Jiihaa! Keräsin tänään puoli litraa kirsikoita varjomorellistani ja vielä jäi kypsymään melkein toinen puoli litraa. Eipä voi satoa valitella pieneksi, kun istutin puun viime kesän lopulla, olisko ollut heinä-elokuun vaihdetta eikä puulla ole kokoakaan vielä kuin pari metriä. Tosi kivaa, kun kirsikoita tuli jo sen verran, että voi hetkeksi laittaa “sadonkorjuun” tulokset jääkaappiin ennenkuin on kaikki syöty
Vielä kun saisi vuosi sitten keväällä istutetun kuulasmarjankin tekemään kirsikoita, tai edes kukkia. Toistaiseksi se on keskittynyt kasvamaan pituutta ja uusia oksia…
Joko muillakin kirsikat ovat kypsyneet?
Mihinkähän tämän sadon kanssa oikein joutuu ! Jos nyt sen saan edes syödä?
Pirkkis, samankaltaiset sato-odotukset täälläkin… Puskat kasvaa riivatunmoista vauhtia mutta sato ei päätä huimaa (ja jos vanhat merkit paikkansa pitää niin joko tenavat tai linnut vie ne pari kirsikkaa jotka on tulollaan…)
Eikö nyt ole aika leikata kirsikka? Miten se tehdään? Nolona täällä kyselen, mutta elämäni ensimmäistä puuta kasvattelen.
Jippii, pari litraa kirsikoita! Loput oli jo variseet maahan ja toiset taas lintujen nokkimia. Sen verran kuitenkin että saatiin viiden litran ämpäri täyteen muhimaan kirsikkalikööriä, nam. Enhän minä sitä juo vaan ne tulee joululahjapulloihin.
Muistan juuri illalla lukeneeni, että kirsikan oksia pitäisi ainakin vähän typistellä, niin ne vahvistuisivat. Muuten en tiedä asiasta yhtikäs mitään.
Meillä on katkottu kirsikan oksia aina talvella, ja neuvo saatu puutarhalta. Niistä oksista tulikin hyviä luutia lumiukolle Sek lälkeen alkoi tulla isoja kirsikkasatoja.
Niitäkö siis vain lyhennetään? Harventaa ei tarvitse? Ja minä kun kuvittelin, että kirsikan leikkausaika on syksyllä.
Olipas hyödyllinen tieto minullekin.
Talvella sitten vain kirsikoiden kimppuun!
Minä leikkelin jokin aika sitten kirsikkapuuni, kun oli niin vähälehtinen ja onnettoman näköinen. Eipä juuri jäänyt talveksi leikeltävää.
Siis, mun n. 7 vuotta vanha kirsikkapuu on villiintynyt niin kovasti tänä sateisena ja hevosenlantaisena kesänä, että sitä on pakko leikellä. Vähän jo oksia typistelinkin, mutta entä kun oksat kasvavat päällekkäin. Olisko sittenkin parempi jättää leikkely lumiukkoaikaan kuin nyt syksyllä?
Kirsikkapuun leikkaus ajatteluttaa! Netistä löysin kaksi erilaista ohjetta - toinen pitää parhaana leikkausaikana huhtikuuta, toinen loppukesää…
Kemiran sivujen keskustelusta poimittua:“Lotta Lindholm Hei!
Kbjornman o…
27.03.2003
22:10
* Vastaa
* stock-icons/16x16/trash.png Vahvista väärinkäytökseksi
* stock-icons/16x16/trash.png Vahvista roskapostiksi
* stock-icons/16x16/approved.png Ei väärinkäytös
Hei!
Kbjornman on aivan oikeassa leikkausasiassa!
Haluan tähän vielä lisätä että kirsikkapuun kumivuoto ei ole sama asia kun koivun ja vaahteran mahlavuoto. Kumivuoto muodostaa haavapintaan “tupon” joka suojaa sieni-itiöiltä. Kevätleikkaus ei ole niin paha asia kirsikalle kuin mahlaa vuotaville puille, mutta parempi leikkausaika on kuitenkin, kuten mainittu, keskikesän jälkeen ennen syyskuuta.
Kuolleita oksia voi poistaa mihin aikaan vuodesta tahansa.
Jossun kuolleesta kirsikasta on vaikeata sanoa mitään näkemättä puuta. Jos sinulla sattuu olemaan kuvia puusta voit lähettää ne minulle sähköpostitse.”
Toisella sivulla (http://www.kotitaimi.fi/ohjeet/kirsikka.htm) lukee näin:“Paras leikkausaika on aikaisin huhtikuussa. Pikku leikkauksia voi tehdä myös elokuulla. Leikkaus kohdistetaan aina viimeisen kesän kasvuun, sillä leikattaessa oksa poikki alempaa vanhemmasta osasta, se ei enää tee uusia kasvuversoja.”
Taidan leikata nyt, kun kirsikkapuu kasvaa aika pensaana - leikon alaoksat pois…
Muistan lukeneeni jostakin kirjasta että kevätleikkaus on parempi siksi, että keväällä ei ole liikkeellä sieni-itiöitä, jotka hyökkäävät haavapintaan ja lahottavat sitä yms. Ei sitä kumivuotoa kyllä paljoa tule ja se kovettuu todella nopeasti.
Kirsikkapuuhun on tullut jotain toukkia!! ja ne syövät lehdet pilalle!
Meilläkin on tullut makeakirsikkaan jotain mustia ötököitä. Latvuslehdet tummuvat ja menevät kippuraan. Mieheni kävi suihkepullon kanssa juuri hoitelemassa niitä.
Onneksi ne lehdet tippuvat pian muutenkin alas. Samalla toukatkin esivät ravintonsa alempaa.
hedelmäpuun lehtien komposrointiin oli mainoksessa kompostiheräte tai vastaava tuote - sitä piti sekoitettaman veteen ja sitten kastelukannulla lehtien päälle kastellemalla lehdet maatuvat niinehyvineen niille sijoilleen nopeammin, eivätkä jää ruokkimaan tai majoittamaan öttiäsisiä tai kasvitauteja.
- tätä ideologiaa tukee vakaa uskoni, ettei ötököitä tai kasvitauteja myrkyttämällä mitään ihminen voita kumminkaan, torjunta-aineella käsitellyt lehdet maatunevat sitten kuitenkin huonommin kuin luomulehdet???? JA jäisi siten hitaammin maatuvat ledenjämät ruokkimaan/majoittamaan öttiäsisiä tai kasvitauteja. tätä olen inttänyt usemammankin kerran, mutta otetaanpa taas asiasta turpiin.
Miksi ihmeessä torjunta-aine hidastaisi lehtien hajoamista? Kyllä esim. malationi hajoaa hyvin nopeasti maaperässä, joten yhtälailla se hajoaa siinä lehdenkin päällä. Se sitoutuu hyönteisten ja hyvällä tuurilla punkkien/hämähäkkien hermostoon lamauttaen ne, mutta ei se esim. kastemadolle tai sienille ole myrkyllinen.
Kirsikkapuussa on yksi kukka. Mikäs vuodenaika meillä onkaan meneillään?
kannattaa kysäistä tuolta Blomqvistin Taimistolta, Lepplaxista… siellä ainakin on myynnissä paria, kolmea erilaista imelä kirsikkaa, joiden tausta vie tuonne Venäjän puolelle… kuulemma pitäisi olla talvenkestoltaan omassa luokassaan ja maultaa makeita!!