Täällä ainakin on ulkomaan taustaisissa katajissa paljon ruskeaa, kotimaan luonnonvaraiset on ihan täysissä voimissa.
Ne viime vuoden kokeilut monivuotisista lobelioista näyttää märäntyneen, eli tuskin tulee.
Alppiruusuissa osassa on paljon ruskeita lehtiä, ne oli niissä jo heti lumien lähdettyä, eli ei olis suojatkaan auttaneet.
Ilon aiheitakin on , eli koristeheinät yhtä lukuunottamatta näyttävät uutta kasvua, jopa idänvarjosara, jonka ensin epäilin kuolleen.
Osa ranskanruusuista on ottanut siipeensä ekaa kertaa mun aikana, eivät ole kokonaan kuolleet, mutta enemmän ruskeaa kuollutta oksaa muutamissa, kuin kertaakaan ennen.
Niin ja keijunkukat osa hyvin surkeita, mutta kyllä ne sieltä lähtee, usein ovat talven jäljiltä sen näköiset kuitenkin , kuin ei olis talvea ollutkaan.
Iso osa kasveista on vielä unten mailla, eli niistä ei osaa sanoa mitään.
Yksi sinivsleunikko vaan löytyi, karstaohdakkeet ruskistui pois, kuningatarkurjenmiekassa ei elonmerkkejö. Tuijan oksia on katteena, tämä ikuinen tuuli, kuivuus ja auringon paahde on liikaa.
Yhtään sinivaleunikkoa ei näy, se isolehtinen lemmikki kadonnut. Yhden penkin on myyrän myllänneet ja siinä itoh-pioni ei oo nostanu vielä mitään näkösälle, vaikka pari tavallista jo kasvaa reippaasti. Lapiohommia tiedossa.
HAVUT & RODOT otti kipeetä tästä talvesta ..en oo vielä leikellyt niitä kun on muuta puuhaa, sitte mulla oli hankkijalta ruusu-perenna multaa 2 kpl 30 l säkkiä ja vaihdoin keväällä nyt mullat ruukkuihin niin jotain ötököitä siin mullassa oli ja muurahaisen munia tai jotain …kannat ja japaninvaahtera ja kuusen taimi otti kärsäänsä…ketuttaa kyllä kekkilän kökköä.
Minä lopetin talven, tai oikeammin vesimyyrien tuhojen laskemisen.Sanotaanko että tahuroinnin V-käyrä on aika tapissa. Sijoituspaikkoja oon vaan elossa oleville katellu, että voin kaivaa penkit auki ja alottaa alusta.