Koska aloitatte ulkoruokintakauden etelässä?

Edessä on ensimmäinen kasvihuonekevät, joten olisi kiva kuulla muiden kokemuksia asteikolla hullunrohkea - järkevä aika siirtää taimet kasvariin.

Karvaita kantapään kautta kokemuksia tyyliin? Mikä meni vikaan, mitä tapahtui?

Hyviä vinkkejä?

Meillä on kasvamassa erilaisia chilejä ja tomaatteja. Lisäksi viluherkkää basilikaa. Muut taimet päätyvät karaistuksen kautta suoraan pihalle eli niitä ei kasvihuoneeseen oteta. Ei mahdu. Viiniköynnöskin rehottaa ulkona.

Millaista lämpötilaa nuo em. kestävät (kylmä- ja valokaraistus huomioidaan, harsot alussa huoneeseen viritettynä) keväällä kasvarissa? Siis ettei kasvu häiriinny? Mihin lämpötilaan lämppäri kannattaa siis säätää? jne.

Ensimmäinen kasvarikevät minullakin edessä eli kokemukset nolla. Mutta suunnitelmia on! Kuplamuovilla teen kasvarin sisään ns. vauvalan eli pienemmän tilan jonne vedän pienen sähköpuhaltimen. Vauvalaan virittelen kasattavan hyllykön että saan kaikki taimet sinne mahtumaan. Hieman ilmoista riippuen pyrin tekemään tämän huhtikuun alkupuolella, riippuu siis ihan siitä kuinka ilmat lämpenee. Pyrin pitämään puhaltimella lämpötilan niin ettei öisin laskisi alle +15 asteen, tuo muistaakseni se lämpötila minkä tomaatintaimet vähintään vaatii. Lisäksi tuon kuplamuovivauvalan sisällä voi lisäeristeenä käyttää harsoja. Niin että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty =)

Täällä Lapinjärvellä olen aloittanut kasvihuonekauden siinä huhtikuun 15-20 päivän tienoilla,vähän riippuen ilmoista.Jos raaskii pitää lämmön yöllä siinä +10 se edistää kasvua hurjasti.Olen vielä peitellyt harsolla varmuuden vuoksi,jos vaikka tekniikka pettäisi (sähköpuhallin)Kasvihuone on myös vuorattu kuplamuovilla.

Huhtikuun alussa (säävarauksella) ajattelin minäkin siirtää ainakin osan sisällä kasvatettavista taimista kasvihuoneeseen.

Meillä on kellarissa sellainen ikivanha pikkuinen lasten inkkariteltta, ja sen ajattelin virittää kasvihuoneeseen ja ympärille vielä kuplamuovia jos oikein kylmiä öitä lupaavat. Niin ja sitten vielä termarilla varustettu pikkupatteri telttaan.

  • Ovat kolminkertaisen vällyn alla. Ulommaisena lasi, sitten kuplamuovia ja vielä nailonteltta.

    Syksyllä ostin taimienkiikutusta varten kirpparilta 8 kpl sellaisia muovisia noin 60x60x8cm kokoisia vaatekaapin ritilähyllyjä á 0,50 €. Niihin mahtuu aika valtava määrä taimimukeja ja ne on helppo hätätilanteessa vaikka kiikuttaa sisätiloihin…

Hyviä vinkkejä! Mistä muuten hankitte sitä kuplamuovia isot määrät. Mitä se maksaa? En ole nähnyt sitä kuin postituspusseissa... hymy


Lisää vaan kasvarikevätkokemksia myös muualta Suomesta! Into kasvaa päivä päivältä, mutta ulkona on täällä eteläisimmässä Suomen niemennipukassakin ihan talvi, joten odotellessa olisi hauska kuulla kokemuksia.

Kuplamuovia varmaan saa ihan lahjaksi sellaisilta yrityksiltä, jotka vastaanottavat usein isoja, särkyviä tuotteita. Kannattaa luoda suhteita sellaisiin firmoihin.

Niistä kuplamuovipaloista sitten värkkää teipillä vaikka mitä.

Huonekaluliikkeet myös on hyviä ehdokkaita. Keittiörempan aikaan kalusteet tulivat kuplamuovissa, käärin ison laatikollisen sitä talteen. Myös kodinelektroniikkaliikkeissä saattaisi olla.

Kuplamuovin hankinnasta on keskusteltu sitä sun tätä-palstalla s. 151 alkaen…

Kimppatilaus on kuplamuovista lähdössä ihan lähiviikkoina paikkaan nimeltä Packlink Oy. Sieltä tulee 120 cm leveätä, 150 metriä rullassa hintaa 115€. Sisältää rahdin kotiin saakka. Siinä on jo kimppa täynnä, mutta ihan vaan vinkkinä muillekin. Muutamasta paikasta kyselin ja tuo oli edullisin mitä löysin.

kuplamuovia kannattaa kysyä huonekaluliikkeistä!joskus sitä olen sieltä saanut roskiinvietävien laatikosta todella suuria paloja.

Vaput meni ja kasvarissa on päivisin mukavan lämmintä. Mielessä pyöriikin taimien siirto sinne. Pakkasen puolelle lämpö ei ole kasvarissa sisällä enää mennyt, ihan tyhjillään siis tuolla seisoo. Joko uskalaisi viedä tomaatteja, paprikoita. Päivisin olen kanniskellut taimia nyt edestakaisin, yöksi sisälle. Mitään kuplamuoveja en omista. Hallaharsoa olisi. Riittäisikö se jo näillä keleillä yösuojaksi aroille. Kuinka hyvin olette tukkineet valmiskasvihuoneen nurkkiin jääviä reikiä ulkoilmaan? Niistähän se lämmittimen lämpö sitten yöllä karkailee? Kasvialtaani on ympäriinsä kiveä, joka vuorattu styroxilla. Varaa lämpöä mukavasti päiväsaikaan... Mitä mielipiteitä siirto herättää. Olisi jo niin kiva saada nuo taimet tuosta jaloista pyörimästä....

Vapun ja viikonlopun aikana minä kantelin taimet kasvariin. siellä ne ovat kaksinkertaisen harson alla ja yöksi kynttilöitä palamaan. Aika viileää on meillä, mutta vielä äskettäin kävin kastelemassa ja kaikki olivat vielä hyvä kuntoisia.