Kasvihuoneen rakennus, mitä tekisit toisin?

Innolla olen viikonloppuna suunnitellut tulevaa kasvihuonettani, rakennetaan vanhoista kerrostalon ikkunoista (justiinsa alkoi velipojan kotitalossa ikkunaremontti). Valmiiksi ei ehdi vielä tulevalle kasvukaudelle, mutta jos syksyyn mennessä saisi sen valmiiksi Alustava suunnitelma on siten että maata pois, suodatinkangas, soraa/hiekkaa, perustukset lecaharkoista. Perustuksen päälle puutavarasta runko, seinät ikkunoista, pariovi vanhoista saunanovista, katto valokatteesta. Päätyihin tuuletusluukut, sisälle toiselle seinustalle ja päätyyn kiinteät istustuskaukalot, toiselle seinustalle tilaa astiaistutuksille ja ruukutuspöytä. Lattialle sisälle tiiltä tai laattaa ladottuna hiekan päälle. Kokoa kasvarille tulee noin 20m2, harjan suunta itä-länsi, etelän suuntaan aukeaa.

Mutta kertokaahan kokeneemmat ja jo rakentaneet, mitä tekisitte toisin? Oletteko käytännössä huomanneet mitä pitäisi olla tai mitä ei pitäisi olla? Tässä vaiheessa eniten pohdituttaa rungon materiaali, pitäisikö olla kestopuuta tai lämpökäsiteltyä vai kestääkö tavallinen? Entä istutuskaukalon materiaali? Kuinka syvältä pitäisi maata kaivaa pois (ei erityisen routiva paikka, nurmikkoa)? Tuhansia kysymyksiä risteilee päässä, sekoittuen huimaan suunnitelmaan mitä kaikkea siellä voi kasvattaa...kieli ulkoa

Olenkohan lisännyt tuon eilisen viestin jotenkin väärin tai väärään paikkaan, mutta ainakaan viestipuuhun sitä ei ole tullut näkyviin? Tuliskohan nyt jos uutta viestiä pukkaan tähän perään?

Meillä tehtiin uudempi kasvari kestopuusta. Ajateltiin, kun oli paljon aina rakennettu tavallisesta puusta ja niitä rakenteita saa olla jatkuvasti uusimassa, että josko kestopuu kestäisi kauemmin. Tietysti mietin sitä myrkkypuolta, mutta eiväthän ne kasvit sitä runkoa vasten ole.

Meillä on myös suht routimaton paikka, joten me vain tasoitettin ja juntattiin kunnollinen hiekkakakku päälle. On nimittäin kokemusta siitä, että routimattomasta tulee heti routiva kun sitä kaivaa jollain tavalla. Rungon ollessa 4x4 kestopuuta, on hökötys sen verran painava, että hyvin on pysynyt paikalla, siis todella hyvin.

Vanhemman kasvarin istutuslaatikot tehtiin vesivanerista. Ne kestivät 7 vuotta. Viime kesänä tehtiin uudet ihan tavallisesta raakalaudasta. Sisäpuoli verhottiin rakennusmuovilla. Uudemmassa kasvatellaan vain isoissa saaveissa ja ruukuissa. Sekin toimii ihan hyvin.

Tuuletusluukkuja ei voi olla liikaa hymy.

Mites paljon niitä akkunoita on tarjolla? Ollaan pistämässä pientä saunan terassia umpeen. Josko olisi ylimääräisiä?

Mun itsetehdyssä kasvarissa runko on käsittelemätöntä kakkosnelosta, mutta se ei ole kosketuksissa mullan kanssa missään vaiheessa. Istutuslaatikot ovat neljän tuuman raakalautaa ja verhottu sisäpuolelta muovilla, eikä niitten kohdassa ole betonilattiaa kuten käytävällä. Molemmissa päissä on niin leveä ovi, että kottareilla pääsee ajelemaan läpi. Drive-in-and-out -malli :)

Minkä olisin tehnyt toisin: olisin hankkinut ikkunat ennen rungon rakentamista ja sorvannut runkotolppien välit ikkunoitten koon mukaan. Tyhmyydestä sakotettiin ja jouduin leikkelemään vanhoja laseja sopivan kokoiseksi ja se ei ollut ihan helppo homma. Päätykolmiot, joita vielä ei ole, tulevat vanerista, sitten joskus.

Nelos-nelosta ja kakkosnelosta (ei käsiteylty sisäpuolelta vielä millään) on mun kasvarin runko, ei ole kosketuksissa mullan kanssa, perustus on harkoista ja tiilistä, pohja hiekkaa. Tiilistä ladoin myön kasvulaarit. Katto on kasvihuonemuovia, kuten päätykolmiotkin. Isomman tekisin jos nyt voisin vaikuttaa, mutta toisaalta tuo on sen kokonen (n. 12m2) mikä näyttää pihassa vielä hyvältä. Laskin ikkunoiden koon mukaan pystytolppien paikat (joka oli melkonen homma kun oli paljon erikokoisia ikkunoita käytössä), joten kun runko oli pystyssä niin ikkunat oli “helppo” laittaa paikalleen.

