Lurpottaisit itekin . Kyllä ne tottuu
Kyllä ne tuosta vankistuu ja vahvistuu.
Annathan jo lannoitevettä, nuoret tarvitsee paljon ravinteita
Muistatko mikä daalia kyseessä.
Joo,lannotan kerran viikossa.
Kaktusdaalia Fantasia ja daalia Giants,molemmissa sekotus.
Kaivoin pation päätyyn kapean penkin daalioille.
Alkaa olla aurinkoiset paikat kortilla.
Johonkin pitäisi vielä loput haudata.
Tänä vuonna en ole juurruttanut dalikanlatvoja, mutta olen kyllä ja onnistuu kunhan saa tarpeeksi oikeanlaisen eli lehtipari josta lehdet poistettu, pätkä runkoa ja latva. Latva pitää olla ”uudentuore” ei ”vanha”.
Mullan pitää olla hiekansekainen ja sopivan kostea, lämpömatto alla on aika ideaali.
Näin minullakin on onnistunut. Laitan vielä pienoiskasvihuoneeseen. Tekee nopeasti juuret
Daaliat vipattu monttuihin eilen. Ei jotenkin kiinnostanut yhtään tämä show. Laatikollinen olmeja vielä odottaa istutusta.
En ihmettele! Kyllä yhdelle aina jostain tila löytyy
Daaliat alkavat kukkia, nuppuja on paljon. Kasvua ei ole vielä niin kuin oli viime vuonna ja syy taitaa olla suht koleat yöt.
Daalia Night Silence
Kasvutapa korkea pysty ja roteva. Terälehdet ovat kaksiväriset, päältä vaaleammat ja alapuolelta dramaattisen tummanpunaiset. Lehdet tummanvihreät ja kiiltävät.
Anemonedaalia Soulman
Korkea, hyötyy tukikepistä. Valtavasti nuppuja. Kukka miltei mustanpunainen. Yksi kauneimmista daalioista. Kukan keskusta pöyheentyy vielä tuosta.
Tuo eka on tosi hienon värinen.
Daalioita kukassa nyt:
Life Force, roteva ja korkea kasvutapa. Kukat isot. Tekee paljon nuppuja ja kukkii halloihin asti.
Alyshia, pallodaalian ja anemonedaalian välimuoto. Tukeva kasvu, kukat kestää aika kauan.
Danique, rotevakasvuinen ja isokukkainen.
Lisää daalioita kukassa nyt:
La Belle Epoque, ihanan roteva ja korkea. Tekee paljon nuppuja ja kukat suuret.
Feline Yvonne, melkein liian pirteän värinen makuuni. Kukat ovat kestäviä ja paljon nuppuja. Roteva ja korkea.
Tämä on mysteeria daalia. Ostin sen nimellä ………… Spiderwoman mutta se ei ole oikean värinen. Värin pitäisi olla valkoinen-punainen raidallinen.
Toivottavasti käyttäytyy muuten oikean Spiderwomanin lailla, runsaasti kukkia ja kasvaa korkeaksi. Tarvitsee tukikeppejä.
Vielä on monta jotka eivät ole kasvaneet kunnolla. Epäilen että kesä ei ole ollut daalioiden mieleen, liian viileää.
Wautsi tota wannabe spiderwomania - ihana
Onko siemenkasvatteja vai juurakoita?
Mulla ekat nuput näkyvissä siemenkasvateissa