Veräjältä näkee tähän aikaan vuodesta auringon laskuun.
Puolen tunnin kuluttua paluumatkalla ilta oli jo pimentynyt.
Etelän suunnalla on sininen hetki.
Klo 18:02 pohjoisen taivas on kuin mustevedellä maalattu.
Jos olisi virtaa, lähtisin katselemaan niitä luvattuja revontulia, mutta ei enää jaksa.
Luultavasti nyt kuulisi helmipöllön puputustakin.
Ei mene enää kuin hetki niin teillä on jo pidemmät päivät kuin täällä etelässä.
Ihania kuvia jälleen!
Tuo edellinen kuva sopisi täydellisesti Fazerin mainokseen: Kun taas saapuu hetki sininen…
Lumoavia kuvia, kerrassaan 
Pakkanen lauhtui kahteenkymmeneen, päätin tehdä kunnon lenkin kun aurinkokin paistoi niin upeasti.
Hiirulainen oli jo käynyt lenkillä ja mennyt takaisin kotiin.
Tässä oli syöty aamiaista.
Muuten oli hiljainen tienoo.
"Joka uniaan uskoo se varjoaan pelkää" sanoi äiti aikoinaan.
Väärti on taas riskissä kunnossa ja vetää niin että hihna soi.
Oli niin huikaisevan valkeaa.
Nämä helmikuun kirkkaat kylmät värit ovat kohta ohi.
Lumen pinta oli hileillä.
Vastaan tulla jullitti tällainen paritsa.
"Taasko sinun pitää ottaa valokuva?"
Pakkanen oli lauhtunut viiteentoista.
Tikka oli kotimiehenä, pitäisi ostaa sille lisää läsää.
Pyrstö on hyvä antura kun pitää kiipistellä.
Kyllä on huikeat maisemat siellä pohjoisessa, etelän ihmisenä ja vain kaksi kertaa pohjoisessa käyneenä ei voi kuin silmät pyöreinä nauttia kuvistasi.
Isäntäkin sai eilen jalkaansa tolokun villasukat samoista langan lopuista.
Lisään joka puikolle resorin jälkeen 2 silmukkaa, kavennan sitten pohkeen alapuolella,
jää näköjään melkoiset reiät…