Mulla on lasi uloinna ja muovi sisällä. Niiden väli jäi puoleen pyydetystä, eli 2-3cm, eikä viisi. Josta johtuu, että muovi takertuu keskeltä ruutua lasiin, joten eristävä vaikutus ei ole suuren suuri. Muuten olen tyytyväinen.

Kuvassa vielä ilman ovea ja muovia.

Molempiin päihin ja pohjoisseinälle pitäisi olla reilut avattavat ovet/ ikkunat, että kesällä liika kuumus tuulettuu pois.Olen tehnyt itutuslaatikoita painekyllästetystä puusta ja kasvit ovat hyvin siinä kasvaneet ja juuret ovat ihan puussa kiinni.

Eipä tulekaan kasvari tavallisista ikkunoista vaan parvekelaseista, koko 56x140, lasin paksuun 6 mm, karkaistua. Veljet on suunnitelleet että kestopuusta tehdään runko, lasien väliin noin 1 cm rako josta lasit kiinnitetään alumiinilistan avulla ruuvaamalla runkoon. Myös katto tulisi näistä laseista, saa sitten nähdä millaisen runkorakenteen vaatii kun ovat aika painavaa tavaraa. Näillä näkymin pinta-alaksi tulisi reilu 20m2. Ovipääty on suunniteltu pohjoisen suuntaan, oven yläpuolelle ja toiseen päätyyn tavalliset ikkunat jotka toimisivat tuuletusluukkuina.



Tomsku, mulla on varastossa muutamia ikkunoita, katsotaan jossain vaiheessa jos niissä olisi sopivia teitin saunalle =)

No voihan juupeli miten kivaa, kiitos kamalasti.

 

Soutamista ja huopaamista sen suhteen tuleeko se mun kasvihuone parvekelaseista vai ikkunoista! No, nyt näyttää siltä että tulee kuitenkin ikkunoista kun ikkunaurakoitsija olikin laittanut parvekelaseille hintaa 10€/kpl, ikkunat on ilmaisia. Niin että nyt eletään sen mukaan että seinät tulee ikkunoista, mutta mistäs tehdään katto? Valokatetta (aaltolevyä, trapetsilevyä, omegaa) vai monikerroslevyä? Nämä vaihtoehdot löytyi naapurikylässä olevan firman sivuilta, www.keraplast.fi. Pihalla olen kuin lintulauta, mitäs teitillä on käytössä? Hyvät ja huonot puolet? Hintakin tietysti jonkinverran vaikuttaa asiaan... =)

Täällä vihdoin tulossa kans n.20m2 kasvari. Tuli pitkä tauko muiden kiireiden kanssa, tarkoitus oli jo viime kesänä saada tämä kasvari pystyyn. Ikkunat on oottaneet 2 talvea osa ulkona räystään alla ja osa varastossa. Viime lauantaina sain yhtäkkiä yhden kirvesmiehen, sillä ehdolla että aletaan heti hommiin. Pikalaskuina ei kyllä tästä saa halpaa mitenkään, vaikka ikkunat ja ovet on jo omasta takaa. Perustustarvikkeisiin+töihin uppos heti pari tonnia. Kuoppa kaivetaan tänään + 20cm sorapatja ja huomenna valetaan antura jonka päälle 2 tai 3 kerrosta harkkoja. Katsotaan illalla tarkemmin maapohjaa kun kaivuri kaivaa pintamullat ensin pois, märkää taatusti on. Ja saattaa vähän olla routaakin täällä Oulun korkeudella. Kirjoittelen sitten myöhemmin lisää suunnitelmista. Uus digikamera on kyllä että viimeistään sitten jälkikäteen ehtisin opettelemaan kuvienkin käytön täällä. Ja tietysti kiinnostaa taas kaikki mahdolliset vinkit rakentamiseen.

Nyt alkoi mukava jännitys/odotus kasvihuoneen valmistumisesta. Ei mene enää montaa viikkoa ja vielä ehtii sisätiloista kesäkukkien taimet ja pari tomaattia siirtämään parempiin paikkoihin ennen lopullista ulosistutusta.

Mitä olisin tehnyt meidän kasvarin suhteen toisin? Panimme kasvariin entisen ulko-ovemme, mutta sen tilalle olisi ollut kivempi samanlainen kaksiovinen malli, kuin kasvarin toisessa päässä. OIkeasti on siin todella kätevää, kun voi pitää alapuoliskon ovesta kiinni, jolloin koirat ja kissat eivät mene sisälle tallustamaan.

Rakenteet kannattaa varustaa niin, että tukinaruille on hyvät sitomispuut ylhäällä. Meillä siis varustelua lisäämällä pääsisi tuosta pikkupulmasta, että tukinaruille pitäisi olla mulloksen keskialueella sitomispaikka. Meillä se kohta on mulloksen etureunassa. Aika pienellä vaivalla tuokin puute olisi korjattavissa.

