Sinitalvikilla onkin jännät "hetket" viikot, onko se oma kissa kun saa pentuja? vai tuleeko muualta kissanpentu?
Hyvää 
Herkkää Odotusta
!!!
Meidän kissat ovat leikattuja, ei poikanen ole heidän. Tuossa kuvassa näkyvä kisuvaavi matkustaa meille eli muuttaa kaukaa satakunnasta tänne hämeeseen.. Hän on nyt 9-viikkoinen, vielä pitää kasvaa muutama viikko sisarusten ja äidin seurana
Ihanaa Odotusta Sinitalvikki! Kerro sitten kotiutumisesta. Suloinen on kuvassa pikkuvaavi
pus.
Pitkästä aikaa olen käymässä pentissä.Joulunalusterkut Nellalta kaikille kissakavereille.
Kiitos söpölle Nellalle terkuista terveisin Piupu ja Lassi (sekä tuleva pikkuinen...)
Ja nyt seuraa jollei aivan romaani niin novelli.
Isonsiskonmies oli hammaslääkärillä ja kotiintullessa ajoi auton verstaalleen. Kuinka ollakkaan sieltä verstaalta sitten löytyi mustavalkoinen kollipoika, joten pääteltiin sen matkustaneen jäniksenä sieltä hammasläärin pihasta.
Seurasi suuren luokan haloo. Kissaa kuvattiin ja sen kuvia leviteltiin kauppojen ilmoitustauluille, hammaslääkärin lähellä oleviin postilootiin ja minä vielä mailasin ilmoitusta kaikille tutuilleni jotka kissaihmisiä ovat. Ainut puhelinsoitto tuli ihmiseltä, joka oli luullut sähköpostini olleen etsimisilmoitus eikä löytymisilmoitus, ja hän soitti iloissaan että Sokkarin ilmoitustaululla on sen kissan löytöilmoitus. Se oli se meidän tekemä ilmoitus. No ei siinä mitään, tällä soittajalla oli kollikissa kadonnut 8 viikkoa sitten joten sain hänet innostumaan kahden angorakissan adoptointiin, jotka taas ovat toisella tuttavallani ja heidän perheensä juniorilla oli todettu allergia, ja hän soitti tietenkin minulla hätääntyneenä että mitä teen.
(Pysyttekö vielä kärryillä?)
No, isosiskoni soitti hengitys vinkuen että ei voi enää pitää tätä löytöpentua sillä hänellä on hirmuisesti allergiaoireita, joita ei aiheudu läheskään niin kovasti heidän aikuisesta kissastaan. Lupasin että otan tämän pennun hoitoon ja sovittiin, että tämä isosiskon mies tuo kissunpennun vanhempieni luo, ja saan sen sitten sieltä haettua aamulla. Kerroin järjestelyistä vanhemmilleni, jotka suhtautuivat asiaan varsin nuivasti, mutta hyväksyivät välttämättömän pitkin hampain. Heillä kun oli vanhan kissan hautajaiset tässä kuukausi sitten, ja kissa-asiat toivat mieleen vain murhetta ja surua.
Kun menen aamulla vanhempieni luo oli siellä kaksi kirkassilmäistä ja nauravaista ihmistä. Pentu oli hurmannut heidät täydellisesti - tiedättehän terveet kissanpennut - ja vanhempani eivät muusta puhuneetkaan kuin pentu sitä pentu tätä. Silti teroittivat että kissa pitää kuvata ja laittaa ilmoituksia, sillä järjestely on vain väliaikainen, "Mutta kyllä me voimme pentua hoitaa, turhaan sinä sitä kotiin viet." Tämä lause herätti toiveeni.
Mutta isosiskontyttöni eli luulossa, että pentu on nyt aivan ylimääräinen orpo ja vailla kotia, joten iloissaan soitti että on löytänyt pennulle hyvän kodin. Äitini ei tietenkään saanut sanotuksi että hekin voisivat kissan pitää joten pentu haettiin lauantaina - täydelliseen paikkaan kaikin puolin (16,5 vuotiaan kissan haudannut leskirouva, kissaihminen parhaasta päästä) mutta silti.
