Itulehti, Kalanchoe

(Huonekasvit)

Yhdistän tänne kaikki erilaiset itulehdet, joilla onollut täällä oma otsikkonsa.

Löysin paikallisesta halpistavaratalosta tällaisen ihastuksen, joka kukkakirjoja tutkittuani paljastui nuokkuitulehdeksi. Sen arvasin, että taitaa olla sukua tulilatvalle, kun oli nuo lehdet paksut kuin mehikasvilla. Harmikseni kirjoissa mainittiin, että on lähes mahdoton saada kotioloissa kukkimaan uudelleen. Nyyh. Niin nätit kellokukat. Onkos kellään samanlaista?


On joskus ollut, mutta se ilo jäi valitettavan lyhyeksi:( Eipä ole aikoihin tuollaista paikallisissa kaupoissa näkynytkään. On kyllä ihana.

Joo,sama täällä,joskus oli ja kauniskin se oli kukkiessaan, mutta taitaa olla kertakäyttökukka, vähän niinkuin tulilatvakin.

Tulilatva on arka liikakastelulle, mutta nuokkuitulehti on ilmeisesti vieläkin arempi. En ole innokas kastelija, mutta liikaan veteen omani varmaankin kuolla kupsahti. Jokin tautikin on tietenkin mahdollinen.

Kellotulilatvan nimellä tuollaisen aikoinaan ostin, ja kertakäyttökukaksi se jäi minullakin.

Joo, ei tule sitten tuokaan olemaan pitkäikäinen, olivat kaupassa oikein uittaneet sitä, vieläkin on ihan multa litimärkää. Hyvä tietää, etten turhaan ota siitä paineita…

Pitsi-itulehti on kaunis, vaikka ei kuki. Lehti ovat kuin taideteos.

Se on myös helppo kasvatettava ja hyvä leviämään 

Satues, mainitsit tuossa että "Se on myös helppo kasvatettava ja hyvä leviämään"...

Minulle uusi tuttavuus, olen kyllä nähnyt mutta en tiedä millaista hoitoa kaipaa. Eikös tuo viihdy auringossa, jopa paahteessa; samoissa olosuhteissa kun mehikasvit, tyräkit ja kaktukset?

Luulisin, että meiltä löytyisi tilaa tuollaiselle... jos suinkin sinulta riittää alkua. Miten lisätään? Kuvittelisin, että tuollaisesta pienestä itusesta... mutta mulla nyt muutenkin on yksinkertainen mielikuvitus

BlackLace, juuri noista lehden reunoilla olevista iduista se lähtee kasvamaan...oikeassa olet silmän isku Omani on kaikista aurinkoisimmalla ikkunalla, kesällä kantsii antaa vettä useimmin, talvella vähemmän...voi olla ilman vettä parikin viikkoa.

Viereiset kukkaruukut ovat kohta taimia täynnä, kun tuo tiputtelee noita ituja multaan. Niitä ei tarvi istuttaa erikseen, heitetään vain noi idut mullan päälle ja vettä perään, itsekseen alkavat kasvaa.

Laita osoite tulemaan, niin saat alkuja...niitä riittää niinkuin kuvasta näkyy naurua

Kiitos kauniskukkanen.  Yritin laittaa hölöä, mutta joku bitti oli ilmesesti vinossa kun ei suostunut lähettämään.

Blacklace, ole hyvä vaan, kiva tietää että tulivat perille 

Satues, olisiko Sinulla vielä poikasia jaettavaksi ? Minulla oli kasvi vuosia sitten, luovuin siitä muutossa ja nyt haluaisin kasvatella uudestaan.

Minua kiinnostais myös tämä kasvi,jos sinulla on alkuja ,niin lähetä hölöä ja korvaan kyllä, miten sinulle parhaiten sopii



Tulilatva nimellä ostettu.

Itulehti on tämäkin kun pikkuisia ituja tekee.




Voisikos ko kasvin ihanaiset pienet alkuset tökätä ihan mustan mullan havlvempaan versioon, vai haluaako alustakseen kaktus- tms ilmavampaa multaa? Postissa paukahti yllärinä tänään, ihan vieras tuttavuus minulle…

Itulehden idut voi laittaa ihan minkälaiseen multaan vaan, se kyllä pärjää.Ei mulla ainakaan ole ollut mitään erikoismultaa.Sen olen huoamnnut että jos oikein istutan ne siihen multaan,en saa kasvamaan, mutta kun heittää huolimattomasti ne siihen mullan päälle,lähtevät hyvin :wink:

Kiitän neuvosta, yritin “heittää” ne mullalle, ja suitsuttelin vettä päälle. Saas nähdä kuin käy ;).

Ystäväni osti minulle tännään prismasta nuokkuitulehen, soli puoleen hintaan ku soli semmonen kukaton mut lehdistö oli oikein hyvännäkönen