Kiinteitä hyllyjä tarvikkeille olisi myös hyvä olla ja olen miettinyt myös kevään ja syksyn hallaöiden varalle joskus ompelevani sellaiset "prinsessaverhot", joita käytetään sänkyjen päällä hyttyssuojana roikkumassa. Inhoan hallaharsoa yli kaiken, sillä se takertuu kiinni käsiin ja tuntuu ilkeältä.

Takille pitää olla kasvihuoneella koukku. Ehkä pyyheliinallekin, että saisi hiet silmistä ja rilleistä poisnaurua

Muovikasvarissa olisi tosi hyvä, että lautarungolla rakennettaisiin "kivijalkaa" muutaman laudan verran, koska se tuo myös sisäpuolelle enemmän toimintatilaa mulloksen tai astioiden suhteen, eikä ole niin herkkä särkymään.

Niin ja katon harjalla ei missään malleissa saa olla rakoa, jossa lentävät hyönteiset pyrkivät taivaalle, koska linnut niitä sitten naputtavat ja tulevat rikkoneeksi muovikalvon siitä harjalta. Meillä se ongelma korjaantui, kun isäntä kiinnitti sähkömiehen putken siihen harjan keskelle sisäpuolelle peittämään pientä rakoa, josta paistoi päivä.

Nyt panisin maavaraisen kasvarin mulloksen alle jonkin juurimaton. Meillä siellä mullan alla on paksulti hiekkaa, joten muurahaiset tulevat helposti sisään. Samoin puunjuuret, jos istutan jonkin puun joskus kasvarin läheisyyteen.

Hyviä vinkkejä, Sand. Pannaan korvan taa...Kiitos!

Minä tekisin suuremman kasvihuoneen. Ja vetäisin sinne heti alkurähinässä ja innostuksen vallassa sähköpiuhan ja puolikiinteän vesiletkun. Jollei niitä tee heti ei niitä saa moneen vuoteen.

Näitä asioita parantelin kun vaihdoin entisen huoneeni uuteen

- tarpeeksi korkeutta

- suorayhteys multaan, ainakin pieni kolo, voin istuttaa esim. viiniköynnösen

- paljujen ja harkkopenkin lisäksi vapaa tilaa runsaasti, voin muunnella muuttuvan mieleni mukaan toimia huoneessa, monimuotoisuus

- vapaasti siirrettäviä koukkuja kattoon mm. tomaatin tukemiseen, amppeleillle .....

- materiaali, aikaisempi aloitus keväällä

- silmälle sievä huone ja koko alue nautittavaksi .....tämä ei ole helpoin kohta toteuttaa mutta erittäin tärkeä....silti

Pojan kanssa ruvettiin eilen väsäämään “neljän tomaatin kasvaria”. Yhdet ikkunat olen saanut jo aikaa sitten ja koska niitä ei ole (enää ehjänä) kovin paljoa, tehdään nyt “mini” :slight_smile: Isompaan projektiin ryhdyn sitten, kun on enemmän varallisuutta. Sandin kaksiosaisen oven laitan kyllä! hyvä idea ja kauniimpi, kuin sellainen yksi tökkö. Tämä kasvari on sijoiteltu niin, että se on hieman sivussa. Iso kasvari tulee sitten niin, että potagerin keskikäytävä johtaa suoraan sen ovelle ja tämä jää pieneksi “itäsiiveksi”, johon voin aikanaan istuttaa esim. monivuotiset viiniköynnökset. Vain kulmissa on tiilet, eli oviaukon jättäminen uudelle puolelle on tulevaisuudessa helppo järjestää. Pinta-alaa tällä ei tule olemaan kuin reilut 2m2 :slight_smile:

Kaurahattu: joko kasvarisi on valmis .....huh huh meillä ei vielä.....

Kuka siirsi kasvihuoneen vinssillä toiseen paikkaan, näin luin jonkun teidän kuvagalleriasta. Olihan lasit silloin otettu irti? Oliko alumiininen valmiskasvihuone? Toinen sateinen kesä pistää miettimään, onko kasvihuoneemme oikeassa paikassa, oli tontilla jo ennen muuttoamme ja puut ovat kasvaneet sen pystytyksen jälkeen. Saapi vastata yksärilläkin kiitos! -valtsu-

Yhtäkkiä muistin, että tämmöinen otsikko on olemassa. Kävin lukemassa ja innostin itseni ajatuksella, että sivistäisin meidän kasvihuonetta sisäpuolisin varustuksin jotenkin. Meillä on ruuvi-mutteri -lokerikoissa eri kokoisia ruuvattavia koukkuja ja jossain on sitä entisajan metallista hyllyjärjestelmääkin…

Kasvihuoneen materiaalin hintoja koskeva keskustelunpätkä siirtyi tästä “Kasvihuone : materiaalit” -ketjuun.