Koirat on vielä niin pirun hyviä salaamaan sen kivun
Tästä tuli mieleen yhden puolitutun mäyris, mikä myös oli yllättäen ärähtelevä ja jotenkin arka. Hyvin pitkän ajan kuluttua vasta löytyi joku (nyt en muista mikä) ongelma selässä, mikä oli aiheuttanut kipuja ja sitä kautta “huonoa käytöstä”. Koira sai lääkkeet ja muuttui ihan erilaiseksi.
Jonkin lekurikäynnin yhteydessä ainakin voisi kysyä elliltä mielipidettä, josko jostain tällaisesta voisi olla kyse.
Miraemmi, mielestäni olet oikeilla jäljillä tuon käytöksen takia.
Silloin kun koirat ovat olleet hoidossa tuttavallasi, et ole ollut paikalla.
Et voi tietää mitä on tapahtunut. Koirilla on hyvä muisti ja erinomainen vaisto.
Kerroit että kotona koirat ovat omat itsensä, mutta muualla (kotoa pois) arkoja, puolustelevat itsensä.
Jos jommallakummalla olisi kipuja / kiputila huomaisit myös kotona.
Tiedän ja ymmärrän että koirat ovat teille tärkeitä ja menevät kaiken muun edellä. Niin meilläkin.
Meillä koirilla on päivittäinen kuri josta ei keskustella. Tällä kurilla tarkoitan ettei ketään laumasta ”sorsita”, kaikilla on hyvä ja turvallinen olo.
Esimerkki: kun koirille annetaan ruokaa, kaikki odottavat maaten omalla paikalla ja sitten kun saavat luvan, menevät omille ruokakupille. Minä valvon ruokarauhaa, kaikki saa syödä rauhassa. Piste.
Kun yksi on torkuilla, muut antavat olla rauhassa, muut joutuvat kunnioittamaan omaa rauhaa.
Normi elämässä kukaan ei saa sorsia toista,ikinä.
Meillä koirat eivät saa murista tai näyttää hampuja, ikinä koskaan. Silloin ihminen puuttuu heti tilanteeseen.
Tällä hetkellä kaksi risukkaa ja yksi käppänä elää harmonista elämää keskenään. Se ei tarkoita etteikö heitä valvota, valvotaan jatkuvasti.
Miraemmi, sydämeni vuotaa verta ja itken miltei silmät päästäni kun ollaan menossa lomamatkalle ja olen viemässä koiria koirahotelliin. Mukana on koirien sängyt, ruuat ja lelut. Kaksi yksiötä, seniorit ovat keskenään ja sitten juniori on omassa yksiössä. Hotellissa on kaikista yksiöistä oma ulkotarha jossa voivat olla kun haluavat.
Tiedän myös että hotellissa on erittäin asiantunteva henkilökunta. Koirat vetävät kun mennään ja vetävät kun haetaan kotiin. Tiedän että koiruleista pidetään hyvää huolta. Se nyt on vaan luonteesta kiinni, kyllä muutkin osaa hoitaa koiria.
Hae / tutki alueesi koirahoitolat/hotellit. Jos tulee tarve viedä koirat hoitoon, sinulla on se paha mieli ja olo, koirat sopeutuvat yleensä erittäin hyvin.
Näihin koirahotelleihin saa käydä tutustumassa. Yleensä omistaja luulee ettei koirat pärjää ilman häntä, mutta kyllä ne pärjää.
Töissä on sakemanni ja valkea paimenkoira. Muutaman viikon sakemanni käyttäytyi valkkaria kohtaan tosi tylysti. Koko ajan esti toisen liikkumista eikä aina päästänyt ulos tai hakemaan minulta makupalaa.
Sitten selvisi, että sakemannilla oli hammas kipeä ja kun se poistettiin lääkärissä käytös muuttui molemmilta.
Miraemmi :
Meillä syövät eri paikoissa keittiössä. Halusin että molemmilla on ruokarauha ettei hitaamman tartte hotkia varmuuden vuoksi. Minusta se on ollut hyvä ratkaisu kaikin tavoin. Sit kun molemmat on syöneet niin ne käy yleensä vielä tarkastamassa toistensa kupit, et olisko murunen vaikka sinne syömättä jäänyt. Molemmille on selvää ettei toisen kupille mennä ennenkuin ateriointi on lopetettu.
Hiukan erillään toisistaan syöminen on minusta ainoa toimiva ratkaisu siinä tapauksessa että toinen koirista pyrkii dominoimaan. Voihan siinä sitten ihminen keittiössä seisoskella ruokailun ajan varmistamassa että ruokarauha säilyy.
