Hei!
Suunnittelen kasvimaan perustamista alta puolen hehtaarin kokoiselle maa-alueelle. Alueella on ollut aikoinaan perunamaa, mutta nyttemmin ollut useita vuosia heinikon ja puskien peitossa. Maa-alue on rinteessä ja se laskee järveen. Alueen toisessa ylänurkassa on omakotitalon jätekaivo.
Suunnitelmissa olisi laittaa alueelle perunaa, porkkanaa, sipulia, lanttua, naurista sekä hernettä, härkäpapua, avomaakurkkua, salaattia ja yrttejä. Johonkin kohtaan siirrämme marjapuskia sekä tyrnipuita ja pieni mansikkamaakin olisi kiva. Kauneutta haluaisin kasvimaahan kukkasin eli haluaisin laittaa kasvamaan joihinkin kohtiin esimerkiksi auringonkukkia, kehäkukkia, krasseja, hunajakukkaa ja ruiskaunokkia. Koko kasvimaan hoidon haluaisin suorittaa mahdollisimman luomusti, ilman torjunta-aineita yms.
Lähinnä tässä huolettaa tuo jätekaivo. Kuinkahan laajalle alueelle jätekaivon nesteet imeytyy ja onko niistä haittaa kasvimaalla, johon tarkoitus laittaa myös perunaa ja muita juureksia kasvamaan? Onko tämmöisen maan kanssa muuta mitä kannattaa ottaa huomioon. Esim. olisiko joku tietty kasvi viisainta laittaa alueen alareunaan, koska siellä on todennäköisesti kostein kohta?