Kasvihuone: pohjatyö,perustukset

Miten olette tehneet pohjat kasvihuoneelle? Meille on tulossa valmishuone, jossa on valmis sokkeli mukana. Ja routaeristys kiinnostaisi myös. Kahden vaiheilla olen istutusaltaiden kanssa... vai tulisiko pohjaton puulaatikko... en osaa päättää. Jos teillä on kokemuksia...

Päädyin 50x50 cm sementtilaattoihin, alle 35 senttiä soraa. Upotin sinne myös hiukan ylimääräistä styroksia mutta en tiedä onko avuksi...

Laatat on helppo asentaa ja pitää puhtaana. Lisäksi ne keräävät hyvin lämpöä yötä varten.

Tomaatit ja kurkut yms ruukkuihin, mullan vaihto on näin helppoa.

Kotivideo kasvihuoneprojektista täällä

  http://ulmis.blip.tv/file/217967/

 

Hei,

Onko aina pakko kaivaa kasvihuoneen perustus maan alle? Suunnitelmissani on kennokasvihuone, mutta laiskuuteni vuoksi en jaksaisi kaivaa sen perustuksia kiviseen maahamme. Sen sijaan olen suunnitellut tekeväni ison korotetun kukkapenkin, jonka keskellä kennohuone lepäisi styroksin ja ohuen hiekkapatjan päällä maan pinnalla (hiekkapatja tuettuna tarpeen mukaan tukilankkuvirityksellä) jolloin huonetta jäisi reunustamaan korotettu kukkapenkki kolmelta sivulta. Oviaukon päädyn perustus olisi hieman avoimempi, jolloin mahdollinen perustuksessa oleva vesi pääsisi valumaan tasamaalle pois kasvihuoneen alta. Sen voisi vielä tarvittaessa varmistaa yhdellä salaojaputkella.

Onko ajatukseni tuhoon tuomittu jo tässä vaiheessa vai onko jollain kokemusta perustuksen tekemisestä maan pinnalle?

 

Viherpipeltäjä, pysyyköhän tuolla systeemillä kasvihuone tuulisella kelillä paikallaan, on meinaan joskus käynyt niin, että kasvihuone on syysmyrskyssä vaihatanut paikkaa jonkun läheisen puun latvaan.

Viherpipertäjä, jos maasi on syvälle asti kantavaa eikä roudi, saat perustuksen helpoimmin laittamalla nurkkiin harkot (tai pitkälle sivulle keskellekin, jos pituutta yli 3 m)ja harkkoihin kiinni sitten juoksut. Harkot pitää kyllä kaivaa, ihan maan pinnalle niitä ei voi laittaa.

Tätä perustamista minäkin pähkin täällä. Hento (?: )nainen ja lapio, sillä pitäisi pärjätä… Suunnitelma on kyllä kypsynyt siihen pisteeseen, että ladottuja harkkoja sokkeli ja huone sitten siihen päälle. Harkoille voisin kaivaa paikan ja lorauttaa hiekkaa alle. Maa ei roudi siinä kohtaa, mutta ladottu sokkeli jättää pienen pelivaran. En tiedä…jatkan pohtimista. On nimittäin himpan kevyempää hommaa kuin se kaivaminen :).

Mä en oikeen ymmärrä, miksi niinkin kevyttä rakennetta kuin kasvihuone pitäis perustaa suurinpiirtein kuin omakotitaloa. Tietysti lasihuone on pakkko perustaa, koska sen ei voi antaa elää yhtään ilman, että lasit rikkoutuu, mutta alumiinirunkoinen kennolevyhuone ei mun mielestä kaipaa mitään muuta kuin sen, että sen saa vaateriin ja kiinni maahan, ettei lähde lentoon.



Meillä on nyt muutaman päivän sisällä kasvihuoneen rakennus edessä ja pohjat tulee olemaan seuraavanlaiset (noin suurin piirtein…sovelletaan js tarpeen) :



Huoneen paikalta kaivetaan suunilleen ehkä 10-20cm maata pois, tässä vaiheessa tehdään myös (jostakin laudasta, mikä nyt sattuu olemaan halvinta) sivu- ja takaseinille tulevan istutusaltaan “alku”, eli se osa joka siitä upotetaan maan alle, eli noin ensimmäiset yksi, kaksi lautaa. Tuo laitetaan paikalleen ja siltä kohdin kaivetaan vielä hieman lisää, jonka jälkeen istutusaltaan pohjalle asennetaan juurimatto. Istutusaltaan ulkopuolelle jäävät keskikäytävä ja sivut suojataan myös juurimatolla, etteivät rikkakasvit puske läpi ja päälle sitten hiekkaa ja keskikäytävälle muutama betonilaatta.



