2025 vuoden ulkopuuhia

Kesää laitettu pakettiin. Siirsin sinisateen ja sinisarjat saunalle. Koristekrääsää pois pihalta.
Liikaa levinneitä revin maasta.
Katkoin kukkineita.
Verkotin vadelmia pois pupujussin tavoittamattomiin.

Kukkiko sinisade?

Ei. Toivottavasti ensi keväänä.

Voi olla että menee muutama kesä ennen kuin kukkii.

Ruukkujen tyhyjentelyä(ja sitä riittää) muutaman pesin,mutta on niin kylymä että siirsin toiseen päivään.
Kasvarit pikkuhilijaa tulee pesu kuntoon,son mussukan homma.
Nyt otin tomskuista muutaman varkaan veteen töllöttämään,kattoa tuleeko juuret :thinking:

Ex-mies trimmerönyt ja leikannut kaikki pensaat ja siistinyt puut kuivuneista osista sekä kaikenlaista muutakin miesten hommaa.
Laittoi uuden termostaatin kamariin kun lakkasi toimimasta ja huolsi tyttären maalämpökoneen.
Opettaa tyttären pojalle pihahommat, että osaa pitää huolen pihoista tästä eteenpäin. Trimmerin osto edessä.
On se hyvä että saa apua, kun ei itse enään kykene.

Omenat tippuu maahan, niitä kerännyt saaveihin. Ex-mies vie ne mennessään vaimolleen, tekee niistä mehua.
Valtavasti tullut omenia, vaan vähän pienikokoisia ovat mutta hyviä kuitenkin.

Hiljaisessa sateessa kaivoin perunat ja vein ne kasvihuoneeseen kuivahtamaan. Siivekkäät ja talttahampaiset perunavarkaat joutuvat pettymään.

Ei tainnut löytyä pienten varkaiden varastoa, vai olivatko vieneet kauemmas?

Tyhjentelen kasvimaalta viimesiä satoja. Mukulasellerit (ihan ok sato vaikka olis voineet olla isompiakin), kyssäkaalit (superschmelz, surkeita kuin pitkulaisia punajuuria, niistä tosin sais syötävääkin) ja loput perunat on nyt nostettu.

Lamopinaatti täytyy vielä hakea pois, sit on kasvimaa tyhjä muusta kuin rikkiksista ja kurpitsan kasvustoista joita molempia on maassa reilusti.

Kasvarit nyt tyhyjennetty,vielä säkit sisällä,viiään viikonloppuna vuokraplantulle.
Ruukkujen tyhyjentelyä,pesua,järijestelyä.
Leikkelin suurimman osa kukkapenkeistä alas.Keräilin siemeniä.
Miksikköhän vielä ajatus päässä,että pitää ehtiä tehä nopiaa.Niinku sillonku oli töissä niin kaikki piti tapahtua viikonloppuna.Nytki ryntäilen paikasta toiseen vaikkon aikaa tehä rauhassa :thinking:

Siementen keräilyä

Minä kylvin maissia viherkasviksi ja tietysti kisujen herkuksi. Leikkasin kukkineita osan pois. Tyhjensin kukkamaahan mullat joulu- ja kevätkaktuksista. :thinking: Niistä löytyi joku kuollut ripsiäinen ja pari elävää ripsiäistä. Harmittaa tuo joulukaktus kun se oli niin vanhaa kantaa. Vielä on yksi valkoinen marraskuunkaktus. Nyt voi sjatella yhtä uutta kasvia pois heitettyjen tilalle.

Suihkuta sooda-ja etikka vedellä koko kukka ja multa myös. Laita pari tippaa tiskipesuainetta vielä varmuuden vuoksi. Neuvoisin tekemään niin kaikille kasveille jos ötököitä löytyy.

1 tykkäys

Treenin ja pilateksen jäläkeen nostin mukulasellerit,eipä ollu hurraamisen aihetta koossa.Tänä kesänä aivan tolokuttomat juuret ja mukulaa vähän.Astioitten tyhyjentelyä ja pesua.Istuttelin lissun pistokkaat multaan ja keräilin siemeniä.

Tomaatti ämpärit kaikki tyhjennetty. Isäntä repi kasvuston pois ja minä tyhjensin mullat talteen sitä varten lavakauluksista tehtyyn laatikkoon.

Vielä olis paljon keruuta kyssäkaalit, palsternakat ja porkkanat vielä maassa.
Porkkanoita otin äsken vähän huomista raastetta varten.


Kyssäkaalia ja palsternakkaa vain kuvasin


Paljon on vielä tekemistä mutta onneksi luvassa vähän lämpöisempää ja sateetonta.

5 tykkäystä

Poistin paleltuneen kurpitsakasvuston. Muovin sisäpuolella lehdet ovat vielä kunnossa.

1 tykkäys

Poistin kurpitsakasvustot, pressutin pation seinän, nostin melkein kaikki daaliat, leikkasin muutaman saavillisen kuunliljojen lehtiä. Katkoin omenapuista kuivia oksia ja pilkoin ne.

Tomaattien sadonkorjuuta, istuttelua, kukkineiden leikkuuta ja ihmekukkien siementen keräilyä.

Isännälle järjestin pesu puuhia lisää eilisten tomaatti ämpärien lisäksi.
Nostelin suojaruukuissa olevat ruusut ym. pois ja jätin ne kuivahtamaan kellariin vientiä varten. Suojaruukut jouti pestäväksi.
Ruusut leikkelin pienemmiksi.
Isäntä sanoi iltapäivällä pesseensä ainakin viisikymmentä ämpäriä ja aluslautasta ja suojaruukut vielä odotti vuoroaan.
Kesäkukka-astiat on vielä tyhjentämättä.
En olis pärjännyt tänä syksynä ilman apuvoimia.

Keräsin kyssäkaalia huomenaamuksi sisäpuuhiksi, jos minusta olis vielä tuppasemaan edes keittiöpuuhissa.

2 tykkäystä

Eilen mussukka ajo tälle sulalle vielä nurmikon,minä tyhyjentelin taas astioita ja pesin niitä vähemmäksi.Mussukka ennen tehenny tämän,muttaku nyt oon kotona ja mussukka töissä niin oon vuorostani tiskarina.Illalla istuttiin vielä vähän aikaa nuotiolla ku oli mukava tyyni ilima.

2 tykkäystä