Hei!
Kävin juuri Santorinilla ja ihastuin niihin muinaisen kaupungin seinämaalausten liljoihin, joiden oletetaan olevan näitä Sea Daffodileja (Pancratium maritimum). No, ei kun etsimään löytyiskö siemeniä tai sipuleita saarelta. Kukinta piti juuri olla ohi, joten vähän hakusessa oli löytyykö. Aivan eteläkärjestä, Akrotirin majakalta ne sitten löytyivät. Vähän oli kukan jäänteitä kiinni osassa varsia ja nuo siemenetkin ovat täsmälleen saman näköisiä kuin kuvissa. Jaksoin kaivaa ylös vain yhden sipulin (tiukkaa on Santorinin maa muovilusikalla kaivettavaksi) ja keräsin noin 50 siementä.
Merinarsissin siementaimi kukkii noin kolme vuotiaana ensimmäisen kerran, jos kasvatus onnistuu.Mutta sitten se lisääntyy sivusipuleilla ja kukkii joka vuosi. Jos luonnon oloja seuraisi, niin nyt olisi siis viileähkön ja märän aika siemenellä, koska talvisateet alkavat Välimerellä. Ja kesäksi sitten ois hyvä päästä todella valoisaan ja lämpimään ja paikkaan (kuisti tai kasvihuone tai eteläikkunan paahde), jossa ei kesällä "sada" käytännössä yhtään. Maan pitää olla todella hiekkaista, hyvin vettä läpäisevää.
Kukka on valkoinen ja monta tosi herkän näköistä kukkaa tulee samaan varteen. Kuukkelilla löytyy paljon kuvia.
Jos siis joku haluaa kokeilla, niin voisin lähettää. Hölöjä vois vaikka heittää. Itse ajattelin laittaa multiin/hiekkaan sen sipulin ja muutaman siemenen. Ja aluksi kyllä liotan siemenet ihan märäksi. Santorinilla nimittäin sataa nyt kuin E.p.:stä.
Hyvä kun kotio päästiin lähtemään.
Nobile
On varmaan samaa ihanaa kasvia, jota olen Korfulla ihaillut loppukesästä. Kasvaa ihan siinä korkeimman veden vyöhykkeessä, hiekan ja mullan rajassa. Tuoksu on huumaavan ihana ja kukka kaunis! Durrellin kirjassa niitä kutsutaan asphodeleiksi, muistaakseni. Toin aikoinaan sipulin, ei jalkojaan jatkanut, mutta toivotan onnea! Upea kasvi! Ehkä taitavalla kasvattajalla onnistuu!
Kasvatitko Nopsis sipulias hiekassa vai mullassa vai niiden seoksessa? Ja miten hoidit? Oisko arvausta mikä meni pieleen siinä? Yrititkö matkia Korfun vuodenaikojen vaihtelua?
Utelee Nobile
En enää ihan muista, hiekansekaisessa mullassa muistaakseni, muttei hän osoittanut elonmerkkiä vaikka meillä on luonnostaan tuo viileä talvi vanhassa talossa. Voihan olla, etten silloin ollut vielä niin kasviorientoitunut. Jos niitä haluaa nähdä ja haistella, menkää Korfun Aharaviin elokuussa.
Lueskelin muuten netistä ohjeita niiden sipulien kasvatukseen. Pitäis olla ihan vain syvän ruukun pohjalla vain 5-10 cm hiekan sekaista multaa ja kaikki loppu pelkkää hiekkaa (mieluiten 40cm). Ja sipuli istutetaan sinne hiekkaan, noin 10 cm etäisyydelle siitä multavasta maasta. Kastelua talviaikaan reilusti noin joka päivä ja lannoitettakin jonkun verran (mietoa!). Talviaikaan kasvi saa myös olla viileässä (noin 10C). Kevättä kohti kastelua harvennetaan. Toukokuun loppupulelta syyskuun alkuun vettä ei anneta ollenkaan. Aion kokeilla tätä, jos suinkin pystyn.
Huomenna hankkimaan hiekkaa jostain.
Nobile
Nobile: Mites kasvatus on sujunu? Otin just yhest siemenkirjeestä muutaman siemenen ja pohdiskelin että missä vaiheessa ne kannattaa istuttaa... Siemenille samat ohjeet kun edellä sipuleille?
Yleisesti, yritin googlettaa merinarsissi hakusanalla, ei löytyny mitään. Mutta kas kummaa kun tulee penttiin ja hakee samalla hakusanalla, johan alkaa löytymään ;D
aikas helppo tuo ‘merinarsissi’ on kasvattaa, etelässähän (välimeren alueella) se on suorastaan rikkaruoho! tarvitsee viileän talvetuksen ja silloin usein lehdet kuihtuu pois, eikä pidä silloin myöskään ylen seisovasta kosteudesta. (hiekkaisessa maassa kun kasvaa = äärimmäisen hyvä salaojitus) Suomessa muista lisävalo silloin kun kasvilla vihreitä lehtiä…
Ai Hilu, huomasin vasta nyt kysymyksen. Ei onnistunut se sipulikasvatus. Se ei tehnyt kerrassaan mitään, vaan nahistui pois hissukseen. Siemenet taas iti hyvin ja taimettuivat, mutta tuossa joulun alla otin kissanpentuja. Ne olivat tiputelleet taimi-ikkunan purkit maahan ja siitä taimet eivät selvinneet. Mutta on mulla vielä niitä siemeniä. Uusi idätys ensi vuonna. 
Kiva, että Farmarin merinarsissit ovat jo noin pitkällä yrityksessään. Saadaan varmaan kuvia niistä joskus.
Nobile
Kokeilen sitä minäkin siemenketjukirjeestä. Lippert/Podlech (Tammi) Välimeren kasvit -kirjassa siitä kerrotaan olevan mm. Hietamerinarsissi ja Kalliomerinarsissi. Löytyisikö googletusta noilla nimillä ? Em. kirjasta myös pieni palanen kuvaa:

