2022 vuoden ulkopuuhia, SULJETTU

Nurmikon leikkasin heti aamulla, mutta ehti tulla aika kuuma lopussa. Kuumasta ei ole niin paljon haittaa kuin kaikelaisista verenhimoisista siivekkäistä. Sääskiä, mäkäräisiä ja paarmoja riitti. 
On hyvä, ettei naapureista ole suoraa näköyhteyttä ja lähimmässä naapurissa ollaan aamu-unisia. Aina tyhmemmän näköisiä virityksiä pitää kehitellä öttiäisten torjumiseksi. Tyllihupparista on paljon apua, mutta jokunen mäkärä pääsi kimppuun. Lippalakki pitää tyllin kaukana kasvoista, mutta korvien kohdalta sääsket yltävät pistämään.  Siksi se tyhmän näköinen viritys: korvaläpät. Laatikon perukoilla on viereksinyt tekoturkisläpät, ne pitävät korvat turvassa.

Melkein neljä tuntia vilahti kun siivosin paraatipenkin reunaa, revin lopun mansikkamuovin mansikan taimilta kuumimmasta penkistä. Ei ollut helppoa:(
Kastelin kuivimmat penkit omasta pihasta.

Kastelua :face_with_spiral_eyes: 

Vähän kastelua…

Kastelua, ruohosilppukatteen levitystä osalle kurpitsoista, tomskujen latvomista. Viimeseksi äsken keräsin nokkosia ison  saavin täyteen ja täytin saavin vedellä. Tekeytyy siinä nyt aurinkoisessa paikassa pari viikkoa ainakin  kunnon lannoitekäytteeksi. Tipoittain noita hommailin pitkin päivää, ei voi sanoa rasittuneensa.

Kukkineitten ja rikkojen keruuta heti aikaisin aamulla.
Isännän kanssa viriteltiin taas verkot mansikka maille kun rastaat meinas jo raakileina nokkia niihin reikiä.
Iltapäivällä kastelua ja aina vaan löytyy kukkineitten keruuta. 

Siivosin kaksi omenapuun alustaa …eli 20 cm viivottimella vedetään rungosta …kaikki vihree pois ja puunrungon multa mullitetaan rikkaruohottomaksi ympyräksi ja sitten katkon tän kesän tuoreita vesoja pois oksistosta…hikistä touhua.
Eikä paarman pirulaisilta välty …tapoin muutaman mut yksi puri nilkasta kipeästi …
Illalla sitten taas tunti letkun jatkona … isäntä on pinonut 5 kiintokuutiota klapeja katokseen siinä ohessa.

Aamulla ajoin oman pihan nurmen ja trimmeröin.
Revin rikat ja nokkoset marjapensaiden juurilta ja kastelin pensaat.

Menin aamusta kasvimaalle hommeleihin. Poistin ison alueen melkeen kokonaan peittäneen harson nyt kokonaan, kastelin ja levittelin ruohosilppua. Sitä tuli tasaseen tahtiin mulle lisää kun mies ajoi samaan aikaan nurmikkoa. Kerrankin oltiin samaan aikaan samassa paikassa niin sain levitettyä silpun tuoreena. Huomattavasti helpompaa ja mukavampaa kuin sen 1-2 päivää painuneen ja palamaan lähteneen.

Muuten normikastelua istutusastioille. Jättilajikkeet kurpitsoista on vielä kastelematta mut onhan tässä päivää jäljellä.

Päivällä ajoin koiran kanssa venerantaan ja se pääsi uimaan ekaa kertaa tänä kesänä oikeen kunnolla. Voi että se tykkäsi !! Millonhan sitä ite kävis talviturkin heittämässä.

Meinaan ulkona grillata meille sapuskaa tossa tunnin-parin kuluttua nyt kun siellä vihdoin pystyy olemaan. Lämpötilat on vaan normihellelukemissa ja tuulee, ja kun isohkoja pilviä kulkee taivaalla niin varjohetkiä on ollut päivän mittaan paljon ja sillonhan melkeen kylmä tulee kun keli vaihtuu hetkessä paahteesta pilviseen.

Vähän kastelua, taimien siirtoa ja rikkisten poistoa.

Hätäkastelua tänäänkin. En tykkää enää yhtään. Omenanraakileitakin tulee tolkuttomasti ales ja kaikki nuokkuu. Puuhamaalla alkaa olla jo ikävä tilanne.

Aamupäivällä katsastin salavien alla tienpuoleisen reunan ja lypsin sieltä kasvuston seasta nokkosia, terttualpia ym. ylimääräistä. Puoleen väliin pääsin kun eka sade ajoi pois.
Toisella reissulla kerkesin vain mennä kun myrsky alkoi.

Ei tarvinnu tänään paljon kastella.
Risuja haravoitiin myrskyn jälkeen kun oli taas jokapaikassa.
Siperian kurjenmiekkojen kuihtuneet kukkavarret leikkelin ja kukkineita akileijoja nyhin pois. 
Märkää on muuta tehhä ja kaikki taas rötköttää miten sattuu. 

Tänään kanttasin ja siivosin paraatipenkkini toisen puolen ja istutin ruukkuun kaverille menevän hortenssian…hän täyttää tasavuosia muttei juhli …mut saa lahjan.
Roiskaisi sadekuuron joten tänään ei kasteltu lainkaan…huomenna jos ei sada niin sitten taas.

Parin tunnin verran aloitin pensasaidan leikkuuta ja sen jäĺkeen kaksi tuntia kastelua. Kastelu on jo tosi syvältä:(

Eilisen kesken jääneen homman sain loppuun juuri kun taas sade alkoi. Iltamassa kastelin vain tomaatit, kurpitsat ja jotkut ruukkukukat.
Vähän keräilin rikkoja pihasta mutta märkää oli ja parasta aikaa sataa rähmii taas. 

Onneks viilenee kun jatkuvaan on kosteaa ja lämmin hautova ilma niin kasvitaudit iskee herkästi.
Mulla varjoliljat yhessä paikkaa ruskistaa varsi lehtiä mutta ei vielä muualla.
Näyttäisvät kyllä kukkivan ihan ok mutta rumiahan ne varret ovat.

Kastelua, taas. Vähän istuttelua.

Lasketaanko ulkohommiksi jos syö ekan kourallisen mansikoita. Aika mauttomia, jotain Delizzeä. Plantsun kuvaus “Jatkuvasatoinen lajike, joka tuottaa makeita, aromikkaita mansikoita koko kesän ajan, syksyyn asti. Voidaan kasvattaa sisällä ja amppelissa.”

Kukkineet pionit nypin pois ettei ala siemeniä värkkäämään ja viimeset lannotukset ruusuille ja purkeille, sitten tulikin jo hiki… ja illalla justiin äsken olin taas letkun jatkeena tunnin…ja tänään oli huono päivä…funtsin mennäkkö pihalle mut panacodia pintaan niin menin.

Puolet orapihlaja-aidasta leikattu.
Puuhamaan kastelin.

Tänään sadekuurojen välissä siivosin appiukon kukkapenkin hänen mökillään…vaikka piti poiketa vaa kahvilla.
Olin teipannut nivelrikkosen polveni niin hyvin et lötsähin maahan istumaan ja aloin siistimään, siin kahvii odotellessa.