2024 Vuoden ulkopuuhia

Viimeisetki kasvit sain eilen siivotuksi eteläseinustan pienestä kasvikaapista pois.
Paljon en ehtinytkään tässä kasvattaa, kun heinäkuun lopulla saatiin valmiiksi.

7 tykkäystä

Kurppa,sama peleko mielessä.Enoo kiskaan sairas nytku oon vielä töissä,mutta pelottaa sittenku oon kotona niin alakaako sairastus rumba.

Miks alkais? Mut se kai riippuu siitä miten aktiivisesti alkaa koluamaan paikkoja joissa on paljon ihmisiä. Konsertteja, näyttelyitä… Kaikkee mitä ei kerinnyt työelämässä koluamaan.
Mä kun viihdyn aikalailla omissa oloissa niin oon välttynyt noilta flunssilta ymv. aikalailla kokonaan. Ja nyt koputan puuta!

1 tykkäys

Minäkin koputan puuta, ei ole ollut tauteja.
Miehellä oli viime talvena kolme flunssaa ja korona. Minä joko sairastin oireettomana tai ei vaan tarttunut.

Nyt leikk3lin pelakuut,huomena roudaan autotalliin.
Siemeniä keräilin :roll_eyes:

Nuu,minähän oon ollu päivät ihimisten parissa,vastustuskyky varmaan siksi hyvä ku on jatkuvasti altistusta.
Sittenk7 oon kotona niin tilanne toinen.

Pari kannullista vaan vettä jaksoin.
Toivottavasti olisi huomenna parempi olo, että saisi kesäkukka-astioita tyhjättyä ja pation päätyyn laitettua pressun. Lupailevat jo viikonlopuksi syksyistä.

Älä nyt rehki yhtään ! Sulla on kyllä aikaa niitä hommia tehdä. Lepää huominen ettei mee pahemmaksi olo !

Nostin perunoita. On se vaan rankkaa puuhaa, ihan hengästyi ja hiki tuli vaikka tosi hissukseen hommailin mielestäni.
Sit keräsin 2 täyttä ämpärillistä vihreitä tomaatteja. Vien ne huomenna paikalliselle yksinyrittäjälle joka loihtii niistä sitten herkkujaan.
Vähän jätin edelleen puskiin kypsymään muutamasta kirsikkatomaattilajikkeesta. Ei vaan osannut irrottaa tomskuista ihan kokonaan vielä vaikka jääkaappi on täynnä kypsiä, käsittelyä oottavia tomskuja nytkin.

1 tykkäys

Eilen völijäsin pelakuut autotalliin,keräsin loput tomaatit pois,nyt kasvarit iliman lämmitystä ja oottavat tyhtjennystä.
Paitsi piän kurkkuhuoneessa vielä kynttilöjä yöllä ku sielon säkeissä paprikat jokkovat hilikkua vaille kypsät.
Nostin loput punajuuret,isoja kölliköjä oli.
Siivoilin kuihtuneita pois.
Siispä aivan järkyttävä niska/pää kipu illalla,ja vieläki tuntuu että silimiä vetää kieroon ja näköhäiriöitä.

1 tykkäys

Nyt on syksyn työt hyvällä mallilla. Osa kesäkukista tyhjätty, patio suojattu, puolet vesisäiliöistä tyhjätty, koriste-esineet suojassa, puuhamaan kalusteet sisätiloissa. Hanskat pesen ja puukot voisi teroittaa, yhdeksän löysin :wink:
Näitä en vielä raaskinut poistaa.

10 tykkäystä

Siivosin äitin pihassa yhden kukkapenkin. Löysin tori.fistä viisi isoa syysleimun juurakkoa hintaan 10€. Oli niin hyvä diili, että pitihän ne hakea pois. Nyt ne on istutettu siihen.

4 tykkäystä

Myöhään illalla päätin kostella rätillä putsaa parvekkeen puuritilälattian.

Ompa Kurpalla lissut röpöllään :hugs:


Eilen leikattiin kaksi sireenipensasta pois. Tekivät ihan älyttömästi juurivesoja kun jänikset niitä talvella leikkeli. Yks pensas poistettiin jo keväällä kun tuppas menemään juuret kurpitsa penkkiin. Kyllä niiden kyttäämistä vielä riittää mutta revin kaikki pois sitä mukaa kun niiden alkuja ilmestyy.


Roskapöntölle Isäntä on värkänny katosta ja eilen sai ulkopuolen käsiteltyä.
Tänään ährättiin sen kanssa kun piti völjätä se tuohon paikalleen.
Kyllähän se kanssa töitä tehtiin mutta siinähän se nyt on. Traktori ei oikein sopinut kääntymään että olis sillä saanu kohille sen tipauttaa.
En antanut lupaa ajaa tien toisella puolella olevaan syysleimu penkkiin. :grin:

Takapihalla leikkasin alppitatarpuskat pois ja taikkosin juurakotkin pois. En tiedä vielä mitä tilalle mutta kyllästyin noita puskia katselemaan ikkunasta.
Olivat niin jatkuvan tuulen pyörteiden ja sateen pieksämiä rötköttäjiä joka kesä het juhannuksen jälkeen ennenkuin edes kunnolla kukkaan ehtivät että ei niistä mitään iloa ollu.
Ei auttanut mitkään tukirakennelmatkaan ympärillä.

