No just tuollai hurrrrjan iloisena on tämäkin hauva sitten ovella vastassa pomppimassa kun näkee ikkunastaan, että joku tuttu tulee. Ei voisi tuolla hetkellä uskoa, miten surkea pieni eläin siellä kaiken päivää istuu itkemässä. Taidan tosiaan ottaa asian puheeksi.
Siihen itkuun ei sitten auta mitkään sitruunapannat, ne on vain haukkujille. Ulina on sellainen asia ettei sille voi oikeastaan mitään, ajanoloon vain se vähenee. Meidän kettis oli aiemmin lapsellamme kerrostalossa. Siellä se joutui olemaan yksin pari kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan. Nettimittarin mukaan se ulvoi aina noin kaksi minuuttia, mutta sai ulvonnallaan aiheutettua häätöuhan. Minusta se oli aika kummaa kun toisilla voi stereot pauhata tuntitolkulla ja jonkun upeat kotiteatterit voi täristää bassoillaan ilta illan perään kenenkään siitä valittelematta.
Tässä talossa ketään ei häiritse pienet ulinat ja haukkuakin saa. Koira tosin on rauhoittunut aika hiljaiseksi. Asian muutti se että ei enää pääse katsomaan ikkunasta pihalle. Luulen että palaisi entiselleen jos menisi takaisin.
Meilläkin itketään, kun on tuo vauva talossa. Vessaankaan ei pääse ilman konserttia.. Mutta onneksi se vähenee kun tuosta kasvaa(toivottavasti!!), yksinoloa aloitetaan harjoittelemaan ensi viikolla, nyt pitäisi öistä selvitä edes jotenkuten. 
Aika kivasti on alle viikossa saanut rohkeutta, eiköhän kohta olla jo jollainlailla totuttu tämän talon tapoihin. Fiksulta tytöltä vaikuttaa, en malta odottaa että tuosta kasvaa ja pääsen sen kanssa pitkille metsälenkeille ja treenaamaan tokoilua. 
Sitä odotellessa vaan halitaan ja pusitaan ja opetellaan pissimään jonnekin muualle kuin olkkarin lattialle..
No se ulisevan naapurinkoiran asia tuli sitten hoidettua tänään ihan vahingossa! 
Rouva tuli kysymään, tiedänkö mitä köynnöksiä heidän pihallaan kasvaa ja mitä niille pitäisi tehdä. Mentiin katsomaan ja hän huomautti, että voi että kun tuo koira huutaa kun sillä on juoksu ja kaikista ikkunoista näkee kävelyteillä kulkevia muita koiria… Siitä kätevästi otin puheeksi myös ne päiväitkut, eikä hän yhtään hermostunut. Saa nähdä tapahtuuko mitään, mutta tietääpähän nyt ainakin, mikä on tilanne.
Kyllä minä ainakin koiranomistajana olisin tyytyväinen, jos ääntelyä kuulevat siitä myös minulle ilmoittaisivat. Silloin kun vielä asuimme rivitalossa, kyselin aina naapureita kohdatessani pitävätkö koiramme meteliä päivisin. Eivät tainneet pitää, eräs seinänaapurimme kysyi "ai, onko teillä koiria?" :-)
Nykyisin ei taitaisi tulla rivitaloasumisesta mitään, pienimmäinen on sellainen haukkuva hälytysjärjestelmä, ettei meille enää yllätyksenä tulla. Kotiin palatessa narttukoirat älämöivät oven takana ääniä kuullessaan, mutta minkäänlaista tervetuloseremoniaa minä en hyväksy. Minusta ihmisten pitää saada kaikessa rauhassa riisua ja purkaa kauppakassit jne., vasta sitten on koirien huomioinnin aika. Koskaan meillä ei ole ollut ongelmaa koirien yksinjättämisestä. Ollessamme poissa kotoa koirat nukkuvat, eikä niillä ole mitään syytä tai selitystä muuta tehdäkään. Koirat jätetään kotiin eleettömästi ilman mitään lähtöseremonioita (no keksin saavat) ja samoin käyttäydytään kotiin tullessa. Jos koiria sekä lähtiessä että palatessa lällyttelisin ja voivottelisin, miten joutuivat nyt mammasta eroon jne, olisi ongelmia taatusti tiedossa.
