Ara…, jestas. Siinä on kyllä työtä siirtää niin iso planttu.
Onko tietoa minkälainen juuristo siinä on, eli miten syvään pitäisi kaivaa?
Hah,justiin ku oli tarkotus treenien jäläkeen alakaa putsaamaan kukkapenkkejä niin eikö alakannu satamaan.
Toki hyvää tekee luonnolle,mutta just ku olis viikonloppu aikaa touhuta ulukona niin kummalkekki päivälle luvassa sajetta.No,huomena Roin reissu.
Karvari, oletko jo tehnyt ”kauppalistan”
Täälläkin sataa. Ihan ok, on ruutikuivaa ja pölyistä mutta pikkasen harmittaa kun jo oli suunnitelmia tälle- ja huomiselle tuolla pihalla.
Hain plantagenista tukikeppejä uusille puille, laitoin ne ja sidoin taimet…
No olivat palelluttaneet köynnöshortensian taimia ja ne myytiin kolmella eurolla pois, ostin kolme kpl ja ne istutin tänään mäntyjen juurille, ihan hyviä uusia lehden alkuja siellä näkyi tulossa jo.
Kastelin uudet istutukset ja nyt jo alkoikin sataa lisäksi onneksi.
Siinäpä ne tän illan puuhat sitten olikin ja kohta nukkumaan, kun olen heräillyt taas neljältä töihin.
Pongattu uusia kukkijota lila suikeroesikko, pari imikkää, mustanpunainen kylmänkukka ja jeffersonia dubia.
Tuo jeffersonian kukka on kyllä ihan uskomattoman hauskan värinen, sitä ei osaa edes kuvailla ja kuvista ei oikein pysty näkemäänkään sitä.
Chali,lista jo nyt piiitkä.Pakko tehä ku täältä hevon jeerasta lähtee “kylille” just mussukka tuossa tenttas että missä käyvvään.Tytär halusi mukaan kaupoille,tietenki ku käyvvään kasvihuoneilla
Karvari, ottakaa peräkärry kyytiin ”You never know”
Toivottavasti teillä on kiva päivä! Ja kotiintuomisia
Kasvihuone oli yön aikana kuivunut, eilen pesin painepesurilla. Tänään nostin sinne kaikki pelargonit viherhuoneesta, tomaatit ja kaksi klematista. Vedin jo eilen sinne sähkökelan kun pölyimuroin siellä, tänään nostin lämpöpuhaltimen, jos yöllä on kylmää. Kannoin myös varastoaitasta rottinkituolit , sohvan ja pöydän, ja niihin tyynyt torpasta. Onpahan tuokin nyt tehty.
Tänään lepoa…Hankkijalla käytiin ja ukko osti itselleen miljoonakello amppelin…oikein räikeän ja minä edukkaan pionin taimen …piti ostaa ruusu ja perenna multaa mut siel oli niin paljo asiakkaita et lähdettiin äkkiä pois. Sade vesitti suunnitelmat.
Kankuissa ja takajaloissa tuntuu ihan siltä, että puolen kilon pussillinen härkäpapuja on kairattu yksitellen maahan. Vielä jäi kesken, piti lopettaa ennenkuin meni konttaamiseks.
Pihahommat ei yhtään houkutelleet. Pakotin itseni ulos. Sukelsin juhannusruusu- ja muu pensasruusu-pusikkoon. Kaivoin pieniä nokkosen alkuja pois ja kaadoin sinne puskien alle sitten kuorikatetta. Ei ole ennen ollut. Toivottavasti siinä ei niin nokkonen kasvaisi. Naapurin peltotien puolella kasvaa nokkosia ja sieltä tuonne tahtoo siementää. Ei ole koskaan ehtinyt kiusaksi asti kun aina olen harannut siemenalut pois.
Kyllä on käsivarret naarmuiset.
Tänään otin valokuvia pihasta ja isosta projektista joka on mietintä myssyn alla…miten jatkaa ja tietty katsoa miten taimet lähtee alkuun. Jos tekee kiinteää ja lopullista heti niin taimen uusiminenkin hankaloituu…mietin ympyrää jonne sisälle voisi laittaa haketta ? Mutta millä tekisi rajauksen ? Harmaa pieni kuusi on erillään kun isäntä tekee siitä joulukuusen eli valaisee sen jos se ei kuole… Multaa käytiin honkkarista tankkaamassa…olipa väkeä,kyl äidit saa kukkasia huomenna.
Miraemmi, hienolta näyttää
Rinne on aina hankala. Miten olisi joku terassi / tasanne juttu, pengerrys jollain kivillä tai kestopuulla? Siihen sitten haketta maisemointiin kasvien ympärillä?
Kastelun voisi suunnitella niin että on tihkuletkua kasvien ympärillä. Vesi joko sadevesisäiliöstä tai sitten ”ulkovedestä”.
Avaa ja sulkee itse tietyn ajan päästä.
Tihkuletkua saa ostaa metritavarana + letkua siihen tihkuletkuun + y-haaroja tai t-haaroja miten sen letkun nyt haluaa haaroittaa.
Miraemmi, kuvassasi on syöksytorvi varmaan katoltanne. Tehkää siihen sadesieppari/vesisieppari + säiliö + letkua + tihkuletkua. Letkut kaivettuna rinteeseen ja kasvit saavat vettä.
Meillä on kasteltavien etäisyys pahimmillaan melkein 50-60 metriä vesipostista molempiin suuntiin.