Ou jee, merinarsissin “hiilenpalat” ovat ruvenneet työntämään juurta tai jotain vaaleaa eli elämää on ! Kauan kyllä kesti itäminen ja paljon vaati kastelua, mutta lopultakin.
hei sain serkulta walesista kukan sipuleita daffodil bulbs ,narsissin näköisiä olivat kuvat mutta en sitten tiedä. mietin ,istutanko ruukkuun
ja varastoon vai raakasti penkkiin.isoja sipuleita oli7kpl.vähän tullut hometta pintaan.onko sama sääntö että liottaa n40celsius vedesssä et home tuhoutuu.Jännää nähdä onnistuuko ne.
Heippa vihertäjä, ne Walesin daffodil bulbs on narsissin sipuleita. Istuta suoraan maahan ihan "suomalaiseen tyyliin", kaksi kertaa sipulin verran maata päälle. Ja nyt syksyllä ihan kuin täältä ostetutkin. Voikun muistot Walesin narsissimeristä nousivat pintaan kun luin viestisi - olen asunut siellä pariin otteeseen muutamia vuosia, ja yksi silmiinpistävä asia oli juuri narssissit - silmänkantamattomiin keväisin teiden reunoilla ja puistoissa. Ja joissakin metsissä niitä pieniä luonnonnarsisseja mättäinä (siellä kyllä daffodil oli jollain tavalla eri kuin narcissus mutten ikinä keksinyt mikä "sävyero" se voisi olla. Suomessa niitä kaikkia erilaisia narsisseja kutsutaan kummiskin yhteisnimikkeillä "narsissi").
Harmi etten osaa neuvoa siinä home-asiassa. Jos et saa tämän ketjun kautta vastausta siihen, laita vaikka ketjuun "kukkasipulit ja mukulat - hoito", ja kysele kiireellisenä asiana - eiköhän joku kysymyksen huomaa ja osaa vastatakin.Kiireellinen siksi että ehtivät juurtumaan ennen talvea. Nostalgisissa tunnelmissa saisinko kysyä missä päin Walesia serkkusi asustaa?
Sea Daffodilin sipulit kasvatuksen yrityksen kohteena. Hirmu ystävällinen ihminen niitä kaukaa muilta mailta kaivoi ja tänne minullekin pari sipulia löysi tiensä. Yritän oman pään mukaan niitä hengissä pitää ja kukituttaa…katsotaan kuinka käy. Olen tosi iloinen että sain tällaisen mahdollisuuden kokeilla kuinka onnistun näiden kanssa 
Kuinka marinarsissin talvetus onnistuu? Omat sipulini kasvattivat amaryllismaiset lehdet, hidasta oli mutta elossa ovat edelleen. Olisi varmaan pitänyt lannoittaa niitä, se jäi tekemättä. Täytynee kasvihuoneesta siirtää lämpimämpään paikkaan, mutta onko oikea paikka sitten ikkunalauta lämpimässä sisätilassa? Löysin joskus aikaisemmin tunnistuspalstalle laittamani kuukkelitiedon merinarsissista. Kopsasin sen tänne omaankin paikkaansa:
"Merinarsissi, Sea daffodil. Kuuluu amaryllis-perheeseen. Kasvaa luonnostaan hiekkarannoilla ja dyyneillä jossa kukkii elo-lokakuussa. Sipuli on myrkyllinen. Kasvatusohjeet: kevyt, hiekkaisa kasvualusta, lämmin suojaisa paikka, kylmänarka, aurinkoinen paikka, ei kasva varjossa. Sipuli istutetaan syvälle multaansa. Siemenestä kasvattaminen (ohjeet britannian oloihin, aikalailla siis kuin meillekin): Kylvö keväällä kasvihuoneeseen, esiliota siemenet 1 tunti lämpimässä vedessä. Itäminen vie yleensä 1-3 kk 22 asteessa. Kylvä niin että taimien voi antaa häiritsemättä kasvaa ruukuissaan 2 ensimmäistä vuotta. Lannoita kasvukaudella. Loppukesästä ruukuta pienet sipulit, laita 2 sipulia/ruukku. Kasvata näitä kasvihuoneessa toiset 1-2 vuotta."
Merinarsissini talvehtii ikkunalaudalla jonne ei paljon päivä paista. Lehtiä on kasvattanut lisää sen jälkeen kun toin kasvarista sisätiloihin. Olisi kiva kuulla/nähdä miten ne saman satsin sipulit lähti kasvuun, eli huhuu...jos sipulien tuoja on kuulolla niin kerrothan 

Pentissähän oli muitakin joilla on kasvamassa tätä samaa. Löytyykö kuvia, onko vinkkejä?
Laitanpa itse tähän kuvan kukkivasta merinarsissista, nyt kun se syyskuussa kukkansa avasi ihailtavaksi. Tässä pukkaa nuppua 2.9. :

Ja tässä kukka auenneena 8.9. :

Vau onpa hieno! Siis todella erikoinen ja upea!
Onpa kaunis kukka!
Varsin erikoinen kasvi, ikinä kuullukkaan merinarssissista…