Sateen tauottua sain oman pihan reunat trimmeröityä.
Onko sulla mitään allergialääkettä, Dymista on ainakin mulle hyvä.
Tänään maalattiin terassi,jonka jäläkeen roudasin kasveja autotallista ulos,vasta osa pääs haistelemaan kesää.
Kurkkuhuone saatiin valaamiiksi,vielä tulee ruukkuihin tomaatteja,mutta muuten se selevä.
Kaikki näyttää olevan erinomaisessa suunnitelman mukaisessa järjestyksessä . Kato tarkkaan nyt ja nauti, ei mee kauan kun…
Joo,kohta läpitsepääsemätön viidakko
Mä olin mukana Ekoidean perennakierrätys ja taimimyyntipäivässä . Kasvatin paljon taimia sinne myyntiin ja toisen henkilön myyntiin kasvattamat tomskut ja chilit oli nekin mun siemenistä laitettu joten käytännössä tunsin melkeen kaikki myynnissä olevat kasvit kuin omat taskuni
Ihana tilaisuus suositella ja esitellä, saada ihmiset innostumaan. Puhuin melkeen taukoomatta sen koko neljä tuntia mikä oli varattu myyntiin. Ja melkeen kaikki kasvit meni. Jonkin verran jäi kurkkuja joita oli alun perinkin todella paljon, ja joitakin piparjuuria jäi myös myymättä. Kaikki muu meni !
Muu porukka oli kuulemma nimennyt mut supermyyjäksi. Mä sanoin etten mä myydä osaa. Mä vaan suosittelen ja kerron omia kokemuksiani Ja mikäs on kertossa innokkaasti kun ne jotka ostokojulle tulee on jo valmiiksi ainakin vähän sellasia samalle aiheelle vastaanottavaisia
Ihana päivä. Nyt on ääni aika kärsinyt, tän päivän puhumiset on puhuttu
Alussa, 4 tuntia edessä:
Melkein lopussa, 1 tunti jäljellä:
Tänään on ollut koko päivä istutusrumbaa.
Osa paljuista on nyt istutettu daalioilla, kannoilla, hämähäkkikukilla ja miekkaliljoilla. Huomenna jatkuu. Galleria Vincent kukkii jo.
Tässä näkee hyvin miten katkaisu / nyppäys kannattaa. Oikeassa kuvassa sama daalialajike josta toinen nyppästy ja toinen ei. Se katkaistu alkaa kasvamaan ihan silmissä katkaisun jälkeen.
Alavasen kuva daalia on katkastu kaksi kertaa ja on melkein metrin korkuinen.
Nämä olen laittanut maaliskuun puolessavälissä esikasvatukseen.
Joka päivä pitää vähintään kerran saada sydämen lisälyöntejä, tänään aiheuttaja oli tämä, ”kuparikäärme / kopparorm”. Taakeli että pelästyin kun se vaan ilmestyi siihen viereen.
Näköjään joka päivä näin sulamaan aikaan minun pitää ottaa sydänlääke tuplana.
Aamusta taimien roudausta autotallista.
Kylyvin porkkanat,juuripersiljan,salaatit ja tillin ja persiljan.Mussukka laitto puikulat ja Wiolet Queen potut kotimaalle.
Näyttäs etton pakko käyvvä lisää potun siemeniä.
Haahuilua,oon unohtannu ostaa kesäkukkien siemenet eioo ees kehäkukan tuoreita siemeniä
eikä täältä tuppikylästä saa kitään
Yököttävä olo,koko päivän kumarassa,pelottaa miten pystyn tekemään kaikki maatyöt tällä voinnilla.
Illasta tunti terassilla mussukan kans toipumassa,sitten saunasn ja buranaa naamaan
Nyt jo kohtalainen olo.
Koppaorm eli vaskitsa, aina oppii uutta.
Ihana päivä pihalla. Päivitin viimeisen kasvipenkin mullat. Alle laitoin tänä vuonna pahvit, kun viime vuonna sanomalehtipohjasta kasvoi vuohenputket läpi. Lisää haketta pitäisi tuottaa poluille.
Istutin tuohon vipaan lootaan viime syksystä talvehtineet purjot. Nehän ehti syksyllä jopa sormenvahvuisiksi, jätin laiskuuksissani penkkiin ja nyt istutin takaisin jatkamaan kasvua.
Roudasin maakaatopaikalta multaa uuteen istutusalueeseen. Toiseen suuntaan vein viinimarjojen juurelta nypityt vuohenputket ja voikukkia nurmikolta.
Istutusalue on nyt viimeistelty ostomullalla. Huomenna aloitan istutuspuuhat.
Aamulla kuuden jälkeen rikkoja keräämään. Kolme kottaria niitä keräsin ja enempikin olis ollu vaan täytyi joutua kasvimaalle. Kitkin ja harjasin pellolle tehdyn kasvimaan jossa punajuurta, palsternakkaa, vähän porkkanaa, sipulia ja salaattia sekä härkäpapua. Otin harson osalta pois.
Lavakauluksiin tehdyt kasvit oli loistavassa kasvussa eikä rikkoja ollenkaan. Niissä porkkanaa, tilliä, salaattia, sipulia ja persiljaa.
Lehtikaalin taimet ja kyssäkaalit pitäs vielä istuttaa kun ehtii.
Kesäkurpitsat, kurkut ja talvikurpitsat kastelin ja harsot laittelin päälle edelleen.
Kesäkukkia kylvin että pääsee niillekkii vettä kantamaan.
On tää vaan kiireistä aikaa, hyvä että syömään ehtii.
Sadetta odottelen kun aamuyöstä on vähän lupailtu. Kyllä tulis tarpeeseen.
Kiitos Tönönvahti esimerkistä. Kyllä mun täytyy nyt myös ryhdistäytyä ja ottaa se aika taimien kasvimaalle istuttamiseen !
Olisipa moinen lisko meidänkin pihalla, mutta eihän niitä näin pohjoisessa ole. Se on kaunis.
Ei meillä muitakaan matelijoita näy, taitavat livahtaa piiloon ennen kuin ehdin näkemään. Tai niitä ei sitten ole.
Morning after puutarhurin malliin.
Midtä nää kaikki on ilmestynyt??
Tässä on joku puolet urakasta ja iso osa kesäkukista puuttuu.
2 viestiä yhdistettiin ketjuun: Daalia, Dahlia, Osa 2 (alkaen 20.8.2024 ->)
Aamusta kaikki ruukkutomaatit ruukkuihin.
Sipulit kotipihalle ja sitten pelakuitten mullan vaihto,mussukka oli taas apuna, ja osa jo terassille,saavat luvan nyt olla siinä.
Begoniat kasvarista ja kurppien taimet kans ulos ja harso niskaan.
Dajepäivän touhuilua.
Tänään piti huilia, kun yöllä särki eilinen urakointi, mutta sama touhu jatkui. Kaksi saavillista kitkin.
Kitkentää ja vähän kastelua.
Uuden perennapenkin tekoa ja laastipaljujen täyttöä mullalla huomista tomskujen ulos istutuksen aloitusta ennakoiden. Isomman kasvarin siistiminen ja paljut sinne myös uudella mullalla täytettynä. Sinne laitan mm. partenokarppiset kurkut huomenna.
Selkä vaikuttais olevan tyytymätön tähän päivään . Hah, oottakoon vaan huomista