Mulla on nyt ekat yrtit kuivattu ja purkitettu. Ihan kuin basilika ei kuivuisi millään. Jätin sen vielä kuivumaan. Kuivaaminen hoituu nyt ihan yksinkertaisesti laakeissa astioissa huoneenlämmössä. Kuivuri olis kyllä kiva, mutta toisaalta ei tuo parvekkeen anti nyt niin ihan niin kamalan runsas ole. Yrttisuolaa taidan vääntää, kunhan nuo yriti tuosta uudestaan kasvavat. Viime vuonna tein penttiläisten esimerkin mukaan ja tuli suorastaan herkullista! Mun ei tartte lasipurkkeja erikseen käydä ostamassa, kun olen hamstrannut isot kasat ties mitä purkkeja kaappien nurkkiin
On mullakin omiksi tarpeiksi noita purnukoita, mutta oli niin söpöt noi patenttikorkkiset pikkupurkit…Tänä vuonna vois taas muistaa laittaa valkosipulin varsia suolasatsiin mukaan, viime vuonna unohdin.
Valkosipulin varret suolan seassa olis ihan mahtava idea! Ellei valkosipuli jakaisi ruokakuntaamme kahteen heimoon…
Sain satsin yrttisuolaa tehtyä. Saa kuivua ensin huoneenlämmössä pari päivää ja loppukuivatus sitten uunissa pienellä lämmöllä luukku auki. Mahtava tuoksu! Laitoin paljon erilaisia basilikoja, persiljaa ja ruohosipulia. Vähemmän timjamia, oreganoa, tilliä, valkosipulinvarsia ja rosmariinia. Pikkuisen sitruunamelissaa ja minttua. Noin kolme litraa pieneksi silputtuja yrttejä ja reilu desi merisuolaa sauvasekoittimella muusiksi. Levitin pellille kuivumaan. Ihanan vihreää! Kuivana vielä pamilla jauheeksi. Ohje joskus täältä kaapattu, Kiitos!
Heheh. Ristiriitaista tietoa… Mä en ole ton yrttisuolan kanssa huomannut värieroa pimeässä ja valoisassa kuivatetun välillä. Yrtit kuivatan muuten kyllä pimeässä. Pitäsköhän tehdä ihan testi ja laittaa tästä erästä nyt puolet saunalle ja jättää puolet keittiöön
Olen ajatellut yrttisuolan kuivaamisen olevan samanlaista kuin pelkkien yrttien ja muidenkin syömisten. Siksi olen peittänyt ne ilmavasti sanomalehden sivulla. No siellä uunissa en peitellyt, mutta eipä se kovin kauan kestäkään.
Onko täällä jossain juttua kurkumasta? Sehän on nyt trendimauste! Ostin Lidlistä juurakoita, aion laittaa pari niistä multaan.
Tein vuorenkilpiteetä. Eilen hain mustia,vanhoja lehtiä ja pesin ja kuivasin. tänään murskasin murusiksi ja keitin kolmessa desissä vettä kaks ruokalusikallista murskaa. Nyt saa tekeytyä puoli vuorokautta. Sitten siivilöidään ja säilytetään viileässä.
Varsinaiseen juomaan otetaan 2-3 tl tätä uutetta ja desi vettä.
Täytyy testata, josko sais vähän lisää virtaa…
Mitenhän on kun joissain yrteissä on että syyskylvö. Mitenhän tarkkaa tuo on? Tarkoittaako se että siemenen täytyy päästä ensin kylmäkäsittelyyn itääkseen vai pitääkö yrtin ehtiä itää ennen talven tuloa? Miten täällä pohjoisemmassa lienee? Voiko kylvää jo 5-6.lla esim. Karhunputken ja Saksankirvelin?
Varmaan paras tulos tulee kun kylvää siemenet niihin aikoihin kuin ne itsestäänkin kypsinä kylväytyisivät.
