Meiltä lähti tänään valkeakuulas pois ihan maata myöten. Se oli melko laho Samalla luumupuut pieneni, vain muutama oksa jäi kumpaankin puuhun. Kirsikastakin lähti pari haaraa ja aroniapuskata monta oksaa.
Eilen iltapäivällä vene siirrettiin Espoon Keilalahdesta Kirkkonummen Kantviikkiin josta se sitten nostetaan jossain vaiheessa. Mieheni ajoi veneen ja minä sitten maitse ajoin häntä vastaan.
Oli yllättävän kova tuuli ja Porkkalan kärki näytti taas voimansa. Ei siinä mitään, vene käyttäytyy hyvin mutta kun väylämerkkejä on tiuhaan niin pitää mennä oikealta puolelta eikä väärästä missä varmuudella on kivi.
Oli se aika päivästä kun aurinko paistoi suoraan silmiin, vihreä ja punainen merkki näyttää kovasti samanlaisilta.
Matkaan meni vähän yli tunti. Satamassa tuuli kävi ikävästä suunnasta ja vene piti saada tulemaan pilttuun ilman kosketusta kaveri veneeseen. Tässä oli minun homma, nopsaan köysistä kiinni ja kiinnitys. Tämän olen tehnyt niin monta vuotta että se tulee ytimestä, ei me mitään jutella vaan tehdään ja todetaan että ”kiinni”.
Ehkä olisi vielä lämpöisiä päiviä käydä tuulettumassa.
Tyttären omenapuusta sahattiin kolme isoa oksaa pois, kun tulee liikaa omenoita. Päässyt kasvamaan liikaa. Viimeiset omenat kerättiin pois. Minun puussa paremman makusia, johtuukohan kun on nuorempi puu.
Kävin puoluksssa, sanko ja poimuri oöo mukana ja tarkoitus oli käydä vain kävelemässä. Sankollisen täyteen keräsin, löytyi isoja ja mrhullsits. Marjukka poimurin, suurimman jouduin lisäksi täytenä kantamaan kangaskasissa.
Eikös tässä olekin janoinen koira käynyt puron penkalla kävelemässä vettä etsimässä. Onhan?
Näyttää olevan jonkun ”sessen” tassunjälki.
Miten noin korkealta saat niitä, meillä jää aina jokunen ihan ylhäällä olevat, linnut kyllä syö ne.
Pikkuhiljaa tippuvat itsekseen.
Nyt lähti tosiaan yksi puu pilkkeeksi…olen miettinyt puisevan päärynän kohtaloa mut kukkii se kauniisti ja on terve toisin kuin mummolan vanha riikuna joka on meillä kasvanut nyt 18 v …siin on jokin sairaus tulee mustia railoja isoihin runkoihin ja muumiotakin esiintyy et ans kattoo jos sekin lähtee. On varkain päässyt niin isoksi.
Tyhjensin keskuspölynimurin säiliön. Osat pesin notkossa virtaavassa purossa. Virta vei kätevästi pölyt ja moskat. Jos olisin pessyt sisällä, olisi kulunut paljon vettä.
Miten talvetat sipulit?
En saanut omiani talvetettua, en tiedä miksi
Ei onnistu mullakaan
Koko päivän ulukona muikkusouvvin kans,yli yheksän tuntia askarreltiin niijen kans.Ei puhettakaan piha töistä,sippi nyt,saunaan ja kohta nukkumaan.
Ihanaa,huomena ei tarvi noussa ennen sian rupsua
Mä olen yleensä jättänyt ne ruukkuihin ja tallettanut ne sellaisenaan. Tämä on ylivoimaisesti paras keino.
Nyt otin ne ylös ruukuista, koska multa on ihan kovaksi jo mennyt ja kaipaa uusimista.
Eli talvetan sipulit autotallin nurkassa, pahvilaatikossa hiekkaan haudattuna. Pistelen ne pystyasentoon, ja jätän laatikon kannen auki, niin alkavat jo siinä itää sitten keväällä. Usein jo huhtikuussa huomaa, että sieltä ne alkavat työntää vartta.
Kiitos Henni, pitää kokeilla tuota hiekkaa.
Kävin keräämässä kahdeksan ämpärillistä omenia kompostoriin. Puussa vieläkin paljon.
Kastelin kasvarin. En vieläkään raaski ruusuliisa astioita tyhjätä, kun ovat täydessä kukassa.
Siirrän verannalle kuukaudeksi kukkivat ennen ko laitan talvehtimaan, aina ruukuissaan saavat olla…keväällä sitten ko sormia syyhyttää niin askaroin ruukun kerrallaan …eli käännän ympäri ja kopistelen vanhat mullat pois ja uutta alle ja päälle.
Perennojen leikkelyä,purkkien tyhyjentelyä,yleistä siivoilua ja keräilyä.
Terassi ku on ny5 tyhyjä niin se pestiin,mutta aina vaan siihen kertyy roskaa joka kulukeu sisälle.
Pari koneellista pyykkiä kuivumaan.
Nyt ois jo mukavalla mallilla pihatyöt,suurimmat tehty.
Porkkanat nosta viikolla jonaki iltana.
Keräsin reilusti toista sankollista puolukoita ja puhdistin ne. Viimeiset viinirypäleitä poimin, toin sisälle ja huuhdoin, niistä kohoaa pikkukärpäsiä enemmän kuin mistään.
Pihalla kukkii mm kärhö Ballet Skirt, virpiangervo, maitokello, kannusruojot, purasruoho, konnanyrtti ja vaikka mitä.