Meillä valvotaan kissojen syömistä aina. Herra on nirso ja rouva perso, mistä seuraisi muuten se, että herra ei saisi ruokaa lainkaan kun rouva vetäisi senkin annoksen yhdellä lotkauksella. Tunnustan, huono kasvattaja
Meillä samanlainen järjestely kun Nuulla.
Kaikilla oma ruokarauha.
Yläkuvassa Sami. Vaarin paras metsästyskoira, niin sanottu kaiken viljan koira. Saatu Rovaniemeltä sukulaisilta. Emältä oli ammuttu karhujakin.
Alakuvissa Sani. Hyvä sukuinen paperikoira. Metsästyskoirana pätevä, mutta metsästyksessä turhan lempeä.
Taitavat olla sekarotuisia nuo pennut.
Hilla nauttii kesäillasta.
Repe nauttii myös kun hammaslääkäri antoi luvan syödä luita.
Mitähän Repe taivaalta tähyää?
Viime perjantaina vaari oli juuri käyttänyt hoitokoiraa pihalla ja laittanut sen takaisin sisälle, kun hän huomasi pihaa lähestyvän eläimen. Se oli susi, joka jolkotteli noin 40 metrin päähän vaarista haistellen koiran jättämiä jälkiä. Vaikka hoitokoirakin on iso kokoinen, niin ei olisi sudelle pärjännyt. Onneksi oli sisällä.
Joka ietarin aamu Laku keheveltää mun tissiliivit :doze: Sitte ku se ne antaa,niitei meinaa päälle saaha ku se roikkuu olokaimessa :laugh:
Poikakoira…
Helmi jättää rintsikat rauhaan ja pikkuhousut,mutta sukkia on mukava kuljetella,villasukkia eritoten,no nyt juuri niitä ei ole tarjolla. Pienet kumilenksut on ja mukavia,niitä on kiva hampaat irvessä venytellä.Minä kyllä yritän vaihtaa ne johonkin terveellisempään,kun pelkään että se innoissaan ne nielee. Mistä se oikein niitä löytääkään!
Vaarin sanomaa:
Ei se asiamies saa susia vähemmäksi, mutta jos tosi petoasiamies ottaa työkseen niin “suattaa sus jiähä jäläkiisä piähän”
Vaari aikoi kerätä kalentereistaan omat petohavaintonsa pitemmältä ajalta. Laitan ne tänne kun soittaa tai kun käyn vaarilla.
Lakustus söi eilen lämpömittarin. Onneksi se söi hiilirakeet suoraan lautaselta ja tankoparsat meni hotomalla alas. Hiilirakeita ei ois ollu pakko syöttää, mut en siinä vaiheessa tienny mitä se lämpömittarin nestukka on
Jade, nuoren koiran uteliaisuus ja himo maistaa kaikkea on hermoja koettelevaa.
Hyvä että sinulla on ”ahne” poika, syö sitten myös lääkitykseen tarkoitetut aineet
Mutta ethän voi vahtia poikaa 24 tuntia, hyvä että huomasit mitä oli mennyt suuhun.
Jade, onko Laxulle tullut jo ”mörkö”-ikä?
Se vasta on jeee-kausi…
Mörkö-ikä on se kun epäluulo, pelko, arkuus jne. iskee. Muistelen että siihen taitaa kuulua sekin että aikaisemmin ihan ookoo ollut asia onkin koiralle yhtäkkiä iso mörkö. Niin kauan siitä kun mulla on ollut pentukoira ettei enää oikein muista noita kaikkia juttuja
Juuri noin kun Nuu kertoi.
Varsinkin uroskoirilla!
Niitä on kaksi kautta, ensimmäinen iskee +/- puolen vuoden kohdalla, toinen reilun vuoden ikäisenä.
Esimerkki, The Toto (vuoden ikäisenä) alkoi epäilemään kaikkea ja kaikkia, jopa itsensä.
Sen oma varjo oli pelottavaa
Mutta ihan tosi, kuuluu siihen murkkuikään, kaikkea mitä koira on oppinut unohtuu (kuulo ja näkö & taju kateissa).
Onneksi kaikki kateissa oleva palautuu ja koiruli palautuu kun ikää tulee
Murkkuikä vaatii ymmärrystä mammalta ja papalta!
Olen kolmen uroksen kanssa hävennyt silmät päästäni koirakoulussa kun ovat käyttäytyneet kun ”tollot”.
Ennen ”mörkövaihetta” oppineet ja osanneet vaikka mitä, mutta sitten ”se” vaihe on ollut yhtä tuskaa.
Onneksi mörkövaihe on kaikkien koirakoulujen opettajien tiedossa !!!