Nyt katselen miten vanhempieni silmistä on valo kadonnut ja hiiviskelevät ympäriinsä uskotellen että kyllä tämä varmasti oli parhain päin.
Minä sanoin että sitä ei tiedä mitä joulupukki tuo ja isääni varsinkin nauratti kovasti....
APUA! Minä tarvitsen jouluksi 2-3 kk vanhan erittäin sisäsiistin, yltiösosiaalisen telkunkatsojakissanpennun - värillä ei väliä. Mitä persoonallisempi ja itsevarmempi, sitä parempi.
Kummalliset oikut ja luonteenpiirteet katsotaan eduksi.
Tässä kuitenkin kuva S.Ralliksi ristitystä seikkailupennusta, joka nyt pääsi hyvään kotiin. Kertakaikkinen hurmuri.
Oi, todella akuutti kissan tarve! Toivottavasti pukin reestä putoaa!
Olipa kiva lukea temskukan tarina, suloinen kissan pentu. Meidän edesmenneellä Iines-kissalla oli kerran paljolti samannäköinen pentu ja se sai kanssa hyvän kodin. Myöhemmin uusi emäntä laittoin siitä kuvan jonka sanoi osallistuneen Suomen kaunein-kissa kilpailuun.
http://www.lemmikkipalstat.net/apula/kissat.htm
Katsopa, Temskukka, tuolta, jos sattuisi olemaan sopiva lähistöllä.
Temskukka, paikallisesa eläinsuojeluyhdistyksessä on varmaan pilvin pimein kotia etsiviä kissanpentuja. Ainakin meidän paikallinen yhdistys hukkuu kodittomiin kissoihin - niin aikuisiin kuin pentuihin.
Olipas tarina temskukalla. Minäkin otin n. 17 vuotta sitten kissanpennun paikallisesta kissalöytötalosta. Se oli aivan hellyttävä ruipelo, vain suuret korvat sojottivat päässä. Ristimme sen ET:ksi ensi alkuun. Sitten huomattiin sillä vaivoja: sen korvat mätänivät päässä ja se oli täynnä matoja. Lääkärin määräsi antibiootin ja korviin tippoja, monta kertaa päivässä. Kissa makasi sylissäni aina ihan nätisti, kun tiputtelin lääkettä korviin ja hieroin niitä (piti näin tehdä, että lääke menisi syvälle). Kun korvat oli hoidettu, oli madotuksen vuoro. Kissa parani. Siitä tuli erittäin koti- ja ihmisrakas ja erittäin perso ruualle. Se tuli kuin ohjus keittiöön, kun kuuli ruokapurkin avausäänen. Se oli kärsinyt löytökodissa nälkää, ja nytkin se luuli, että ruoka loppuu aina kesken. Luonne sillä on aivan mahtava: se myös viihtyy sylissä liiankin, ja sitä silittäessä sen kuola valuu suusta ja sen moottori on niin kovalla, että ääni jopa häiritsee televisiota katsellessa. Se puskee kyllästymiseen asti, niin ihmistä kuin koiriakin, pyytää näin ruokaa tai silittelyä. Tämä iki-ihana kisuli on nyt viittä vaille 17 vuotias, ja sen kaveri Viivi, kuoli n. pari vuotta sitten 20- vuotiaana. Nyt pelkään, että kauanko vielä saan Tytin pitää, sillä vanhuuden oireita on alkanut jo näkyä. Pirteä se on silti vielä, vaan ei kuule enää hyvin, eikä jaksa turkistaankaan pitää oikein huolta, eikä kynsistä
. Näin jälkikäteen kiitän sitä, että otin tämän kissan tällaisesta paikasta ja annoin sille hyvän kodin. Suosittelen samaa ja kannattaa katsoa tosiaankin kisulia näistä löytöpaikoista. Nämä kissat osaavat olla tyytyväisiä elämäänsä!
Näitä tarinoita on mukava lukea. Temskukka, mä luulen että löytöeläinhoitolat voisi sua auttaa, mutta kissan antamiseen joululahjaksi ne saattaa suhtautua nuivasti. Joten ehkä kannattaisi ottaa isäsi mukaan kissaa katsomaan?