Meillä on ratkaistu niin, että seinässä on letkukela, josta vedän lähimpiin penkkeihin suoraan letkun ja kauempia varten on letkukärry, johon liitän tämän letkukelan letkun.
Kiskomistahan tuossakin on, mutta kärryä on helppo pyörien kanssa siirtää tontin päästä toiseen päähän.
Meidän tontti on pitkä ja kapea, niin on paljon etäisyyttä.
Katemateriaalia joka pysyy rinteessä on kyllä paha, ainakin kaikki kevyempi aines valahtaa alaosaan helposti, eli jotain painavaa tarttis olla. :ermm:
Minulla on just nyt kaksikin rinnettä työn alla, olen istuttanut niihin vuorimäntyjä, rinneangervoa ja vuorenkilpeä oli ennestään.
En ole laittanut katetta lainkaan , odotan ja toivon, että kasvillisuus peittäisi alan.
Tuo filopatorin ehdottaman tyylinen juttu on meillä ollut jo pitkään suunnitelmissa ja ehkä se joskus ehditään toteuttaakin, kunhan muut projektit saadan alta pois.
Me on vaan ajateltu liittää se järjestelmä tihkukasteluun, eli vedettäisiin suoraan penkkeihin tihkukasteluletkut ja noita haaroja tosiaan matkan varrelle venttileillä suljettavaksi
Aloittelin kitkemistä.
Kolmena seuraavana päivänä keskityn vaan siihen.
Ihmettelen taas jälleen kerran mitä ihmettä olen viime syksynä istutellut.
Olenkohan Mustilasta löytänyt Trilliumin(kin) kun sen oloinenkin tuolta pukkaa.
Voisi joskus niitä laitella ylös kun joka vuosi sama juttu:)
Siirrelty kasveja paikasta toiseen.
Mullahan on pari piha-alueen istutuspaikkaprojektia nyt päällekkäin menossa. Tässä toinen jossa pohjalla on entisen asukkaan tekemä alue jossa on havuistutuksia muutamia, ja joka on sittemmin heinittynyt pahasti. Alueen pinta on nyt katettu kaksinkertaisella maisemointikankaalla ja sinne on kaivettu kaksi uutta istutuskuoppaa joihin istutettu kuunliljaa. Pinnalle pihapiiristöä kaadettujen raitojen oksista haketta. Takareuna viettää pahasti alas, sinne teimme aitaa vasten reunuksen kaadettujen raitojen rungoista.
Pinnan päällystys hakkeella on vielä kesken.
Ja sitten se toinen istutusalue. Sitä aloitimme jo viime kesänä jolloin teimme ensimmäisen osan niin valmiiksi että pystyin vanhasta pihasta tuotuja kasveja siihen istuttamaan laastipaljuista joissa osa oli jo vuoden odotellut. Penkki jäi viime vuonna epätasaiseksi, tarkoitus oli tänä keväänä tasata sen eroja lisäämällä siihen multaa ennen kasvun alkamista joka tehtiinkin, tosin hiukan myöhäisessä vaiheessa. Osa nyt keväällä kaadetuista raidoista kasvoi siinä penkin takana ja puiden kaato-aikataulu vaikutti siihen missä vaiheessa penkkiä pääsi kunnostamaan.
Yläkuvassa vasemmalla se viime vuonna tehty istutuspenkki, tänä keväänä kaadettujen raitojen rungoista siihen tuohon yläosaan laitettu reunukset.
Alakuvassa sen viimevuotisen penkin alaosa. Alaosan puolelta ympäröivä maa katettiin syksellä hakettamalla pihapiiristä kerättyjä risuja ja oksia.
Silloin viime syksynä pihaa ympäröivä koira-aita kulki pitkin penkin taka-rajaa, ei ollut mitään suunnitelmia millekään laajennukselle.
Vaan uusi vuosi ja uudet mietteet…
Ja ne uudet mietteet tuli tietysti, ainahan niitä tulee…
Piti saada paikka sinivaleunikoille joiden taimia oli mukavasti saatu kasvatettua.
Siispä aidan siirto ja alueen laajennus olemassaolevan penkin taakse .
Ja koska siinä oli tilaa niin samalla siirrettiin sitten aitaa sen verran että saatiin tarpeeksi suuri istutusalue johon mahtuu myös pari atsaleaa ja ehkapä joku pieni havukin jollainen löytyy pihapiiristä ennestään istutettuna paikkaan josta sen mielellään siirtäisin muualle. Sinne alueen sisälle jäi muutama raidan kanto. Ne peittyvät kyllä näkyvistä.
Tuohon uppoaa turvetta “hiukan”, sillä 320 litran tiivistepakkauksella emme saaneet edes koko alueen pohjaa peittoon. Huomenna kaupoille turvehankinnoille.
Minulle ominaisesti on kaikki materiaali, mm. tuo aitareunus, kierrätystavaraa eli käytämme lähinnä sitä mitä on saatavilla omasta takaa. Rakennelmiin en rahaa käytä vaikka varmasti saisikin sillä lailla edustavamman näköistä jälkeä. Luulen että oon kuitenkin onnellisempi tästä epätäydellisestä innolla itse tehdystä kuin täydellisestä loppuun saakka ostetusta. Tai mistä sen tietää kun en oo ikinä kokeillut tota jälkimmäistä vaihtoehtoa :Whistling:
Muoks: ja tuo aidan taustahan näkyy vaan sinne metsän puolelle eli ei näy pihalle.