässä on vika olisiko kellään vinkkiä miten saisin sen piristymään? Saatuani kukan multa oli kostea ja lehdetkään eivät roikkuneet. Nyt siis kerran kastelin kukkaa kun oi noi helteet ja sen jälkeen nuukahti, multa ei siis kerennyt kuivua. Parvekkeellani siis paistaa aurinko puolesta päivästä iltaan asti.
Onko kellään hyviä ohjeita muiten olette saaneet kukan loistamaan ja kukkimaan koko kesän?
Tässä kuvat kukasta:
Olisiko kasvisi saanut liikaa aurinkoa, kylmää, kuumaa tai ollut liian tuulisella paikalla?