Oma mirri on virkeä ja jaksaa vielä riehua, ikää kohta 15-v. ja 4-v. tyttöni on siihen kovasti kiintynyt viime vuoden aikana, aikaisemmin hän ei siitä niin piitannut. Hän tietää sen olevan vanha. Hän pohtii jo kovasti sitä, menevätkö kissat taivaaseen ja tuleeko meille uusi kissa, kun tuo joskus kuolee? En osaa hänelle vastata siihen, koska en voi sitä luvata. Tiedän että siitä tulee iso suru puseroon, toivottavasti kissa elää vielä kauan.
Isoenoni kissa eli 23-vuotiaaksi, joten kyllä kissanottoa kannattaa aina harkita tarkasti.
Temskukalla aivan uskomaton tosi-tarina ...oi...oi, piti oikein huokaista ääneen, kuinka voikaan kissa olla suloinen oi... kuvassa, niin terveen näköinen ja kaunis-silmäinen, oikein missi-kissaksi .
Temsku, mulla on kyllä yksi ihana persialaiskissaneiti täällä, mutta etsit ehkä jotain rotukissaa vähän edullisempaa vaihtoehtoa. Mutta ehkäpä voisitte mennä löytöeläintalosta katsomaan yhdessä kissaa, askartele vaikka “lahjakortti” ja sanot antavasi joululahjan jo ennakkoon. Näin heillä on tilaisuus sanoa ei eli harkita lunastavatko lahjakortin, mutta jos kissa hankitaan, niin sitten voit kuusen alle laittaa vaikka pienen paketin kissatarviketta, vaikka leluhiiriä, niin on jotain pientä mitä sitten avata aattona.
Minulla on useampi kissa mennyt paikkaan jossa vanha kissa on nukkunut pois ja omistajien on pitänyt saada aika pian uusi tilalle, joten ymmärrän tuon tilanteen paremmin kuin hyvin. Vaikka kaipaavat vanhaa rakasta lemmikkiään niin mikään ei tuo paremmin lohtua kuin uusi vesseli.
Kissa vaikka joululahjaksi ei ole yhtään hullumpi ajatus sellaista kaveria kaipaavalle. Kissanpentu on sielulle parasta mahdollista terapiaa. Elämäniloa suloisen karvaisessa paketissa.
Peukutan niin perskuleesti, että koko p-netin väki yhdessä Temskun kanssa löytävät sirkeän pennun vanhan parin elämän iloksi!
Ei ne löytöeläinkodeista haetut kissat automaattisesti ole mukavia. Suuri osa on kummiskin kovia kokeneita aikuisia kissoja ja vaativat tosi paljon aikaa, vaivaa ja kärsivällisyyttä "kesyttää" uudestaan.
Ja kun osa niistä löytöeläintaloista ei oikeastaan edes luovuta sitä kissaa omaksi, vaan jatkavat sen kissan omistamista semmoisella "iso-veli-valvoo-mentaliteetilla". Joillekinhan se saattaa passata ihan hyvin, mutta minä vierastan tuommoista, että kissanomistaja sanoo antavansa/myyvänsä kissan pois, mutta sitten tahtoo kumminkin saada kuvia kissasta sähköpostiin ja eläinlääkärin rokotustodistuksia, todistuksia leikkauksesta ja muuttoilmoituksetkin, jos sattuu että kissanomistajaperhe joskus muuttaisi. Ja katsoo oikeudekseen kysellä kissan perään silloin kun itseään sattuu huvittamaan.
Tässä kun tuota kissaa itsekin vähän katselen, niin kertoisitteko mikä on teidän mielestä kohtuullinen "henkivakuutus"summa kissanpennusta? On osunut silmiin ilmoituksia, joissa pyydetään maatiaiskissanpennusta (lue: vahingossa syntyneistä kissanpennuista) 60-120 euron "henkivakuutusta". Minusta se on aika paljon. Vai olenko minä vaan palkkakuopassa?