Jokin aika sitten ohikulkumatkalla olleet sukulaiset piipahtivat ovemme takana ollessamme töissä. Eivät olleet aiemmin meillä käyneet ja kuulemma epäröivät oven takana, että olivatko oikeassa talossakaan, kun eikös meillä ole koiriakin, eikä mitään kuulunut vaikka oveen kolkuttelivat... Siitä olin kyllä ihmeissäni.
Nykyisten naapurien (välimatkaa noin 200 m) koiranpito hämmästyttää. Koiria heillä on useita, kettingin päässä pihalla ja haukuntaa ja ulvontaa kuuluu ympäri vuorokauden. Mitenhän he itse pystyvät nukkumaan öisin, kun koirat ulvovat ikkunan alla? Kun alkaa jo häiritä meitäkin.
Auttaisikohan sillekin jos jättäisi radion päälle ja verhot niin hyvin kiinni ettei näe pihalle. Nelli ei onneksi ulvo yksin vaan menee piiloon, mutta hyppää kyllä vaikka pöydälle jos on mahkua nähdä tuttu ihminen tai koira ulkona.. sellanen pieni vinkuna jota hyvä jos kuulee, kyllä pääsee jos se on jossain ettei se pääse luokse, mutta näkee tai kuulee mut kyllä.
Itse käytin sen pentuaikana ja aina uusissa paikoissa ihan mankkaa nauhottamassa mitä tapahtuu kun se jää yksin. Sen tunnin mitä se nauhottaa saa jo kyllä ihan varmasti tietää haukutaanko siellä poislähdön jälkeen.
Oisin kyllä tahtonut käyttää videokameraa sillon kun vielä tykkäsi tuhota jotain aikansa kuluksi. Mitään kamalia ei tapahtunut. Yhdet vanhat lenkkarit ja ties kuinka monta vessapaperirullaa postimerkin kokoisina palasina kylläkin :D Vaarallisin (muovinpalasia) mitä se sai tuhottua oli sellainen kimallemustekynä. Sen oisin tahtonut saada nauhalle, koska kyseinen kynä oli hyllyssä noin metrin korkeudella mukissa joka oli hyllyn perällä ja mitään muuta ei hyllyssä ollut epäjärjestyksessä kuin että mukista oli muutama muukin kynä nyitty pois. Pentu itse ei ollut edes polvenkorkuinen silloin :D Aikamoinen apina koiraksi!
Meidän Shelby on (nyt olen sen lopullisesti itsellenikin myöntänyt) Suurten Tunteiden Primadonna. Se liioittelee aina kaiken, jos se pelkää niin tutina on aivan kauheaa loukutusta, jos se on iloinen, mennään pitkin seiniä, masentuminen vie jalat alta ja omien rakastaminen on sitä että haukotellessa laittaa päänsä suuhun aivan luontevasti, makaa niskassa ja ollaan liki.
Jos se olisikin ensimmäinen koirani niin kyllä itsesyytökset olisivat kovat. Mutta kun minulla on tuota rotua ollut elämäni ja nyt tulee tämmöinen.
Kun lähden en sano enkä tee mitään sen kummempaa, mutta kun laitan takin ja otan käsilaukun on se Shelbylle kuin isku päin kasvoja, tai pahemmanluokan selkäsauna. Se on jopa lyyhistynyt lattialle kun asia valkee - ämmä lähtee. Ei huoli herkkuja, kehuja halveksii - eihän sitä masentuessa jaksa piristyä. Vaikka kotiin jää muita joita se kyllä rakastaa on pakko huutaa ja ulvoa niin että melkein kuuro Millamuorikin havahtuu ja liittyy kuoroon. Aiemmin siltä meni myös vatsa sekaisin, ruikkusi ja oksensi aina suurimmat matot, mutta se on onneksi ohi.