Istutusaltaan sivuille jää siis tilaa itse huoneelle tietenkin ja joka puolelle sen lisäksi hieman ylimääräistä hiekalla olevaa aluetta.



Seuraavaksi kootaan sokkeli ja sokkelin tarkkojen mittojen perusteella tehdään kakkosnelosesta kehikko joka sitten isketään maahan kiinni ja vaateriin aidan tolppien ankkureilla tms…pääasia, että ovat vaan tarpeeksi järeitä, että kestää tuulessa maassa kiinni. Tuon päälle sitten kiinnitetään sokkeli ja rakennetaan itse huone sekä huoneen valmistuttua istutusaltaat loppuun. Tuo hiekka tuossa on vain näön vuoksi, sinällään sillä ei itse rakenteelle ole juuri muuta merkitystä kuin, että pitää ympärystän kuivempana.

Onneksi ei tuota pulmaa ole ollut vanhan, eikä tämän tekeillä olevan “lisärakennuksenkaan” kanssa, kun kasvarin alla on sama kiinteä kallioharjanne kuin meidän mökinkin. Siihen on tarvittu sokkelin alle tavaraa (harkkoja, tiiliä, vähän laastia) vain sen verran, että saa sokkelin suoraan. Ei pure routa, eikä kokemuksen mukaan vie tuuletkaan…

Itse tässä muutaman päivän aikana olen juuri tehnyt perustukset minikasvihuoneelle. Ei ollut tarkoitus noin hyviä tehdä, mutta vähän innostuin. Kavoin maata 30-50cm. Sinne sitten muovit, styroxit ja hiekat. Oli jäänyt remontista noita tarvikkeita, niin samapa tuo, vaikka onkin muutaman kasvin kasvihuone niin onpahan kunnolla tehty. On siinä kyllä neljä kpl ikkunoita, joten perustukset oli ihan järkevä tehdä. Pulmana mulla nyt vain on, että miten kiinnitän sen maahan. “Harkot”(tiilen kokoiset) ovat vain hiekan päällä, eivät siis kiinni toisissaan. Mietin kyllä, että pitäisikö alajuoksut ropata harkkoihin kiinni? Olisiko kenelläkään muuta vaihtoehtoa? On se kyllä sen verran painava kuitenkin, että saa olla melko tuuli ennenkuin se siitä liikkuu.

Mie jättäisin kiinnittämättä sen alajuoksun jos painoa vaan on tarpeeksi, jos se pohja routii/muuten liikkuu niin ei väännä itse rakennetta jos se vain lepää harkkojen päällä.

Suomessa on usein melkoisia myrskytuulia, esim. ukkosten yhteydessä ja maahan kiinnittämätön kevyt kasvari, jossa tietenkin on jokin luukkukin juuri silloin auki, keikahtaa kyllä melkoisen helposti kumoon.



Meidän kasvihuone on perustettu juuri noin, kuin sailasikin tuolla sanoo. Hiekkamaatapauksessa siis vain harkot. Harkkoihin kiinnitetty puukerta ja puukertaan sitten muovihuoneen puurunko.



Vieläkin meillä vaan pitäisi kiinnittää suoristusketjuja kasvihuoneen sisään, koska ei meidän harkkojen suoruus tullut ihan millilleen tehtyä. Puuovi ottaa kiinni pikkuisen kosteilla ilimoilla.

Meillä 9neliön lasihuone orapihlaja-aidan suojassakin on siirtynyt 0,5m myrskytuulilla ja tuhoa tuli paljon.

On se kasvihuone mitä materiaalia tahansa niin kyllä se pitäisi jollain tavalla kiinnittää, tuulet vie muuten mennessään. Varsinkin alumiinirunkoisen kennokasvarin helpostikin, kenenkäs kasvari se siellä puussa kerran olikaan? Mun kasvarin kanssa ei pitäisi sitä ongelmaa tulla kun perustuksena neljä kerrosta harkkoja, niihin kiinnitetään alajuoksu ja siihen sitten runko. Seinät ikkunoista, katto kennolevystä. Kennolevy on kiinnitettävä tiheästi ja hyvin, ettei sitä vie tuulet mennessään, kasvari tulee paikalle johon itä- ja etelätuuli osuu turhankin hyvin. Eikä pitkiä räystäitä ettei tuuli saa niistä “otetta”. Räystääksi tulee kennolevyn valmistajan suosittelema max. 100mm, silloin pitäisi kestää.

Täällä kanssa on kohta perustusten tekoaika. Hiekkamaalla onneksi asutaan. Aluksi suunniteltiin valettua anturaa, mutta yritämme päästä helpommalla, joten mies suunnitteli seuraavaa:

Maata pois alta x määrä. Pohjalle styrokslevyä, kulmiin/reunoille yhteensä 9 kpl pilariharkkoja, jotka valetaan täyteen betonia. Väliin ja keskelle soraa. Harkkojen päälle 2x4 painekyllästetyt lankut, joihin itse kasvarin sokkeli kiinnitetään. Onneksi talomme ed. omistaja oli jättänyt suuren sorakasan pihalle, joka toivottavasti riittää kasvarin pohjalle.

