Tänään aamulla Kertulta poistettiin kaulan alueelta 12 punkkia. Jokapäiväisessä syynissä aamuin ja illoin on aina löytynyt punkkeja, mutta tänään saatiin ennätys. Kerttu luuhaa yöt ulkona, aamulla tulee syömään ja lähtee taas reissuun jahtaamaan hiiriä ja myyriä ja taas tarttuu punkkeja turkkiin. Illemmalla kotiutuu syömään ja seurustelemaan hetkeksi, tehdään punkkisyyni, poistetaan punkit ja lasketaan kissa taas reissuilleen.
Kerttu viettää onnelllista kissan elämää.
TULISPA PIAN TALVI, LUMI JA KOVAT PAKKASET
Joskus ollaan näin sopuisasti. Kuvassa kokoero näyttää suuremmalta kuin oikeasti on, kun Sähi on tuolin reunalla eli ylempänä.
Sähi pelleili illalla eikä tullut sisään. Kävi kyllä lähellä ovea, mutta juoksi muualle. Ei antanut kiinni, ei auttanut ruoalla houkuttelu. Pakko jättää ulos, vaikka pelottikin. Onneksi tuli aamulla navetanvintistä ja nyt nukkuu nojatuolissa.
Meidän vanhus on melko sokea ja kuuro. Nivelvaivoihin saa särkylääkettä joka päivä. Tapas ilmoittaa jo kaukaa jos oli saanut hiiren kiinni eikä lopettanut ennenkuin tultiin ihailemaan saalista. Ei muuten saalistanut muitako hiiriä, ei koskaan lintuja. Nuorempi kantaa hiljaa sisälle molempia, ei ole vielä oppinut ettei lintuja saa ottaa. Eilen illalla oli hiiri portailla niin tämä vanhus raukka luuli että hän sen oli ottanut kiinni. Ei kyllä saa enää kiinni kärpästäkään. Tytär videoi miten mekasti ulkona että tulkaa nyt kattoon kun mulla on hiiri. Dementiakin vaivaa, ei aina muista mistä ovesta mennään ulos.Lastenlapsille kova paikka kun vanhuksesta aika jättää, olivat pieniä yhtaikaa.
Lauantaina kävin katsomassa lapsenlasten uutta ystävää. Siellä pikkuinen, pitkäkarvainen kissanpentu nukkui niin suloisena kuin vain kissa voi olla. Oli väsynyt leikin jälkeen.
Susu-rakas muutti heinäkuun alussa kissojen taivaaseen.
10- vuotta ehti olla minunkin ilona ja lohtuna oman perheen ohessa.
On se kova paikka vaikka ei oma ollutkaan. Vieläkin tulee aina katsottua odottaako rapulla tai lepäileekö patiolla.
Eli pitkän elämän ja vaan hiipui hiljaa pois. Antoi ja sai rakkautta yllinkyllin.
Hankala kertoa vaikka aikaa on jo kulunut.
Tosi ystävä jättää tassun jäljen sydämeesi.
Kissan lämpöinen halaus Kurpalle
Pesutornin valtias.
Nuu,11 vuotias.Onneksi on ollu terve koko ajan.On hyvin tietoinen asemastaan ja ohojailee alaisiaan heleposti
Miehen kissa jöröttää
Hoyabella, lämmin osanottoni.
Toffe nukkui paljon loppuaikana. Hakeutui mitä kummallisimpiin piilokoloihin nukkumaan. Tässä nojatuolin tyynyn alla. Kyllä kaipaan sitä ihan hirveästi. Se oli minun kissa. Nämä kaksi jotka meillä vielä on, ovat enemmän miehen perään.
Osanotto hoyabella. :crying:
Osanottoni Toffen menetyksen johdosta.
Topi Popetti Poppula villissään ku on lakanan vaihtopäivä.
Lakanoiden vaihto on kissa-assareiden suosikkihommia!
Niin tuntuu olevan joka kissan kohalla.
Mikähän siinä villittee ??
Hoitokissani Miisunkin mielestä petaaminen on ihan parasta.
Kertun vakipaikka, äipän syli
Unettavia nämä pimeät päivät, vai johtuneeko äipän lämpimästä sylistä