9 tykkäystä

Taitaa olla viimeisiä melkein kesäisiä päiviä, ihanat 21 astetta ja aurinko paistoi.
Siivosin kasvarin, kaikki ulos - siivous - kaikki sisään.
Tasot on nyt jo laitettu niin että voi viedä kasveja esikasvamaan keväällä.
Kasvarissa oli kaikki ok, oli ruutikuivaa ja raikas tuoksu.
Laitoin myös valmiiksi sisällä katon tuet. Enää puuttuu kevytpeite katolle mutta sen ehtii vielä.

Siivoilin pois ruukkuja ja muuta kesätarvikkeita. Sadevesitynnyrit sai vielä olla, ovat täynnä raikasta sadevettä. Sitä vielä menee kasteluun.

Vielä kukitaan ja nuppuja on paljon. Valitettavasti päivät lyhenee eikä nuput jaksa avautua kunnolla. Mutta jotain värikästä vielä on. Kyllä vielä saa ihan kantamalla kantaa kasteluvettä.
Rankin työ on sitten vasta kun daaliat ja kannat ovat kylmettyneet, leikata alas - kaivaa juurakot ylös - antaa kuivahtaa - pakata jollain lailla talvetuskuntoon.

Välillä kun huilasin poimin karhunvattuja, ovat hyviä. Jotain pensasmustikkaa on vielä suoraan syötäväksi.

10 tykkäystä

Onpä täällä ollut taas aikaansaapaa ja ahkeraa porukkaa tänään. Muka puuhasin itekin paljon ulkona mutta taisin pettää itteäni :upside_down_face:
Mä poistin ulkona kasvavat tomaattikasvustot yhtä lukuunottamatta. Sisälle kypsymään keräsin ensin niissä olleet tomskut. Ei tullut enää puoltakaan ämpäriä, hienoa !

Komposti alkaa olemaan täynnä :thinking:

Tyyni, lämmin ja aurinkoinen päivä - iltapäivällä kahvia termariin ja järven rannalle istuskelemaan ja nauttimaan kesän todennäköisesti viimeisestä tai ainakin toiseksiviimeisestä päivästä. Luopumisen tuskaa ilmassa, en haluais päästää vielä irti tästä lämmöstä.

4 tykkäystä

Eilen ruukkujen tyhyjentelyä,kovasti on vielä tehtävää ja völijättävää :grimacing:

2 tykkäystä

Viikonloppuna viilenee, niin päätettiin eilen pitää liukumavapaata ja lähdettiin maaseudulle. Kävin tarkistamsaa suppilovahveropaikan tilanteen ja löysin muutamia hyviä kantarellejakin. Puolukkaa tuli poimittua 15 litraa, kun kukaan ei ollut vielä löytänyt niitä meidän omalta palstalta.

Ennen kotiinlähtöä pysähdyttiin puuhamaalla ja nostin viimeiset perunat. Sarpo Mirassa oli vielä ihan vihreät varret, mutta seuraavat viikot saattaa olla niin sateisia, että ajattelin ne nostaa kuivan sään aikana.

7 tykkäystä

Syksyyn kuuluu meillä puskien, pensaiden ja oksien leikkaus. Mietittiin miten pääsisi ja millä tikapuilla tuonne ”ylös” lyhentämään hevoskastanjan oksia, suht turvallisesti.
On meillä sellainen jatkettava (5m) käsisaha, se on ihan hyvä kun sahaa ohuempaa oksaa mutta hevoskastanjan oksat ovat reilun säären paksuset ja ottaa jo kiinni talon kattoon.
On meillä valtava tammi myös joka vaatii vuosittaista parturointia, ja on muutakin trimmattavaa.

Mieheni osti sitten niin ihanan herkun :grin::heart_eyes:. Niin liikkis (tehokas) moottorisahan (akulla) jatkettavalla varrella (n.3m). Aahh, mää kuolen, se on niin liikkis söpö. Juu, tiedän, tunteella mutta se on oikeasti niin lutu. Tässä kunhan nyt miehelläni on aikaa, hän saa opettaa minulle sen käytön. Mutta katsokaa nyt tuota terän pituutta :heart_eyes:

Kunhan tämä tunteilu laantuu joutuu tuo ”lapsonen” kunnon töihin :grin:
Ja kyllä, joudutaan kuitenkin tikapuille…… mutta on varmasti hauskempaa eikä joudu sahaamaan tuolla ”ylhäällä”.

8 tykkäystä