Miltä kuulostaa?

Kasvari on 6 neliön meltexin polykarbonaattihuone.

Ihan pätevältä systeemiltä ainakin mun mielestä, tosin neljäkin harkkoa (kulmiin) riittäis varmasti ihan hyvin, mutta jos harkkoja on niin voihan noita laittaa enempikin :smiley:

Meillä on hekumallisesti routiva peltomaa pohjana tuolle meidän pikku kasvarille. Se perustettiin niin, että ystävämme hauska haudankaivaja kaivoi montun, joka oli reippaan syvä, että ylettyi alle routarajan.

Sen pohjalle laitettiin vanha "botniahuopa" juurihidasteeksi (vierellä koivu) ja ajettiin hiekkaa ja laitettiin salaojaputkeä kiemuralle ja se johdettiin ojaan tarvittalla kaadolla, ettei ojasta tule vesi kasvihuoneeseen vaan päinvastoin. ( Oja ja kasvihuone ovat pysyneet kuivilla siitä lähtien).

Styroksia eikä muovia ei käytetty, eikä niitä ole kaivattukaan. Harkoista muurattiin kolme-neljä kierrosta korkea "kivijalka". Kasvihuoneen hiekkapohjainen lattia on hiukan alempana kuin ulkopuolen maanpinta. Käytävä on katettu tiilillä.Kivijalalla saatiin kasvihuoneeseen korkeutta. Siitä on monenlaista hyötyä tästä huonekorkeudesta: Multapaljut ovat ovat varjossa ja kasvit valossa, tuuletus on helpompi järjestää, ilmatilaa on enemmän, samoin työtilaa, amppeleita ja seinähyllyjä mahtuu enemmän, lämpötilan säätely on helpompaa jne.

Multapaljujen pohjiin tehtiin kunnolla reikiä, ja hiekkapohjaisuus koko hoidossa varmistaa sen ettei liikakastelusta ja kosteudesta ole pelkoa. Olen istuttanut kaksi viiniköynnöstä kasvihuoneeseen pohjattomiin sankoihin. Koska pohjassa ei ole muovia eikä styroksia pääsevät niiden juuret vapaasti kasvamaan minne haluavat.

Oviaukon kohtaan piti vain keksiä jokin porrasratkaisu sen korkean kivijalan vuoksi. Tästä on hiukan kausittaista haittaa, sillä olisi paljon helpompaa jos kasvihuoneeseen pääsisi ilman kynnyksiä vaikkapa nokkakärryjen kanssa. Tämä ongelma on kuitenkin pienempi kuin se, että kasvihuoneen sisäkorkeus olisi vajaa. Ja tähän asti olen saanut pojilta apua kun kasveja sun muuta nostellaan sisään ja ulos.

Näkisikö tästä kuvasta yhtään mistä selostan tohkeissani. Huomaa varsinkin takaseinällä oleva jakkara, siitä näkee miten korkeat perustukset tehtiin.



KAsvihuone hahmotelma edennyt niin pitkälle että olen todennut sen tulevan kalliolle. ikkunoita löytyy paljon ja haluan kuitenkin helpon ja routavarman perustuksen.

Onko Euffiksella hyviä vinkkejä?

Onko Euffiksen kallioisessa kasvarissa kivilattia vai päälystitkö jollain? Onko kallioon porattu tapit pitämään huone paikallaan?

Ihan luonnonkalliota on meillä kasvarin pohja. Sitä kun oli ihan pyytämättä tarjolla vain ohkaisen sammal- ja jäkälämaton alla. EI porattu kalliota ollenkaan. Reunoja korotettiin ja samalla tasoitettiin kaltevuuseroja laittamalla tiiliä/harkkoja alle. Laastia käytettiin vain nurkkiin - myös kiinnittämään ne sopivan mittaisiksi katkomamme sokkelin piikit. Ja hyvin on liikkumatta pysynyt jo vuosia.



Ai niin, ja tulikin mieleen, että se s-posti Kivikankaalle aiheesta irronnut seinälevy on edelleen laittamatta. Minulla kyllä on aiheesta omat epäilyni, olihan siellä todistetusti ollut eräs tietty 2-jalkainen tontilla liikkeellä. (Ja sen yksilön kanssa meillä ei enää ihmetellä yhtikäs mitään.)

Ei sulla ois kuvaa kun en tajua? Liekö pää niin täynnä räkää jo ettei ajatus mahdu kulkemaan joukossa?