(pensaat)
"Kiiltoheisi on pohjoisimpia sukunsa edustajia Pohjois-Amerikassa. Sen luontainen esiintymisalue ulottuu hyvän matkaa Kanadan puolelle, ja sen on todettu menestyvän meillä ainakin IV- vyöhykkeellä. Mahdollisesti tämä koristeellinen pensas tai pieni puu menestyy hiukan pohjoisempanakin.
Kiiltoheisi on pystyhaarainen pensas. Kotiseudullaan se saattaa kasvaa jopa 6 m mittaiseksi mutta jäänee meillä pienemmäksi, 3-4 metrin mittaiseksi. Lehdet ovat päältä kiiltäviä ja saavat kauniin, punaoranssin syysvärin. Kasvi kukkii valkoisin, miedosti tuoksuvin kukin ja hedelmä on sinimusta marja, joka kypsyy syksyllä. Linnut käyttävät talvella marjoja ravinnokseen."
Arboretum Mustila
Kasvikortti
Kiiltoheisi:


Kiiltoheiden marjat maistuu syksyllä kuulemma rusinoille, joten hyvässä kasvupaikassa siitä saa mukavaa naposteltavaakin. Sen lehti on kuitenkin aika vaikea tunnistaa jos ei ole lappua kaulassa joten marjat voi jäädä syömättä jos ei tunne.
Ai toi on nyt se Jenkki, mistä on mainittu monessa paikassa, ostan itsekin kun näen.
googlailin, ja suomalainentaimi.fi:ssä sanottiin , että sen marjat ovat mustat, syömäkelvottomat.
onkohan se nyt faktaa vai jonkun mielipide ?
Bumble, varmista että et sotke Jenkkiä ja Amerikkalaista heittä. Siitä toisesta laitoin kuvan pussin selostuksen kera Heidet-sivulle ja sen marjat on syötäviä.
En sotke, kun en ollut kuullutkaan amerikkalaisesta heidestä, vaan suomalainentaimi.fi:ssä on Kiiltoheisi Jenkki, josta mainitaan että marjat ovat mustat ja syömäkelvottomat. Ja tuossa ylläolevassa kuvassahan on juuri kyseinen kasvi ainakin lapun mukaan.
Onkohan se amerikan heisi sama kuin joskus kauan sitten oli amerikan karpaloheisi? Siinä ainankin on punaiset syötävät marjat. Eikun hetkinen, taitaa edelleen olla karpaloheisi ja amerikanheisi eri kasvi, pitänee tarkistaa asia.
on se sama, voi olla toki eri alalajia
Amerikan karpaloheitenä on myyty Viburnum opulus ssp. trilobum ‘Alfredo’:a. Siis heisien sukua molemmat, ulkoinen habitus kuitenkin perin erilainen.
Kiiltoheisi Viburnum lentago ‘Jenkki’ on melkoisen kestävä heisinälvikkäitä vastaan.
siis oikeasti koiranheisiä kaikki tyynni paitsi kiiltoheisi. Sitä pitäis jostain nyt sitten löytää…
Viburnumien suvussa on paljon muitakin kuin koiran- ja kiiltoheisiä. Mielenkiintoinen ja kaunis puuvartissuku!
Pietarsaaressakin Koulupuistossa kasvaa sellainen kuin rotkoheisi, V.rafinesquianum. Ei kovin korea mutta mielenkiintoinen.
Tuli juuri hommattua yksi tällainen aidannepensaaksi hetken mielijohteesta ja kun taimistolla myyjä kovasti suositteli. Osaako joku sanoa miten nopeakasvuinen pensas on kyseessä ja maistuuko miten hanakasti jäniksille?
Ei syö jänikset ainakaan meillä. Mielestäni ei erityisen nopeakasvuinen ole mutta on minulla aika kuivassa paikassa.
Hyvä olisi jos ei kelpaa, ainakin kaikki eri angervopensaat on meinaan meillä talvisin typistetty hyvin tehokkaasti pitkäkorvien toimesta 
Lapset toivovat pihalle seikkailumetsää. Mietin, että jos kasvattaisin vaikkapa neljästä kiiltoheidestä tai syreenistä heille "majan". Kumpikohan pensas on nopeakasvuisempia ja toimisi paremmin? Pensaiden ulkoreunat saisivat siis olla mahdollisimman tuuheat alas asti ja keskiosan oleskelutila lähes oksaton. Miten pensaita pitäisi tällöin leikata? Kasvaako kiiltoheisi luonnostaan alas saakka tuuheaksi vai enemmän puumaiseksi? Kumpaa puolta minun pitäisi siis alkaa muotoilla, majan sisä- vai ulkoreunaa?
Ja vielä, miten leveäksi kiiltoheisi kasvaa? Mikä olisi hyvä istutusväli? Kuvissa näyttää melkoisen leveiltä, mutta onko niissä sitten useampi puska yhdessä.
Varmaan nopeammin saat tunneleita ja tuuheutta laittamalla köynnöksiä,
jos sulla ei sitten ole valmiina pensaiden isoja taimia.
Syreeni on mun mielestäni tosi hidaskasvuinen, mutta kiiltoheisistä ei ole mulla kokemusta.
Pajukin on aika kiva, ainakin nopea, esim Terijoen salava.
Muutaman puuntaimen väleihin nopeakasvuisia köynnöksiä, niin
tulee ainakin nopeammin viidakkomainen tunnelma =)
Kiitos vastauksesta ja vinkeistä. Köynnöksiä voisi tosiaan hyödyntää pensaiden kasvua odotellessa. Pajujakin olen miettinyt ja terijoen salava voisi olla kiva kiipeilypuu, mutta ehkä johonkin toiseen kohtaan. Haluaisin tähän jotain, joka näyttää kivalta aikuisenkin silmään.