havina,mikä on tuo tatar tuossa villiviinin edessä!
upea kuva KaValla!
Upea järvimaisema Kavan kuvassa! Kaunista Havinan puutarhassa!
Iesteri, se on pahamaineinen japanintatar (ainakin niin olen tulkinnut). Anopin aikoinaan laittama. Mutta on tuossa sellaisessa paikassa, mistä ei pääse leviämään. Ja toisaalta peittää kivasti valkoista mineriittiseinää ja on rehevä.
Kiitos!
Kuva on otettu 2.10. aamulla. Oli sellaiset värit taivaalla ja vedessä, että oli pakko mennä kameran kanssa kuvaamaan.
Edellisenä iltana kävin vielä samassa rannassa uimassa.
"Hetki kauneinkin päättyy, tuli sammuu, hiiltyy pois
Retki nuoruuden säilyy, kuin se unta ollut ois…"
Kenen laituri on kateissa?
Syksyn kävelyreitti aloitettu tänään.
.
Kovin kaihomielelle noista kolmesta viimeisestä kuvasta tulee…
Syksyssä on jotain riipaisevaa.
Luopumista…
Vitsit, näyttää ihan meiän mökkilaiturilta:D!
-Eipä silti, kyllähän se väylä sinne sulle päin on olemassa!
Olen aina ollut syksyihminen ja siksi minulle syksy ei ole riipaisevaa eikä luopumista.
Syksy ja pimeys on jotenkin salaperäistä, värisyttävää, paljasta, josta löytää oman pienen minuutensa suuren autiuden keskeltä. Lähes huikaisevaa, mutta rauhoittavaa, tiedät mihin kuulut.
Itse asiassa koen eroahdistusta tammi/helmikuun vaihteessa, kun selvästi huomaan iltaisin valoisuuden lisääntyneen ja aikaistuneen ja tiedän, etten kohta valoa pääse pakoon minnekään.
Syksy on minusta hyvää aikaa, on kuulaita päiviä, aurinko vielä taivaanrannassa ja lämpösiä päiviäkin vielä - ja puutarhassa paljon hommia 
Pilvikirsikka on syksylläkin kaunis…
Purppuraheisiangervon puna senkun syvenee…
Höyhenpensa, taustalla rodot Elviira j Mikkeli
Mutta kyllä suomalaisten syksyyn on aikojen alusta asti kuulunut kaihomieltä ja luopumista. Koulussa 60-luvulla hoilattiin kansanlaulua syksyn ankeudesta…
-en muista siitä kuin viimeisen säkeistön, joka pikku-tytön mielessäni oli kauhean surullinen…
minä pieni paimentyttö lentohon en pääsekkään
tänne, tänne jäädä täytyy syksyhyn ja ikävää