Kiinanruusu, Hibiscus rosa-sinensis, Osa 1, SULJETTU -> Osa 2

kenellä löytyy elefantinkorvaa?olis mukava jakaa tietoja kasvista.minulla jo monta vuotta ollut, nyt jo 2,5m ja tehnyt kukkiakin.tänään leikkasin, tai sahasin taas yhden paksun oksan ja istutin suoraan sen ruukkuun. mielenkiintoista nähdä jatkaako kasvua vai kuoleeko.

kyllä kiinanruusu kukkii pimeänaikaankin, minulla kolme upeaa ja kaikki kukkivat kilpaa nytkin.kerrottuja ruusuja ovat, kesät pihalla terassilla nauttivat ulkoilmasta ja kun toin sisälle, saivat kuin sähkösokin ja lisää nuppuja tulee koko ajan.

viherpeukalo, tietenkin ne on äitiltä.surullinen

minulla kanssa se suuri kukkii mut tekee vaan pari kukkaa kerrallaan. ehkä se ajattelee että en nyt tuon takia ainakaan kaikkia kerralla auki räväytä, mutta kukin vähän malliksi, etten lennä roskiin.täh?

roskiin lentämisen uhalla moni kasvi kukkiikin.

 

roskiin lentämisen uhalla moni kasvi kukkiikin. ,,,,,,,,,,,,,,,,,,naurua

hoyabellalta saamani kerrottu keltainen vai pitäisikö sanoa persikanvärinen, sitä se ehkä lähinnä on, on kova kukkimaan ilman mitään poppakonsteja. Nyttenkin avaamassa kahta kukkaa ja nuppuja on vielä monta. Midnight Lacekin kasvattaa jälleen nuppua.

Toivottavasti tämä nuppu aukeaa, monta nuppua on tippunut.




tämän päivän aikana tai yöllä luulisin että avautuu jollei tuo ole jo avautunut :slight_smile:

Perinteinen.



Yritin letittää tuon kiinarin pienenä, onnistu jotekuten. kaksoksaa

Uusi yritys on meneillään, jossa on neljä pistokasoksaa.

Ihan älytöntä: vajaa vuosi sitten kaukomailta matkalaukkuun napatun keltaisen kiinanruusun nuppu putos! Pikku taimi ku vasta on ja toista kukkaansa tekemässä... Eikä siinä vielä kaikki; punainen vanhempi (perinteinen kerrottu) laji kans väänsi nuppua päivätolkulla, ja sitä tuli mainostettua oikein muksuille asti, ja sekin nuppu löytyi lasten lelujen joukosta aamulla! Täytyyks tässä tosiaan ottaa ruokaöljyt käyttöön vai alkaa tiukemmin kuulustelemaan jälkikasvun mieltymyksiä kukannuppujen suuntaan - ja korvasta nuita vintiöitä kiinni!!? "...pah, jupinaa,mutinaa..." Kasvata siinä nyt sitte..täh?

Sain lahjaksi 25 vuotta vanhan ison, puurunkoisen kiinanruusun. Se on viihtynyt meillä mainiosti jo kolmisen kuukautta, tehnyt yhden kukankin. Viimeisen viikon sisällä se on kuitenkin alkanut rajusti kellastuttaa ja pudottaa lehtiään. Sitä se tekee aina, muutaman lehden verran viikossa, mutta tämä tahti jo huolestuttaa. Tutkin kellastuneita lehtiä ja löysin lehtiruotien päistä vaaleaa, melkein läpinäkyvää, kovahkoa mönjää. Kuuluuko se asiaan vai onko kiinanruusussa tuholaisia? Mitäs sellaisille tehdään? Vai onko noin raju pudotteleminen normaalia näin valon vähentyessä? Kasvi on koko ajan ollut samassa paikassa, pienehkön huoneen ikkunasta kauimmaisessa nurkassa ja hyvin se on siellä tähän asti viihtynyt.

syytä olis varmaan viedä suosiolla lähelle ikkunaa… kyllä saattaa melkein kaikkin kellastuttaa, keväällä kasvattaa uudet lehdet. mönjästä en tiedä…

Voi hyvänen aika, mun kiinanruusussa on kukka! Ja pari pientä nuppua näkyvillä. Silläpä on kumma kukinta-aika, se kun on viileällä kuistilla.

Meninpäsonneton tilaamaa Richard Johnsonilta, Tahitilta, hibiscuksen siemeniä. Saapas nähdä millaisia sitten aikanaan tulee. Riittää varmasti muillekin jos on kiinnostusta.

Minua kanssa houkuttaisi mahdottomasti kasvatella lisää siemenistä. Tilaa vaan ei ole ja vasta pääsin ylimääräisistä eroon. Se vaan on niin hauskaa puuhaa. Ensin loveta siemeniä ja sitten odotella kuinka moni itää. Vaalia pikkuisia ja koulia ne. Lopulta todeta ettei niille ole tilaa ja joutua valitettavasti luopumaan niistä…

Mun Midnight Lacen siemenistä ei tullut mitään. Otin ja avasin siemnodan kun se ei muuttunut miksikään vaika oli jo kaks ja puoli kuukautta vanha. Simenten kehitys oli pysähtynyt melko aikaisessa vaiheessa. Pienen pieniä alkuja oli n 70-80 kpl. Liekö liian suuri sikiävyys syynä siihen etteivät jaksaneet kehittyä.

Voi kuinka kaunis ja hempeä kukka!

Innostuin lomamatkalla ostamaan kiinarin siemeniä ja nyt olisin tietysti innolla laittamassa niitä multaan, mutta koska en tiedä kiinareista juuri mitään, niin ajattelin kysäistä ensin täällä. Kannattaako niitä ylipäätään yrittää saada itämään tähän pimeään vuodenaikaan vai pitäisikö suosiolla odottaa kevättä? Onko kellään antaa hyviä neuvoja miten pitäisi menetellä? Pussissa lukee vain, että siemeniä pitäisi liottaa 24 tuntia ja sitten laittaa multaan ja noin sentin multakerros päälle.

Pinkki kiinuri teki nupun. Toivottavasti avautuu, kun muut kukat talossa mököttävät lehtinä. Kiinanruusu ei tunnu suuttuvan kylmästä tuuletusilmastakaan.

Viimekesänä sain pari siemenkotaa. Toivottavasti nuo ovat valmiita siemeniä; ovat sellaisia pieniä ruskeita kippuroita. Jos minä kokeilisi ennen tammikuuta, niin varmaan pienen koe-erän; kun tuskin ne kunnolla pääsevät kasvuun.kasvava kasvi