Kiitos, sofi. Nämä ovat todella ihania kissoja, Tassun kun saisi opetetuksi sylikissaksi.
Meilläkin on ollut Piki. Toin sen harjoittelutilalta kesällä -81 ja se kuoli pari päivää ennen vappua -92. Ihan liian aikaisin. Vaikka se oli navettakissan pentu, jota emo piti piilossa ensimmäiset viikot, sitä ei tarvinnut opettaa sisäsiistiksi. Piki oli kaunis kissa, hyvä metsästäjä, viihtyi sylissä eikä koskaan raapaissut poikia, vaikka pienet lapset osaavat joskus olla kovakouraisia.
Me vähän syötiin lounasta ja nyt pitää kerätä voimia
Juu, he osaa olla välillä ihan söpösti asetelmassa
Pieni ja iso, Suomi ja Serengeti.
Miehen sylikissa.
Miehen sylikissa no 2. Minun syliin ne eivät tule
Työnteko kotona on hivenen haasteellista.
Genesee, tuttua täälläkin. Assarit koko ajan paikalla.
Assarit täälläkin apuna, huolehtivat etten liian kauaa yhtäjaksoisesti työskentele läppärillä.
Ihania assareita teillä
Peikko
Se on monesti kaverina ku vien heinää
Tytöt chillaa
Susurakas käy tosi harvoin enää sisällä ilahduttamassa minua. Pihalla saattaa käydä puskemassa.
Söppänä tyttö
Näkee etton vanha kisuli,onkohan minkä verran näköä jälijellä.
Sylikissa Kertun kaulasta ja leuan alta poistettu jo kaksi punkkia. Sylittely loppuu nyt, saa Kerttu tyytyä silittelyyn. Punkkimyrkky on laitettu jo aikoja sitten.
Tassulla riittää näitä erilaisia nukkuma-asentoja.
Mitä käytätte/ olette käyttäneet kissojen punkkien torjunnassa? Panta, valeluliuos, tabletti?
Piilopaikka.
Miksiköhän kissat tykkää mennä ahtaisiin paikkoihin. Taitavat hakea rauhallista paikkaa tai jos pedoilta piiloutuvat. Mutta kun matala, ahdas pahvilaatikkokin kelpaa vaikka ei se paljoa anna näkösuojaa… Olisi kiva ymmärtää kissoja paremmin