Ja kun tulen, avaan oven - en mitenkään kiinnitä huomiotani kahden metrin korkeuteen hyppivään koiraan - riisun vain takin ja kengät ja laitan laukun talteen. Sitten vasta kumarrun ja hellittelen kumpaakin tasapuolisesti. Tässä vaiheessa Shelby hakee jonkun kengän ja purkaa loput energiat sitä heiluttamalla ja muristen. Sitten tilanne on ohi.
Karkaaminen ei meillä onnistu (itseäni tarkoitan) ja Shelby on niin valpas että huomaa kaiken.
Joku näistä pienistä söpöläisistä on miun
Voi että ovat nättejä. Tuollaisista minäkin tykkäisin.
Shelbyhän kuulostaa aika hauskalle :D Ota ihmeessä joskus videonauhalle sitä pomppimista ja ulvomista. Niitä on kiva ihmetellä isommallakin porukalla.
Shelby on tosihauska. Isäntä nimittää sitä "jätkäpimuksi" ja välillä se on liehu ja laukka. Tänään nauroin sille kun se jäi erehdyksessä tupaan ja minä kävin kasvihuoneella. Tulin takaisin niin lasioveen nojasi koko kehollaan Shelby niin, että se seisoi takajaloillaan aivan suorana ja painoi etutassunpohjat lasia vasten. Syytä moiseen asentoon on vaikea tietää mutta kai se oli tarpeellista. Aika koomisen näköistä kun vieressä istui Milla Möttönen, pyöreänä ja takajalat sivulla.
Tämä tulee meille kesäkuussa:
Mitähän veikkaisitte, minkäkokoinen tuosta kasvaa? Lanko veikkasi n. 20 kiloista otusta, mutta mitä olen vertaillut muihin näkemiini n. 3 viikkoisiin niin ei mielestäni ihan niin isoksi kasvaisi. Ja näkeekö tuosta karvasta jo minkäpituinen turkki sillä on aikuisiällä?
Anna muutama vinkki lisää . Mitä ovat emo ja isä roduiltaan?
Emo on sheltti, isä luultavasti sekarotuinen. Kuulemma hieman emoa isompi.
Sheltti? Turkki saattaa kasvaa juurikin niin tuuheaksi kuin emolla.. sitä 20 kiloa epäilen aika vahvasti :D
Meikäläisen veikkaus: alle 20 kg ja lyhytkarvainen
Samaa veikkailen Unin kanssa. Kokeile saada joku seisomakuva sivultapäin joskus meille katseltavaksi. Pennun kuvaus varsinkin on haasteellista mutta hauskaa.
Tämmöisestä seitsenviikkoisesta makkarasta kasvoi 20 kiloinen:
Harmi kun en ookaan näköjään skannannut seisotuskuvia siitä ollenkaan, mutta se on polvenkorkuinen ja rakenne jotain labradorin ja norjanharmaan väliltä. Äiti siis labbis ja isä sekarotuinen norjanharmaasta ja karjalan karhukoirasta. No tuossa kuvassa näkee edes vähän suuntaa varsinaiseen kokoon: (ja siitä videosta jonka laitoin jonnekin ekoille sivuille.. jos omaa netin millä ei kestä iäisyyttä ladata youtuben videoita)
Ruudukas tuli.. ei se mitään. Mikään laatukuva ole kuitenkaan.
Tässä meidän pienokainen 7vko
Sitten 5½kk
Tässä meidän piski. Yhdistelmän koostumuksesta ei oikein mitään käsitystä, eli varsinainen toriterrieri.