Tertin kartanon yrttimaalta
No, onneksi S.M:aa onkin nyt kasvamassa. Täytynee aloittaa pikimiten runsas käyttö kun ei oo varaa “Nuurströmmiin”.
Sitruunabasilikan ylituotantoa pukkaa. Keräsin nipun ja silppusin karkean merisuolan ja raastetun limenkuoren kanssa. Tulipa hyvää yrttisuolaa! Kalamausteeksi ajattelin, mutta menee varmaan muunkin kanssa kaupaksi. Yleensä oon tehnyt sekasuolaa. Ensimmäinen kerta, kun teen pelkästään yhdestä lajista.
Piikkis, kuullostaa hyvältä ! Pitää yrittää muistaa tuo sitten kun sitruunabasilikaa on kasvamassa. Mulla ei onnistunut basilikoiden kylvöt tänä vuonna ollenkaan, lajikkeesta riippumatta. Mullassa vika, oletan niin.
Basilikan taitaa olla kylvövaiheessa tosi herkkä kuivuudelle. Mulla oli pussi viimevuotisia siemeniä, joista sain muutaman alun. Loput taisivat suorakylvettynä kuivua tomaatintaimien alle, vaikka Blumat-porkkanapullo on ihan siinä vieressä viivyttämässä mullan kuivumista.
Sitruunabasilika itelläni menestyi samassa muuttolaatikossa paremmin. Siihen vain iski kirvalauma ennen juhannusta, joten se päätyi mökille kasvimaan harhauttajakasviksi. Kirvat eivät tuntuneet viihtyvän siinä enää avomaalla.
Laitoin pieneen pulloon pari basilikan oksaa ja täytin pullon öljyllä. Kun alan käyttää öljyä ja basilikat jäävät öljyn pinnan yläpuolelle, pitääkö ne poistaa?
Kylvin tänään persiljan (silopersilja ja juuripersilja) ja tillin siemenet kasvulaatikkoon. Keväällä ei tarvitse niitä enää aatella vaan voi keskittyä kaikkeen muuhun. Löysin myös pussinpohjan pari vuotta vanhoja palsternakan siemeniä, ne kylvin riviin sinne laatikon keskelle. Jos eivät lähde kasvamaan niin laitan siihen keväällä vaikka kruunutilliä.
Tänä keväänä laitetut persiljat ja tillit ei lähteneet kasvamaan oikeestaan ollenkaan, syksyllä vielä olivat pieniä muutaman sentin korkuisia kääpiöitä. Ei oo mistään kotoisin sellanen kesä ettei voi kerätä noita perusyrttejä omasta takaa ruokiin !
Ei minullakaan persiljat, normaali ja juuripersilja, itänyt. Keväällä kylvin, ehkä kuukausi kylvöstä näki jotain mutta siihen jäi. On kyllä kauan aikaa sitten kun viimeksi oli näin ettei pakkaseen saanut omaa persiljaa.
Mulla kasvo tilli ja persilja mahottoman hyvin.Tilli vaan ränsisty aikasin
Hyvä pointti, persilja ja tilli pitää tosiaan kylvää.
Tillit eivät juuri itäneet, liian lämmintä oli alkukeväästä heille, olisinko muutaman pitkän varren saanut. Lehdet kuihtui tosiaan aikaisin, mutta siemensatoa sain. Sileälehtinen persilja kasvoi hurjasti, puoli sankollista poimin eilen pakasteeseen, vappuna kylvin. Jätän talveksi paikalleen, ehkä saan vielä satoa keväällä ennen kukintaa. Juuripersiljaa pitää hankkia ja kylvää, siitä saa satoa kahtena kesänä, laiskan pelastus. Kaupan ruukkupersiljan jämät laitoin keväällä kosteimpaan paikkaan ja öiden alkaessa pimetessä sekin kasvoi komeasti vaikkei niin maukasta olekaan kuin sammalpoimuinen sisarensa.