Nanikka, minulla ollut yhteensä neljä kissaa eläinsuojeluyhdistykseltä eikä koskaan ole sieltä perään kyselty. Nyt on sieltä tulleita enää Severi. Siiri kuoli ja Tyyne piti lopettaa eikä niidenkään kohtaloa mitenkään kyseenalaistettu. Seppo-Oskari muutti ex-avomiehen luo, siitäkin vain ilmoitin yhdistykselle ettei asu enää minun luonani ja asia oli sillä selvä. Koskaan ei ole kysytty rokotuksia tms. enkä usko että niillä olisi edes siihen aikaa, tälläkin hetkellä Lahdessa kissatalossa niin paljon kissoja että kaikki aika menee niiden hoitamiseen. Käytäntöjä voi olla erilaisia eri puolilla Suomea. Kissaa ei myöskään tuolta luovuteta niin että se annetaan jollekin lahjaksi, ensimmäinen kissa tuodaan aina yhdistyksen toimesta uuteen kotiin ja samalla vielä varmistetaan että paikka on ok. Jos sitten samaan taloon otetaan lisää kissoja niin ne saa sitten hakea itse, kun on kertaalleen jo tehty se “tupatarkastus”. Minä koen tuon hyvänä asiana, ymmärrän että haluavat keskustelulla ja kotikäynnillä varmistaa mahdollisimman hyvin sen ettei kissa enää kodittomaksi kiertolaiseksi joudu. Itse maksoin Sulevista (madotettu, ekan kerran rokotettu ja hyvin pidetty maatiaispentu) 50€, Verneristä eivät suostuneet rahaa ottamaan, niinpä vein viinipullon kun kissanpennun hain. Severi maksoi eläinsuojelyhdistyksellä aikanaan 50€, madotettu, rokotettu ja leikattu.
Juu-u, niinkuin sanoin: osa niistä löytöeläintaloista.
Äiteen kissa tuli hommattua tuommoisesta talosta, joka ei millään ilveellä meinannut päästää kissasta irti. Äiteen kuoleman jälkeen kissa jäi syöpäpotilaiden saattohoitokotiin, tuntui olevan ainoa paikka missä kissa viihtyi ja pärjäsi. Normaali kotioloissa se raapi kaikilta muilta paitsi äiteeltä silmät päästä jos pääsi irti. Ja äiteenkin jätti rauhaan vasta pitkähkön yksinäisen sopeutumisjakson jälkeen.
Mutta minä en tiedä, onko tuolla talolla varsinaisesti mitään tekemistä eläinsuojeluyhdistyksen kanssa. Ei sinne ainakaan kukaan koskaan ole suositellut kodittoman eläimen viemistä.
Mielenkiintoista…jotenkin komppaan Fellowta( taas kerran)…Toivottavasti myös Temskun vanhemmat saa uuden kisulin TAI kummikissan.
Täällä hyppii hiirulit pitkin kaapinseiniä ja kaksi 16,5- vuotiasta kattelee, että aijaa…kivat lemmikit. Kohta voisi olla aika vähän vireämmille tyypeille, ehkä…:))
Täytyy nyt kyllä kertoa kun kuulin mielenkiintoisen jutun taas tänään. Pääkaupunkimme eläinsuojeluyhdistyksellä on nyt kuulemma yksi persialainen, ja sille on 20 ottajaa. Näinollen siellä pidetään adoptiopalaveri, jossa päätetään, kuka kissan saa…
Kuulin tämän persialaispentua katsomaan tulevilta ihmisiltä, jotka oli ensin käyneet tuolla. Toisen kasvattini omistajille oli sanottu yhdistyksellä (kun rouva esitti paljon kysymyksiä), että on parempi jos menee ja ostaa posliinikissan kaupasta, muunlainen ei heille kuulemma sovi. Kyseisen perheen kissat on aivan viimeisen päälle hoidettu, parempaa kotia ei vois kissoilla olla. Mutta kallis rotukissa piti ostaa kun ei ollut löytökissalle “tapeeksi hyvä”.
Itsellä ei ole mitään kokemusta, ja arvostan työtä mitä he tekevät, mutta kyllä joskus kuuluu juttuja jotka menee hieman yli ymmärryksen.